* * * * *
Aika oli yleensäkin taloudellisesti huolestuttava. Puuvillakehräämö oli jälleen pantu seisomaan, ei niinkään Amerikansodan vaikutuksesta, vaan sen vuoksi että katovuosien kautta köyhtynyt kansa ei kyennyt ostamaan lankoja. Kihlmanin mielestä oli "parempi nukkua itsensä köyhäksi, kuin tehdä työtä tullaksensa köyhäksi". Kun näet ei edes 1/5 osaa tuotannosta voitu myydä, oli jatkaminen turhaa. Ettei osinkoa voitu jakaa oli yhtä selvä kuin se, ettei kukaan halunnut ostaa osakkeita. — Paremmin menestyivät jotkut muut liikeyritykset, joissa Kihlman oli osallisena. Niin luujauholiike, niin viljakauppa, jota Schauman Pietarsaaressa näinä vuosina oli harjoittanut (jyviä ostettiin syksyisin ja myytiin jauhettuina keväisin; Kihlman antoi rahat, Schauman hoiti asiat; mitä saatiin yli 6 pros. se jaettiin tasan), niin Yhdyspankki, joka jakoi 8 pros., ja myöskin Pohjalainen höyrylaiva-oy., joka oli tuottanut 10 pros., vaikka ainoastaan 5 jaettiin. Sitä vastoin Pellavakehräämön asema Tampereella ei ollut täysin selvä. "Sanotaan", kirjoittaa Kihlman äidilleen, "että liike menestyy hyvin, mutta en ole varma, että niin todella on laita. Varmaa on, että osakkeita ei voitaisi myydä nimellisarvosta. Tässä liikkeessä on minulla ainoastaan 1,500 ruplaa; mutta Gustaf Wasastjernalla on siinä nykyään 800,000 ruplaa. Jos liikkeen käy huonosti, taittaa se Wasastjernan niskan. Törngren, joka peri 400,000 ruplaa, on nyt vararikon partaalla onnistumattomien yritystensä johdosta. Siinä on varoittava esimerkki olla tuhlaamatta esi-isien hien ja vaivan hedelmiä. — Olen tähän asti kerännyt vähän, mutta käyttänyt paljon. Jo on aika miettiä asiaa." Kesäkuulla kävi Kihlman Tampereella ottaakseen osaa yhtiökokoukseen. Siinä päätettiin jakaa 7 pros. Mutta ei se poistanut Kihlmanin huolia, jotka aiheutuivat siitä, että liikettä oli johtanut "jotenkin uhkarohkea (öfverdådig) henkilö, Törngren". Kokouksessa tapahtui edelleen, että entisen johtokunnan sijaan valittiin uusi, jonka jäseniksi tulivat Alfred Kihlman, protokollasihteeri, sittemmin esittelijäsihteeri ja Valtiokonttorin ylitirehtööri Sixtus Calamnius sekä mol. oik. kandidaatti Gideon Wasastjerna. "Tehtävämme on kyllä oleva vaikea. Saa nähdä, pystymmekö mitään toimittamaan."
Taloansa Kihlman ei vielä saanut myydyksi, vaan vuokrasi hän oman asuntonsa pormestari K. O. Elfvingille. Samoin täytyi hänen vastaiseksi antaa viljelysmaansa Molnträskillä vuokraajan haltuun. Hänen suunnitelmansa oli ollut aikaansaada siellä pieni maatila, joka elättäisi omistajansa, ja oli hän sitä varten ostanut lisää maata, niin että siellä jo olikin jotenkin tarpeeksi kytömaita, niittyjä ja metsää; mutta kaikesta oli nyt luovuttava.
* * * * *
Syntymäpäivänään Kihlman kirjoitti äidilleen: "Tänään täytän 41 vuotta. Huu kauheaa, kuinka olen vanha! Ja mitä olen minä maailmassa aikaansaanut!" Samassa hän ilmoittaa, että oli ruvettu pakkaamaan tavaroita lähetettäväksi Helsinkiin. Lähetys tapahtui purjelaivalla ja onnistui hyvin. Perhe jäi kuitenkin Vaasaan kesäksi, joskin uusien vuokralaisten tähden oli pakko asua kovin ahtaasti. Jäähyväiskäynti Kruununkylään oli suunniteltu jo kesän aluksi, mutta oli lykättävä heinäkuuhun, syystä että kesäkuulla pikku pojat toinen toisensa perästä sairastuivat tuhkarokkoon. Tauti meni kuitenkin menoansa ilman pahempia seurauksia, vaikka se oli valinnut niin sopimattoman ajan ilmaantuakseen. Käynti Kruununkylässä tuotti suurta tyydytystä sekä mummolle että Vaasan perheelle, joka siellä nautti hiljaista lepoa rauhattoman alkukesän jälkeen. Eräs asiapaperi 26 p:ltä heinäk. todistaa, että äiti ja poika m.m. neuvottelivat keskenään omaisuutensa hoidosta, joka näinä aikoina ei ollut helppo asia. Kihlman itse oli vuosien kuluessa pannut puolet jollei enemmänkin omista ja tyttärensä varoista osakkeihin ja muihin arvopapereihin, jota vastoin äiti huolimatta poikansa neuvoista oli jatkanut lainausliikettä, niin että hänellä nyt oli noin 120,000 mk. saatavana Kruununkylän talonpojilta. Vaikka lainanottajat yleensä olivat luotettavia, katsoi Kihlman asiaa kuitenkin arveluttavaksi. "Vuosikymmenen kuluessa ovat olot Suomessa suuresti muuttuneet. Ennen oli rahamiesten vaikea sijoittaa varojaan, nyt ovat katovuodet aiheuttaneet yleisen rahanpuutteen, josta välttämättömästi on johtunut kaikkien tavara-arvojen aleneminen. Jos nyt talo olisi myytävä siten että se olisi maksettava käteisellä, niin ei siitä saataisi enemmän kuin puoli hintaa, jos sitäkään." Näin ollen olisi mahdotonta, tarpeen tullen, melkoista vahinkoa kärsimättä saada lainat maksetuiksi. Kihlman neuvoo sentähden äitiään olemaan myöntämättä enemmän lainoja kruununkyläläisille, joista useimmat ovat velkaantuneita, vaan sen sijaan sijoittamaan rahat niin, että ne saadaan irti, jos tarve vaatii. Rahoja takaisin vaatiessa tulee tietysti noudattaa kaikkea mahdollista armahtavaisuutta varsinkin niitä kohtaan, jotka koettavat lyhentää velkojaan; niitä kohtaan taasen, jotka vain enentävät velkataakkaansa, on ankaruus paikallaan. Vihdoin Kihlman muistuttaa äitiään siitä, että velkakirjat, joissa rahat on merkitty ruplissa, ovat laadittavat uudestaan, ja velka merkittävä markoissa. Se olisi oikeastaan ollut tehtävä jo edellisenä syksynä (1865), jolloin rahanmuutos tapahtui ja tuotti kapitalisteille 18 prosentin voiton. — Myöhemmistä kirjeistä huomaa, että äiti kyllä koetti noudattaa näitä neuvoja, vaikka hän ei, kun lähinnä seuraavina vuosina olot kävivät yhä ahtaammiksi, voinut olla edelleenkin auttamatta rakkaita kruununkyläläisiään.
Elokuun 16 p:nä Kihlman perheineen lähti Vaasasta. Isossakyrössä käytiin L. Stenbäckillä, "joka aina oli iloinen saadessaan vieraita", ja Alavudella K. F. Stenbäckillä. Tultiin sitte Visuvedelle, josta höyrylaivalla kuljettiin Tampereelle. Sieltä jatkettiin maanteitse Hämeenlinnaan, missä 20 p:nä astuttiin junaan, jolla saavuttiin Helsinkiin. Matka oli alituisten sateitten vuoksi mitä rasittavin, mutta kumminkin tultiin terveinä perille.
End of Project Gutenberg's Alfred Kihlman I (of 2), by Eliel Aspelin-Haapkylä