Se, jolle tämä totuus on ilmestynyt, ei jouda enää haaveilemaan, ja jos hän on voittanut elämän, joka ei kuolemassa kuole, ja koettaa laulaa ilmi mitä tuntee, niin puuttuu sanoja, ja hän vaipuu maahan sanattomassa rukouksessa, sillä
Viel' sanoiss' soinut konsanaan
Ei laulu uuden elämän,
Mut Herran ystävänä
Sen taivaass' saapi laulaa hän. —
Jos kellään vielä olisi ollut halua moittia Stenbäckiä siitä, että hän oli jättänyt runoilunsa, niin kyllä tämä runoilijan jälkilause sai moittijan vaikenemaan. Siinäkin taistelussa, jonka runoilija kesti runouden tähden, hän siis lopulta saavutti voiton ja sovinnon, ja samoin — saatamme lopuksi sanoa — koko elämänsä kamppailussa; hänen viimeisiä lauseitaan oli: "Tahdon langeta Kristuksen jalkojen juureen ja kiittää Häntä kaikesta — kaikesta!"
Lauri Stenbäck kuoli 21 p. huhtik. 1870. — Toivon esityksestäni käyneen ilmi, miksi hänen muistonsa ansaitsee elää polvesta polveen. Se on muisto eräästä kansamme suurimmasta runoilijasta, muisto rehellisestä uskonsankarista, miehestä, joka joskus erehtyi, niinkuin kuka tahansa meistä, mutta joka toiselta puolen harrasti totuutta, sydämen puhtautta ja hengen kirkkautta semmoisella johdonmukaisuudella ja kestävyydellä, että tuskin yksikään meistä kykenee hänen kanssaan kilpailemaan.
YLIOPPILASELÄMÄÄ 1835—42
Ylioppilaselämää 1835—42.[21]
Joku aika sen jälkeen kuin olin kirjoittanut Lauri Stenbäckin elämäkerran, sain käsiini päiväkirjan, jonka tekijä, Jooseppi Reinhold Hedberg, oli hänen ylioppilastovereitaan. Stenbäckin nimi mainitaan siinä usein, ja useita lisäpiirteitä hänen kuvaansa olisin siitä saanut, jos se ajoissa olisi joutunut käytettäväkseni. Kumminkaan päiväkirja ei sisällä mitään oleellisesti uutta runoilijasta; sen arvo on etupäässä siinä, että se luo valoa silloiseen ylioppilaselämään yleensä ja varsinkin heränneitten ylioppilasten elämään 1830-luvun loppupuolella. Omistajan luvalla olen poiminut siitä semmoisia piirteitä, joissa ajan tavat ja elämänkäsitys ilmenevät.
Päiväkirjan tekijä oli syntynyt Oravaisissa 25 p. helmikuuta 1817, ja hänen isänsä oli Kimon rautaruukin kirjanpitäjä Elias Reinhold Hedberg. Hän oli tullut ylioppilaaksi 11 p. kesäkuuta 1834, samana päivänä kuin hänen kahta vuotta vanhempi veljensä Fredrik. Veljekset näyttivät alusta aikain olleen selvillä elämänurastaan: molemmat olivat ilmoittautuneet teologiseen tiedekuntaan. Käytännöllisiin toimiin harjaantuneelta isältään he olivat perineet ehdottoman taipumuksen samanlaisiin tehtäviin; he pystyivät vaikka minkälaisiin käsitöihin ja tekivät itse mitä vain tarvitsivat. Paitsi sitä, että he tarpeen tullen auttoivat isäänsä raudan punnitsemisessa ja myynnissä ynnä muissa toimissa, tekivät he puukkoja terästä alkaen tuppeen saakka, korjasivat pyssynsä, valmistivat koukkuja ja kaikenlaisia pyydyksiä veden ja metsän viljaa varten, nikkaroivat ja maalasivat huonekaluja, tapiseerasivat huoneita, ja, kun hätä käski, paikkasivat saappaansa ja parsivat sukkansa. Tämän ohella he olivat synnynnäisiä luonnontutkijoita. He tunsivat kotiseutunsa kaikki elävät ja kasvit ja keräilivät niitä ahkerasti; linnut täytettiin ja kasvit kuivattiin. He pitivät silmällä ja panivat muistiin, milloin linnut keväisin ensiksi ilmaantuivat, ja työskentelivät mielellään puutarhassa. Muutamia kymmeniä vuosia myöhemmin Hedberg veljekset ehkä olisivat ruvenneet joko lääkäreiksi taikka vartavasten luonnontieteilijöiksi; herännäisyyden aikakaudella oli itsestään selvä asia, että vakavamielisestä kodista lähtenyt nuorukainen rupesi papiksi.
Jo ennenkuin pääsivät yliopistoon, veljekset olivat joutuneet herännäisyyden piiriin. Vaikkei sitä päiväkirjan lyhyessä johdannossa suorastaan sanota, on kumminkin tiettynä, että se oli tapahtunut ruukinhoitajan Otto Mauritz von Essenin pojan, Kaarle Kustavin, vaikutuksesta. Niinkuin Stenbäckin elämäkerrassa on mainittu, palasi tämä, joka jo 1830 viisitoistavuotiaana oli tullut ylioppilaaksi, loppukesällä 1832 Jonas Laguksen luota Ylivieskasta, missä oli ollut kotiopettajana, heränneenä ja täynnä palavaa intoa levittää uskoaan muillekin. Lähinnä hänen oma kotinsa sekä Hedbergin ja ruukin toisenkin kirjanpitäjän, Johan Fredrik Reuterin, perheet tarjosivat vaikutusalaa nuorelle parannussaarnaajalle, ja kaikissa näissä kodeissa hän toimikin hyvällä menestyksellä. Reinhold Hedberg puolestaan kertoo, että hän nauttiessaan yksityistä opetusta ylioppilastutkintoa varten pastori Matthias Achrénin luona Karvatin kylässä "jo vähin harrasteli uskontoa (äflades smått med religionen), rukoillen aamuin ja illoin", ja sentähden hän kai samoin kuin Fredrik veljensä päätti ruveta papiksi.
Päiväkirjan muistiinpanot rajottuvat päivän pikku tapahtumiin sekä ilmanlaadun mainitsemiseen. Siitä huolimatta taikka osaksi juuri sentähden on niillä arvonsa. Hedberg ei koskaan antaudu mielikuvituksen johdettavaksi, vaan pysyy kiinni jokapäiväisessä asiallisessa. Lukija tutustuu pikkuseikkoihin, jotka kaikessa vähäpätöisyydessään muodostavat melkoisen osan elämää. Siinä kohden täydentää tämä päiväkirja semmoisia lähteitä kuin Lauri Stenbäckin kirjeet, joissa tuskin ollenkaan kosketellaan elämän käytännöllisiä puolia.