2. Ei laulu kosista kiellä.
Noin ne muutamat sanovat, Moniahat arvelevat:— "Elä neito paljo naura, Paljo naura, kilvoin laula; Ei sinua kilvoin naia, Ei kilvoin vihille vieä, Josk' on kilvoin kihlattaisi, Kilvoin käytäisi kosissa. Olet lapsi laulamatta, Tytär tyhjittä sanoitta, Niin saat saksan varrellesi, Verkanutun vierehesi; Kolmin käyähän kosissa, Nelin neittä pyytämässä, Pohatoille puolisoksi, Rikkahille reen perähän." Vaan elkää, hyvät imeiset, Tuota ouoksi otelko, Jos ma laulan laiha lapsi, Tytär tyhjä vierettelen; Lauloipa isoki ennen, Vieretteli veistoksilta, Lauloi armahin emoni, Värttinältä väännätteli, Lauloi sisko, lauloi veikko, Lauloi vielä veikon lapsi. Ei laulu kosista kiellä, Kun ei muut pahat tapani, Laiskuuteni, laihuuteni, Ja kaikki kataluuteni. Ja jos en laula polvenani, Kuulu kullan valkiana; Ikä kuitenki kuluvi, Kasvo kaunis lankiavi, Muoto muualle menevi, Koko varsi vanhenevi.
3. Laulan voiessani.
Laulan ehkä voiessani, Keikun kehtaellessani; Ehk' en toiste voine'kana, En toiste kehanne'kana, Kun tulen ison ijille, Emon varrelle vajenen, Nousen ohkaen olilta, Kättä pieksäen pehuilta, Voivotellen vuotehelta— Kun tulen tutisevaksi, Saame sanan kantajaksi, Penkin pään pitelijäksi, Joka nurkan nuohkijaksi.
4. Meistä kasvavi kananen.
Kukkuome me käköset, Laulaome me latoset, Kun yhen emosen lapset, Yhen hanhen hautelemat, Yhen sorsan suorittamat, Yhen peiposen pesemät.
Kukkuome me käköset, Laulaome me latoset; Meist' on hanhi hautumassa, Meistä joutsen joutumassa, Sorsanen sorenemassa, Vesilintu vertymässä.
Kukkuome me käköset, Laulaome me latoset; Meistä kasvavi kananen, Ylenee ylen hyvänen, Monen miehen mielitietty, Yhen miehen varren vasta.
Kukkuome me käköset, Laulaome me latoset; Orahall' on onnen touot, Ripsellä Kalevan riistat, Ohrat päätä ottamassa, Pavut pienellä palolla.
Kukkuome me käköset Laulaome me latoset; Isoni luvan lupasi Seitsemäksi vuotoseksi, Suntak-iltaset ilota, Päivänlaskut lallatella.