Tämän jälkeen jatkuu päiväkirja vielä kaksi vuotta eteenpäin; mutta pikkutietojen joukossa on tuskin mitään merkillisempää huomattavana. Yleisistä ylioppilastavoista ansaitsee kuitenkin mainita, että näinä vuosina näyttää kenties entistä enemmän tulleen tavaksi käyttää kaikkia suurempia ja pienempiä aiheita kekkerien pitämiseen, joissa säännöllisesti väkeviä — useimmin puhutaan punssista — nautittiin. Mitä taas erittäin pohjalaisiin pietisteihin tulee, tekivät he usein, kolme, neljä miestä yhdessä joukossa, kävelyretkiä Essenin luokse, joka papiksi vihittynä ja naineena miehenä oli asettunut asumaan ostamalleen Nygårdin tilalle Espooseen. Hedbergit puolestaan eivät jatkaessaan teologisia opintoja kadottaneet luonnonrakkauttaan ja taipumustaan kaikenlaiseen urheiluun. Aina tavan takaa mainitaan luistelu- (useimmin Kluuvin lahdella, siis nykyisellä rautatientorilla), hiihto-, metsästys- ja kalastusretkiä tapahtuneen. Niin Helsingissä, missä he pitivät viheriävarpusia häkissä (useat kerrat sanotaan, että semmoisia ostettiin), mutta varsinkin kotona, jossa he kesyttävät oudompiakin "kotieläimiä" (esim. kalalokkeja). Heidän kokoelmansa kasvoivat vihdoin melkoisen suuriksi ja näkyvät saavuttaneen jonkunlaisen kuuluisuuden, sillä vieraita käy varta vasten katsomassa niitä, nimittäin täytetyitä lintuja, joita varten Fredrik oli tehnyt erityisen kaapin, ja kasveja, joiden hoito ja järjestäminen oli etupäässä Reinholdin osana.
* * * * *
Vuodelta 1842 en voi olla siteeraamatta, mitä Reinhold kertoo Lauri Achrénin hautajaisista. Niinkuin Stenbäckin elämäkerrassa on esitetty, tämä nuori pappi, yksi heränneitten lahjakkaimpia ja innokkaimpia opettajia, kuoli 13 p. elokuuta. Hänen viimeinen virkapaikkansa oli Munsalo, joten Reinhold läheisestä kodistaan saattoi käydä siellä hänen sairautensa aikana ja valvoakin jonkun yön sairaan luona. Hautajaiset olivat 18 p. "Kahdeksan pappia kantoi arkkua, ja Malmberg toimitti haudansiunauksen. Se oli juhlallisin hautaus, minkä koskaan olen nähnyt. Malmberg piti ruumissaarnan sillä tavoin, etten luule kuivaa silmää olleen koko kirkossa — niin, luulenpa, että kivet muurissa itkivät. Seuraavana päivänä Malmberg piti seuroja muutamassa talossa lähellä Achrénin asuntoa. Me olimme kaikki siellä, ja hän luki ja puhui erinomaisesti." — S.v. veljekset vihdoin — nuorempi ensin, vanhempi vähän myöhemmin — suorittivat päästötutkintonsa, ja joulukuun 14 p. heidät Turussa yhdessä muutamien muitten kanssa vihitään papeiksi. Fredrik sai apulaispaikan Munsalossa, siis lähellä lapsuutensa kotia, mutta Reinhold määrättiin kappalaisen apulaiseksi Inkooseen Uudellemaalle. Vietettyään viimeisen joulunsa yhdessä kotona lie tammikuulla 1834 lähtivät virkapaikkoihinsa. Että päiväkirjan tekijä hengelliseltä kannaltaan ja sydämeltään oli muuttumaton, todistaa eräs hänen viimeisiä muistiinpanojaan, joka on yleisestikin heränneille kuvaavaa. Tammikuun 20 p. hän tulee Inkooseen ja sanoo olevansa "hyvin murheeellinen". Seuraavana päivänä hän jatkaa: "Olin katselemassa kirkkoa. Tullessani kotia oli täällä eräs pappismies, Vaden, joka tulee viransijaiseksi Degerbyhyn ja on pietisti. Kun hän ilmotti itsensä siksi, tulin minä niin iloiseksi, että purskahdin itkuun."
EBBA STENBÄCK
Ebba Stenbäck.[24]
I.
Yhdeksänkymmenenviiden ja puolen vuoden ikäisenä Ebba Stenbäck kuoli 10 p:nä viime tammikuuta (1912). Kun minä v. 1900 kirjoitin hänen miesvainajansa, Lauri Stenbäckin, elämäkerran, hän 83-vuotiaana oli niin hyvissä hengen ja ruumiin voimissa, että saattoi edistää työtäni sekä suullisilla että kirjallisilla tiedonannoilla. Tehtävääni nähden se oli minulle melkoinen onni, mutta toiselta puolen se esti minua muuta kuin ohimennen mainitsemasta häntä itseään. Miten vilpittömästi totuutta harrastaakin, on näet arveluttavaa, jollei suorastaan mahdotonta, kuvata elossa olevaa henkilöä, varsinkin kun tämä ei koskaan ole julkisesti esiintynyt. Nyt kun Ebba Stenbäck on poissa elävien mailta, en epäile koettaa ainakin ääriviivoin piirtää hänen kuvaansa. Sillä miten hiljaisuudessa ja syrjässä hänen elämänsä kuluikin, ansaitsee hän huomiota ei ainoastaan unohtumattoman merkkimiehen puolisona, vaan myöskin yhtenä herännäisyysajan naispuolisena edustajana.
Ebba Stenbäckin lapsuus- ja tyttövuosilta on vähän tietoja säilynyt. Hänen alkuperäinen nimensä oli Ebba Katarina Wilhelmina Arppe, ja hän oli syntynyt Kiteellä 16 p. heinäkuuta 1816. Vanhemmat olivat Karjalan alisen tuomiokunnan tuomari, myöhemmin laamanni Niilo Arppe ja hänen kolmas vaimonsa, Amalia Beata Cairenius. Ebba oli vain 8-vuotias, kun isä kuoli, mutta äidin luona ja viiden vanhemman ja nuoremman sisaruksen parissa ei hän sentään tuntenut yksinäisyyttä. Sisaruksista mainittakoon tässä kymmenen vuotta vanhempi Katalina Sofia, syntynyt isän ensimäisestä aviosta, sekä kaksi vuotta nuorempi veli Adolf Edvard, myöhemmin kemian professori, yliopiston rehtori ja senaattori, ja neljä vuotta nuorempi sisar Aleksandra.[25] Koulua Ebba kävi Haminassa, missä v:sta 1811 saakka oli saksalainen "Töchterschule". Koulussa oli vain yksi kahteen osastoon jaettu luokka, eikä siis opetus voinut olla erittäin laajaperäinen. Kumminkin oppivat tytöt, jotka, niinkuin Ebba, tulivat ruotsinkielisistä kodeista, saksaa, jota paitsi koulun antamat vähäisetkin tiedot historiassa, luonnonhistoriassa ja maantieteessä y.m. siihen aikaan olivat kylläkin arvokkaita. On näet huomattava, että Länsi-Suomen kaupungeissa ei ollut tyttökouluja ensinkään. — Ebban ollessa 9-vuotias meni edellä mainittu vanhempi sisar naimisiin maisteri Johan Fabritiuksen kanssa, joka oli varakas mies ja muun muassa omisti Puhoksen tehtaan Kiteellä Fabritius kuoli jo 1833, tuskin 33 vuoden ikäisenä, ja jätti jälkeensä paitsi leskeä kolme tytärtä, joista vanhin oli kahdeksanvuotias ja nuorin viidennellä. Antaakseen näille lapsille ensimäistä opetusta muutti Ebba lankonsa kuoleman jälkeen sisarensa luokse, ja se seikka aiheutti, niinkuin kohta saamme nähdä, ratkaisevan käänteen hänen elämässään.
Arvattavasti rouva Fabritius ei pitänyt Ebban opettajakykyä taikka -intoa riittävänä, koska hän 1835 tiedusteli Helsingistä miespuolista kotiopettajaa pikku tyttärilleen. J. V. Snellman, silloinen pohjalaisen osakunnan kuraattori, suositteli virkaan ylioppilas C. G. von Esseniä, jonka vanhemman Otto-veljen kanssa hänen sisarensa vähän ennen oli joutunut kihloihin. Fredr. Cygnaeus, saatuansa kuulla siitä, varotti rva Fabritiuksen asiamiestä, Edvard Arppea, ottamasta Esseniä, syystä että tämä oli antautunut ajan uskonnolliseen "fanatismiin", yltiöpäisyyteen; mutta Arppe ei välittänyt varotuksesta, vaan arveli, että semmoiset houreet pian haihtuisivat. Siis sopimus tehtiin, ja Essen lähti Karjalaan Puhoksen tehtaalle, jossa hän tapasi paitsi pieniä oppilaitaan ja heidän äitiänsä neidit Ebba ja Aleksandra Arppen. Uuden opettajan tultuakin jatkoi näet Ebba vielä opetustointaan, vaikka hänen alansa nyt oli supistettu käsitöihin ja soittotaidon alkeisiin.
Luonnostaan vilkas ja iloinen, puheissaan sukkela ja ivallinen Essen oli sittenkin vaarallinen tulija semmoiseen ympäristöön, jossa tahdottiin "rauhassa" jatkaa entistä, totuttua surutonta elämää. Tultuaan jo 15-vuotiaana ylioppilaaksi (1830) hän oli viettäessään kaksi suvikautta Ylivieskan pappilassa Jonas Laguksen luona (joka oli naimisissa hänen tätinsä kanssa) herännyt ja sen jälkeen osottanut tavatonta intoa levittämään uutta käsitystään elämästä ja "ainoasta tarpeellisesta". Ei ainoastaan omassa kodissaan Oravaisten Kimon ruukilla, jonka hoitaja hänen isänsä oli, vaan monessa vieraassakin hän jo oli aikaansaanut täydellisen mullistuksen, ja niin oli tapahtuva siinäkin perheessä, johon hän nyt tuli. Essen toi näet sinnekin muassaan palavan vakaumuksensa ja halunsa sytyttää muihin saman tulen, joka hehkui hänessä itsessään, ja siitä johtui, että kotiopettaja ei rajottanut opetustointaan pikku tyttöihin, vaan väliaikoina teki parastaan ohjatakseen kotipiirin vanhempiakin jäseniä uudelle tielle. Paitsi innostuneilla puheillaan hän vaikutti heihin antamalla heille luettavaksi uskonnollisia saksalaisia (Gossnerin y.m.) kirjoja, ja seuraus oli, että ei ainoastaan talon emäntä, rouva Fabritius, vaan myöskin sisaret, Ebba ja Aleksandra, ennen pitkää liittyivät herännäisiin. Kun tieto tästä levisi laajaan sukuun, synnytti se suurta hämmästystä ja mielipahaa, mutta asia ei ollut autettavissa. Paitsi Esseniä syytettiin Snellmaniakin perhe- ja sukurauhan häiritsemisestä, ja hän kuuluu sanoneen, ettei hän enää suosittele ketään kotiopettajaksi edeltäkäsin tiedustelematta, oliko tarjokas "pietisti".