On paljoa parempi
Tok' onni ihmisen,
Ja kuitenkin osaansa
On tyytymätön hän!
Hän saattaisi sinulta
Jos hengen ottoa',
Ja kuitenki sä kiität —
Hän moittii onnea.
Oh miksipä hän aina
On niin nurehtiva,
Kun kaikki ansiotta
On saanut luojalta!
Ja miksi toisinansa
Hän viel' isostelee,
Kun aina tyytymättä
Yhä vajaelee!
Ah laula, laula, lintu,
Ylistä onneas!
En huokauksillani
Seota' lauluas.
Tee vastakin pesäsi
Liki pihoani,
Ja tyytymään opeta
Mua myös osahani!
[V. Merimiehen morsio.]
Tuuli taas puhaltelee,
Laivoa lähettelee,
Viepi kullan vierahille,
Teille tietämättömille.
Kauasko kuleksinee,
Kauanko mua muistanee?
Näkisin hänen mä vielä,
Vaan on kyyneleni tiellä.
Lentäisinkö lintuna,
Sorsana, kajavana;
Niin jos kunne kullan veisi
Aalto, en jälelle jäisi.
Jos kuin kauas kulkisi,
Seuroaisi siipeni;
Siipi kun suhauttaisi,
Ehkä kulta katsahtaisi.
Siipiä en saanut — saan
Huivin huiskehella vaan,
Kyyneleistä kastuneella,
Jäähyväset viittaella.