Moni meitä muistelepi koiruudella, konnuudella, miehuudella ei milloinkaan.
Moni miehestä menepi, urohosta urkenepi, poika polwikautenansa, wiimein konna kuoltuansa.
Moni mies eläessänsä:
koiran häntä kuoltuansa.
Moni muita naittelepi,
itse naisi naittajaki.
Moni muolla mulkosilmä,
kotonansa kyynysilmä.
Moni neiti naitaisi, harwat ilman heitettäisi, jos takki tawat sanoisi, paitakerta kertoaisi.
Moni on illalla iloinen,
aamulla alakuloinen.
Moni on kaunis katsannolta, 3940
äsken tyly työnteolta.
Moni on neito naitaissa,
orpana otettaissa,
portto pois ajettaessa,
luosku luowuteltaessa.
Moni soisi nuori neito, miehelähän mentyänsä, olewansa ison kodissa, armahan emonsa luona.