Syäntäni tuimeleepi,
Päätäni kiwisteleepi;
Eikä tuima tuimemmasti,
Kipeemmästi kiwistele,
Että huomena minua,
Hurstin huiskuteltahisi,
Käsin käännyteltähisi.
Sitte toisena pyhänä,
Kuus ois tuomassa tupahan,
Wiisi wiemässä wiluhun,
Sata tielle saattamassa.
Wetäisi Kojonen weikon,
Liinaharja lillettäisi.
Kuuluisi kuparin ääni,
Waskin ääni wankahuisi.
Parempi minä polonen
Syntymätä, kaswamata,
Maalle tälle täytymätä,
Ilmoillen imettämätä.
Oisin kuollut kuusiyönä,
Kaonnut kapalolassa,
Waaksa waatetta pitännä,
Kyynäräinen pyhää maata,
Pari pappien sanoa,
Kolme lukkarin lukoa,
Kerran kellon helkätystä.
Mahot sillon mun emoni,
Mahot kaunis kantajani,
Ihana imettäjäni,
Pestä pieniä kiwiä,
Kapaloia karttusia,
Syleillä sysistä puuta,
Halailla wesihakoa;
Kun sä minua syleilit,
Kun sä minua halailit.
Kadonnut.
Woi minä polonen poika,
Woi poika polon alanen!
Polin puulle pyörtäwälle
Warwalle warattomalle,
Luulin lumpehen pitäwän,
Meren kaislan[9] kannattawan;
Ei ollut lumme lujassa,
Meren kaisla kannattanna.
Nyt on poika polosella
Yksi tuuli turwanani,
Meren aalto armonani.
Menin pohjahan polonen
Päälle mustien mutien,
Sisareksi siikasille,
Weikoksi ween kaloille.
Sisarena siiat syöpi,
Ween kalat weikkonasa.
Siiat suutani siwuupi,
Hauit päätä harjoaapi.
Ei tieä emo tekiä,
Eikä kantaja katala,
Missä liikkuupi lihasa,
Wiereepi oma weresä,
Liekö maalla wai merellä,
Wai on suurella salolla;
Käyneekö käpymäkiä,
Wai on warwikkosaloa;
Wai lienee meren selällä,
Lakehilla lainehilla.
Älköhön minun emoni,
Älköhön emokuluni,
Sinä ilmoissa ikänä,
Kuuna kullaan päiwänäkään,
Panko wettä taikinaasa
Tuolta suurelta selältä,
Tahi laajalta lahelta,
Lakehilta lainehilta.
Kuka lie meren wesiä,
Sekin lie minun wereni,
Sekä luuta seuhottuna,
Weri tyystä wellottuna.
Kaipawa.
Kuin meni welo kalahan,
Toinen weli tuoreesehen,
Kolmansi suen wiwuille;
Tuli tuo welo kalasta,
Toinen welo tuorehesta,
Ei tullut suen wiwuilta.
Meni emo ehtimähän,
Käwi äiti kahtomahan,
Huuti tuolta poikoasa,
Poika tuolta wastoaapi.
"En minä emoni pääse,
Pilwet päätäni pitäwät,
Hattarat hakuliani."
En minä sinä ikänä
Kuule weikon weisoawan,
Laulawan emoni lapsen.
Mit laulelee lahella,
Wesilinnut weisoawat.
Soitit sorsat kanteletta,
Wesilinnut wempelettä,
Koskessa kiwen kolossa,
Ween wirran pyörtehessä;
Luulin weikon weisanneeni,
Laulaneen emoni lapsen.
Niin on niin minun emoni!
Kaswatit kanoja paljon,
Koko joukon jouhtenia;
Tuli haukka niin hajotti,
Tuli lempo niin lewitti.
Oli meitä kuin olikin
Sisaria sillan täysi,
Weikkoja wenet punanen.
Nousi tuuli tuulemahan,
Ilman ranta riehkimähän;
Tuuli puut hawuttomaksi,
Kanarwat kukattomaksi,
Heinät helpehettömäksi.
Siitä taitto siskon sillat,
Weikoilta wenon hajotti;
Joutu sormet soutimeksi,
Kämmenet kasimeloiksi.
Sotaan lähtiä.