1/9. Pahentaa ja pahentua (gifva och taga förargelse), ovat sanoja, joiden merkitys on tavallista tarkemmin merkittävä. On tapauksia, jolloin tulee sekä pahentaa että pahentua. Kristus on esim. pahentunut Pietarin vuoksi (Matth. 16) ja hän on usein pahentanut farisealaisia.

2/9. Mitä pääasiallisesti ajaltamme puuttuu, on käsitys vanhurskaudesta, että oikea ei koskaan saa tulla vääräksi eikä väärä oikeaksi, että Jumala armossaan ja anteeksiannossaankin on vanhurskas eikä menettele väärin. Sen tähden ei nyt myöskään ymmärretä, että Jumalan armonosoituksessa täytyy olla järjestystä, ja että kaikki on päättyvä tuomioon, missä kukin saa tekojensa palkan.

Nämä lauselmat riittänevät osoittamaan, miten vakavaa laatua Beckin ja Kihlmanin seurustelu oli, ja ettei jälkimäinen syyttä kiittänyt sitä, niin sanoaksemme, henkisenä terveyslähteenä. Ainoastaan poikkeukselta hän niissä vilahtaa kysyjänä, mutta me voimme sittenkin helposti kuvitella, miten hän tarkkaavaisena ja nöyränä kävelee kunnianarvoisan opettajan rinnalla kiitollisesti kätkien sydämeensä viisaat sanat, joihin tämän syvä henkisen ja maallisenkin elämän kokemus pukeutui.

* * * * *

Elokuun 27 p:nä Kihlman matkusti Stuttgartin kautta Esslingeniin, württembergiläiseen tehdaskaupunkiin, jossa siihen aikaan oli noin 10,000 asukasta. Siellä hän muutamia päiviä k:lo l/2 6:sta aamusin kuunteli opetusta kansakoulunopettaja-seminaarissa ja sitä paitsi myöskin eräässä tyttökoulussa ja n.s. latinakoulussa. Seminaarinjohtajan puolelta hän sai osakseen suurta kohteliaisuutta ja ystävällisyyttä, ja tyytyväisenä matkaansa hän syyskuun 1 p:nä palasi Tübingeniin, ottamaan matkatavaransa, jotka oli jättänyt sinne. Hänen aikomuksensa oli — niin hän kirjoittaa äidilleen Esslingenistä — 10 p:nä lähteä Württembergistä paluumatkalle, mutta almanakka-muistiinpanot todistavat hänen muuttaneen suunnitelmansa. Oltuaan vielä kaksi päivää Beckin luona erosi hän sieltä syyskuun 4:nä ja teki viikon kestävän huvimatkan Sweitsiin, käyden Konstanzissa ja Bodenjärvellä, missä ennenkin oli ollut. Täältä hän palasi 9 p:nä Stuttgartiin, josta 12:na oikea paluumatka alkoi. Hän matkusti näet Frankfurtin kautta Berliniin, mihin tuli varhain aamulla 14 p:nä, ja sieltä Lyypekkiin, josta Gauthiod laivalla pääsi Tukholmaan. Tukholmassa täytyi hänen jälleen odottaa laivaa kokonaisen viikon, sillä vasta 28 p:nä hän sieltä lähti Örnsköld laivassa. Matkalla tapahtui 29 p:nä, että laiva Ahvenanmaan saaristossa törmäsi karille. Oli niin varhain aamulla, että matkustajat vielä nukkuivat ja heräsivät kovasta täräyksestä. Säikähdys oli suuri, mutta pian huomattiin, ettei hengenhätää ollut; sillä laiva oli lähellä rantaa. Kun sittemmin eräs purjelaiva tuli avuksi, ja osa lastia oli muutettu siihen, keventyi laiva, niin että se irtautui karilta. Vuorokauden viivytyksen jälkeen saapui Örnsköld 30 p:nä illalla Turkuun. — Lokakuun 7 p:nä Kihlman terveenä ja hyvissä voimissa tuli kotiinsa Pietarsaareen — siis viikkoa myöhemmin kuin määrä oli.

* * * * *

Viipymättä ryhtyi Kihlman koulutyöhönsä, ja kun ensin hänen äitinsä ja sitten Essen olivat käyneet Pietarsaaressa tapaamassa pitkältä matkalta tullutta, tasaantui elämä hiljaiseen menoonsa. Kodissa oli se muutos tapahtunut, että lukukauden alussa 11-vuotias Lydia Bergroth [Lydia Bergroth nyk. rouva Hällfors ja Mathilda Grönvall nyk. rouva Forsgård.] Keuruulta oli tullut lisäämään nuorisoa, joka muodosti Kihlmanin lähimmän ympäristön. Ja koska juuri tämä viimeksi saapunut samoin kuin hänen edellään tullut Thilda [Lydia Bergroth nyk. rouva Hällfors ja Mathilda Grönvall nyk. rouva Forsgård.] ovat antaneet tietoja tästä kodista, lienee tässä oikea paikka lupaamallemme kuvaukselle.

Kihlman, joka niinkuin isänsäkin oli vakava ja harvapuheinen, herätti tytöissä ensi sijassa kunnioitusta, mutta toiselta puolen hänen isällinen hyvyytensä sekä jokapäiväinen tottumus vaikuttivat, etteivät he koskaan hänen tähtensä olleet sydän kurkussa, vaan päinvastoin luottamuksella valittivat hänelle vaivansa ja vastuksensa. Heillä oli se käsitys, että hän ymmärsi heitä ja aina valvoi heidän parastaan. Milloin kumminkin sattui että vanhemmat tytöt epäilivät esittää hänelle jotakin ehdotustaan, silloin lähetettiin Hanna airueena alkamaan keskusteluja. Ainoastaan kerran esiintyi Kihlman tosiankarana. Lydia Bergroth ja Hanna olivat muutamana iltana olleet viettämässä erään toverin syntymäpäivää, ja palatessaan sieltä he, jotka ennen eivät olleet kortteja nähneetkään, hengästyksissään kertoivat oppineensa hauskan leikin s.o. pelaamaan korttia. Mutta silloin he eivät kohdanneet hymyilevää ymmärtämystä, vaan saivat päinvastoin mitä vakavimman käskyn olla koskaan ottamatta kortteja käteensä. Varoitus jättikin pysyvän pelikorttien kammon nuoriin sydämiin.

Yleensä puuhasi Kihlman kaiken päivää omissa töissään; ainoastaan illat hän uhrasi perhe-elämälle. Silloin kokoonnuttiin illalliselle saliin, joka oli samalla kertaa vastaanottohuone ja ruokasali. Kun yksinkertainen ateria — johon säännöllisesti kuului "olutjuustoa" (ölost) — oli syöty, luki Kihlman ennenkuin noustiin pöydästä kappaleen eräästä Roseniuksen hartauskirjasta taikka käänsi jonkun kohdan samantapaisesta vanhasta saksalaisesta kirjasta. Sen jälkeen vietettiin tavallisesti iltaa "sänkykamarissa", joka oli Emma tädin ja tyttöjen hallussa. Nuorten tehdessä käsitöitä Kihlman käveli edestakaisin milloin sanatonna, milloin puhuen vakavasti, milloin toistaen pienimpien oppilaittensa koomillisia vastauksia. Niin esim. hän kerran sanoi kysyneensä kahdelta pojalta, mitä he kuiskasivat keskenään, ja saaneensa vastauksen: "Lindqvist säjer, at han int' sku' vila bli kung!" (L. sanoo, ettei hän tahtoisi tulla kuninkaaksi). Kun tytöille tuli uni, sanoi Kihlman hyvää yötä ja meni kamariinsa toiselle puolen salia, missä hän vielä kauan lueskeli ja kirjoitti ennenkuin pani maata.

Vanhempia vieraita nähtiin harvoin, mutta tytöt saivat toisinaan, esim. syntymäpäivinään, kutsua luokseen parhaat ystävänsä. Silloin juotiin teetä ja tavallisesti toimeenpantiin näytäntö, jota ennen "teatterikappale" varta vasten tekaistiin. Tällaisiin illanviettoihin ei Kihlman sentään ottanut osaa. Sitä vastoin hän tyttöjen seurassa teki käyntejä toht. Ranckenilla, jonka kaunis rouva (o.s. Asp) ja suloiset lapset nuorten vieraitten kuvittelussa olivat ikäänkuin vähän korkeampaa lajia olentoja, ja Yrjö Koskisella, joka varsinkin suomalaisessa ympäristössä kasvaneista Lydioista oli henkilöksi muuttunut isänmaanrakkaus. Suuren aatteen kannattamina hän ja hänen jalo vaimonsa, miten vaatimattomasti esiintyivätkään, heidän silmissään elivät tasaista arkielämää ylempänä. Luonnollisesti Koskisen vaikutus koulussa oli suuri isänmaallisen hengen sytyttäjänä; hän näet oli (opettaen Suomen historiaa ja suomenkieltä) myöskin niitä vapaaehtoisia, jotka täällä harrastivat tyttöjen kehittämistä perinnäistä kantaa korkeammalle. Tietenkin yksin Kihlman usein kävi Laurénin luona, joka, luulosairas kun oli, kuvitteli potevansa kaiken maailman tauteja. Kihlman tahtoi saamalla hänet unohtamaan itsensä lyhentää hänen ikäviä hetkiään ja myöskin valmistautua ranskan kielen tunneille, joita hän lukiossa hoiti ystävän puolesta. [Eräs päiväämätön (luultavasti tammikuulta 1856 l. 57) kirje Laurénilta Kihlmanille on oikein tyypillinen luulosairaan kyhäämäksi. Hän toivottaa Kihlmanille onnellista uutta vuotta siinä luulossa, ettei saisi enää koskaan häntä tavata. "Olen nyt taas alati sidottu vuoteeseeni ja saan jälleen uusissa tuskissa maistaa kaiken kärsimyksen katkeruutta ja siten kokea, etteivät tuskani koskaan ole olleet kyllin suuria, ettei seuraava päivä olisi voinut tuottaa vielä vaikeampia." Hän rukoilee Jumalaa siunaamaan Kihlmania hänen hyvyydestään ja ystävyydestään j.n.e. ja päättää: "Sinun kurja Leonardisi.">[