Hymylässä käsketään sanoa mitkä arwoitukset ne oliwat, joita ei tiennyt.
"Kysyttiin minulta ensiksi, mikä kolmijalkainen paikallansa pyörii; en tiennyt sitä".
"Woi, woi sinuasi, kun sitä et tiennyt; rukki han se on".
"Sitte kysyttiin minulta, mikä maalla kaatuu, wedessä seisoo; jota myös en tiennyt".
"Woi, woi sinuasi, kun et sitäkään tiennyt werkko han se on".
"Wielä minulta kysyttiin, mikä pikku lintu liinahäntä läpi seinän lentelee, ja se oli kolmas, jota en woinut arwata".
"Woi, woi sinuasi, kun et toki sitäkään arwannut; neula han se on".
"Suuri kiitos neuwomastanne, waan olisi minun wähäsen nälkäkin; saisinko mitä syödäkseni".
"Olis tuolla kodan orrella wanha kissanhäntä, hiiret hiukan kalunneet, siin' on sinulla syödäksesi, tadetwettä tanhualla, siin' on juomista sinulle".
Wiikomman tällä matkalla wiiwyttyänsä jo alkaa yksi ja toinenkin arwoitusseurasta wirkellä: "mitäpäs meidän Hymylän wieraalla, kun jo ei ala takasin kuulua". Wiimen palattuansa asettautuu owisoppeen, jossa seisoessaan häneltä kysytään, mitä Hymylässä kuuluu, johon pistää wastaukseksi mitä milloinkin johtuu mieleen, usein seuraawankin lorun: