Kesäkuun 28 p:nä on almanakkaan merkitty: "W(ilhelm) Tell." Arvatenkin kävi Kihlman silloin teatterissa katsomassa Schillerin kuuluisaa näytelmää, ja johti kai hänet siihen kysymys, josta edellisenä vuonna oli kirjoittanut Ingmanille: miten oli kristittyjen alamaisten suhtauduttava vapautta sortavaan esivaltaan, miten arvosteltava vapautussotaa?

Vaikka Kihlmanin Tukholmassa-olo kesti yhdeksän päivää, ei siitä ole enemmän sanottavaa, ja muutenkaan ei ole paljon tietoja tältä matkalta. Essen, jolle hän seikkaperäisesti kuvasi mitä oli nähnyt ja kokenut, on tiettävästi hävittänyt nämä niinkuin enimmät muutkin kirjeensä, ja sen vuoksi ei meillä ole muita lähteitä kuin harvat kirjeet äidille, yksi kirje Emma Riskalle ja jo mainitut hajanaiset muistiinpanot. — Heinäkuun 3 p:nä Kihlman lähti höyrylaivalla Lyypekkiin, minne saapui 6 p:nä. Eräs laivalla (4/7) tehty muistiinpano ilmaisee, että hän luultavasti vähän ennen lähtöään oli Tukholmassa tavannut Fjellstedtin Lundista: "Toht. Fjellstedt arveli, että kansakoulu ei ollut tuottanut semmoisia hedelmiä kuin toivottu oli", ja oli siihen syynä: 1:ksi että seminaarien opettajiksi oli nimitetty parhaimmilla todistuksilla varustettuja, mutta kristilliseltä kannalta katsoen sopimattomia henkilöitä. Nämät olivat istuttaneet epäkristilliset mielipiteensä kansakoulunopettajiin ja jälkimäiset vuorostaan kansaan. Siten oli kansakoulu useissa paikoin vaikuttanut pahaa. 2:ksi on papisto laiminlyönyt kansakoulun silmälläpidon, joten se on saanut vapaasti kehittyä omaan suuntaansa. "Fjellstedtin mietteet olivat, niinkuin näyttää, aivan tosia, mutta kuitenkin puutteellisia (bristfälliga)."

Lyypekistä matkusti Kihlman viipymättä Hampuriin ja sieltä parin päivän päästä Berliniin. Hampurissa hän kävi sikäläisessä Pestalozzilaitoksessa, jonka muuan vapaamuurari-osasto oli perustanut 1847 vanhempien kuoleman kautta tai muuten turvattomiksi joutuneiden lasten kasvattamiseksi. Nykyään täydessä laitoksessa oli 45 lasta: 30 poikaa ja 15 tyttöä. Aamupäivin luettiin, iltapäivin tehtiin työtä puutarhassa tai pellolla, ja tytöt harjoittivat käsitöitä. Kihlmanin katsellessa laitosta olivat tytöt kiinni käsitöissään, jota vastoin pienemmät pojat (7 vuotta nuorempia ei oteta vastaan) harjoittelivat kirjoitusta tauluille. "Käsialat sangen hyviä." Uskontoa ei opetettu katkismuksesta vaan selittämällä evankelioita (saarnatekstejä). Vasta ripille päästyään lapset erosivat laitoksesta. Johtaja (Grele) mainitsi, että laitoksen päämäärää kasvattaa lapset hyviksi ja kelvollisiksi ihmisiksi ei oltu saavutettu kaikkiin nähden, jotka jo olivat sieltä lähteneet.

Berlinistä on enemmän muistiinpanoja ja niistä näkee, kuinka ahkerasti Kihlman taas käytti tilaisuutta nähdä ja kuulla opettajia, joista saattoi hyötyä. Kahtena ensimäisenä päivänä, heinäkuun 11 ja 12, hän kuuli seitsemän teologista luentoa (proff. Hengstenberg, Vatke, Twesten, Imm. Nitzsch) ja kolmantena, joka oli sunnuntai, neljä saarnaa. Paitsi kunkin luennon tai saarnan ainetta hän usein panee muistiin jonkun arvostelevan ja kuvaavan sanan esiintyjän ulkonaisesta olennosta. Souchon Kolminaisuuden kirkossa: "viittoili paljon, mutta viittoilut ja meluaminen eivät korvaa hengen puutetta"; toht. Nitzsch Nikolainkirkossa: "erittäin ihana saarna, missä liha henkisessäkin haamussaan, tieteen ja taiteen koristamana, paljastettiin ja tarkoin erotettiin ruumiista"; toht. W. Hoffman tuomiokirkossa: "käsivarsia käytettiin ahkerasti — näytti olevan oikea hovimies, joka oli ottanut näytelläkseen kristillisen saarnaajan osaa, syystä että se nykyään on kannattavaa"; kenraalisuperintendentti Büchsel Mattheuksen kirkossa: "esitystapa teeskentelemätöntä ja yksinkertaista, mutta toisinaan liian tuttavallista, oli kuin saarnaaja olisi unohtanut, että der liebe Gott myöskin on pyhä Jumala."

Viimemainitun saarnan jälkeen Kihlman katseli, miten ensin 6 lasta yhdellä kertaa kastettiin ja sitte 2 morsiusparia vihittiin. Tämä näyttää erikoisesti kiinnittäneen hänen mieltään, arvatenkin sen vuoksi että hän Turussa oli perinpohjin tutkinut kirkkokäsikirja-ehdotusta. Buchsel, joka toimitti kasteen ilman käsikirjaa, piti ensin puheen Mark. 16: 16:n johdosta: "Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan. Hän selitti kasteen tarkoituksen olevan tehdä lapset Jumalan lapsiksi ja taivaanvaltakunnan perillisiksi. Kumminkin myönsi hän, että lapsilla ei nyt ollut uskoa, vaan saisivat he sen kasvatuksen kautta. Oli merkillistä huomata, miten ujostelematta hän puhui tästä lauseesta ikäänkuin hän ei olisi tiennytkään olevansa 'mellan skål och vägg' [s.o. käsittelevän riidan alaista kysymystä]. Sen ohella hän painokkaasti huomautti kummin velvollisuuksista ja kuinka kevyesti ne tavallisesti käsitettiin. Sitten tehtiin ristinmerkki kasvojen ja rinnan päällä: ota tämä pyhä ristinmerkki kasvoihisi ja rintaasi, merkiksi että olet lunastettu (toistettiin 2 kertaa kullekin lapselle). Sen jälkeen sanat opetuslasten nuhtelusta, kun lapsia tuotiin esiin. Sitte Isä meidän, jolloin ainoastaan kummit laskivat kätensä lasten päälle, ja uskontunnustus. Nyt seurasi kysymys, oliko lapsi kastettava ja sitoutuiko se noudattamaan kasteen velvollisuuksia ja luopumaan kaikesta pahasta, jonka jälkeen kaste, rukous ja siunaus." — Vihkiminen toimitettiin samoin ilman kirjaa. "Puhe eräästä raamatun lauseesta: nöyryyttä, lempeyttä, kärsivällisyyttä, suvaitsevaisuutta terotettiin. Sitte kysymys: tahtoivatko esille tulleet ottaa toisensa avioksi ja rakastaa toisiansa myötä- ja vastoinkäymisessä? Sen jälkeen sulhanen ja morsian papin avustaessa vaihtoivat sormuksia ja antoivat toisilleen kättä, samalla kun pappi julisti avioliiton solmituksi kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Sitte laskeutui aviopari polvilleen, ja Isä meidän rukoiltiin. Nyt antoi pappi kummallekin raamatun, johon molempain puolisojen nimet oli kirjoitettu, ja kehotti heitä pitämään kirjan tämän hetken muistona, jolloin olivat luvanneet toisilleen uskollisuutta, käyttämään sitä ahkerasti aamuin ja illoin sekä etsimään siitä lohdutusta kun toinen palaa haudalta, mihin on jättänyt toisen. Viimeiseksi siunaus. Kokonaisuudessaan oli toimitus vakava ja sydämellinen. Näytti kuitenkin siltä, ettei vaikutus kuulijoihin ollut niin suuri kuin se olisi voinut olla." —

Maanantaina Kihlman kävi paitsi yhdellä teologisella luennolla kuulemassa filosofian prof. K. L. Michelet'ä ja historian prof. Leopold von Rankea. Edellinen oli "erittäin viehättävä, toisinaan leikillinen", mutta miten mainio Ranke olikaan historiankirjoittajana, ei hän luennoitsijana tehnyt edullista vaikutusta. "Pieni mies, ulkonäkö jotenkin vähän suositteleva; vaikka istuin toisella penkillä kateederista ja koetin kuunnella mitä tarkimmin, en tiedä sinnepäinkään mitä hän puhui," — Samana päivänä Kihlman tapasi seminaarinjohtajan Thilon ja kuuli hänen vastustavan korkeaa sivistystä seminaarin (? kansakoulun) opettajissa: "heidän on oltava kansan kesken ensimäiset eikä herroista viimeiset". Syystä että koulut olivat suljetut, kehotti hän vierasta palaamaan syksyllä. Myöskin erään uusien kielten opettajan, toht. Mohnin, puheilla Kihlman kävi ja pani merkille, miten hän äänsi erinäisiä saksalaisia sanoja.

Dresdenissä, minne matkustajamme tuli heinäkuun 15 p:nä, olivat koulut avoinna, ja hän kävi useissa oppilaitoksissa, joista tässä mainittakoon Friedrichstadtin kansakoulunopettaja-seminaari. Siinä oli 80 oppilasta, ja oli oppikurssi 4-vuotinen. Samalla kun oppilaat harjoittivat omia opinnoitaan, kuuntelivat he kahtena ensimäisenä vuotena opetusta seminaariin yhdistetyissä köyhäin- ja porvarikouluissa ja kahtena toisena ottivat itse osaa opetuksen antamiseen. Köyhäinkoulussa Kihlman kuunteli saksankielen tuntia: "Lapset olivat tarkkaavaisia, mutta minusta oli se tapa loukkaava, että lapset viittasivat kädellään, kun tahtoivat vastata." Luultavasti hän silloin ensi kerran näki tämän sittemmin meilläkin käytäntöön otetun tavan. — Eräässä toisessa koulussa Kihlman mielenkiinnolla huomasi, miten muuan opettaja hupaisella opetustavallaan osasi pitää lapset virkeinä ja hilpeinä; toisinaan naurettiin ääneen ilman että tarkkaavaisuus väheni.

Heinäkuun 18 ja 19 p:nä teki Kihlman kävelyretken n.s. saksilaiseen Sweitsiin: "ensimäinen todella iloinen päiväni [matkalla]." Wehlenissä hän kävi "vanhan kunnianarvoisan" kansakoulunopettajan luona, joka seurasi häntä osan tietä; sitte hän yksin jatkoi. "Täällä hiljaisessa luonnossa, korkeiden, rosoisten kallioiden keskellä puhui minulle Jumalan näkymätön olemus tavalla, joka käy yli inhimillisen voiman ja taiteen. Voi, nuo suuret, loistavat kaupungit komeine palatseineen, pystykuvilleen, taidetuotteineen, mitä ne ovatkaan verrattuna luonnon yksinkertaiseen suuruuteen! Ja miten erilainen onkaan vaikutus! Siellä mieli hajaantuu, täällä palaa välittömästi itseensä." Saavuttuaan Basteivuorelle, josta on ihana, maailmankuulu näköala 600 jalkaa alempana leviävän Elbelaakson yli, Kihlman jäi sinne yöksi ja näki auringon sekä laskevan että nousevan. "Jos yleensä on herkkä luonnonvaikutuksille, niin ei auringonnousu, tältä paikalta nähtynä, ole jälkiä jättämättä. Minulle oli tämä retki kaikkine yksityiskohtineen todella nautintorikas, jota en voi sanoa matkastani ylimalkaan."

"Aamulla 20 p:nä matkustin Leipzigiin", Kihlman kirjoittaa äidilleen, "ja viivyin siellä 22:een, jolloin tulin Erlangeniin. Täällä samoin kuin Leipzigissä kuuntelin luentoja yliopistossa. Kävin myöskin [saksan kielen ja kirjallisuuden] prof. R. H. G. von Raumerin luona, jonka perheessä vietin kaksi iltaa. 25 p:nä saavuin Nürnbergiin, lelujen kaupunkiin, ja matkustin 26 p:nä Nordlingenin, Augsburgin, Ulmin, Esslingenin kautta Stuttgartiin, johon tulin k:lo 9 illalla. Tällä paikkakunnalla, jonka hyvin tunnen, vietin sunnuntain tuttavieni seurassa. Maanantaiaamuna (28/7) istuin jälleen vaunussa, ei kuitenkaan höyry- vaan postivaunussa, joka 4 tunnissa vei minut Tübingeniin, matkani varsinaiseen päämäärään. Minä menin vanhaan majatalooni, jossa minut kohta tunnettiin ja sanottiin tervetulleeksi. Viipymättä lähdin prof. Beckin taloon, missä minua edellisellä matkallani oli niin hyvänä pidetty. Minä yllätin perheen päivällispöydässä: huudahdus hämmästyksestä, ja — sen uskallan sanoa — isä ei voi koskaan sydämellisemmin syleillä poikaansa kuin prof. Beck syleili minua. Kohta minut kutsuttiin muuttamaan heidän luoksensa ja syömään heidän pöydässään. Niin olen jo tehnytkin ja olen nyt kotiutunut, kun vihdoin olen saanut purkaa kapsäkkini. Olen vakuutettu siitä, että täällä tulen viettämään miellyttäviä ja hyödyllisiä päiviä, ja siten virkistyneenä, jos Jumala sallii, syksyllä palaamaan [kotia]." — Kirjeessä Emma Riskalle Kihlman sanoo: "Beck on aivan näköisensä, paitsi että hän on tullut harmaammaksi. Olen viimein jälleen kerran tullut hiljaisuuteen ja tunnen kuinka hyödyllinen ja tarpeellinen hiljaisuus on. Ilman hiljaisuutta ei voi todella lähestyä Jumalaa." —

* * * * *