Nämä sanat ilmaisevat, kuinka Kihlmanin oikeudentunto oli loukattu. Eikä Yhdyspankki pyytänyt lieventää asiaa. Päinvastoin pankin uusi pääjohtaja, parooni J. Cronstedt (edelläkävijä, P. A. Törnqvist, oli kuollut 1872) [Yhdyspankin pääjohtajaksi Törnqvistin jälkeen ajateltiin J. Kurténiakin Vaasasta. Kihlman kehoitti häntä lämpimästi vastaanottamaan tarjouksen, kirjoittaen m.m.: "Minun mielestäni ei miehestä, joka on pystynyt täyttämään tämän paikan, voida ajatella, että hän on elänyt turhaan." Kurténilla ei kuitenkaan ollut halua muuttaa pois kotiseudultaan.], jo ennenkuin Kihlman oli nähnytkään tuomion kysyi, eikö tämä nyt tahtonut ryhtyä suoritukseen. Kun Kihlman vastasi, ettei hän vielä ollut selvillä asiasta, lausui Cronstedt, että "Yhdyspankilla oli keinoja, millä se voisi pakottaa takausmiehet suoritukseen". Uhkaus oli edellisen mielestä kerrassaan epähieno, ja senvuoksi hän vastasi: "Jos Teillä on keinoja pakottaa meidät toimimaan eduksemme, niin käyttäkää niitä. Se on Teidän asianne." Kihlmanista Turun hovioikeuden tuomio, josta ei kukaan ollut valittanut, antoi hyvän aiheen odottaa, kunnes Wasastjernan konkurssi oli selvitetty. Ja sitten kuluikin taas kuukausia, ilman että pankki käytti mitään "keinoja". Vasta syksyllä Kihlman kirjoittaa (3/10) Ekströmille, että pankin puolelta kysymys suorituksesta oli uudistettu, mutta että hän yhä mietti, eikö oikeudenkäyntiä ollut jatkettava: "tulisi näet saada oikeutta, koska on oikeassa (få rätt, när man har rätt)." Asian rahallinen puoli oli menettänyt merkityksensä, mutta juriidillinenkin puoli oli tärkeä, ja senaatin oikeusosastossa oli tapahtunut henkilömuutoksia, jotka tekivät toisen ratkaisun mahdolliseksi. Kumminkin Kihlman Yhdyspankin pankkivaliokunnan jäsenenä epäili ryhtyä asiaan, ja kun vähän myöhemmin osinko jaettiin Wasastjernan konkurssista, hän päätti kuin päättikin jättää asian sikseen. "Minä eroan tästä oikeudenkäynnistä", hän kirjoittaa Levónille (8/11 1873), "säilyttäen siitä mitä epämiellyttävimpiä muistoja. Olen saanut sen kokemuksen, että Suomessa voi olla täysin oikea asia ajettavana, mutta kuitenkin saattaa hävitä maan oikeuksissa. Siten on päättynyt tämä juttu, jolla on ollut melkoinen vaikutus elämääni." — Todellisuudessa ei asian menettämisen olisi pitänyt kovin hämmästyttää Kihlmania. Kun hän näet kolme vuotta ennen esitti asiansa toht., sittemmin prof. R. Montgomerylle, oli tämä sanonut: "Kaikki riippuu tuomarin laadusta. Suuri osa heistä tuomitsee totuntatavan mukaan, ja sangen yleinen on se käsitys, että takausmiehellä ei ole mitään oikeuksia, vaan on luotu kärsimään."

Mutta tämän takauksen historia ei päättynyt tähänkään. Ostamalla panttina olleet Tampereen yhtiön osakkeet oli Kihlman tullut omistamaan niitä enemmän kuin hän oli ajatellut taikka muuten olisi itselleen hankkinut (kaikkiaan 92), ja kun ne aikaa myöten nousivat aavistamattomaan arvoon, muuttui pelätty tappio odottamattomaksi eduksi.

* * * * *

Tunnettua on että 1872 v:n säädyt kokonaan pettyivät toivossaan, että kouluylihallitukseen kohdistettu ankara arvostelu ja anomus, että kansanedustus saisi ottaa osaa kouluasetuksen säätämiseen, tuottaisivat suotuisia tuloksia. Päinvastoin Kothen kahta kiihkeämmin ajoi tarkoitusperiään ja käyttämällä julkiselta tarkastukselta enemmän tai vähemmän salattuja teitä hän saikin aikaan, että uusi kouluasetus jo 4/6 p:nä heinäk. 1872 vahvistettiin ja 8 p:nä elok. julistettiin heti noudatettavaksi. Samoin ratkaistiin kysymys suomalaisesta normaalilyseosta 22 p:nä elok. niin, että se seuraavan vuoden (1873) syksystä oli alkava toimintansa Hämeenlinnassa [Seikkaperäisen esityksen näistä asioista antaa E. G. Palmén m.p. s. 582-593.].

Kirjeessään T. Reuterille (21/8) Kihlman purkaa tunteensa uuden koululain johdosta. "Siinä on paljon hyvää", sanoo hän, "mutta kaikki on mitä suurimmassa määrässä vastenmielistä siitä syystä, että se on mielivallan teos." Samoin kuin säädyssä hän nytkin ankarasti moittii, että hallitus loukkaamalla jumalallista ja luonnon lakia tunkeutuu yksityisen ihmisen rauhoitetulle alalle. "Mielivaltaisilla hallitustoimilla synnytetään perheissä tuo syvä tyytymättömyys, joka kauan salassa kyteneenä vihdoin ajan tullen syöksyy ilmi yhteiskunnan perusteita järkyttävässä, väkivaltaisessa purkauksessa. Miten onnellisia olisimmekaan, jos me itse olisimme saaneet järjestää opetuslaitoksemme!" Tietenkin riippuu paljon siitä, miten lakia sovellutettaisiin, mutta vaikka kouluylihallitus kykenisikin menettelemään järkevästi ja intohimottomasti, ei sen toiminta helposti voisi tulla siunaukselliseksi, koska epäluulo sitä kohtaan oli syvä. Tulevaisuus näytti sen vuoksi Kihlmanista kovin pimeältä.

Ensi aikaan ei oikein tietty, missä määrin uusi kouluasetus tarkoitti normaalikouluakin, sillä sen 2 §:ssä sanottiin, että normaalilyseoihin nähden olivat voimassa näitä oppilaitoksia varten erittäin julkaistut säännökset. Tämä se aiheutti ensimmäiset rettelöt kouluylihallituksen ja normaalikoulun rehtorin välillä. Jo 12 p:nä syysk. 1872 kouluylihallitus virkakirjeessä huomautti rehtoria siitä, että hän vastoin uutta kouluasetusta oli ollut antamatta koululle lupaa keisarin kruunauspäivänä, ja koska siitä näkyi, että hän oli epäillyt noudattaa mainittua asetusta, kehoitettiin häntä kaikissa soveltuvissa kohdissa ottamaan huomioon sen säädökset, mutta jos vaikeuksia tai esteitä esiintyi jonkun pykälän sovelluttamisessa, tuli rehtorin hyvissä ajoissa ilmoittaa asiasta ylihallitukselle. Käyttäen hyväkseen hänelle "suosiollisesti myönnettyä oikeutta", kääntyi Kihlman nyt ylihallituksen puoleen nöyrällä ilmoituksella, että uuden kouluasetuksen sovelluttamista yleensä normaalikoulussa oli kohdannut sangen vakava este. "Uusi kouluasetus itse", kirjoitti rehtori, "on asettunut esteeksi sen sovelluttamiselle tässä koulussa." Ylempänä mainitusta 2 §:stä ilmeni näet, että uusi kouluasetus ei ensinkään ollut kumonnut normaalikoulua varten annettuja säädöksiä, vaan päinvastoin tuli H. M:ttinsa sanojen mukaan juuri näitä ja yksistään näitä noudattaa tässä koulussa. Muuta ajatusta rehtori "ei ollut voinut löytää H. K. M:ttinsa yksinkertaisista sanoista (enkla ord)". Tätä käsitystä puolusti sekin, että keisari oli käskenyt tarkastaa normaalikoulua varten julkaistuja säädöksiä. Mutta "jos tahdottiin sanoa, että H. K. M:ttinsa tarkoitus kuitenkin oli ollut, että uuden kouluasetuksen tuli julistamishetkestä saakka olla voimassa normaalikouluunkin nähden, niin tietäisi väite, että H. K. M:ttinsa oli tarkoittanut toista kuin hän oli lausunut. Sellainen käsitys H. K. M:ttinsa tavasta julkilausua ajatuksensa on mielestäni minulle sopimaton (anser jag för mig otillständig)". Ei rehtorilta enemmän kuin kellään muullakaan alamaisella ollut oikeutta tulkita H. K. M:ttinsa ajatusta toisin kuin sanojen mukaan, eikä hän sen vuoksi ollut uskaltanut tehdä mitään muutoksia normaalikoulussa uuden asetuksen johdosta. Hän anoi nyt, että ylihallitus tahtoisi H. K. M:tiltaan pyytää selitystä mainittuun lainkohtaan. "Jos H. K. M:ttinsa selittää, että 2 §:n määräys erityisten säännösten voimassaolosta normaalikouluun nähden on niin ymmärrettävä, että osa niistä on pidettävä voimattomana ja korvattava osalla uuden kouluasetuksen säädöksistä, niin on tämän kouluasetuksen sovelluttamisen este normaalikoulusta poistettu, ja H. K. M:ttinsa siten selittämä tahto on oleva noudatettavanani, samoinkuin tämä tahto oli lakinani, kun minä syysk. 7 p:nä en antanut normaalikoulun oppilaille lupaa."

Huolimatta ivallisesta pohjasävelestä oli kirjoitus niin hyvin perusteltu, ettei kouluylihallitus voinut olla pyytämättä selitystä senaatilta. Kirkollisasiain päällikkö A. Mechelin piti kyllä kirjelmää ylihallitusta vastaan tähdättynä, verukkeisiin nojaavana vastalauseena (protest); mutta muut senaattorit katsoivat Kihlmanilla olleen syytä esitykseensä, ja selitys annettiin siihen suuntaan, että normaalikoulun tuli soveltuvissa kohdissa noudattaa uutta kouluasetusta ja olisi kouluylihallituksen tehtävä vastaiseksi antaa siihen nähden lähempiä määräyksiä. — Marraskuulla ylihallitus ilmoitti selityksen rehtorille määräten samalla, että uutta kouluasetusta tuli noudattaa pääasiassa oppiaikaan, loma-aikoihin ja kurinpitoon katsoen (viimeiseen nähden asetuksessa ei kuitenkaan ollut mitään normaalikoululle uutta), jota vastoin oppilaiden vastaanotto, lukukausimaksut ja opettajain palkat pysyivät muuttamatta.

Jos Kihlman oli toivonut, että asiat nyt olivat selvillä, niin kyllä hän siinä pettyi. Kevätpuolella näet "satamalla satoi" uusia määräyksiä. Syyslukukaudella oli lukukausimaksut kannettu vanhan lain mukaan, mutta 4 p:nä tammik. säädettiin, että siinä kohden oli noudatettava uutta lakia. Edelleen senaatti 7 p:nä helmik. päätti vaatia, että rehtori tilintekoonsa tuntiopettajien palkkaamiseen käytetyistä varoista liittäisi todistuksen, ettei ainoatakaan maksettua tuntia oltu joko opettajalle sattuneesta esteestä taikka huolimattomuudesta laiminlyöty. Se oli Kihlmanista aivan kohtuutonta, sillä normaalikoulun "opettajilla ei yleensä ollut tapana laiminlyödä tuntejaan", ja koulu oli tuntiopettajiltakin vaatinut ei ainoastaan ulkonaista hetkellistä työtä, vaan heidän sydämensä rakkautta, ja tositeossa saanutkin heiltä apua tuntien ulkopuolella, eikä senvuoksi sairauden sattuessa heti oltu kylmästi lähetetty laskua laiminlyödystä tunnista. "Tämä käsitystapa oli nyt tullut oikaistuksi. Onko siitä koituva todellista hyötyä koululle ja valtiolle, on tulevaisuus osoittava." — Toukokuun 8 p:nä määrättiin, että lukukausi oli päättyvä 30 p:nä samaa kuuta eikä 15 p:nä kesäk., niinkuin säädetty oli ollut ja jota silmällä pitäen opetus oli järjestetty. Kun kumminkin 10 opettajaa tahtoi ottaa osaa promotsioniin samana 30 p:nä, pidettiin loppututkinto todellisesti 29 p:nä. — Vihdoin julistettiin 29 p:nä toukok. 1873 H. K. M:ttinsa arm. asetus Suomen normaalilyseoista, jonka tarkoitus ilmeisesti oli vähentämällä pedagogian professorin vaikutusta lähentää nämä oppilaitokset maan muihin lyseoihin ja saattaa ne kouluylihallituksen käskynalaisuuteen. [Ks. Normaalikoulun vuosikertomuksia 1873 ja V. T. Rosenqvist, Svenska normallyceum i Helsingfors 1864-1914, siv. 43-50.]

Luonnollista on, että lukuisat uudet säännökset vaikeuttivat koulun johtoa, ei ainoastaan tänä uuden kouluasetuksen ensimmäisenä vuonna, vaan myöhemminkin — semminkin kun, sanoo Kihlman, "ei aina ollut helppoa käsittää käskyjen oikeaa tarkoitusta". Mutta ei hän myöskään salannut mitä hän ajatteli uutuuksista. Paitsi ylihallitukselle lähettämissään kirjelmissä julkilausui hän mielensä vuosikertomuksissa. Lukuvuoden lopussa ilmestyvä "programmi", joka kyllä ei levinnyt laajalle, mutta jota kumminkin luettiin koulu- ja asianomaisissa virkapiireissä, oli näet hänen äänenkannattajansa. Siinä hän suppeasti, mutta kuitenkin riittävän selvästi arvosteli ylihallinnon toimia kunakin kuluneena vuonna, käyttämällä hänelle ominaista, hillityn ivallista kieltä, joka ei ollut koskematta vallanpitäjiin. Vuosikertomus v:lta 1873 ei tässä kohden eronnut muista.

Mitä kouluylihallitukseen tulee, tapahtui siinä lukuvuoden lopulla se huomattava muutos, että parooni v. Kothen, jolle normaalikoulun erikoisasema ja sen puolustajakin olivat erityisesti vastenmielisiä, anoi ja sai virkavapautta huhtik. 15 p:stä — eikä enää palannut. Että kenraalin poistuminen tanterelta tuntui helpotukselta, on selvää, mutta sillä ei vielä hävinnyt se suunta kouluasioiden johdossa, jonka hän oli perustanut.