Mutta harvat tiesivät kaiken tämän. Kun uutinen Stenbäckin poismuutosta levisi, kysyivät ihmiset: Miksi hän haki professorinvirkaa, kun hän heti pyrki pois? Eikä pysähdytty kysymykseen, vaan ruvettiin tavallisuuden mukaan edellyttämään itsekkäitä syitä tekoon, jota ei ymmärretty. Ankaria tuomioita langetettiin siis poislähtijän selän takana. Saapuivatko ne hänen korviinsa ja häiritsivätkö ne hänen rauhaansa, emme tiedä tältä ajalta, mutta varmaa on, että se tapahtui kerran kokonaista kuusi vuotta myöhemmin. Silloin paheksuminen lausuttiin julki muodossa, joka on varsin vähän kunniaksi sille, joka otti sananvuoron asiassa, vaikkakin se oli itse Fredr. Cygnaeus, ja joka paheksuminen luultavasti enimmäkseen liioittelunsa vuoksi herätti yleistä moitetta.
Se kutsumuskirjoitus, jolla Cygnaeus, historiallisfilologisen osaston dekanuksena, kutsui yleisöä uuden pedagogiikanprofessorin, Z. J. Cleven, virkaanasettajaisia 12 p. huhtikuuta 1862, alkoi näet mitä loukkaavimmalla hyökkäyksellä Stenbäckiä vastaan. Tekijä johdattaa mieleen professori Schaumanin kutsumuskirjoituksen Stenbäckin virkaanasettajaisia ja "ne kaikkien yhteiset toiveet", jotka kirjoituksessa oli lausuttu siitä, "että uuden professorin toiminta oli tuleva siunaukselliseksi tieteelle, yliopistolle j.n.e." — "Tämä yhtä lämmin kuin oikeutettu toive", jatkaa hän sitten, "kuului kovaksi onneksi niihin moniin, jotka ovat pettäneet. Erehdyttiin, kun luultiin professori Stenbäckin tarkoituksen olleen saada pysyväinen asema sillä yliopistollisella oppisijalla, joka oli odottanut häntä tullakseen ensi kerran täytetyksi. Se oli hänelle ainoastaan portaana, jolta hän sitä varmemmin saattoi siirtyä siihen viinamäkeen, minkä kirkko on istuttanut keskelle Isonkyrön vainioita, joiden pituus ja leveys jo ammoisista ajoista on käynyt sananlaskuksi tässä maassa." Sitten viitataan Isonkyrön pappien antamaan hylkäävään lausuntoon Uno Cygnaeuksen tekemästä ehdotuksesta maan kansakoululaitoksen järjestämiseksi, ja puhuja antaa tietää, että Stenbäck sen kautta samoinkuin luopumalla professorinvirasta enemmän kuin kukaan muu on vaikuttanut ajan suuntaan vapauttaa koulu kirkosta(!).
Stenbäckin kaunis vastaus tähän on eräässä professori Lillelle kirjoitetussa kirjeessä, jonka otamme tähän professoriepisodin loppulauseeksi:
"Veli Lille! Sydämellinen kiitos, rakas uskollinen veli, ystävällisestä kirjeestäsi. Sinun lämmin hyväntahtoisuutesi ja veljellinen rakkautesi teki minulle todella sydämen pohjaan asti niin hyvää, että varsin vähän tunsin tuon odottamattoman hyökkäyksen katkeruutta. Sydämellinen osanotto on toki tiellämme päivänpilkahdus, jota monen varjon on väistyminen. Etkä nyt ensi kertaa sillä minua rohkaissut."
"Kenties oli 'lausuntomme' kansakoulukysymyksestä liian ankara; minulla ei sitä enää ole käsillä. Mutta syynä oli, että, siihen aikaan kuin se kirjoitettiin, sanomalehtien aiheeton ihastus näytti uhkaavan vetää harhaan yleisen mielipiteen Cygnaeuksen ehdotuksesta, joka minun ja monien muiden vilpittömän vakaumuksen mukaan olisi antanut meidän kaikkien hartaasti haluamalle kansakoululle väärän ja turmiollisen — maallemme vahingollisen suunnan. Katsoimme siis velvollisuudeksemme panna, ei epämääräisesti ja kuiskaavasti, vaan äänekkäästi vastalauseemme, ei suinkaan kansakoulua, vaan mainittua ehdotusta vastaan — vaikka yksi ja toinen on koettanut ilmeisellä väärinselityksellä kääntää sen siksi, kuin olisi vastalauseemme halpamielisestä 'hierarkkisesta' obskurantismista oikeastaan tarkoittanut juuri edellistä. Kummastuksella näen, että Fredr. Cygnaeuskin tahtoo tehdä sentapaisia viittauksia. Se loukkasi minua paljon enemmän kuin nuo murhaavat tähtäilyt likaiseen ahneuteeni ja voitonhimooni — vikaan, johon jo luonto on kieltänyt minulta kaikki taipumukset. Sille, joka on haudan partaalla niinkuin minä, ovat moiset ihmisten tuomiot, samoinkuin heidän hyväksymisensä tai moitteensa ylipäänsä, jotenkin samantekeviä ja haihtuvat tyhjiin sen suuren, kaikki ratkaisevan tuomion rinnalla, joka on edessä; ne ovat ainoastaan uutena syynä tunkeutua lähemmä Kristuksen sydäntä, missä armon iankaikkinen rauha on avoinna. Kuitenkin on ikävää, että tämä tarpeeton ylimääräinen hyökkäys — vieläpä akateemisessa kirjoituksessa — rumentaa Cygnaeuksen ohjelmaa, joka muutoin sisältää niin paljon totta ja nerokasta, kuten tavallisesti Cygnaeuksen työn laita on, niin pian kuin hän vain voi unohtaa oman itsensä ja persoonalliset sympatiansa ja antipatiansa. Luulen, että monelle muulle on siitä koituva enemmän mielipahaa kuin minulle, joka kaikissa tapauksissa olen vakuutettu siitä, ettei tarkoitus ollut niin perin paha. Katson myöskin tätä hyökkäystä luonnolliseksi seuraukseksi elämäni suuresta erehdyksestä, että nimittäin hain yliopistovirkaa muiden kehoituksen ja oman väärinkäsitetyn velvollisuudentunteeni kannustamana. Epäröimiseni ja haluttomuuteni siihen saattoi minut miltei samaan aikaan hakemaan nykyistä virkaani; kuka saattoi silloin kuvitella, että saisin kumpaisenkin? Tervehdi tavatessasi C:ta sydämellisesti ja vakuuta hänelle puolestani, ettei hänen ainakaan tarvitse olla huolissaan siitä, että hän olisi loukannut tai solvaissut minua, sillä luulen, kuten sanottu, varmaan, että hän ei ole tarkoittanut pahaa, ja että kenties asia tuottaa hänelle itselleen enemmän mielipahaa kuin minulle." — —
YHDESTOISTA LUKU. 1856-1869.
Isokyrö ja uusi koti siellä. — Virsikirjatyö Turussa. — Kivulloisuutta ja parannuksillakäynti-matkoja. — Virsikirjatyö kotona: virsikirjaehdotus. — Stenbäckin virsikirjaehdotuksen vaiheet.
Niin oli Stenbäck vihdoin saavuttanut sen kutsumuksen ja sen paikan, jossa hän oli pysyvä päiviensä loppuun. "Palavalla, vaikka nyt tyyntyneellä ja tasaantuneella innolla, joka häntä elähdytti, ja runsaalla, monesti koetellulla kokemuksellaan, jonka hän oli elämän koulussa saanut", oli hän kirkkoherrana varsin vähän niiden tavallisten pedagogien kaltainen, joiden siihen aikaan, jolloin koulu vielä oli kirkollisten auktoriteettien alainen, oli tapana hakea itselleen kirkkoherranvirka levätäkseen penäämisestään vallattomain poikapolvien kanssa. "Hänellä oli", sanoo Essen, "heti suuret suunnitelmat, ja hän kävi työhön käsiksi sellaisella innolla, kuin olisi tahtonut yhdellä kertaa luoda uudeksi koko seurakuntansa", mutta sen pahempi näyttäytyikin pian, että voimat eivät vastanneet hyvää tahtoa.
Kaikkein ensimmäisistä kuukausista kirjoittaa Stenbäck veljelleen Johannekselle (22 p. huhtikuuta 1856): "Tulimme tänne jo alussa helmikuuta, jolloin heti sain useita viikkoja kiertää lukusilla, josta jo ennestään heikko terveyteni huononi. Sen koommin en ole ollut oikein terve, ja kaikki saattaa minut aavistamaan, että aikani ei ole oleva pitkällinen. Nyt voin kuitenkin vähän paremmin. Muutoin minulla on ollut lakkaamattomia moninaisia puuhia, jotka ovat olleet minulle aivan outoja, osaksi yksityisiä, osaksi virkaan kuuluvia. Niistä eivät saarnat ole helpoimpia, kun olen aivan tottumaton suomenkieleen, samoinkuin saarnastuoliin yleensä. Kun minulla ei ole, enkä toistaiseksi halua pitääkään, apulaista, olen saanut saarnata hyvin usein ja ajan puutteessa ollut pakotettu saarnaamaan valmistamatta, joka olisi kaikissa tapauksissa parempi, jos vain kieli ei tekisi niin paljon vastusta. Muutoin on kansa kohdellut minua hyvin hyväntahtoisesti ja muun muassa suurella halulla pannut toimeen lastenkouluehdotukseni. Meillä on sunnuntaikouluja käynnissä miltei joka kylässä. Kuitenkin on kansa ylipäänsä vaipunut tämän maailman hyvyyteen, jota heillä on kylliksi. Vaikka tulimme tänne tyhjin käsin, olemme kuitenkin saaneet kodin jotenkin järjestykseen. Kaikki on täällä suuressa mittakaavassa, ja se on suuri muutos entiseen vähäiseen, rajoitettuun talouteeni." —
Tähän kirjeeseen liittyen koetamme laatia kuvauksen sikäläisistä olosuhteista.