Y.
Ympynen, sen, impi, neito. Ymmärkki, ymmyriaistä taivaslakea runollisesti nimittävä sana.
Ä. Äyöttelen, tellä, huudella äyäy. Äkin, äkisti, sukkelasti, sievästi.
ALAVIITTEET
[1] Sanalaskurunoa emme ole tahtoneet erilleen laulurunosta mainita, vaikka kyllä onki vähä omituista laatuansa.
[2] Laulurunoja laadustansa ovat, mitä nykyisen kokouksen ensinzäisessä ja toisessa kirjassa löytyy, virsirunoja, mitä kolmannessa. Kertomarunoja tavataan Kalevalassa Wäinämöisen, Ilmarisen, Lemminkäisen ja muiden senaikuisten moninaisista toimista ja huolista kotonansa sekä muualla, erittäinki Pohjolassa. Loihturunoja ovat kaikki luvut, synnyt ja muut sanat, niinkuin esimerkiksi raudan, tulen, käärmeen, pistoksen ja riiden synnyt eli luvut; lemmennosto-, kosiomiehen ja lapsivaimon luvut; kateen, voiteen ja mehiläisen sanat; verensulku- ja muut asetus-, suositus-, lumous-, turvaus-, rukous-, manaus-, herjaus-, pelotussanat. Suurin osa niistä vielä on pränttäämättä, ehkä niitä jo kyllä präntättynäki luetaan usiammissa kirjoissa, erittäinki seuravissa: Chr. Lencquist, Specim. de Superstitione Veterum Fennorum. Aboae 1782; Chr. Ganander, Mythologia Fennica. Aboae 1789; H. R. von Schröter, Finnische Runen. Finnisch und Deutsch. Upsala 1819; Zach. Topelius, Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja. Turussa ja Helsingissä 1822-1831; Kantele taikka Suomen Kansan sekä Wanhoja että Nykysempiä Runoja ja Lauluja. Helsingissä 1829-1831. Osotelmarunon laatua ovat nykyisessä laulustossa löytyvät Hääkansan laulut ja XXVIII runo Kalevalassa. Sen täydellisemmästä muodostumisesta saadaan esimerkki J. F. Lagervallin kirjasta: Ruunulinna. Murhekuvaus 5:ssä tapauksessa. Hels. 1834, kuin myöski Jak. Juteinin kirjoista: Perhekunda. Pilakirjoitus epäluuloista. Wiipur. 1817; Pila pahoista kengistä, uskon vahvistukseksi, 2:nen ylöspano. Wiipur. 1827.
[3] Katso: Sv. Folkvisor af E. G. Geijer och A. A. Afzelius, 2:dra D. Sthlm 1816, p. 2 ja 212.
[4] Katso: H. G. Porthan, Dissert. de Poesi Fennica, partt. V, Aboae 1766-1778.
[5] Mainittu pispa D. Juslenius on sama mies, joka suomenti Lutheruksen vähän katekismon ja sitä seuraavaiset O. Svebiliuksen yksinkertaiset selitykset. Sanansa, jotka luetaan kirjansa "Suomal. Sana-Lugun Coetus", Sthlm 1745, esipuheessa § 16, kuuluvat: ne jam de carmine quidquam dicam Fennico, cujus elegantia, vis commovendi animos, et affectus ciendi, breviter enarrari negavit: et si maxime id possem, fidem facerem nemini, qvi illius intima non penetraverit sermonis.———Figuris tam dictionum, qvam sententiarum abundat, ut sine illis poesis non aestimetur.
[6] Katso ennen mainitun kirjansa esipuhetta, jossa ensimäisellä sivulla luetaan sanat: "in unserm deutschen Vaterlande, das schon so viele ausheimische Gesangesströme liebend in sich aufgenommen, hoffen wir, dieser wunderbaren Liederquelle eine nicht ungünstige Aufnahme versprechen zu dürfen. Unseres Preises bedarf sie nicht—sie selbst wird bald genug der Freunde um sich versammeln, die auf ihr Rauschen horcben."