Jos nämät arwoitukset halulla wastaan otetaan maanmiehiltä, niin tästäedes Suomalaiset sananlaskut pian minulta ulosannetaan.[6] Niitä minä olen lisännyt myös kahdeksantoista ajastaikaa. Elä hywin, rakas lukija!
Frantsilasta s. 1 p. Huhtikuussa wuonna 1783.
Toiwottaa sinun maanmiehesi,
Christfrid Ganander.
Philos. Mag.
Lisäyksiä edelliseen esipuheesen ja muita muistutuksia.
1. Siitä tawasta, että kosijoille asetettiin arwoituksia wastattawaksi, mainitsee myös 59:säs wirsi Kantelettaren 3:mannessa osassa, siwuilla 221-227, waikka muuten arwoitukset silloinkin kyllä taittiin pitää enemmin lasten leikkinä, ja esi=isillämme olla tapana määrätä neiden anojille kolme tinki= eli urakkatyötä, niinkuin wähintäkin Wäinämöiselle, Lemminkäiselle ja Ilmariselle Pohjolassa määrättiin.
2. Muiden kansain arwoituksista puheen ollen emme saa mainitsematta jättää, että Suomen kansa niin arwoituksissaan, kuin wanhanaikuisissa runoelmissaan ja muissa tarinoissa on likempänä Wenäjän, kuin Ruotsin kansaa. Wiron kansa, eteläpuolen Suomen merta asuwa, haastaa melkein yhtä kieltä Suomalaisten kanssa, ja on silläkin lauluja, sananlaskuja, arwoituksia ja muita tarinoita, jotka niin wähän eroawat niistä meillä tawallisista, että melkein taittaisin yksiin kokouksiin ottaa. Ja olemmakin tämän kirjan lopulla toisintojen jälkeen panneet meille tutut Wirolaiset arwoitukset, jonka moni lukija, jolla ei ole tilaisuutta Wiron kieltä muissa kirjoissa nähdä, mahtaa hywäksensä ottaa, eikä muutkaan siitä meille pahaksua.[7] Jälkeen löytywillä numeroilla on osotettu, mitkä kirjan suomalaisista arwoituksista niille wastaawat, ja niillen, joilla ei ole wastaawata suomalaista ollut, on wastaus erittäin pantu.
3. Muutamat arwoitukset kyllä owat sywemmästi mietityt, toisissa koetaan wastaajata sanain kaksimielisyydellä erehdyttää (370) ja muutamissa haetulla tuhmuudella s. t. s. arwoitus on laitettu sille kannalle, että pettäisi wastaajan juuri sentähden, kun ei luullut kenenkään niin tuhmasti eli yksinkertaisesti kysyneen (424, 1056). Muuten totta haastaen, niin moni näistä arwoituksista tuskin lienee räntin weroinen, ja olisi kaipuutta tainnut pois jäädä, ellei kokouksen noudettawa täydellisyys olisi waatinut niitäkin ottamaan.
4. Sananlaskut owat ei kauwan sitte ulostulleet siinä täydellisyydessä, johon näihin asti owat koottuna. Myös runoista ja lauluista on saatu erityisiä kirjoja räntätyksi. Ainoasti loihturunot, kun myöskin talonpoikasilta tehdyt nykyisemmät runot ja laulut, ja wanhain sekä nykyisempäin aikain sadut ja tarinat odottawat wielä korjuuta ja ränttiä. Jos saataisiin wielä nekin ulosannetuiksi, niin jo wähin alkaisi olla'kin lukemista sille, joka haluaisi kirjoista oppia Suomen kieltä rahwaan puheen mukaan.
5. Edellä luettawaan Gananderin toiwotukseen on meillä sitä suurempi syy, mitä moninkertaisempi arwoitusten luku tässä kirjassa on hänen arwoitustensa rinnalla. Gananderin kokouksessa löytyy kaikkinaan 337, tässä 1679 arwoitusta, s. o. lähes wiisi sen wertaa. Niiden seassa tawataankin usiampia, jotka waan sanoissa, ei mielessä, poikkeawat toisistaan: katso esimerkiksi niitä, jotka alkawat sanoilla jänis, jänkkö, kaksi, lyhyt. Eräät toiset taas muutteleiwat ainoastansa sanain järjestyksessä, esimerkiksi: Annikki ammoo, Juonikki joikuu — — —, jonka toiset sanowat: Juonikki joikuu, Annikki ammoo — — — Sitä huolellisemmasti olemma sillä tawoin eroawaiset erinumeroihin ottaneet, jos eroitus koski alkusanoihin, waikk'emme siinä siassa ole koko arwoitusta täysillä sanoillansa kirjoittaneet, kun yhteen paikkaan, johon toista olemma wiittoneet; katso esimerkiksi alkawia sanoilla ken, kellä, kestä, kuka, mikä, millä, mistä, kummanko, paljoko, minkä ennen, kuinka paljon. Emmekä epäile siitä, että arwoitusten luku olisi wähennyt kyllä kolmannella osalla poisheitettyä kaikki semmoiset toissanaiset. Mutta siitä ei olisi ollut mitään woittoa, kun ne täydellisyyden wuoksi kuitenkin olisiwat täytyneet toisintoihin otettaa, waan se siitä olisi ollut haittaa, että moni tässä kokouksessa ei olisi löytänyt jollakulla eritawalla kuultua arwoitustansa, jos ei juuri olisi tiennyt toisinnoista etsiä.
Siitä olemma kyllä kahda'päin miettineet, mihin järjestykseen näitä arwoituksia olisi sopiwammasti pitänyt toimittaa, aapilliseenko wai aineelliseen. Edellisessä oli se wastuksena, että yksiaineelliset arwoitukset olisiwat tulleet hajalle, jälkimäisessä se, että monta arwoitusta olisi pitänyt kertoa wälistä wiiteen kuuteen eli wieläkin usiampaan paikkaan, kun nimittäin koski niin moneen eriaineesen. Wiimein kuitenkin katsoimma paremmaksi walita aapillisen järjestyslaadun, ja samassa päätimmä kirjan lopulla toimittaa jonkunlaisen ainehiston, niin muiden lukijain, kuin erittäinkin niiden hywäksi, joillen aineellinen järjestys olisi ehkä enemmin mieltä myöten. Joka ainehisto pikaisuudessa tehty ei kyllä ole'kaan täydellinen, mutta kuitenkin parempi, kun jos sitä ei ollenkaan löytyisi. Waillinainen on se siinäkin kohdassa, että kun yhdestä arwoituksesta monasti'kin olisi saanut usiampia aineita, niin siihen emme kuitenkaan ole ottaneet kun yhden pääaineen.