Kihlman viipyi Tübingenissä Beckin vieraana kokonaisen kuukauden. Tästä ajasta ja olostaan hän äidilleen kertoo kaikenlaista. Samoin kuin Suomessa olivat ilmat Saksassakin heinäkuuhun saakka kylmänlaiset ja niin epäsuotuisat kasvullisuudelle, että edellisessä maassa viljanvienti kiellettiin; jälkimäisessä maassa loppukesän lämpö (elokuulla oli Tübingenissä toisinaan +34° Cels. varjossa) kyllä sai viljan nopeasti kypsymään, mutta osaksi tuli sielläkin katovuosi (esim. omenapuut eivät antaneet mitään). Itse Tübingenin kaupunki miellytti Kihlmania nyt yhtä vähän kuin ennen. Tunkiot kaduilla, joista kanat ja ankat etsivät ravintoaan, sikojen ja vasikkain teurastaminen ulkona avonaisilla paikoilla ja sänkyvaatteiden tuulettaminen akkunoissa ja talojen edustalla (kerran oli viides osa kaupungin päätoria patjojen y.m. vaatteiden peittämä) vaivasivat häntä tavattomasti. Sanalla sanoen "Tübingen on kaupunki, jossa siivottomuus menee tavattoman pitkälle; mutta tapasin juurikään papin Marseillesta, joka sanoi, että olot siellä olivat kahta vertaa pahemmat."

"Yleisestä rähjäisyydestä ja sopivaisuuden tunteen puutteesta", jatkaa hän sitten, "ei kuitenkaan saa päättää, että kaikki perheet ovat samanlaisia. Beckin talossa olen kaikkialla huomannut kiitettävää siisteyttä. Mutta osoitteena tapojen vanhanaikuisuudesta tahdon mainita, että tässä kodissa käytetään posliinia ainoastaan kahvia ja teetä tarjotessa. Päivällispöydässä käytetään tinalautasia ja tinakulhoja, semmoisia joita Äiti muinoin ripusti koristuksena keittiöön. Mitä ruokiin tulee, on vaihtelevaisuus suurempi kuin Suomessa; varsinkin tarjotaan monenlaisia liemiruokia, jotka ovat hyvin yksinkertaisia, mutta kuitenkin maukkaita. Toivoisin että voisimme niihin vaihtaa kehnon hernerokkamme(?). Ehkä täkäläinen elämänjärjestys huvittaa Sinua. K:lo 8 aamiainen: kahvia taikka maitoa nisuleivän ja voin kanssa (minä juon maitoa); k:lo 1 päivällinen: 1:ksi liemiruokaa, 2:ksi naudanlihaa (keitettyä), 3:ksi papuja, herneitä tai muita vihanneksia perunain kanssa tai joku laji jauhoruokaa; k:lo 4 Vesper eli väliateria: kahvia nisuleivän kanssa ja hedelmiä (istutaan oikein pöydässä, joka sentään ei ole katettu); illallinen k:lo 9. Tavallisesti olemme illastaneet maalla perheen omistamassa huvimajassa ja on silloin syöty voileipää teen taikka oluen kanssa. Kotona tarjotaan liemiruokaa ja pannukakkuja (s.o. pannukakkuja laajuudeltaan, lättyjä paksuudeltaan). Huomaathan, ettei poikasi ole ollut nälkäparannuksilla."

Ennestään tiedämme, että Kihlman ei omaisilleen kirjoittanut mitään Beckin opista eikä siitä teologisen kannan muutoksesta, jonka se oli hänessä aiheuttanut. Nytkään, kun isä oli poissa, hän ei menetellyt toisin, vaikka hän kyllä yleensä tunnusti mitä Beck hänelle merkitsi. Syynä miksi hän niin kauan viipyi Tübingenissä hän mainitsee: ensiksikin että prof. Beck ja koko hänen perheensä niin erinomaisen ystävällisesti kohtelivat häntä, toiseksi että hän Beckissä oli oppinut tuntemaan niin harvinaisen miehen. "En vielä koskaan ole hänen seurassaan tullut houkutelluksi puhumaan taikka tekemään mitään, josta omatuntoni jälestäpäin olisi minua soimannut. Tämä on jotain tavatonta: saattaa tavata oppineita, sivistyneitä, sukkelia ja nerokkaita ihmisiä, eivätkä myöskään semmoiset ihmiset, joilla on taipumusta ja lämpöä uskontoa ja kristinuskoa kohtaan, ole aivan harvinaisia, mutta kuinka usein tapahtuukaan, että nämäkin puhuvat sellaista, jota ei Jumalan sana eikä omatunto voi hyväksyä ja joka senvuoksi saastuttaa tunnollista. Tästä syystä siis, saadakseni seurustella ankarasti siveellisen miehen kanssa, olen minä viipynyt Tübingenissä." —

Niinkuin 1852 oli Beckillä ja Kihlmanilla nytkin tapana kävellä yhdessä keskustellen milloin mistäkin. Lähes joka päivä jälkimäinen pani muistiin mitä huomattavinta Beck kulloinkin oli lausunut, ja siten syntynyt 12-sivuinen vihkonen "J. T. B:n lauselmia 1856" on ainoa, asiakirja, josta näemme mistä ystävykset vaihtoivat ajatuksia. Tässä seuraa valikoima näitä lauselmia.

29/7. Olen yhä enemmän oppinut käyttämään niitä raamatun osia, jotka tavallisesti sivuutetaan muka hedelmättöminä. Varsinkin olen oppinut ymmärtämään, kuinka Kristus kuolemansa edellä koettaa rakentaa uskoa ja luottamusta Jumalaan, eikä ainoastaan viittaamalla tulevaan sovituskuolemaan, vaan sen pohjalla, joka jo oli olemassa. Juuri se onkin yksi vanhan dogmatiikan päähaittoja, että se poistaa luottamuksen Jumalaan, ja tämä haitta on niin tunkeutunut vereemme, että se pysyy siinä sittenkin kun puhtaampi tieto on valaissut ihmisen.

Vainajainpalvelus (Todten-Cultus) tulee yhä yleisemmäksi. Muinoin ei ollut ainakaan kansan kesken tapana koristaa vainajien hautoja: nyt näkee harvoin koristamattoman haudan. Luulisi, ettei siinä ole mitään pahaa, vaan päinvastoin hyvää. Mutta niin ei ole laita. Runouden ja fantasian kautta on kuolemanpelko kadonnut, eikä kuolemassa enää nähdä mitään peljättävää; sen vuoksi voidaan oleskella hautojen keskellä, jota vanhaan aikaan vältettiin. Tämä pelko on jotain luonnollista niissä, jotka eivät Kristuksen kautta ole vapautetut. Sen tuleekin olla olemassa luonnonihmisessä, joka ei ole tullut osalliseksi Kristuksen rauhasta, mutta jollei sitä ole, on hän kaksinkerroin turmeltunut ja vielä enemmän saavuttamaton tosirauhalle kuin puhdas luonnonihminen.

31/7. Raamatun tutkiminen on jokaisen velvollisuus. Itsekunkin tulee harjoittautua siihen, muuten ei ihminen pääse lujuuteen eikä todelliseen yhtenäisyyteen. Toinen ei voi tässä tehdä työtä toisen puolesta. Inhimillisiä apuneuvoja voidaan tosin käyttää, jopa hyödylläkin, mutta aina täytyy ihmisen itsensä harjaantua näkemään omin silmin ja välittömästi vastaanottamaan raamatun vaikutusta. Jos nyt, huolimatta rukouksesta ja tutkimisesta, paljon jää käsittämättömäksi, niin ei tämä käsittämätön ole välttämättömän tarpeellista tietää.

1/8. Kristuksen kirkkoa ja seurakuntaa ei rakenneta joukkokääntymyksillä. Tätä eivät uskonpuhdistajat huomanneet, ja sen vuoksi protestanttinen kirkko alusta alkaen ei tullut congregatio sanctorum'iksi (pyhien yhteydeksi), jota sen olisi pitänyt olla, vaan ulkonaiseksi maailmankirkoksi niinkuin katolinenkin. Mutta Kristuksen kirkko ei myöskään jatku lihallista tietä vanhemmista lapsiin, vaan hengellistä tietä niissä, jotka vapaaehtoisesti ja mielellään vastaanottavat evankeliumin ja taipuvat sen alle. Kristuksen kirkko muuttaa sen tähden asuntoa paikasta paikkaan. Tätä taasen eivät böhmiläiset veljet huomanneet, vaan luulivat he voivansa kirkkokurillaan ylläpitää elämää seurakunnassa ja tahtoivat silloinkin, kun elämä jo oli kadonnut, omistaa elävän seurakunnan etuoikeuksia. Lapseni voin minä kasvattaa hurskaiksi ja hyviksi ihmisiksi, mutta en voi enkä tahdo tehdä heitä kristityiksi. Se on Herran asia ja ihmisen vapaassa tahdossa.

2/8. Merkillistä on, miten omituisesti Herra menettelee puheissaan. Hän ei puhu niin selvästi, että jokainen ilman mitään vaikeutta ymmärtäisi sitä, ja kuitenkin niin selvästi, että tutkiva voi löytää totuuden. Siten ovat Hänen sanansa tuomio ihmisen ylitse (minun sanani on teitä tuomitseva). Jos ainoastaan pintapuolisesti tarkastaa sitä, niin ei tapaa sisällystä, vaan sen sijaan ristiriitaisuuksia, mutta jos uhraa jotakin totuudelle, niin tulee palkituksi löytämättä rikkaita aarteita. Tässä on siis sama olosuhde kuin luonnossa, missä ei myöskään aarteet makaa maan päällä, vaan maan sisällä, ja tulee niitä sentähden kaivamalla etsiä.

3/8. Eräässä sanomalehdessä oli kirjoitus yliopiston muuttamisesta Tübingenistä Stuttgartiin. Tekijä on muuttoa vastaan, mutta yrittäen tyynesti ja puolueettomasti käsitellä asiaa sekä tunnustaen syitä, jotka puhuvat muuton puolesta, menettää todistelu voimansa eikä kirjoitus kykene, niinkuin se kumminkin tarkoittaa, vaikuttamaan ratkaisevasti vakaumukseen. Sen johdosta Beck moittivasti puhui tästä uudenaikaisesta kirjoitustavasta. Kun minä puolustin sitä, huomauttaen että tekijän velvollisuus kaiketi oli tehdä oikeutta jokaiselle ja siis myöskin ottaa vastaväitteet arvostelunalaiseksi, vastasi Beck: On kyllä niin, että jokaiselle henkilölle ja asialle on tehtävä oikeutta, mutta oikeutta ei harjoiteta äänten enemmistöllä, eikä siten että toiseen vaakaan pannaan myötäsyyt ja toiseen vastasyyt. Sellaisella matemaattisella menettelyllä ei löydä totuutta, vaan on joka asialla yksi päänäkökohta, jolta sitä yksistään on katseltava. Muut näkökohdat eivät ole päänäkökohtia ja sen vuoksi eivät ne saa muuttaa sitä, joka on osoittautunut todeksi päänäkökohdalta katsellen. Täytyy siis ennen kaikkea koettaa löytää päänäkökohta ja pitää kiinni siitä eikä antaa sivuseikkojen eksyttää itseään. Siten tekee oikein ja on uskollinen totuudelle. Niin menetteli Luterus arvostellessaan katolista kirkkoa. Paavi, sanoi hän, on Antikristus: me eroamme toisistamme perustuksia myöten. Mutta Hengstenberg sanoo: katolinen ja protestanttinen kirkko ovat perustuksiltaan yksimielisiä. Miksi sanoo Hengstenberg niin? Hän on pelkkien sivuseikkojen vuoksi menettänyt kyvyn huomata sitä, joka on oleellista.