* * * * *
Noin kaksi ja puoli vuotta Castrénin kuoleman jälkeen, toverit teettivät hautakiven hänen lepopaikkansa merkiksi. Siihen oli hakattu hänen nimensä sekä syntymä- ja kuolinpäivänsä, ja juurelle sanat: Pohjalais-Osakunta pystytti patsaan. Kiven paljastus tapahtui Porthaninpäivänä, marraskuun 9:ntenä 1875, osakuntalaisten ja muutamien muiden ystävien läsnäollessa. Osakunnan kuraattorina minä silloin lyhyessä puheessa esitin vainajan elämänvaiheet ja luonteenkuvan. — Olen tahtonut tämän mainita ei ainoastaan säilyttääkseni muistoa toverikunnan, laadultaan harvinaisesta kunnianosoituksesta, vaan varsinkin sen vuoksi, että viranomaiset ovat hyväksi katsoneet hävittää muistomerkki Castrénin haudalta. Muistan kyllä aikoinaan osakunnan puolesta suorittaneeni maksun siitä, että hautakivi saisi olla rauhassa paikallaan, mutta kumminkin se on siitä kadonnut. Milloin se on huomattu tarpeeksi kauan palvelleen tarkoitustaan, on minulle kumminkin tuntematonta.
HERMAN FRITHIOF ANTELL
Kuuluisimmaksi koulutovereistani on tullut se mies, josta aikomukseni on tässä kettoa. Enemmän kuin muista on hänestä kirjoitettukin, mutta koska julkisuuteen tulleet tiedot mainiosta lahjottajasta ovat sekä vaillinaisia että (osaksi) vääriäkin, tahdon esittää mitä koulu- ja myöhemmiltäkin ajoilta muistan taikka luotettavista lähteistä olen tietää saanut hänen elämänvaiheistaan.
Antellin isä, kookas, tukeva ja vahva, valkeahapsinen, teräväkatseinen ukko, Korsholman eteläisen, maamme väkirikkaimman kihlakunnan kuuluisa kruununvouti, asessori, sittemmin (erottuaan virastaan 1858) kamarineuvos Herman Rosenberg, oli kouluaikanani Vaasan kaupungin huomatuin "originaali", eriskummaisuus.[28] Harald Wieselgren (Ny Ill. Tidn. 1893 n:o 15) sanoo hänen olleen Ruotsalaisen Akatemian vakinaisen sihteerin, mainehikkaan Nils Rosén von Rosensteinin (kirjoitti itse ainoastaan von Rosenstein) avioton poika, mutta se on epäilemättä erehdys, vaikka Antellkin, mikäli kerrotaan, toisinaan, hyvällä tuulella ollessaan, kuuluu niin väittäneen. Vanhain vaasalaisten jutelmien mukaan (jotka Oskar Rancken on julkaissut Vasabladetissa 1893 n:o 33 ja joita tässä kirkonkirjoista saaduilla tiedoilla on oikaistu ja täydennetty) oli hänen isänsä, 1799 Vaasassa 37-vuotiaana kuollut majuri Pehr Herman Aurivillius (aateloituna) Rosén von Rosenstein.[29] Äiti taasen oli 25-vuotias Anna Beata Spångberg, jonka isä, hienoseppä ("klensmed") ammatiltaan, sanotaan Ruotsista muuttaneen Vaasaan siihen aikaan, kun hovioikeuden taloa rakennettiin. Sepällä, jota kirjoissa nimenomaan mainitaan hovioikeuden sepäksi ("Hofrättssmed"), oli useita kauniita tyttäriä, jotka joutuivat huonoille teille.[30] Mitä erittäin Anna Beataan tulee, niin hän, synnytettyään aviottoman poikansa 22/3 1798, tosin meni naimisiin Oravaisista syntyään olevan työmiehen tai merimiehen Karl Juhonpoika Salinin kanssa ja syntyi siitä aviosta poika Karl Johan, jolle kolme vuotta nuoremmalle velipuolelleen Rosenberg osti talon Maalahdella (Ylimaalahden Viasgrändissä), mutta sittemmin hänellä vielä oli kolmaskin poika, Johan Erik, joka ei ollut nimeltä Salin, vaan samoin kuin ensimäinen käytti sukunimeä Rosenberg, kävi Waasan koulun, antautui lainopilliselle uralle ja oli jo hovioikeudennotaari, kun 1851 ampui itsensä. Äiti asui toisen puolen elämäänsä Maalahdella, ensin poikansa Karl Johan Salinin luona ja sitte (pojan kuoleman jälkeen 1843) erään pojantyttärensä Brita Stinan (hänkin kahden aviottoman pojan äiti) hoitamana Herrgårdin talon maalla Alamaalahden kylässä v:een 1860, jolloin kuoli 87-vuotiaana ja "kunniallisesti" haudattiin kamarineuvos Rosenbergin kustannuksella ja läsnäollessa. — Rosenberg nimi syntyi siten, että isän nimen kahteen ensimäiseen tavuun yhdistettiin äidin nimen toinen tavu. Ranckenin tietoa Rosenbergin isästä todistaa muun muassa se, että hänen täydellinen nimensä oli Petter Herman (siis sama kuin isän), vaikka hän, tuntemattomasta syystä, ei käyttänyt eikä kärsinyt kuulla mainittavankaan edellistä näistä nimistä. — Herman Rosenberg on itse kertonut erään vanhan akan opettaneen häntä lukemaan ja koko koulusivistyksensä maksaneen neljä plootua (!); mutta kun hänellä oli mitä parhaimmat luonnonlahjat, hän raivasi itselleen tien edulliseen virka-asemaan. Palveltuaan juoksupoikana ja kirjurina hän jo 17-vuotiaana tuli v.t. kihlakunnankirjuriksi, 20-vuotiaana (1818) v.t. kruununvoudiksi ja 26-vuotiaana (1824) vakinaiseksi kruununvoudiksi, jommoisena hän pysyi jo ennen mainittuun vuoteen 1858.[31] Pitkällä virka-ajallaan hän laski perustuksen rikkaudelleen, josta hän vanhempina päivinään oli tunnettu. Rosenberg oli näet kruununvoutina siihen aikaan, jolloin Ruotsin rahaa vielä yleisesti käytettiin, vaikka verot olivat suoritettavat Venäjän rahassa, ja monen muun kantomiehen tapaan hän käytti sitä asiain tilaa edukseen vaihtamalla rahaa enemmän tai vähemmän mielivaltaisen kurssin mukaan. Näin ja viljakaupallakin, jossa hän, niinkuin yleisesti väitetään, myöskin keinotteli kruununmakasiinien jyvävarastoilla, hän kokosi melkoiset varat, joiden hoito ja kartuttaminen oli hänen loppuikänsä päämäärä. Sekä herroille että talonpojille Rosenberg lainasi rahaa kuuden prosentin korkoa vastaan, ja hänen tarkasti valvoessaan rahaliikettään pääoma siten kasvamistaan kasvoi. Tavoiltaan ukko oli säännöllinen ja elämässään säästäväinen, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä olemasta vieraanvarainen, vuosittain pitämästä ainakin yhdet suuret ja väliin pienempiä kutsuja, joissa ruuat ja juomat olivat runsaat ja isäntä iloisena ja humoristisena rehenteli, joskus Bellmanin laulujakin laulaa rämähytti. Ruplien ja säästäväisyyden mukaan hän ihmisiä arvosteli. Kun kerrottiin toisen tai toisen suurista tuloista, hänen oli tapa keskeyttää: "älkää puhuko hänen tuloistaan, vaan sanokaa paljonko häneltä vuodessa menee!" Kun hän oli johonkin mieheen ihastunut, saattoi hänen ylistävä arvostelunsa pukeutua seuraavaan muotoon: "hän on kerrassaan kelpo mies — hän on, lempo vieköön, aivan kuin suuri seteli!" Yleensä hän oli, eritoten voimiensa aikana, kova- ja karkealuontoinen, puheessaan jotenkin sivistymätön, jopa törkeäkin, ja monta juttua kierteli siitä, miten hän oli tylysti karkottanut luotaan lainanpyytäjiä, joiden maksukykyä hän epäili. Vanhoina päivinään hän kuitenkin lauhtui. Nälkävuosina 1860-luvun lopulla hän kuuluu antaneen paljon köyhille, muutenkin hän — joskus nimettömästi — lähetti apua puutteenalaisille, ja Kr. Svanljungille, joka usein keräsi apua sotavanhuksille, hän oli kerran kaikkiaan antanut määräyksen merkitä hänen puolestaan "yhtä paljon kuin veli Wolff" ja, tämän kuoleman jälkeen, "yhtä paljon kuin sisar Sundén". Myöskin lainanannossa hän saattoi olla erittäin avulias tunnetusti luotettavia miehiä kohtaan. Kun isäni 1860-luvun alkuvuosina rakennutti pienen talon (uudessa) Vaasassa, Rosenberg lainasi hänelle useita tuhansia ilman mitään takausta ja suostuen siihen, että velka maksettiin vähin erin niinkuin lainanottajalle parhaiten sopi.
Huolimatta siitä että Rosenberg ennen mainitulla tavalla edukseen käytti virka-asemaansa nautti hän erinomaisen kokeneena ja kykenevänä miehenä ehdotonta luottamusta. Taloudellisissa y.m. asioissa maalaiskansa turvasi hänen neuvoihinsa ja niinikään kaupungin viranomaiset usein vaikeissa kunnallisissa pulmissa. Oltuaan väsymätön työntekijä virkamiehenä hän myöhemmin oli huvitettu vararikkojen tehneitten taikka muitten yksityisten, niiden joukossa korkeiden virkamiesten, rappiolle joutuneiden raha-asioiden järjestämisestä. Semmoisiin tehtäviin hän olikin miehiä paras, mutta kyllä hän myöskin häikäilemättömästi kohteli niitä miekkosia, joiden sekavia vyyhtejä hän selvitteli, kelle tahansa jutellen miten sen ja sen asiat olivat — hienotunteisuus näet ei ollut kamarineuvoksen avuja. Vihdoin Rosenbergin kokemusta käytettiin tärkeissä virallisissa toimissa. Niin hän esim. 1860:n vaiheilla oli puheenjohtajana komissionissa, jonka asiana oli suorittaa silloin toimeenpantava ruotulaitoksen tasoitus Etelä-Pohjanmaalla, ja hänelle siitä julkisetkin kiitokset kannettiin, että kaikki sujui hyvin, kansan tyydytykseksi.[32]
Elämänsä lopulla erään alempana mainittavan sairauden jälkeen Rosenberg tuli säännölliseksi kirkonkävijäksi. Joka sunnuntaiaamu renki valjasti hevosen ja saatti isäntänsä kirkkoon, missä tämä aina istui samassa penkissä, ja toi hänet sitte kotia. Sitä ennen ei tiedetä ukon olleen jumalisuuteen taipuva, ja vaikka hän kuultiin ääneen papin mukaan lausuvan rukoukset, alkaen tunnustuksesta: "minä vaivainen syntinen ihminen" j.n.e., vanha Aatami ei nytkään tahtonut lähteä. Kerrankin kun tuomarinrouva Leontine Gumerus oli sattunut hänen naapurikseen, ukko muutaman hiljaisen rukouksen aikana, muun kirkkoväen istuessa pää hurskaasti painuneena penkin rintamukseen, puoliääneen kysäisi: "onko totta mitä puhutaan, että Gumerus on myynyt käräjäkappa-jyvänsä — — —?" (mainiten alhaisen hinnan). Saatuaan myöntävän vastauksen hän huudahti: "Gumerus olisi asetettava holhouksen alaiseksi!" — Toisen kerran Rosenberg astuessaan kirkosta, jossa oli saarnattu evankeliumin sanoista: Huokiampi on kameelin käydä neulan silmän lävitse, kuin rikkaan Jumalan valtakuntaan sisälle tulla, tapasi tuttavan ja lausui tälle: "jos rikkaitten todella on niin vaikea, kuinkahan sitte — Wolffin käy?" (kauppaneuvos Wolff oli kaupungin varakkain mies). — Tällä loppuajallaan Rosenberg myöskin lahjotti 20,000 markkaa urkujen hankkimiseksi Mustasaaren kirkkoon ja pienemmän summan samaan tarkoitukseen Koivulahden kirkolle. — Kirkkomatkalla vilustumisesta Rosenberg sai sen keuhkotulehduksen, joka vei hänet hautaan.
Antellin äiti oli nimeltä Brita Kaisa Anttila, ja oli hänkin synnyltään avioton. Hänen äitinsä, Liisa Juhanintytär Varala eli Tavast, oli Pirttikylästä (Pörtom) muuttanut Mustasaareen, missä hän joko Tuovilan tai Höstveden kylässä synnytti Brita Kaisan. Sittemmin hän meni naimisiin loismiehen Matti Mikonpoika Anttilan kanssa Höstveden kylästä, joten avioton lapsikin sai sukunimen. Anttila oli kotoisin Vöyrin pitäjästä, ja se selittänee, että Antellin äitiäkin on sanottu vöyriläiseksi. Näistä tiedoista johtuu, että jollei Anttila nimikään, niin kumminkin Varala nimi antaa syytä olettaa, että Antell äidin puolelta oli suomalaista syntyperää.[33]
Brita Kaisa Anttila palveli sekä Karjatalolla ("ladugården") että kaupungissa, ja oli hänellä jo ennen ollut yksi avioton lapsi (nimittäin poika Karl August, joka kuoli 10-kuukautisena 1843), kun Herman Frithiof syntyi 28 p. toukok. 1847. Vaikka Rosenberg ei antanut pojalleen sukunimeään, vaan ainoastaan toisen ristimänimistään, on todennäköistä, että hän ei salannut kenen poika oli. Sen päätän siitä, että ristiäisiin 30 p. toukok. oli kummeiksi kutsuttu sangen arvokkaita kaupunkilaisia, nimittäin lukionlehtori Konstantin Törnudd, lehtorin rouva Renvall, alkeisopettaja Grönqvist, rouva Emilia Carlborg, maisteri Ludvig Björkman ja mamselli Natalia Meurman. Syntyneitten kirjassa, mistä nämä nimet on otettu, on äidin nimelle annettu ruotsalainen muoto Antell, joka tuli pojan nimeksi. Pappi oli kappalainen G. H. Schroderus, jonka kaunista messuääntä olen kuullut vanhojen vaasalaisten kiittävän; kun hän messusi saattoi siitä nauttia kirkon ulkopuolellakin, niin heleä ja voimakas se oli. Mutta joskin Rosenberg piti huolta siitä, että ristiäistoimitus oli arvokas, on toiselta puolen oletettava, ettei se tapahtunut hänen kodissaan. Hän oli näet nainut mies, ja miten häikäilemätön hän monessa kohden olikaan, ei hän kuitenkaan ottanut "ottopoikaansa" kattonsa alle ennenkuin oli tullut leskeksi. Rouva Rosenberg oli nimismiehen tytär Katarina Kristina Kaskas Lapualta, miestään puoli vuotta vanhempi (s. 23/9 1797). Mikäli sanotaan ja ymmärtää saattaa, ei sopu puolisojen välillä ollut kiitettävä. Avio oli nimittäin lapseton, ja miehellä oli muitakin rakkaussuhteita kuin Antellin äidin kanssa, ja eläviä todistuksia hänen huikentelevaisuudestaan lienee myöskin ollut useampia olemassa. Toiselta puolen "mutter Rakel", joksi Rosenberg sanoi vaimoaan, kuuluu osanneen pitää puoliaan, niin että ukko ei voinut olla häntä kokonaan lukuunottamatta. Rouva kuoli 24/1 1859.
En ole keltään saanut tarkempia tietoja Antellin varhemmasta lapsuudesta, mutta nähtävästi hän silloin oli äitinsä hoidossa. Tämä elämänjakso ei kuitenkaan ollut seitsemää vuotta pitempi, sillä Brita Kaisa Anttila eli Antell kuoli 9/7 1854 ainoastaan 34 vuoden ikäisenä. Minkälainen hän luonteeltaan oli, on epätietoista. Eräs muistoonpano kirkonkirjassa v:lta 1851[34] on näet räikeässä ristiriidassa Wieselgrenin hänelle antamien mainesanojen kanssa "lempeä ja hyvä ruotsikko". Mutta jos hän olikin karkea muita kohtaan, saattoi hän silti hellästi kohdella omaa lastaan. Itse en koskaan kuullut Antellin puhuvan äidistään, mutta ulkomaalaiselle ystävälleen Henrik Bukowskille hän näyttää olleen avomielisempi; Bukowski on minulle kertonut, että hän Antellin puheista oli huomannut hänellä olleen "valoisan muiston" äidistään. Mainittakoon myöskin, että Antell toimitti hautakiven äitinsä haudalle. Mutta kuinka mittaamaton tekijä äidinrakkaus lieneekään, eli pikku Frithiof kumminkin äitinsä luona sivistymättömässä ympäristössä, eikä toisin ollut sen jälkeenkään. Pari viikkoa ennen äidin kuolemaa oli Raastuvanoikeus määrännyt pojan holhoojaksi vanginkuljettaja, sitte kruununmittari Jonas Wiklundin ja tälle, jolla oli jotenkin samanikäinen, leikkitoveriksi sopiva poika, Herman (s. 17/7 1846, Kajaanin pormestari 1871—83, kuollut hovioikeudensihteerinä 1894), joutui nyt Frithiof kasvatettavaksi. Wiklundit olivat talonpoikaista väkeä kaupungin lähiseuduilta. Mies oli tavalla tai toisella saavuttanut Rosenbergin luottamuksen, ja häntä kaksi vuotta vanhempi vaimo, Kristina Sofia Fogelklo, synt. Raippaluodolla 1809, lienee palvellut kruununvoudilla, mikä selittänee huhun, että ne kaksi poikaa, jotka yhdessä kasvoivat pariskunnan hoidossa, olivat keskenään läheistä sukua.