303. Luulin lumpehen pitävän.
Voi minä poloinen poika, Voi poika polonalainen! Luulin lumpehen pitävän, Meren kaislan kannattavan; Ei lumme pitänytkänä, Meren kaisla ei kannattanna.
Loime raukka lumpehelle, Lumme lumpsahti merehen; Minä kaislalle kavahin, Kaisla katkesi jälestä.
Jo nyt kohta koitoisella, Kohta koitopäiväisellä, Yks' on tiehyt tietyssäni, Yksi matka mielessäni: Mennä pohjahan poloisen, Alle aaltojen osata, Alle selvien vesien, Päälle mustien murien, Sisareksi siikasille, Veikoksi ve'en kaloille.
304. Lähin Pietarin pihoille.
En tieä poloinen poika, Poloisiksi päivikseni, Mitäpä minäki mietin; Kuta kurja toivottelin, Kun läksin kotoa koito, Raukka rannoilta omilta, Näille Pietarin pihoille, Ulitsoille uuen linnan; Naisparan pahoille heitin, Oman vaimon ostopaksi, Heitin lapset itkemähän, Pienoset pisartamahan.
Linnun lentävän näkevät, Kokkolinnun liitelevän, Näiltä tuulilta tulevan, Näiltä ilmoin ennättävän, Niin kyselevät kokolta: "Oi sie kulta kokkoseni! Etkö tietäisi sanoa, Mitenkä iso elävi, Siellä Pietarin pihoilla, Ulitsoilla uuen linnan?"
Ei kokko mitänä tieä, Ei se tunne tuhma lintu; Kokko tiesi kuolleheksi, Lintu liioin maanneheksi, Ikävihin kuolleheksi, Itkuihin kaonneheksi.
305. Joko minua noiat noitui.
Ohoh milmani poloista, Poloisella pohjanmaalla! Joko minua noiat noitui, Noiat noitui, näit näkijät, Koki kolme Lappalaista, Kolmella kotaporolla, Kehuit keittovalkioilla, Tuikutit tulisioilla, Tällä tiellä kuolevaksi, Matkalla masenevaksi, Nuorena nukahtavaksi, Verevänä viereväksi, Aivan apposen alasti, Ilman vyöttä, vaattehitta! Enkä tuota tuhma tunne, Äkkioutonen älyä, Kussa kuoleman pitävi, Kussa kerran kellistellä; Josp' on kuolen korven päähän, Kaaun kankahan nenähän, Kuolen korppien kotihin, Variksien vainiolle.