Hammasmadon Sanat.
Hyöpyräinen, pyöryläinen,
Liinan siemenen kokonen,
Liinan siemenen näkönen,
Hammasten hajottelia,
Leukaluiten leikkeliä!
Älä hakkaa hampaitani,
Älä leikkaa leukojani.
Tieänpä sinun sukusi;
Mies musta merestä nousi,
Uros aallosta yleni,
Pystyn peukalon pitunen,
Uroon sormen korkunainen;
Hapenella parta kaswo,
Parralla mato sikisi,
Siitäpä käwi katala
Lämpisihin leukaluihin,
Halusihin hampaisihin.
Kuoli ukko, waipu wanha,
Tauilla tawattomalla,
Tuon luun lokertamasta,
Tuon pahan pakottamasta,
Werikoiran koskemasta.
Lyhyt akka Tuonen Tyttö,
Woiti kielellään kipuja,
Hammastauilla tapoja.
Pisti neulan leukaluuhun,
Tuon on kolmasti sepitti:
"Suolat soikohon hywinä
Weren luonasa lukian,
Selwitäte seisomahan!"
Nousi ukko unestasa,
Selwittihe seisomahan.
Siin' on nyt sinun sukusi,
Siin on kaikki karwasiki.
Ällös sä paha pakene,
Syömästä, kaluamasta,
Puremasta läätämästä!
Hajotkohon Hiien hammas,
Lewitköhön Lemmon leuka.
Painan mä pajusta jousen,
Teen lepästä lennottimen,
Ammun hittoja hihahan,
Paholaista parran halki.
Punahattu, Tuonen poika!
Jännitä tulinen jousi
Tulisella jäntehellä;
Pane waskinen wasama
Tuon tulisen jousen päälle,
Ammu halki hampahista
Luun syöjä, lihan puria,
Weren uuelta wetäjä.
Minne mä sinun manoan?
Jos wieno liet weestä nossut,
Niin weteen sinun manoan;
Jos liet tuulen tuuwittama,
Mene tuulen tietä myöten.
Ja kiwut mä manoan kanssa;
Wieköön kipua tuonne
Heimohin kipuemännän.
Torajat sä, Tuonen poika!
Paistut sä mato Manalan,
Rautasessa riehtilässä.
Kuin et sinä siinä kypsy,
Tuonen mä sinun manoan
Pirun pihlajan tyköhön.
Wiron akka Willikerta
Surwoo rauan siemeniä,
Telkyttää teräsmuruja,
Leppäsessä huhmarossa
Leppäsellä petkelellä,
Leppäsen tuwan sisässä;
Siellä sääkin sian saanet,
Se sun raualla rakentaa,
Wasaralla walmistelee.
Riiden Sanat.
Riisi poika riukamoinen,
Rietta reitten juurehinen,
Huikku helmoin alanen,
Häpein hywän miesten,
Werikaatioin wetämä,
Rumahousuin huiskuttama!
Mistäs sä tulit tupahan,
Sait sammalhuoneesehen,
Syömähän, kaluamahan,
Puremahan, jäytämähän,
Syömähän weriwalolle,
Luuwalolle luhtomahan?
Siirry, kuin sininen nuoli,
Purate punakeränä,
Wieri, kuin weran nukelma,
Wieri werkapöksylöihin,
Kauppiaisten kaatioihin.
Kunne mä sinun manoan?
Tuonne mä sinun manoan
Lapin laahtitantereelle;
Siell' on uutta, siell' on kystä,
Syöä miehen nälkähisen,
Haukata halunalasen.
Wai en pannekkaan pahoin,
Enkä aiwan ilkeisihin.
Tuonne mä sinun manoan
Kynän jouhtenen nenähän,
Aina allin kielen alle.
Ja jos et siitään totelle;
Tuonne mä sinun manoan
Rutjan koskehen kowahan,
Palawahan pyörteesehen,
Johon puut päin putowat,
Hongat latwoin lankiaapi.
Ja tuonne ma sinun manoan
Ikusehen helwettihin,
Jost' et kuulu kuuna päänä,
Selwiä sinä ikänä.
Ampumista wasten.
Sampsa, poika Pellerwoisen,
Kesät kenneellä makasi,
Keskellä jywäketoa,
Jywäparkan parmahalla.
Otti kuusia jywiä,
Seihtemiä siemeniä,
Yhen nää'än nahkasehen,
Koipeeseen kesäorawan.
Läksi maita kylwämähän,
Toukoja tihittämähän.
Suot kylwi, kanarwat kaswo,
Norot kylwi, nousi koiwut,
Mäet kylwi, kaswo männyt,
Kummut kylwi, kaswo kuuset.
Kylwi tuomet tuorehelle,
Pajut maalle paisuelle,
Pihlajat pyhälle maalle,
Raiat nurmien rajoille,
Katajat karankoille,
Tammen wirran wierimmille.
Kaswo tuomet tuorehella,
Pajut maalla paisuella,
Pihlajat pyhällä maalla,
Raiat maalla raikahalla,
Katajat karankoilla,
Eipä tammi kaswanunna,
Juurtununna puujumala.
Heitti hellan wallallesa,
Olowallen onnellesa.
Kulu yötä kaksi kolme,
Saman werta päiwiäkin,
Läksi tuota tietämähän;
Ei oo tammi kaswanunna,
Juurtununna puujumala.
Heitti hellan walloillesa,
Olowallen onnellesa.
Uotti wielä yötä kolme,
Läksi tuota tietämähän
Yön takoa kohta kolmen,
Wiikon päästä wiimeistäin;
Jop' on tammi kaswanunna,
Juurtununna puujumala.
Wesa Jesuksen wetämä,
Maasta mannun kaswattama.
Kuka siitä oksan otti,
Se otti ikusen onnen;
Kuka siitä lehen leikka,
Se leikka ikusen lemmen.
Ohowamp' on oksillesa,
Leheltäsä liukkahampi,
Ehittihin Manalasta,
Manalasta, maanki alta,
Ehittiinpä, eipä löytty,
Joka tammen hakkaisi.
Tuli ukko taiwosesta
Mujuseni, muotoseni,
Kaiken karwani näkönen;
Kirwes kultanen olalla,
Waskiwarsi kirvehessä,
Hopiata ponnen päässä;
Hakkasi rytimoraian,
Tasalatwan taskutteli,
Kultasella kirwehellä.
Mikä lastuja porosi,
Siitä noita nuolet saapi,
Sekä ampuja asehet.
Piru piiliä tekeepi,
Wasamoita walmistaapi;
Minkä saatti walmihiksi,
Sen pojat sulitteleepi
Peipun pienillä sulilla,
Warpusen warustimilla,
Sian karjun harjaksilla.
Teki piiliä piwosen,
Kouran nuolia kowia,
Korwalla tulisen kosken,
Rautalammen reunamaalla.
Läksi kaupallen kylälle,
Ei kylään otettunahan.
Kolm' on poikoa pahalla,
Yks on ruho, toinen rampa,
Kolmas on perisokia.
Ruho piiliä pitääpi,
Rampa jousta jännittääpi,
Ampuupi perisokia.
Ampu nuolen ensimmäisen,
Ampu ylös taiwosehen,
Pitkän pilwen rannan päälle;
Tahto taiwonen haleta,
Kaaret ilman katkeilla,
Noian nuolissa kowissa,
Äkähissä äiän pojan.
Ampu sitte nuolen toisen,
Se on wasten maata mennyt.
Maa muruiksi muljotteli,[7]
Paaet wahwat paukahteli,
Kiwet rannalla rakosi,
Someret siottelekse.
Ampu kohta kolmannenki,
Kirjarintahan kiwehen,
Wuorehen teräksisehen,[8]
Rautasehen kalliohon.
Tuo kiwestä kiljahusi,
Kalliosta kaljahusi,
Tahtoopi tawata siitä
Ihoa imehnoraukan,
Luoa luontokappalia.
Milläs tuo nuoli perittänehe?
Sanan woimalla jumalan,
Herran hengen huounnolla.
Ota piru pistoksesi,
Äkähäsi äiän poika,
Ammu tuonne ammuksesi,
Pistä tuonne pistoksesi,
Wuorehen teräksisehen,
Rautasehen kalliohon.
Mit' oot tywin työntänynnä,
Latwoin poies lappaele;
Mitä latwoin laskenunna,
Tywin poies työntäele.
Ei tässä sioa sinulle
Siankahan tarpehella,
Tarpeitenkaan himolla.
Muunne muuttuos majasi,
Etäämmä elosiasi,
Ristittyä rikkoamasta,
Kastettua kaatamasta,
Tehtyä teloamasta.
Tieetäänpä sun sukusi,
Mun sukuin on tietämätä,
Minun suurempi sukuni,
Sekä laajempi laini;
Minun on ihmistä ihoni,
Kaswanaista kainaloni.
Eroa sinä emätön,
Paha poika polwahinen,
Ristittyä rikkoamasta, j.n.e.
Tämä ei mies Manalle joua,
Tukka pitkä Tuonelahan;
Mato joutakoon Manalle,
Lyhyt tukka Tuonelahan,
Oman surman ottamata,
Oman tauin tappamata.
Ite seppä Ilmarinen,
Takoja iän ikunen!
Teeppäs pihit pikkuruiset,
Atulat ani wähäset,
Jolla noian lemmon nuolen,
Werisen wetäsen weiten,
Ihosta imehnoraukan,
Emän tuoman ruumihista.
Neityt Maaria emonen,
Puhas muori muoollinen!
Woia niillä woitehilla,
Kato niillä kahtehilla,
Joill' on luoja woieltuna,
Katottuna kaikkiwalta,
Bethlehemin kaupungissa.
Woia luun lomia myöten,
Jäsenien kyniä myöten.
Laske woie wuotamahan
Läpi luun, läpi jäsenen,
Läpi suonien sorata.
Woia alta, woia päältä,
Sio silkkipyyhkeilläsi,
Ompele netosin neuloin,
Rahkaneuloin nappaele;
Ihommaksi entistähän,
Paremmaksi muinostahan.
Tekkös Jesus terweheksi,
Alta tuntummattomaksi,
Päältä nuurumattomaksi,
Keskiä kiwuttomaksi j.n.e.
Nykysempiä Lauluja.
Wäinämöisen Weljen pojasta.
Wäinämöisen weljen poika
Otti kuusesta orawan,
Petäjästä pöyryhännän;
Kanto ensisti etehen,
Kuusen kuiwia käpyjä,
Sitte toi on tuorehia,
Kanto kauroja wälistä,
Heitti heiniä sekahan.
Hän teki tuota tekoa
Kokonaista kolme wuotta;
Muuttu orawa oriiksi,
Tuli ori oiwallinen,
Yli korttelin yheksän,
Häntä pitkä, harja paksu,
Mulkut suuret summattomat;
Waan ei kaswanut kawiat,
Kyllä kynsillen kokoa.
Wiimein mielehen majahti,
Äiän tolkkuhun tolahti,
Katella ajokaluja,
Suitet suuhun, päitet päähän,
Anto puntista punoja,
Riimut rautarenkahista,
Teki länkeet terwaksista,
Luokin karhun kylkiluista.
Ajo tuonne tunturille,
Meni jäiselle mäelle,
Pysy kynnet kalliolla,
Eikä liukkaalla liwennyt.
Ajo aikasa mäkeä,
Tuuritteli tunturia;
Laskihen Lapin keolle,
Sille suurellen sileelle
Siellä ajo aikalailla,
Aikahollilla hojotti,
Lapin kommiot kumohon.
Lapin äiät ne ärisi,
Pienet pojatkin porisi,
Ei hän siitä säikähtänyt.
Wiimein mielehen majahti,
Äiän tolkkuhun tolahti,
Ruweta ruunoin tekohon.
Kuulusteli kuoharia,
Saahaksesa salwuria;
Kuin ei kuullut kuoharia,
Eikä saanut salwuria,
Innosti ite samassa;
Teki tulen terwaksista,
Pani paian palkeheksi,
Alakiwen alasimeksi.
Tako weiten wuoren alla,
Kirkasti kiwen wälissä.
Weti sillä weitelläsä,
Puotti kellukset keolle;
Suuret mulkut muljautti,
Ei hän köysiä kysellyt,
Eikä kaatanut oria,
Teki salwon seisoalta,
Waan ei suonia sitonut,
Eikä solminnut sanoilla.
Pääsi weri wallalesa,
Tuli puro punainen,
Lakeille Lapin keolle.
Ruuna horjaten horusi,
Äiä itki ja porusi,
Weren juoksun julman tähen.
Liwahti Wipulan Liisa,
Häilähti tähän hätähän.
Kuin se sylki kuiwan sylen,
Ruunan reisihin wälihin,
Tuli solmut suonten päihin,
Kuiwi se puro punanen.
Sano äiälle samassa:
"Jos olet ite isäntä,
Mä olen ite emäntä,
Kaksi kauppoa tekeepi,
Omallasa kumpanenki.
Ota peura, anna ruuna,
Wiel' annan wähän wäliä,
Pikkuruisen päällisiä."
Wäinäinöisen weljen poika
Heilutteli helmojasa,
Teki kaupan, ei katunut;
Astu peuran ahkiohon,
Ajo tuonne tunturille,
Meni jäiselle mäelle.
Äiä parka äkkinäinen
Ei hän ohjata osannut,
Eikä kiertänyt kiwiä,
Eikä peljännyt petäitä;
Ahkio alta hajosi,
Pää se kiljahti kiwehen,
Aiwot kaato kalliolle.
Peura pötkähti takasin,
Haki wanhan haltiasa.
Liisa arwasi asian,
Wipulatar sanan wirkko:
"Nyt on kuohari kumossa,
Hewoislangon langennunna."
Istu kohta kiirehesti
Ruunan ruskian rekehen,
Haki peuran haltiata.
Tuon hän löysi tunturilta,
Puotti aiwot äiän päähän,
Pani päällen peukalosa.
Pianpa sekin parani,
Tuli aiwan terweheksi.
Wäinämöisen weljen poika
Alko naia ja nahista.
Sitte istuwat yhessä
Ruunan ruskian rekehen,
Laskiwat Lapin keolle.
Wäinämöisen weljen poika
Sano Liisalle samassa:
"Pane paljolta patahan
Hirwen huulta, peuran kieltä,
Kyll' minä hapanta hankkiin."
Tuotti wiinan Torniosta,
Haetti Oulusta olutta,
Kuhtu wanhan Wäinämöisen
Wielä siihen soittajaksi.
Wanha setä siinä soitti
Hauinluista harppuasa,
Että kalliot kajahti,
Wuoret urkuina ujersi,
Kiwet hyppi kankahilla,
Mäellä pelmusi petäjät.
Häät loppu, wäki hajosi,
Wäinämöisen weljen poika
Teki talon ensimmäisen
Lakeillen Lapin keolle.
Siinä waati waimoasa,
Likisteli Liisoasa,
Jost' on saatu salwuria,
Siit' on kuoharin sikiä.
Kahwerokasta.