Seuraavana vuonna oli laita kahta pahempi. Huhtikuussa 1867 Stenbäck mainitsee ohimennen, että hänen vuositulonsa tekivät tuskin kolmannen osan tavallisestaan, "ja kaiken, mitä taloudenpidossa voin säästää, tarvitsen enemmän kuin hyvin hädän auttamiseksi".

Marraskuun 27 p.: "Elän todella, kuten kirjoitat, keskellä pahinta hätää; kaikkialla vallitseva puute ja suuri kulkutie Vaasaan, jonne niin monet ovat menossa, muistuttaa siitä alati ja pitää mielen usein kyllä kuumeisessa jännityksessä. Mutta kuitenkaan en tahtoisi olla täältä kaukana, sillä paljon on oppimista. Tässä kovin hädänalaisessa pitäjässä on kummallista kyllä paljon vähemmän kirkuvia ja valittavia köyhiä ja avunpyytäjiäkuin ennen. He tietävät, että kaikki yhteiset ja kaikki köyhäinhoitovarat ovat tyhjennetyt, ja heidän on täytynyt itse ryhtyä hankkimaan elatustansa. En käsitä, millä he kaikki elävät. Sammalia, akanoita, olkia y.m. hätäleipäaineita käyttävät tilallisetkin, joilla ei ole suurta vastusta irtolaisväestä. Saatavani tuottavat kenties viidennen osan tavallisestaan. Mutta kuitenkin on kansa alistunut; he taipuvat merkillisellä kärsivällisyydellä kovaan välttämättömyyteen, ovat masentuneita ja ikäänkuin kuritettuja lapsia toistaiseksi. Mikä Herran armo, jos se tästä suuresta, katkerasta koettelemuksesta voisi nousta parantuneena ja jalostuneena. Toisinaan rohkenen sitä toivoa, ja se ilahduttaa minua luihin ja ytimiin asti. Mahdotonta on, että tämä aika menisi ohitse jättämättä syviä vaikutuksia — ja tahtoohan Jumala elämää eikä kuolemaa. Jota hän rakastaa, sitä hän kurittaa. Hänen kurinsa opettaa meitä tietämään huutia, mutta myös niin paljon, paljon muuta." — Saman kirjeen lopussa on seuraava jälkikirjoitus: "Sain juuri tämän päivän postissa kunnioitettavalta isänmaanystävältä E. Julinilta kirjeen Turusta sekä kakun _heinä_leipää, varsin hyvää, ja se kuuluu olevan ravitsevaa ja terveellistä. Ihmeellistä! Piankin saamme leipää paljaasta kivestä. Kiittäkäämme Jumalaa syntisillä polvillamme. Ja mitä uusia toiveita! Vihdoin on kaiketi karjanhoito meilläkin pääsevä voimaan, niityt antavat ravintoa meille ja lehmillemme, niin että ne tulevat kauniiksi ja lihaviksi niinkuin sinun ja antavat meille maitoa ja hunajaa — voita piti sanoani. Sitten alkaa teollisuus ja käsityö kukoistaa, saamme köyhästä Suomestamme toisen Sveitsin — jolleivät vain tuhoisat rautatietuumat sitä ennen ehdi saattaa meitä perin pohjin vararikkoon [!]. Surkuttelen Snellmania, jonka täytyy olla vaiti ja suostua. Leveäraiteisia strategisia rautateitä, ja koko tämä nälistynyt, ryysyinen kansa liikkeelle rakentamaan — hautaansa."

Tammikuun 4 p. 1868 (C. G. von Essenille): "Olemme nyt viettäneet joulupyhämme vierainemme jotenkin entiseen tapaan, vastoin tahtoani — kun ajat ovat niin huonot, Hätä kasvaa, mutta kansan alistuminen on ihmeteltävä."

Tammikuun 27 p. (samalle): "Emme ole sairaampia kuin ennen, mutta yltympäri tässäkin pitäjässä on kuolevaisuus paljoa suurempi kuin tavallisesti."

Helmikuun 28 p.: "Hätä yltyy, kansa on kuin ruoskitut lapset, mutta luulen, että se on tästä katkerasta koettelemuksesta nouseva parantuneena. Suokoon Jumala sen!"

Kovaonnisesta kevättalvesta 1868, jolloin kuolo korjasi kamalan satonsa nälistyneestä väestöstä, ei ole muita kirjeitä. Sitävastoin on yksi 25 p:ltä marraskuuta, ja siitä näkyy, etteivät olot Isossakyrössä tänäkään vuonna yhtään valjenneet. Kirjeessä sanotaan näet: "Täällä on rahanpuute ja suuri köyhyys kaikkialla; ei mikään vuosi ole Isollekyrölle ollut niin huono kuin viimeksikulunut. Onneksi on kuitenkin muilla seuduin tällä kertaa hyvä vuosi."

Tähän tarvitsee tuskin lisätä, että Stenbäck teki mitä tehtävissä oli moisissa oloissa. Anteliaisuus Isonkyrön pappilassa oli yhtä muuttumaton kuin missä muussa näiden seutujen pappilassa hyvänsä. Useat Stenbäckin jälkeenjääneiden paperien joukossa tavatut lehdet todistavat lisäksi, kuinka hän koetti tehdä erilaisia hätäleipäaineita tunnetuksi seurakunnassa ja kuinka hän koetti opettaa hädänalaisia kristityn tavoin ottamaan koettelemuksen vastaan. Kuinka hänen sydämensä kärsi, kuinka hän rukoili kansan puolesta ja toivoi, että hätä oli oleva sille hyväksi, ilmenee kylliksi edellä siteeratuista sanoista sekä runoelmasta "Suomi hädässä", jonka loppu kuuluu:

O land, o land, du dyra land,
Hör Herrans ord!
Nu hvilar öfver dig hans hand,
O fosterjord:
Den vill ej ditt fördärf, till stöd
Den räckes dig uti din nöd,
Den vill dig väcka ur din död.

[Oi maani, kallis maani,
kuule Herran sanaa!
Nyt lepää hänen kätensä päälläsi,
oi synnyinmaa:
se ei tahdo sinun turmiotasi,
tueksi se ojentuu, sinulle hädässäsi,
kuolostasi se tahtoo sinut herättää.]

Kesällä 1869, joka oli Stenbäckin viimeinen, hän oli miltei yhtä reipas kuin sen edellisinä. Hän nautti lämpimästä vuodenajasta, ja hänellä oli voimia omistaa mielenkiintonsa sille perhejuhlalle, joka oli tänä suvena, nimittäin Iidan häille. Häät vietettiin asianmukaisella komeudella sydänkesällä. "Suuri sali pikku puolella" järjestettiin ruokasaliksi, pöytä katettiin hevosenkengän muotoon ja koristettiin kasveilla ja kukkasilla samoinkuin koko huone. Stenbäck kulki tarkastaen ympäri ja nyökkäsi mielihyväänsä nuorten puuhille. Sulhanen, pastori Pohjola, oli talollisen poika Nakkilasta, ja vierasten joukossa oli hänen vanha isänsä ja muita sukulaisia, paitsi Isonkyrön talonpoikaisväkeä, paikkakunnan herrasväkeä sekä Stenbäckin perheen sukulaisia. Päivällisillä Stenbäck esitti pitkässä suomenkielisessä puheessa maljan Suomen talonpoikaissäädylle. Hän huomautti ensiksi, kuinka kuningasvalta muinaisaikoina oli ollut suuri ja yksinään määräävä, kuinka valta sittemmin oli siirtynyt aateliston käsiin ja kuinka nyt oli koittamassa aika, jolloin talonpoikaissääty oli saava tähän saakka aavistamattoman merkityksen ja valta-aseman. Sitten hän teroitti mieliin tietämisen ja sivistyksen arvoa vallan oikeinkäyttämisen ehtona samoinkuin kansakoulujen tavatonta tärkeyttä kansan kohottamiseksi ja valmistamiseksi vastaamaan uuden ajan vaatimuksia; puolisivistys ei kelpaa, oli hän sanonut, paljon enemmän kuin puoliherraa hän pitää kunniassa yksinkertaista talonpoikaa, joka voi olla sivistynyt, vaikk'ei hänellä olekaan muodinmukaista takkia. Sensuuntainen oli ajatuksenjuoksu, ja puhe lausuttiin tavattomalla voimalla, niin että se teki suuren vaikutuksen. Vaikka ollen alun pitäen syvästi kansanmielinen, ei Stenbäckillä ollut ennen ollut aihetta pitää mitään sellaista puolivaltiollista puhetta, ja sen vuoksi enensi asian uutuus hänen sanainsa vaikutusta. Läsnäolijain joukossa oli myöskin eräs tehtaanisäntä, jolla oli aatelisnimi, ja sanotaan hänen pitäneen puhetta kovin demokraattisena. Kun sitten eräs talonpoika katsellessaan franseesia osui pitelemään sikariaan niin varomattomasti, että poltti reiän tehtaanpatruunan hienoon hännystakkiin, oli tämä vielä lisäksi huomauttanut, että professorin ylevä puhe oli antanut toisen kuvan oloista kuin todellisuus!