Koditon.
Empä tieä tekiääni,
Enkä tarkon saajoani;
Liekö telkkä tiellen tehnyt,
Tawi rannallen takonut,
Alli aaloillen ajanut,
Wesilintu keikassunna.
Niin minun isonen heitti,
Kuin on kieron kirweswarren;
Niin minun emonen heitti,
Kuin on wäärän wärttinäsä;
Heitit kuin jänö pojasa,
Jäälle jääkälehtämähän,
Palollen papahtamahan;
Heitit suurellen surulle,
Apioille mielaloille.
Nyt on turwa turpehessa,
Armo kirkon aian alla,
Toiwo Tuonelan tuwissa.
Isä kuoli, äiti kuoli,
Jätti mulle jäiset kengät,
Sukat ulkoset unohti;
Jätti jäisillen jälille,
Talwiselle tantereelle.
Usein minun polosen,
Usein polon alasen,
Itku silmäni sitoopi,
Huoli pääni harjoaapi.
Minull' on itku iltatyönä,
Aamuwirtenä walitus;
Kylä tiesi kylpeneeni,
Weli wettä kantaneeni,
Minä kylwin kyynäleillä,
Hautelin haluwesillä.
Kuuluupi kylä sanowan,
Kyläkunta kuuntelowa,
Laulawan iloista wirttä;
En laula iloista wirttä,
Laulan wirttä huolellista,
Surullista suoltaelen.
Kotihisa muut menewät,
Majoillesa matkustawat;
Minä korpia kokeilen,
Sekä saloja samoan.
Kuin sitte ilta tuleepi,
Ennättääpi yö pimeä,
Tulen kaukoa tokahan
Ei sekään oma tuleni.
Huolellinen.
Toisin tiesin, toisin luulin,
Toisin polonen pakisin;
Toisin on toiwoni käynnä,
Ajatuksen alemmaksi,
Muunne muuni luulioni.
Mitä lie mieli miesten muien,
Mitä muien morsianten;
Minun on mieleni polosen,
Kuin on myötäwän hewosen,
Tahi tamman kaupittawan,
Tahi ostetun orihin,
Tahi miehen tappanehen,
Urohon upottanehen,
Miestä kaksi kaatanehen.
Makaisin maksoissa wielä,
Alla keuhkon kellettäisin,
Ilman kuuta kahtomata,
Ilmoa ihoamata.
Äiän sillon äiti makso,
Emonen sitä enempi,
Kun ma maksoissa makasin,
Alla keuhkon kellettelin.
Niin on mieli miekkosien,
Kuin kewänen päiwän nouso,
Alahall' on allin mieli,
Uiessa wilua wettä,
Syän kylmä kyyhkyläisen,
Syöessä kylän kekoa;
Alempana armottoman,
Käyessä kylän katua.
Niin on mieleni polosen,
Kuin syksynen yö pimeä,
Talwinen on päiwä musta.
Pah' on mieleni polosen
Ilmain pahottamata;
Kuin wielä pahoitetahan,
Aina aatkeloitetahan,
Siit' on semmeni pahempi,
Siit' on aina aatkelampi.
Laulan hoikka huolissani,
Ikäwissäni iloiten,
Panen pakkopäiwissäni;
En laula olwen himossa,
Enkä taarin tarpehessa.
Sanottiin minun olleeni,
Humalassa huutaneeni,
Wiinassa wiheltäneeni;
En huua humalan kautta,
Enkä wiinan wierettele.
Laulan ilman lainehilta,
Wetoselta wierettelen,
Jot' on iltani kuluisit,
Aamuni ali menisit,
Huoppeneisi huomeneni.
Jos ois taatani takoja,
Tahi seppänä setäni,
Weikko wasken walajana;
Saisin huolesta hewosen,
Ruunan mustan murehista.
Tietäisin surusta suitet,
Päitet päiwistä pahoista,
Riimut mieron riitelöistä,
Satulan kylän sanoista,
Reet on mieron rensunnoista,
Länkeet mieron läykynnöstä.
Enemp' on minulla huolta,
Kuin on kuusessa käpyjä,
Katajassa kapsehia,
Pajuja pahalla maalla,
Rannalla rapakiwiä.
Ei ole sitä hewoista
Talonpojan tanhualla,
Talon rikkaankaan pihalla,
Joka huoleni wetäisi,
Mureheni muunne weisi.
Kanna korppi huoliani,
Minun hoikan huoliani,
Sekä mustan murehiani,
Lampihin kalattomihin,
Aiwan ahwenettomihin.
Älä kanna kalallisiin;
Kalat kaikki huolestuupi,
Ahwenet alas meneepi,
Hauit halkiaa surusta,
Sären lillit liukeneepi,
Muiit mustaksi tuleepi,
Minun hoikan huolistani,
Minun mustan murehistani.