Läsnä olevat yhtyivät kaikuviin myönnytyshuutoihin, ja Snellman kannettiin jälleen juhlakulussa. Kun hänet oli laskettu maahan, lyötiin tuoli palasiksi ja ketkä lähinnä olivat ottivat kukin pirstaleen — Snellman: "nå, nå, inte ska' ni göra så der!" (no, no, älkää tehkö noin) — muistoksi (semmoinen oli tapa tällä innostuksen ajalla). Nyt oli juhlahenki ja innostus tullut. Uusmaalaiset vieraat lähtivät tiehensä eikä meidän omista vastahakoisista mitään tietty. Ne ylistivät Snellmania hekin, vaikkeivät enään voineet sanoa häntä puolustajaksensa. Snellmanin jälkeen kannettiin salin ympäri Topeliusta ja sitten v. Esseniä. Viimemainittua kannettiin kaksi eri kertaa. Kun hän näet sukkelalla tavallaan ensimäisen vuoron jälkeen varotti: "herrarna böra vara mera sparsamma med sina ärebetygelser" (herrojen tulee olla säästäväisempiä kunnianosotuksissaan), kannettiin häntä uudestaan. Sen jälkeen hän kiitti ovella — "että pääsi elävänä!"
* * * * *
Kolmas Porthaninjuhla, josta mieleni tekee kertoa, on se, joka vietettiin 1873. Se tapahtui ylioppilastalon juhlasalissa, joka luonnollisesti oli tarkotusta varten koristettu. Jotta huomattaisiin että koristuksissa pyydettiin vaihtelua, mainitsen että pääkohtana tällä kertaa oli peräseinälle asetettu sotaisten tunnusmerkkien ympäröimä ja kullankarvaisen tähkäseppeleen reunustama suuri, soikea kilpi, jossa luettiin pohjalaisten sotatantereitten nimet: Napue, Siikajoki, Pulkkila, Lapua, Alavus, Revolahti, Ruona, Juutas, Oravainen sekä mainioitten Pohjanmaalla syntyneitten, jo manalle menneitten etevien suomalaisten miesten nimet: Brenner, Kalm, Mennander, Ganander, A. Chydenius, Porthan, Choraeus, Topelius vanh., J. Tengström, Hällström, Franzén, Nervander, Castrén, E. A. Ingman, J. J. Tengström, Myhrberg, L. Stenbäck, siten järjestettyinä että edellinen nimisarja muodosti kehyksen henkilönimisarjan ympäri. (Tarpeetonta lienee muistuttaa, että loistavimpien pohjalaisten nimien kantajat vielä elivät). Tämmöisenä kilpi kahden mahtavan kynttelikön valaisemana muodosti taustan kuusilehdolle, jonka eturajana nähtiin kaksi, Vaasan ja Oulun läänien vaakunoita kantavaa, rikkaista, pystyyn asetetuista lyhdekasoista nousevaa lipputankoa.
Juhla alotettiin, niinkuin säännöllistä; oli, esitelmällä, jonka tällä kertaa piti maisteri K. W. Forsman, ja oli hän aineekseen valinnut kysymyksen sivistyneitten säätyjen asemasta nykyaikaisessa yhteiskunnassa yleensä ja erittäin meillä Suomessa. Tämän kysymyksen tiettiin luonnollisesti jo silloin olevan ajan suuria kysymyksiä, mutta vaikka esitelmöitsijä teki useita mieltäkiinnittäviä huomautuksia meidän yhteiskuntakerrosten keskinäisestä suhteesta, hän tuskin, enemmän kuin kuulijatkaan, oikein aavisti kuinka polttavaksi se ainoastaan 30—40 vuotta myöhemmin oli käyvä. Esitelmän jälkeen jaettiin kirjallisia palkintoja, ja sai semmoisen filosofian kandidaatti J. H. Svan (Päivärinta, kuollut Lammin kirkkoherrana 1902) tutkimuksesta: "Kielestä runouden välikappaleena, verrattuna muitten taiteitten käyttämään aineeseen", sekä eräs toinen (jonka nimeä en ole merkinnyt) nykyään unohtuneen suomalais-ruotsalaisen runoilijan, Brakelin, "Väinämöinen" nimisen runoelman suomennoksesta.
Tämän jälkeen alkoi taas puheitten sarja, jonka seikkaperäisellä esityksellä en kuitenkaan tahdo lukijaa vaivata. Puhe vainajien muistoksi herätti tällä kertaa erityistä huomiota sentähden, että poismenneiden joukossa oli kolme, jotka edellisinä vuosina olivat innokkaasti ottaneet osaa osakunnan elämään, nimittäin lääketieteen kandidaatti Emil Heikel, ruotsalaisen vähemmistön ehkä hartain ja kestävin edusmies niissä kielitaisteluissa, jotka näinä vuosina täyttivät melkoisen osan viikkokokouksia, Kaarlo Kaslin, joka miellyttävällä olennollaan enemmän kuin erityisellä lahjakkaisuudellaan oli saanut paljo ystäviä, sekä nuori toivorikas historioitsija Kaarlo Alfred Castrén. — Isänmaan puheen sijasta pidettiin nyt kotiseudulle omistettu, ja tunnustettava on, että puhuja siinä toi esiin oikeat perustelut, jotka toiselta puolen puolustavat osakuntalaitosta ja toiselta puolen tuomitsevat ylioppilaissa joskus ilmaantuneen taipumuksen paikallishenkiseen eristäytymiseen. Hän lausui nimittäin, että on turhaa odottaa isänmaanrakkautta siltä, jolla ei ole mitään erikoista myötätuntoa sitä seutua kohtaan, jossa hän on syntynyt, kasvanut ja ensiksi hengittänyt kotimaan ilmaa; mutta toiselta puolen ei kenkään ole isänmaan arvoinen, joka ei tarpeen vaatiessa aseta sitä kotiseudun, kokonaisuutta osan edelle.
Olivatko Snellman ja Cygnaeus tässä juhlassa, sitä en muista; mutta eivät he ainakaan puhujina esiintyneet. Ne, jotka tänä iltana nuorissa sytyttivät innostuksen tulen, olivat Elias Lönnrot, joka jälleen oli saapuvilla, ja Z. Topelius. Lönnrotin läsnäoloa pidettiin erityisenä onnena sekä tyydytyksen ja ilon aiheena, sillä hän kutsuttiin vain silloin kun tiettiin hänen sattumalta juhlan aikana olevan kaupungissa, ja nytkin pidettiin hänelle erityinen tervehdyspuhe, jota seurasi juhlakulkueessa kantaminen. Hänen vastauksensa oli vaatimaton kuin aina. Osottaen Gananderin ja Topelius vanh:n nimiä kilvessä kuusikon taustalla hän sanoi Kalevalan runojen keräämisen oikeastaan olevan heidän ansionsa; hän itse todennäköisesti ei koskaan olisi niin hartaasti antautunut runoja keräämään, jollei hän olisi ollut niin — "huono lääkäri". Yhtä vähäiset olivat hänen muut ansionsa. Jopa julkilausui hän sen toivomuksen, että hänen nuorten kuulijoittensa ei tarvitsisi tulevaisuudessa, niinkuin hänen itsensä 70-vuotiaana, ajatella, että he itse asiassa olivat kovin vähän toimeen saaneet eikä lainkaan tunnollisesti aikaansa käyttäneet (!)
Z. Topeliuksen esiintymisellä oli aivan erikoinen syy. Edellisenä vuonna hän oli sepittänyt tunnetut sanat "30-vuotisen sodan marssiin", ja joku hetki Lönnrotin puheen jälkeen laulajat lauloivat sen torvisoiton säestyksellä. Reipas, muistorikas marssi innostutti kuulijoita. Laulajain täytyi laulaa se uudestaan, ja sitte tuli runoilija lämpimän kunnianosotuksen esineeksi. Sen jälkeen nousi Topelius puhujalavalle ja piti ex tempore henkevän puheen, josta kuitenkin voin mainita ainoastaan pääpiirteet. — Ensiksi hän sanoi toivoneensa, että Runeberg olisi astunut puhujalavalle, jolla Lönnrot juuri oli seisonut, sillä silloin olisivat ne miehet, jotka ovat meille antaneet mitä meillä kauneinta on, seisoneet rinnakkain. Se oli kuitenkin mahdotonta, mutta nuorison lämmin tervehdys liiteli sentään täältä hänen luokseen hänen elämänsä iltana. Sitte puhuja käänsi katseensa niihin polvikuntiin suomalaista nuorisoa, jotka uusien aaltojen tapaan taukoamatta olivat vaeltaneet uraansa eteenpäin niinä 32 vuotena, joina tätä juhlaa vietetty oli. Puhuja vertasi osakuntia virtoihin, joiden raitis, elähdyttävä vesi kasteli niitä vainioita, joilla Suomen henkiset touot kypsyvät. Mutta yhtä sattuvasti kuin alati uusi nuoriso siunausta tuottavaan ominaisuuteen nähden voidaan verrata virtaan, yhtä sattuvasti voidaan kuvaa kehittää vastakkaiseenkin suuntaan. Varokoot virran aallot paisumasta luonnollisten reunojensa ylitse, sillä silloin ne tuottavat tuhoa samalla kuin katoavat ja kuivuvat hiekkaan, päämääräänsä saavuttamatta. Lopuksi puhuja muutamin sanoin kosketteli sitä isänmaallista tärkeätä seikkaa, joka tänä vuonna oli toteutunut, nimittäin että Suomen kansan historia vihdoin oli tekijältään (Yrjö Koskiselta) valmistunut. Se, joka on — niin sanat kuuluivat — koettanut raivata tietä tutkimukselle muinaisuutemme erämaissa, hän tietää minkä määrän uskollista vaivaa ja kirkasta arvostelukykyä tämä teos on vaatinut; hän tietää myöskin antaa arvoa teoksen historialliselle perustukselle, ainoalle, jolle Suomen kansan historia on rakennettavissa. Vaikuttakoon tämä teos nuorisoon suurena kehotuksena, virvottavana esikuvana!
Illan kuluessa saapui tervehdyssähkösanomia Kokkolasta,
Uudestakaarlepyystä, Vaasasta, Turusta ja Oulusta.
Promotsionimuistoja.
Olen ollut läsnä en enää muista kuinka monessa promotsionijuhlassa, mutta ainoastaan kahdesta minulla on pysyviä muistoja, jotka palaavat mieleeni joka kerta kun kuulen promotsioni sanan. Toinen on 1869 v:n promotsioni, jossa olin mukana ylioppilasmarsalkkana, toinen 1873 v:n promotsioni, jossa itse olin vihittävien joukossa.