Miekka mietti syöäksensä, Sanoi juovansa sapeli.
Veti siitä miekallansa, Kavahutti kalvallansa Neien neljäksi palaksi, Viieksi vipaleheksi; Pään mäkäsi mättähäksi, Silmät suolle karpaloiksi, Hiukset kuiviksi kuloiksi, Viilti korvat korpin syöä, Lihan linnuille rakensi, Rinnat leipoi leipäsiksi, Nänniset kalakukoiksi, Anopille antehiksi, Kommin eukon kostitsoiksi.
Läksi luoksi anoppinsa. Päässä patsahan anoppi Sanomia tieusteli: "Mitä tiiät sanomia?"
Virkki orja orren päästä, Paimo patsahan nenästä:
"Elä kysy sanomia, Ouot oli unen näköni."
Antoi vävy kostitsoita. Emo syö ja kiittelevi: "Jo olen jotai syönyt, Syönyt voita, syönyt kuuta, Syönyt lehmeä mahoa, Syönyt karjua sikoa, Ei tämän makehisia, Vävyn unen antehia, Lapseni lähettämiä."
Virkki orja orren päästä, Paimo patsahan nenästä: "Oi on kukki jalkaseni, Ellös syökö kostitsoita! Jospa tietäisit vähäsen, Ymmärtäisit pikkaraisen, Tok' et noita söisikänä Uuen vävyn antehia, Lapsesi lähettämiä."
"Sano, sano orja rukka, Mi on tässä kostitsoina?"— "Jos sanon emäntä rukka, Tulet veellä viruttaatse, Muutut mullan muotoiseksi, Kaaut rauan karvaiseksi."
"Muuttukoni jos monasti, Kaatukoni jos kahesti. Sano, sano orja rukka, Mi on tässä kostitsoina? Syötän vuoen raatamatta, Toisen työlle työntämättä."
"Jo sanon emäntä rukka, Mi on siinä kostitsoina: Onpa naisen olkaluuta, Palakaisen pääpaloja, Söit sä tissit tyttäresi, Söit nännit oman sikiön, Jota kauan kasvattelit, Itse rinnalla imetit."