Alko Anterus sanoa:
"Pelkonen perehen miesi!
Mistäs laitat langoillesi
Sunnuntaina suurustähen?"
Waimo wastasi somasti:
"Menkää te yhessä yöllä,
Kahen kesken kaunihisti,
Karjalaisten kaupunkihin;
Kantakaa te kahwet sieltä,
Nyt ei oo koissa Kosken Herra,
Eikä seppä saapuhilla."
Läksi Antit astumahan
Rapikolle rannalle,
Simo siiwihti jälessä.
Lykkäsit lylyn wesille,
Laiwan suuren lainehille.
Antti airoillen rupesi,
Simo istuupi siwulle,
Pelkonen perää pitääpi.
Souit sormilla kowilla,
Laskit suoroa Sahalle,
Karjalaisten kaupunkihin.
Wielä Antit arwelowat:
"Mistä me sisään menemme."
Pelkonen sano pelolla;
"Kuletaan kohen ryytimaata,
Siell' on ikkunat isommat,
Tikapuut on tietyt siellä;
Ei oo uksen aukomista,
Eikä portin ponkamista,
Lasin lungun lonkamista."
Pelkonen perehen miesi
Ite astuupi eellä.
Pääsi päähän tikapuihen,
Otti weihtesä tupesta,
Piirsi lasin lungun rikki,
Kiersi ruuingin lukosta.
Antti kanto aarappia,
Laukanen lato rahoja,
Seteliä selwitteli,
Simo nahkoja sipeli,
Weti werkawaattehia.
Silkit siiwolla menewät,
Eikä werat mitään wirka.
Nahat naukuwat selässä,
Miehen halwan hartiolla.
Aina ankkuri sanoopi,
Aarappi ajatteleepi,
Juonittelee julkijuoma:
"Woi te miehet mielettömät!
Minne te minua wiettä,
Kunne kannatte katalat?
Kaunihista kammarista
Saatatte salon sisälle,
Mehtäin tyrmien tykö.
En ollut salanen juoma,
Olin juoma julkinainen.
Herrat on tuoneet herkuksesa,
Saksat saahakseen rahoa."
Tuli päiwä yön perästä;
Pistihen pihalle Tiina,
Tiina Tiiteron emäntä.
Tiina juosta tiiteroihti
Wikewästi Wiilarihin.
Wiilari ennähti kysyä:
"Mitäs itket waimo parka."
"Jo nyt on itkut itkettynä;
Jop' on roswot ronkannuna,
Lasin lungut lonkannuna;
Kaikk' on akkunat awattu,
Kaikk' on kammarit katottu."
Läksi Jussi juoksemahan,
Kaipiainen kahtomahan;
Löyti suolta saappaat jälet,
Aholta upokasjälet:
"Tok' siin on hywin hypätty,
Kuin on sukka suolle jäänyt,
Kinnas puonnut purolle."
Waan ei ollut sukalla suuta,
Eikä kieltä kintahalla.
Erikkä tiesi ihmeimmät,
Sunnuntaina suuret kummat,
Tiesi wielä tiistaina:
Löysi lekkerin lehosta,
Putelin punasta wettä.
Riikosen wähä rihatsu,
Läksi käymähän kylöä;
Tääpä koskellen kokesi,
Sanomata saattamahan,
Ett' on annettu rahoa,
Rupiloita rutkattuna,
Kaksi loutuu loiwattuna.
Pelkonen perehen miesi,
Kohta kotiin tultuasa,
Sano waimolleen samassa:
"Akkaseni, ainoseni,
Minun kaunis Katrinani!
Keitäs meillen kelporuoka,
Laita ruoka lampahasta.
Tuolt' on lammas laitettuna
Yli selän Seukkolasta,
Kanna kahweja sekahan,
Että kerran kelporokka
Saataisihin miesten syöä.
Annan sinulle aarappia,
Suuhusi sulan sokurin,
Werat päällesi wetelen,
Huiwit kaulaasi koriat,
Sormeesi sormukset soriat,
Säärilleis sukat säwiät,
Juhtinahat kengiksesi."
Kaisa aarapin alotti,
Ketutar kelpojuoman.
Kosk' oli wiikkaus kulunna,
Oli Siili siiwo herra,
Alko aittoja katella,
Toropainen, toimen poika,
Sanoopi sanoilla näillä:
"Pelkonen perehen miesi!
Lähes aittoas awamaan,
Kateltaw' on kartanosi."
Toropainen, toimen poika,
Alko aittoa katella;
Tääll' oli sukka sulhasmiehen,
Silkkihuiwi siiwon herran,
Puustawit sukalla suussa,
Nimi niekliin nenässä.
Rouhiainen mies rotowa
Otti nuoran orren päästä,
Sito siipehen sepälle,
Laitto langokset lewolle.
Runssilass' ol' ruoka walmis,
Kuopion kutut paremmat,
Waikkei tuolla eteen tuotu,
Kahwerokkaa kannettuna.
Ei ollut huolta huuhistasa,
Kysymistä kynnöstäsä,
Suurustähestä surua.
Wiel' on siitä wirttä tehty,
Kuin on käyty keräjissä,
Pelastettu Pellishuono
Likasilmän Liisan luoksi.
Monta kaunista waloa
Wannotahan siitä siellä,
Keräjissä käytäissä.
Roswon päälle päätettynä,
Kunnialta pois polettu;
Wiht' on wiimenen kuritus,
Musta penkki muiten nähä.
Joutu tieto Tikkaselle,
Äsken Tikka tielle joutu,
Miestä wirpojaa witoilla,
Painelee pajun wesoilla;
Uuen wuoen uutisiksi,
Wanhan wuoen wastuksista.
Wirtt' on tehtynä wilussa,
Jalaksill' on jatkettuna,
Puolella Puhossaloa;
Waan ei tieä Jussi rukka,
Liekö suotu surmaksesa,
Kuolemaksi kohtailtu.
Ylistysruno Kalle Palmulle.
Kuule, kato, Kalle Palmu,
Jalo tolppari totinen!
Joka annot aiwan suuren,
Seurattawan selkiästi,
Esimerkin markkinoilla.
Tuhat miestä tunnustaapi,
Sata waimoa sanoopi,
Lapset laulawat sopissa,
Ettei monta markkinoilla
Palmun wertaista kuleksi.
Mont' on miestä markkinoilla,
Monta miestä, monta mieltä,
Paljon pahoja nimiä,
Waan on harwalta hywiä,
Hywän nimen haltioita.
Yksi ystäwä wakuuen,
Sekä totuuen toweri,
Kuulu puoissa puhuwan:
"Se on Palmullen parempi
Hyöty hywästä nimestä,
Kuin olla omistajana
Tuntemattoman tawaran."
Waan oli toisia toella,
Jotka sanoit tolwanaksi,
Perityhmäksi perustit.
Saatua tämän sanoman,
Tämän kumman kuultuasa,
Taskuwarkaat ne wapisi,
Roswot rohkiat häpesi,
Metän worot woiwotteli,
Wetty silmät weiarien,
Wiekas nauro ja wihelsi.
Kuin sen kuuli kunnon herrat,
Kiitteliwät Ruotin kielen,
Sekä Suomeksi sanoiwat,
Ettei monta markkinoilla
Kallen kaltaista käwele.
Suottaherrat ne sohatti:
"Piru olkoon pitäisinkin
Toisen puolen palkastani,
Elikä enemmän wielä."
Talon poika pohjalainen!
Mitäs mahtaisit sanoa,
Jos sen joku toinen miesi
Ylös ottanut olisi?
Eipä hiiret hiiskahtaisi,
Pentu haukkuisi perähän.
Waan se wakaa Kalle Palmu,
Jalo tolppari totinen,
Ylös otti yksinäsä,
Tieltä tempasi rahasi,
Eikä pistä powehesa,
Taskuhusa tarkottele.
Kysy kyllä kiiruhusti,
Tieusteli taitawasti,
Rahan oikiaa isäntää.
Kuin sun kuuli kulkeneeksi,
Tiesi tielle joutuneeksi,
Heti kyllä sai hewosen,
Jolla jouwutti jälestä,
Oisit antanut ilolla
Suuren summan palkaksesa,
Löytiäisiksi lykännyt,
Waan ei ota ollenkana,
Toisen rahoja rakasta.
Tästä siis nähään toella
Ettei kaikki Suomen kansa,
Eikä lapset Rautalammen,
Wiel' oo tuiki turmeltuna,
Tärwättynä kaikki tyyni.
Saattaapi sataluwuissa
Miehen toisenkin tawata
Rehellisen retkilläsä,
Waelluksessaan wakawan.
Etten liialla lorulla
Wirttä pitkäksi wenytä,
Lamahuta lauluani,
Päästän wirteni wälehen,
Annan lopun ajallasa;
Mahan mainita sanalla
Hänen waltawanhemmasta:
Se oli ukko ulkomaalta,
Kowa korpraali soassa,
Tähen täyen miehuutesa
Kahen kantawa ritarin,
Jotka Kalle kaunistaapi,
Poika puhtaana pitääpi.
Viiteselitykset:
[1] Peuran.
[2] Wetenä, lähteenä.
[3] Kultasena.
[4] Toisin: waiwa.