Silmällä pitäen Hagmanin ylioppilasvuosia ja tapaa, millä hän aikaansa käytti, sopii ensin huomata, että hän koko vuoden 1861 oli poissa Helsingistä toimien kotiopettajana Kokkolassa ruununvouti J. Holmin perheessä. Hänellä oli, kertoo hän kirjeessä (20/1 1861) Gummerukselle, joka silloin oli lukion ylimmällä luokalla Pietarsaaressa, viisi oppilasta, vanhin kymmenennellä ja nuorin kahdeksannella. "Etkös usko että siinäkin on työtä? Ei ole niinkään helppoa istuttaa ymmärrystä ja käsitystä pieniin lapsiin".[47] Ruununvouti kuuluu olleen juonikas mies, ja siitä johtui etteivät hän ja Hagman hyvällä sopineet palkkiosta; riita jätettiin sovintolautakunnan tutkittavaksi ja ratkaistiin se Hagmanin eduksi. Muuten mainitsen tältä ajalta, että nuori iloinen ylioppilas oli ensi luokan kavaljeereja ei ainoastaan Kälviällä vaan Kokkolassakin. — Edelleen Hagman raha-ansion vuoksi kesällä 1863 oli v.t. kielenkääntäjänä senaatissa ja vuosina 1863—67 apuopettajana Helsingin ruotsalaisessa tyttökoulussa. Mutta sen ohella hän, niinkuin jo on sanottu, varhain esiintyi sanomalehtimiehenäkin, osaksi kai sitenkin jotain ansaitakseen, osaksi ja tuskin vähemmäksi tyydyttääkseen haluansa olla mukana kansallisessa edistystyössä.
* * * * *
Hagmanin ensimäinen sanomalehtiyritys oli "'Luonnotar', kuukauslehti kansan hyödyksi ja huviksi", jonka hän syksyllä 1862 yhdessä K. J. Gummeruksen kanssa päätti perustaa. Näytenumero levitettiin joulukuulla, ja uuden vuoden alusta lehti alkoi säännöllisesti ilmestyä, arkinkokoisena, 4-taitteisena, maksaen Helsingissä 60, maaseuduilla 75 kop. Nykyajankin kannalta yritys on merkilliseksi tunnustettava, kun ottaa huomioon että Hagman oli kahden ja Gummerus vain yhden vuoden ylioppilas. Sen ohella on huomattavaa, että lehti ensi sanoista alkaen näyttäytyy syntyneeksi J. V. Snellmanin kylvöstä. Kun näet toimitus ryhtyessään selittämään tarkotustaan alkaa näin: "Mikäs on se, joka korottaa kansaa, joka antaa kansalle kansallisia oikeuksia? mikäs muu on se kuin sivistys? Sivistys on valtakuntain perustus; ilman sivistystä ei valtakunta voi valtakuntana pysyä. Sivistys antaa kansalle luottamusta itseensä. Sivistys suojelee muitten kansain valloituksia vastaan, sivistyksestä on siis kansan hakeminen voimiaan" — eikö tämä ole selvää kaikua siitä opista, jota Snellman oli julistanut Saimassa ja Litteraturbladissa?
Eräästä Hagmanin kirjeestä (11/1 1863) Gummerukselle nähdään, että kirjoittaja vietti joululomansa Janakkalassa. Käydessään kaupungissa hän oli saanut tietää, että käsikirjoitusten piti olla valmiina 20 p:ksi, jotta numero voisi ilmestyä kuukauden viimeisenä päivänä. Postikonttorista hän oli nostanut 180 ruplaa tilausrahoja, "jotka olen niin hyvin käyttänyt, että tuskin on kopeekkaakaan jälellä!! Elä kumminkaan pelästy tai pahastu. Kyllä niitä vielä tulee ainakin sama verta lisää, jos tietäjäin ennustuksiin voi luottaa. Näinä aikoina on, niiden mukaan, vasta kolmas tai viides osa karttuvista tilaajista tavallisesti ilmestynyt. — Hyvin on meille onnistunut. Kaikki sanomalehdet ovat Luonnottaren näyttönumeroa kehuneet; jopa sitä Tapiossa sanotaan teräväksi ja sivistyneeksi!" —
Yleensä oli Luonnotar, jonka "koto oli työmiehen kädessä", hyvin toimitettu. Ikävä on vain ettei muuta kuin arvaamalla voi sanoa mitä toinen tai toinen on kirjoittanut. Tietenkin ovat "uutelot", Merimiehen morsian ja Noituri, kertomus Pohjanmaalta, jotka jatkuivat vuosikerran läpi, Gummeruksen käsialaa, jonka ohella J. V. C(alamnius) on merkinnyt pitkän sarjan Kuvaelmia Suomen-suvun muinaisuudesta; mutta onko kaikki muu Hagmanin kirjoittamaa? Koska hän kuului matemaattiseen osastoon, on syytä olettaa hänen laatineen luonnontieteelliset kirjoitukset (Lämpö ja sen vaikutukset, Vesi luonnon hallinnossa, Jäämerestä, Maanpallo mailmanrakennuksessa y.m.), mutta sangen luultavaa on minusta, että nuoret toimittajat kokeneimmilta tovereiltaan saivat semmoisia kirjoituksia kuin Hallitusmuodosta ja valtiopäivistä, Valtiopäiväjärjestyksestä, Viinanpoltto-asiasta j.n.e. Jos tämä viimeinen arvelu onkin oikea, saattaa taas katsoa jotenkin varmaksi, että Hagman on sepittänyt kuukausikirjeet, jotka säännöllisesti sisälsivät sekä kotimaan että ulkomaan valtiollisia uutisia. Nykyaikaiselle lukijalle ovat nämä kirjeet hupaisinta koko lehdessä, sillä niistä huomaa mitä ihmeellistä aikaa elettiin. Näytteeksi poimin tähän kimpun aiheita, joista kirjeissä puhutaan: Näytenumerossa: ilosanomasta Valtiopäivät tulossa! tammikuulla: heinäkuun 1:sestä päivästä tulee Suomen oma raha, markka ja penni, käytäntöön; helmikuulla: edellisen vuoden kielikomitea petti kansan toiveet, mutta kansan tahto on toteutuva, sillä suomenkielen oikeuksien voimaan saattaminen on ensimäinen yhteiskunnallisten ja valtiollisten olojemme edistyksen ehto; huhtikuulla: J. V. Snellmanin astumisesta senaattiin, Jyväskylän seminaarin avauksesta elokuun 1 p.; heinäkuulla: Aleksanteri II:n käynnistä Suomessa, jolloin hän muun muassa Hämeenlinnassa allekirjoitti käskykirjeen suomenkielen oikeuksista; elokuulla: valtiopäivävaalien tuloksista; syyskuulla: keisarin toisesta käynnistä Suomessa, valtiopäivien avauksesta; lokakuulla: Yrjö Koskinen on alkanut luennoida suomenkielellä.
Olivat ne onnenpoikia, jotka saivat alottaa kirjailijatoimensa semmoisena vuonna. Jos kukkien puhkeaminen on kevään tunnusmerkki, niin oli koko se vuosi pelkkää kevättä, ja avosydämisiin nuoriin se jätti häviämättömiä vaikutelmia.
Joulukuun numerossa luvattiin Luonnotarta jatkaa, mutta kuitenkin se lakkasi ilmestymästä. Sanottiin että toimittajilla ei ollut aikaa, mutta luultavampaa on että yritystä oli taloudellisesti vaikea ylläpitää. Suomalainen, sanomia tilaava yleisö oli vielä pieni eikä kahdella köyhällä ylioppilaalla ollut mitään vararahastontapaista mihin nojata. — Hagmanille oli kuitenkin sanomalehtityö niin luonnonmukaista, että hän oman pikkulehtensä kuoltua pian hankki itselleen uutta samanlaista tehtävää. Hän liittyi näet Helsingfors Tidningarin toimitukseen.
* * * * *
Helsingfors Tidningaria, jolle Z. Topelius, hoitaen sitä 19 vuotta, oli hankkinut laajemman lukijakunnan kuin yhdelläkään sanomalehdellä sitä ennen Suomessa oli ollut, oli Aug. Schauman toimittanut v:sta 1861, mutta loppupuolella vuotta 1863 saatiin tietää, että lehden omistaja, kirjakauppias ja -kustantaja B. A. Thunberg, ei halunnut uudistaa kolmeksi vuodeksi tehtyä sopimusta Schaumanin kanssa. Silloin Yrjö Koskisessa heräsi ajatus, että lehti oli saatava suomenmielisten käsiin, jotta heilläkin olisi ruotsinkielinen äänenkannattaja, mikä oli sitä tärkeämpi, kun vastapuolue edellisenä vuonna oli perustanut suuren päivälehden, Helsingfors Dagbladin. Tämä tuuma toteutuikin niin, että O. Donner, Th. Rein ja E. Böök uudesta vuodesta 1864 ottivat vastatakseen toimituksesta. Kumminkaan ei yksikään näistä kykenevistä miehistä ollut siinä asemassa, että hän olisi voinut taikka tahtonut panna koko voimansa ja aikansa tehtävään; päinvastoin toimitus ennen pitkää hajaantui. Donner lähti syksyllä Berliniin tutkimaan sanskriittia, Rein oli edellisenä vuonna tullut dosentiksi ja määrätty hoitamaan filosofian professorin virkaa (jonka Snellman muuttaessaan senaattiin oli jättänyt avonaiseksi) ja oli sentähden estetty uhraamasta aikaa lehdelle, ja Böök vihdoin matkusti myöskin syksyllä pois Helsingistä. Kesällä oli pääjohto ollut viimemainitun käsissä, ja hänellä oli silloin avustajina E. A. Forssell (ulkomaanosasto) ja August Hagman. Syksyllä taasen joutui pääjohto Hagmanille. Kumminkin oli työ ylivoimainen niin nuorelle miehelle, ja 1865 v:n alusta astui W. Eneberg toimituksen päähän, jonka ohella apumiehinä toimivat K. Bergbom, E. Böök, Hagman y.m. Mainittavaa merkitystä Hagmanin työllä Helsingfors Tidningarissa tuskin oli. Arvatenkin hänen kirjoituksensa olivat kokonaan tilapäistä laatua, niinkuin tavallisesti toimituksen nuorimpien jäsenten. Pääasiaksi lienee sentään katsottava se, että hänen kokemuksensa näinä vuosina kasvamistaan kasvoi alalla, jolle hän oli kokonaan antautuva. Helsingfors Tidningar lakkautettiin marraskuulla 1866. Tänä viimeisenä vuonna olivat Eneberg ja Donner toimituksen päämiehinä, mutta epätietoista on, oliko Hagman enää mukana. — Lopuksi on merkittävä, että Hagman näinä samoina vuosina myöskin silloin tällöin kirjoitti Suomettareen ja 1866 alkuunpantuun Kirjalliseen Kuukauslehteen (viimemainittuun ainakin pari kirja-arvostelua). Näiltä varhaisilta ajoilta eräs silloin mukana ollut kirjailija muistaa Ahlqvistin kiittäneen muutamaa Hagmanin kirjoittamaa W. Flomanin Ranskan kieliopin arvostelua.
* * * * *