Kyynelet ovat sydämen avaimet, ne ovat ihmisen kalleimmat koristukset. Silloin kun ihminen on autuas, hän sulaa kyyneliin ja samoin, kun hän on onneton; siitä voi myöskin aavistaa, kuinka lähellä taivaallinen autuus ja mainen onnettomuus ovat toisiaan. Minä kiitän Jumalaa niistä hetkistä, joina hän on koroittanut ja antanut minun sieluni ilosta paisua, niinkuin niistä, jolloin hän on masentanut sen, että se selkeämmin tuntisi mitättömyytensä hänen ja hänen armonsa edessä.
Ystävyys.
Selittämätön kunnioitus — jumaloiminen silloin valtaa sielun, kun se löytää ihmisen, joka ymmärtää sen poltteen ja sen salaiset liekit. Olisi valmis lankeamaan hänen jalkoihinsa ja vuodattamaan sielunsa hänen helmaansa.
Ystävyyden liekki on pyhempi ja armaampi kuin rakkauden, samoinkuin pohjolan kesäyö on ihanampi ja hurmaavampi kuin etelän.
Ihminen tuntee aina povessaan tarpeen omistaa ystäviä, hänen sielunsa harhailee alati ympäri etsien heimolaista saadakseen hänen syliinsä vuodattaa sydämensä selittämättömät liekit, sanomattomat tunteet.
Ystävät rakastavat aina kestävämmin ja syvällisemmin kuin rakastajat.
Aina tahtoo mieluummin saada ystävän kuin rakastajattaren; ystävyyden pyhä liekki on ikäänkuin valmistus rakkauden hehkuvaan tuleen.
Ensimmäinen nuoruuden ystävyys jättää pysyvimmän jäljen sieluun.
Tulee aina tuntea oma arvonsa; siten tuntee myös, kuinka syvästi onnelliseksi voi tehdä sen, joka luottamuksella heittäytyy ystävänä syliimme ja antaa meille sydämensä.
Omituista on mikä tunne valtaa mielemme, kun meidän on eroaminen niistä, jotka ovat meille rakkaat. Emme luule koskaan enää voivamme olla iloisia; tunnemme itsemme yksinäisiksi koko maailmassa, ja sydän tulee niin tyhjäksi ja suruisaksi.