* * * * *
Hämmästyttävä on se kirjojen paljous, jonka Kihlman näinä vuosina itselleen tilasi Akateemisen kirjakaupan kautta. Marraskuulla 1897 hän m.m. tilasi prof. Julius Kaftanin (Berlin) vastailmestyneen Dogmatiikan. Se saapui 10 p:nä jouluk., ja hän istui koko päivän kotona lukien tätä Ritschlin oppilaan uutta teosta. Kirja kiinnittää häntä sitten päivä päivältä aina tammikuun 16 p:ään 1898, jolloin hän k:lo 12 yöllä merkitsee päiväkirjaansa: "Lukenut loppuun Kaftanin dogmatiikan, tämän erinomaisen merkillisen ilmiön dogmatiikan alalla, merkillisen erittäin sen vuoksi, että tekijä tekee täyttä totta uskonpuhdistuksen periaatteesta kristillisestä uskosta. Kaikki opinkappaleet suhtautetaan kristilliseen uskoon ja saavat merkityksensä tästä suhteesta. Kaikki, joka on sopusoinnussa tämän uskon kanssa, säilytetään, jonka vuoksi tätä dogmatiikkaa voitaisiin eräässä merkityksessä sanoa suurimmassa määrässä vanhoilliseksi (konservativ), jopa kirkollisesti vanhoilliseksi (esim. kaste- ja vanhurskauttamisopissa actus forensis-toimena), mutta toiselta puolen vapaamieliseksi s.o. epäkirkolliseksi, tekijä kun kuorena poistaa paljon, jota on pidetty välttämättömänä oikeauskoisuudelle (huomaa esim. suhde pyhään raamattuun, perisynti, kristologia, eskatologia). — Olisi mielenkiintoista kirjoittaa ilmoitus kirjasta, mutta se olisi luettava vielä kerran ja mistä saada aikaa siihen? Tosiasia on, että kirja puhuu omalletunnolle niin voimakkaasti kuin mikä tahansa lukemani kirja. Se on korkeimmassa merkityksessä rakentava, samalla kuin se on alasrepivä."
Vuoden lopulla oli Arthur Hjelt käynyt pyytämässä, että Kihlman kirjoittaisi jotain Teol. aikakauskirjaan. Vastaus oli kielteinen, mutta nyt kun hän oli täynnä Kaftanin kirjan vaikutelmia, päätti hän kuitenkin kirjoittaa, ei varsinaista ilmoitusta, vaan selostuksen teoksen alkupuolesta s.o. uskontoa, kristinuskoa, ilmestystä ja p. raamattua koskevista periaatteellisista kysymyksistä. Tämä selostus, joka jakaantuu neljään numeroon, on objektiivisen tarkka ilman mitään arvostelua. Kumminkaan lukija ei epäile, että Kihlman yleensä hyväksyi Kaftanin periaatteet, sillä lopussa hän kehoittaa ostamaan kirjaa, kuitenkaan takaamatta, että johtopäätökset olivat "yhtä hyväksyttävät kuin periaatteet". Vihdoin hän ilmaisee tuumivansa jatkaa ja silloin myöskin ryhtyä kritiikkiin — mutta se jäi toteuttamatta. —
Edellisen yhteydessä pieni kuvaava piirre. — Lydia Hällfors, Kihlmanin vanha oppilas ja ystävä Pietarsaaren ja myöhemmiltäkin ajoilta, oli tänä talvena käynyt Helsingissä. Vanhan tapansa mukaan oli Kihlman puhunut hänen kanssaan uskonnollisista asioista ja nähtävästi myöskin erinäisistä muuttuneista käsityksistään. Epäilemättä Lydia silloin käsitti enoansa väärin, sillä palattuaan Ouluun hän kirjoitti kirjeen, missä hän m.m. lausui: "Rakas eno, älä mene pois Jeesuksesta Kristuksesta!" Siihen Kihlman vastasi: "En ymmärrä sanojasi. Kun tiedän, etten ole semmoisella tiellä (nimittäin poispäin Kristuksesta), koska täydestä vakaumuksestani pidän kiinni siitä, että Jumala juuri Jeesuksessa on ilmaissut olentonsa, niin että me Jeesuksessa voimme nähdä Jumalan, niin täytyy minun uskoa, että Sinä olet väärin ymmärtänyt sanojani, ja koska minä toivon, ettet Sinä ilman syytä ole levoton minun tähteni, niin kirjoitan tämän Sinun itsesi takia." Tietysti kirjeenvaihto ei mitenkään häirinnyt heidän ystävyyssuhdettaan. —
* * * * *
Keväällä 1898 tuli uuden talon rakennus valmiiksi, ja toukok. 30 p:nä tapahtui Kihlmanin kodin muutto. Itse työn aikana oli perhe mielenkiinnolla seurannut sen edistystä. Ylijohto oli Oswaldilla, mutta Kihlman itsekin saattoi usein pistäytyä työmaalla, sillä olihan viimeinen vuokra-asunto, Kasarmikadun n:o 22, itäpuolella samaa korttelia, jossa uusi talo nousi. Rakennus on 4-kerroksinen ja tuli maksamaan noin 400,000 mk. Kihlman itse asettui 2:seen kerrokseen, ja oli hän silloin niin virkeä, että hän juosten, niinkuin nuorukainen ("som en yngling"), sanoi hän itse, meni rappusia ylös uuteen kotiinsa. Oswald sai myöskin heti asunnon perhetalon 3:nnessa kerroksessa, mutta Henrik ja Lorenzo muuttivat sinne vasta myöhemmin.
Kesä vietettiin Rulluddilla. Hänen terveytensä pysyi hyvänä, samalla kuin läheiset kuolemantapaukset muistuttivat hänelle elämän epävakaisuutta. Kesäk. 14 p:nä "vanha ystävä", rovasti A. O. Törnudd, joka sairaana oli tullut Helsinkiin ja tunsi kuoleman lähestyvän, kutsui hänet luokseen hyvästijätölle; 29 p:nä hän kuoli. A. A. Favorin taasen kuoli sydämenhalvaukseen 15 p:nä heinäk., ja vihdoin 16 p:nä lokak. arkkipiispa Renvall. Kunkin ystävän poismeno herätti Kihlmanissa saman ajatuksen. "Piiri supistuu supistumistaan; pian olen yksin jäljellä. Hyvä jumala! Minä kiitän Sinua, että olet antanut minun elää parannuksekseni." Kun hän kuuli kerrottavan Favorinin helposta kuolemasta, hän huudahti: "Jumala suokoon, että saisin kuolla yhtä helposti."
[V. 1894 oli Kihlman tavannut Christh. Welt-lehdessä seuraavat
Em. Geibelin säkeet, jotka hän kirjoitti muistikirjaansa:]
[Eng und enger wird der Kreis
Täglich deiner Lieben,
Die im Jugendmorgenroth
Dir Geleit gegeben.
Ach, wie viele nahm der Tod,
Wie viel mehr das Leben.
Neue Freundschaft schliesst sich schwer
An des Winters Grenze,
Wurzeln treibt das Herz nicht mehr,
Wie dereinst im Lenze.]