Seuraavana päivänä Kihlman poikkesi Ylivetelin pappilaan, minne A. W. Ingman edellisenä vuotena oli tullut kappalaiseksi, ja jatkoi matkaa 6-8 p:nä Perhon, Saarijärven, Rautalammin kautta Kuopioon. Ilmat olivat kauniinlaiset, mutta matkustajan mieli ei laisinkaan siitä parantunut, sillä tie kulki miltei lakkaamatta autioiden seutujen läpi, "autioiden ei ainoastaan sen vuoksi että olivat asumattomia, vaan sentähden että laajat, laajat alat olivat kulovalkean hävittämiä, joka viime kesänä näyttää tehneen ääretöntä vahinkoa maallemme. On jälellä tyhjä erämaa, missä tämä vihollinen on raivonnut". Kuopioon Kihlman saapui sunnuntaina. "Julius [Bergh] oli kirkossa, mutta minä asetuin hänen huoneeseensa, kunnes emäntä näyttäytyi. Odottaessani katselin huonetta ja kalustusta, ja minua todella hämmästytti kaiken yksinkertaisuus. Täällä ei ollut mitään uutta taikka uusmuotista, ja se mikä 10 vuotta sitten oli ollut uutta, oli jo vanhemman näköistä. Sanottakoon meistä pohjalaisista mitä tahansa ja koetettakoon väittää, ettemme ole maailmankaltaisia, mutta sen tunsin kohta, kun vilkaisin ympärilleni, että täällä vallitsee toinen henki. En sano sitä siinä tarkoituksessa, että tahtoisin sillä lausua arvosteluni toisesta tai toisesta hengestä; tarkoitan vain, että on olemassa todellinen erotus Juliuksen ja esim. minun kotini välillä. Kenties voivat molemmat suunnat pitää paikkansa toistensa rinnalla, onhan sekin sydämessä ja vaikuttimissa. Mutta yhtä asiaa pidän minä välttämättömänä: das ist die Sauberkeit (se on siisteys)." — Bergh oli iloinen vieraan tulosta, [Palattuaan ensimäiseltä ulkomaanmatkaltaan oli Kihlman jo kerran ennen tavannut Berghin. Luultavasti tapahtui se 1853 (syksyllä?), jolloin menojen joukkoon on merkitty: "Puhoksen matka 35 r." Eräs Berghin tyttäristä muistelee isänsä silloin hyvin iloisena eteisessä vastaanottaneen Kihlmanin. He olivat suudellen tervehtineet toisiansa, ja Bergh oli taputtanut ystävää hartioille, sanoen: "Nu skall jag klappa kathederdammet af dig" (nyt taputan päältäsi kateederipölyn). — Kumminkaan ei Bergh ollut niitä, jotka hyväksyivät Beckin opin. Kirjeistä huomaa, että vanha luottamuksellinen veljellisyys Berghin ja entisten ystävien — Kihlmanin, Ingmanin, Essenin y.m. — välillä oli laimentunut, ja sen huomaa Kihlmanin kertomuksesta Kuopiossakäynnistäänkin.] ja Inga, vanha palvelijatar Suonenjoelta, sanoi "että teki oikein hyvää sydämelle vielä saada nähdä Pohjanmaankin pappia". Iltapäivällä juteltiin Stenbäckin, Essenin ja Ingmanin viimeaikaisesta julkisesta esiintymisestä, [Tarkoittaa L. Stenbäckin professorin väitöskirjaa ja Essenin polemiikkia J. V. Snellmanin kanssa saman väitöskirjan johdosta sekä Ingmanin kirjoitusta: Om den föregående bättringen i anledning af A. F. Granfelts skrift om nådens ordning. Helsinki 1856.] ja oli Bergh yleensä suosiollinen heitä kaikkia kohtaan. Granfeltin taistelussa oli hän pääasiassa Ingmanin puolella, joskaan ei kaikessa. Myöskin "tuon onnettoman kysymyksen" Martensenin välitilasta Bergh otti puheeksi, ollen sitä mieltä, että paras oli jättää semmoisten asiain aprikoiminen syrjään, ne kun olivat vähemmän oleellisia ja esteenä tärkeämmille. "Nun, man kennt schon diese Stimme (tämä ääni on jo tunnettu)!" — Illalla Kihlman yhdessä Berghin kanssa kävi saksankielen opettajan And. Helanderin luona tiedustelemassa, miten tämä oli järjestänyt aineensa opetuksen lukiossa. Hän tapasi myöskin rouva Helanderin ja hänen sisarensa (C. G. von Essenin sisaria), ja erittäinkin rouva miellytti häntä: "hänen olennossaan oli jotakin perin naisellista". Heidän palatessaan Bergh kysyi, eikö rouva Helander ennen ole murehtinut [sielunsa tilaa]; hän ei tiennyt miten nyt oli, sillä rouva ei käynyt heillä. "Minä ajattelen, että yksi ja toinen Kuopiossa kyllä saattaa murehtia olematta sentään huvitettu sikäläisten n.s. heränneitten seurustelusta." —
Tiistaiaamuna (10 p:nä) Kihlman saapui Joensuuhun, missä hän oli Mustosen ja Parviaisen vieraana, noiden liikemiesten, jotka olivat ostaneet Utran ja nyt miettivät Puhoksenkin sahaostoa. Mustonen asui hyvin mukavasti omassa talossaan, "joka oli uusi niinkuin muutkin tässä kaupungissa", ja Parviainen ehkä vieläkin mukavammin. Kihlmanista he olivat kunnon miehiä, joiden seurassa hän viihtyi, vaikka Parviaisen kanssa oli ainoastaan suomea puhuttava. Mustonen puolestaan oli ihastunut oloonsa Essenillä Ylihärmässä, kun oli käynyt siellä sahanosto-asialla: ei missään hän ollut pikemmin vapautunut vieraisuuden painosta. Neuvottelut veivät Kihlmanin seuraaviin päätelmiin: tilusten arvo on vähintäin 40,000 rupl. hop., Mustonen ja Parviainen ostavat mielellään ja maksavat ehkä 45,000, jollei enemmänkin, mutta ei koskaan perillisten ajattelemaa hintaa, 60,000.
Lähdettyään Mustoselta varhain aamulla Kihlman keskiviikkona iltapuoleen tuli Kiteen Koivikkoon, N. L. Arppen luokse. Talon emäntä, miehensä toinen vaimo, oli kuollut viime marraskuulla ja jättänyt jälkeensä 6 lasta ja 2 lapsipuolta, joita nyt hoiti vainajan äiti, rouva Porthan. Tämä, joka jo tyttärensä eläessä oli tutustunut Kihlmaniin, alkoi itkeä nähdessään hänet, ja vastaanotto muodostui hyvin sydämelliseksi. Eno itse oli Puhoksessa, ja Kihlmankin ajoi kohta sinne ja herätti esiintymisellään suurta hämmästystä; eno näet ihmetteli, että Kihlman, joka muka oli "vähimmin liikemies" kaikista perillisistä, oli lähetetty tälle matkalle! Kun sitte oli vähän katseltu laitoksia palattiin Koivikkoon — "enkä sen jälkeen enää nähnyt Puhosta", Kihlman kirjoittaa, "joka Gela vainajan kertomusten johdosta hänen viattomilta lapsuudenajoiltaan aina väikkyy edessäni suloisen runollisessa loisteessa. Asuntorakennus seisoo siellä nykyään melkein valkoisena: oi, kuinka minä rakastan sitä rakennusta. Ohimennen olisin tahtonut sitä syleillä." — "Eno kohteli minua", hän jatkaa, "ylen ystävällisesti ja suorasti. Suoruus meni siihen saakka, että hän sanoi minun olevan yltiöpäisimpiä uskonnollisia henkilöitä, joita hän oli tavannut, nimittäin ei nyt, vaan kun ensi kerran kävin hänen luonaan. Vaikka eno oli sairastanut vilutautia, oli hän paremmalla tuulella kuin koskaan ennen olin nähnyt. Mutta hyvällä tuulella olikin hyvät syynsä: l:ksi menestyivät asiat oivallisesti. Värtsilä tuotti 600 puutaa takkirautaa päivässä. Möhköä rakennetaan paraikaa tuottamaan yhtä paljon. Eno on myynyt kaikki rautansa, jonka tänä kesänä voi saada, Pietariin ja hyvistä hinnoista. Hän sanoi viime vuonna myyneensä rautaa 270,000 ruplasta; tänä vuonna 140,000:sta. Lautoja hänellä oli 3 à 400,000 ruplan arvosta, ja toivoi hän saavansa ainakin osasta edullisen hinnan. Jollei hän saa edullista hintaa, odottaa hän mieluummin. 2:ksi oli eno sulhanen ja aikoi viettää häitä elokuulla." Morsian oli mamselli Amalia Kristina Seitz, joka useita vuosia oli ollut lasten kotiopettajattarena. Hän oli matkustanut vanhempiensa luokse samana päivänä kuin Kihlman tuli, joten tämä ei nähnyt häntä, mutta kuuleman mukaan hän sanoo häntä hyvin miellyttäväksi ja kunnioitettavaksi naiseksi. Eno oli tyytyväinen valintaansa, mutta rouva Porthan ja naiset yleensä olivat pahoillaan pikaisesta kihlauksesta. "Naiset näyttävät katsovan pikaista kihlausta loukkaukseksi heidän sukupuoltansa kohtaan." — Vielä Kihlman kertoo silloin 53-vuotiaasta Arppesta, että tämä kerättyään enemmän rahaa aikoi perustaa kankirautapajan, "ja sillä hän arvelee suorittaneensa kutsumuksensa maailmassa".
Mitä matkan tarkoitukseen tulee, sai Kihlman Koivikossa tietää, että Arppe ei halunnut ostaa Puhosta; hän oli saanut tarpeekseen puutavaraliikkeestä. Hintaan nähden eno sanoi: "jos saatte 40,000, niin myykää; jos voitte saada enemmän, niin ottakaa!" Kihlman kysyi ja kysyi ja pani kaikki yksityisseikat muistiin, tullakseen siten loppusummaan: 48,000. Nyt hän tiesi mistä hinnasta tarjoaisi Puhoksen Viipurin pohatoille, jos joku niistä oli halukas tekemään kauppoja.
Koivikosta hän lähti 13 p:nä ja poikkesi seuraavana aamuna Ruokolahden pappilaan toht. Joos. Wegeliuksen luokse: "pitkä laiha mies, tukka pitkä, valkea, taapäin kammattu, kunnioitettava ukko". Vieras vastaanotettiin herttaisesti; ukko Wegelius oli näet ollut Fabritiuksen perillisten ensimäinen holhooja ja kuuli mielellään uutisia heistä. Hän oli naimaton ja hänen sanottiin käyttävän melkoisen osan tuloistaan pitäjän köyhien hyväksi. Täällä Kihlman myöskin tapasi everstiluutnantinrouvan Elise Fieandtin (o.s. Hallonblad), joka riemastui nähdessään Gela vainajan miehen ja hyvin muisti Essenin Puhoksen ajoilta "erinomaisen kauniina ja rakastettavana miehenä" ("mihin", kirjoittaa Kihlman leikillisesti asianomaiselle, "minä yhdyin hänen kanssaan"). — Samana päivänä Kihlman ihaili Imatraa, joka ei kuitenkaan tehnyt häneen niin syvää vaikutusta kuin Trollhättan 4 vuotta ennen.
Viipuriin tuli Kihlman 15 p:nä ja viipyi hän siellä useita päiviä vaimovainajansa sukulaisen, kreikan ja heprean kielten lehtorin Joh. Gabr. Fabritiuksen luona, joka hotellista vei hänet omaan kotiinsa. "Täällä olen viettänyt ylen miellyttävää elämää; minua on kohdeltu mitä herttaisimmin. Lehtorin rouva (kauppiaantytär Emilia Dannenberg Pietarista) on hyvin ymmärtäväinen ja mieltäkiinnittävä nainen, ja lapset varsin viehättäviä. Lehtori on oikea mekaanikko ex professo, ja kullakin lapsella on varma taipumus johonkin erikoiseen: yhdellä tekniikkaan, toisella maalaukseen, pienellä 5-vuotiaalla tytöllä musiikkiin ja hän soittaa jo hyvin täsmällisesti. Heidän asuntonsa on Viipurin esikaupungissa keskellä puutarhaa meren rannalla. Valoisa, ilmava veranta, akkunat täynnä kukkia, on kokoushuoneemme. Fabritius laittaa par'aikaa pientä suihkukaivoa tähän verantaan." — Unohtamatta matkansa tarkotusta Kihlman kävi tarjoamassa Puhoksen sahaa suurimmille Viipurin toiminimille: Wahl & kumpp:lle, Rosenius & Sesemanille ja Hackmanille, joista kuitenkin ainoastaan ensin mainittu oli taipuvainen asiaa miettimään. Kun hintaa kysyttiin, vastasi hän: "50,000 ruplaa".
Näin suoritettuaan tehtävänsä Kihlman laati Essenille seikkaperäisen kertomuksen saamistaan tiedoista, havainnoistaan ja laskelmistaan, kertomuksen, joka on tekijälleen varsin kuvaava. Hän sanoo näet kyllä eräässä kirjeessä (Emma Puskalle) tästä matkastaan: "Minun täytyi esiintyä liikemiehenä, mikä ei ollenkaan sovi yhteen luontoni kanssa ja siihen tapaan, jolla nykyaikana asioita toimitetaan"; mutta silti hän tässäkin menetteli sillä tarkkuudella ja pienimpiä seikkoja huomioon ottavalla älykkäisyydellä, jotka olivat hänen luonteensa tunnusmerkkejä. Hän tekee päätelmiä puhuteltavan henkilön ulkomuodosta (esim. eräästä Viipurin liikemiehestä: "lihava ja hyvinvoipa, ulkonäöltään kevytmielinen"; toisesta: "laiha, oikean liikemiehen näköinen") ja panee merkille, millä äänen soinnulla hänelle vastataan, puhumatta siitä, ettei hän unohda verrata toisiinsa eri tahoilta ja eri tiloissa saamiaan tietoja. Siten Essen varmaankaan ei voinut olla muuta kuin tyytyväinen siihen selvitykseen, jonka Kihlman oli hankkinut. Miten oikeaan tämä oli osannut, todistaa se, että koko juttu lopulta päättyi niin, että Mustonen ja Parviainen ostivat Puhoksen sahan, myllyn ynnä siihen kuuluvat tilukset täsmälleen 50,000 ruplasta! Kaupan välittäjänä oli Arppe, joka vaivoistaan pyysi ja saikin noin 300 ruplaa maksavan Huhtilammin uutistalon. Luultavaa on, että etevä, nerokas liikemies Niilo Ludvig Arppe, tarkkasilmäinen ihmistuntija kun oli, tämän kesäisen yhtymän jälkeen piti Kihlmania parempana liikemiehenalkuna kuin ennen oli kuvitellut. Sen voinee päättää siitä vilpittömästä ystävyydestä, joka aina leimaa hänen myöhemmät kirjeensä nuorelle sukulaiselleen ("frände"). Kihlman puolestaan osottaa osaavansa arvostella liikemiestä liikemiehenä, kun hän moittimatta huomauttaa, miten Arppe Fabritiuksen perillisten holhoojana näiden ollessa turvattomina oli Utran ja Puhoksen sahoista maksanut sangen runsaan vuokran, mutta sittemmin alentamalla vuokran 3,000 ruplaan oli liikemiehenä kohdellut entisten holhottiensa miehiä — jolleivät miehet pystyneet katsomaan puoliaan, oli heidän siitä syyttäminen itseään!
* * * * *
Samoin kuin Pietarsaaresta Viipuriin matkusti Kihlman edelleen Helsinkiin — yhteensä 110 à 115 penikulmaa — yhdenistuttavissa kieseissään. Viimemainitussa kaupungissa hän 22 p:nä astui Örnsköld höyrylaivaan, jolla, Turun kautta mennen, juhannuspäivänä saapui Tukholmaan. Samana päivänä tuli sinne Yrjö Koskinenkin höyrylaivalla Hernösandista, minne oli päässyt Merenkurkun yli kurjassa "tervahaahdessa". Yhdessä he kävivät 25 p:nä kunink. kirjastonhoitajan A. I. Arvidssonin luona. Vanha suomalainen oli "iloisa ja uljas" (fryntlig och bussig), puhui suomea ja oli varsin valmis hankkimaan Koskiselle tilaisuutta harjoittamaan tutkimuksia arkistoissa. Kansakoulusta Arvidsson lausui: "Minun täytyy tunnustaa, että olen liiaksi aikaani jälessä ollakseni kansakoulun ystävä. Olen, kenties ikäni vuoksi, tyytymätön ei ainoastaan siihen väärään tapaan, millä se on toimeenpantu, vaan myöskin kansakouluun yleensä. Sen kautta vapautetaan vanhemmat kasvattamasta lapsiaan, ja niin jäävät lapset ilman kasvatusta; sillä eihän kansakoulu kykene korvaamaan vanhempien antamaa kasvatusta."
Tietenkin Kihlman kävi tapaamassa entisiä ystäviään, mutta, sanoo hän, "ainoastaan parin kanssa olin sisällisessä sopusoinnussa". Viittaus tarkoittanee nuorempia Bergmaneja (Carl Henrik ja Robert), joiden kanssa hän oli vaihtanut kirjeitä ja joista ainakin toinen oli käynyt Tübingenissäkin. Muuten Kihlman lehtori Elfvingin avulla, joka Tukholman lukiossa opetti saksan, ranskan ja englannin kieliä, koetti perehtyä tutkimusaloihinsa. Täällä opetettiin uudenaikaisia kieliä 20 tuntia viikossa (6 alimmalla osastolla, 5 toisella, 5 kolmannella ja 4 ylimmällä), ja oli Elfving sitä mieltä, ettei tällä ajalla voinut aikaansaada enempää kuin opettaa pojat kirjoittamaan ja puhumaan yhtä kieltä (ranskaa). Muissa kielissä hän rajoittui siihen, että sai oppilaat ymmärtämään kieliä semmoisina kuin ne esiintyvät kirjoissa. Oli siis selvitettävä itselleen, mitä oppilaille oli tarpeen; jolleivät tarvitse käyttää kieltä puheessa eikä kirjoituksessa, on suullisiin harjoituksiin uhrattu aika jotenkin hukkaan mennyttä. — Kansakoulua moitti Elfving siitä, että katkismusta luetettiin ulkoa sekä että äidinkieltä käsiteltiin liian tietopuolisesti. — Ruotsalainen kansakoulu jakaantui kahteen osastoon: alempi (jokaisen lapsen käytävä) käsitti: 1) sisälukua, 2) uskontoa (katkismus, raamatunhistoria, suullinen kristinuskon opetus), 3) laskentoa (kokonaisluk.), 4) kirjoitusta, 5) kirkkolaulua; ylempi (vapaaehtoisia varten): 1) laskentoa päätös- ja korkolaskuun saakka, 2) maantietoa, 3) yleistä ja isänmaan historiaa, 4) luonnonoppia, 5) viivapiirustusta. Sitä paitsi kummallakin osastolla voimistelua.