Syksyllä 1837 Essen jälleen asettui Helsinkiin jatkaakseen lukujaan ja rupesi silloin Lauri Stenbäckin asuintoveriksi. Stenbäck, joka maaliskuulla 1836 oli äärettömäksi surukseen kuoleman kautta menettänyt entisen asuintoverinsa, parhaimman, uskotun ystävänsä J. J. Östringin, sai nyt Essenistä uuden uskotun ystävän, joka totta kyllä ei ollut hänen sydämelleen vainajan veroinen, mutta kumminkin lievensi hänen kaipaustaan. Samana syksynä tapaamme Helsingissä rouva Fabritiuksenkin tyttärineen ja sisarineen. Hän vuokrasi 5-huoneisen asunnon Uudenmaankadun varrella, ja siinä perhekunta asui neljä vuotta, jonka jälkeen se hajaantui niinkuin alempana on kerrottava; Karjalaan ei yksikään sen jäsenistä enää palannut, syynä pääkaupunkiin-muuttoon sanotaan olleen pikku tyttöjen koulunkäynnin, jota oli siellä jatkettava; mutta sangen luultava on, että siihen osaksi vaikutti myöskin sisarusten heräys ja sen johdosta syntynyt kireä suhde lähimpiin sukulaisiin. Oliko sitäpaitsi jo alkanut rva Fabritiuksen ja Essenin välinen suhde, joka johti heidän avioliittoonsa, on tietymätöntä.

Vasta Helsingissä Ebba Arppe tutustui tulevaan puolisoonsa, joskin Essen jo ennen oli sisaruksille paljon kertonut Lauri Stenbäckistä ja kenties myöskin ääneen lukenut kohtia niistä pitkistä kirjeistä, joita ystävällä oli tapana hänelle kirjoittaa ja jotka olivat täynnä "hehkuvaa uskonnollisuutta loistavan runollisesti esitettynä". Ensi kerran hän näki hänet kaartinkirkossa. Kaartinpataljoonan silloinen pappi, Fredrik Melart, oli etevänä saarnaajana niin suosittu, että tungoksen estämiseksi oli alettu jakaa pääsylippuja niille, jotka pyrkivät häntä kuulemaan. Kerran Essen oli hankkinut sisaruksille lippuja kuitenkaan sanomatta, ettei sinä sunnuntaina saarnannut Melart, vaan eräs toinen; se joka ilmestyi saarnaamaan oli, niinkuin Essen heille kirkossa kuiskasi, Lauri Stenbäck. Silloin Stenbäck ei vielä ollut papiksi vihitty, mutta saarnasi sentään silloin tällöin sydämensä pakosta. Nytkin hän oli saarnannut suurella lämmöllä, joka varsinkin saarnan loppupuolelle oli antanut omituisen viehättävän, innostuneen luonteen. Joku aika sen jälkeen Essen esitti Stenbäckin rva Fabritiukselle ja hänen sisarilleen, ja Stenbäck alkoi sittemmin ystävänsä seurassa käydä heidän luonaan, joskin hyvin harvoin.

Näin Ebba Stenbäck kertoi minulle tutustumisestaan Stenbäckiin. Samalla hän myöskin kuvasi tulevan miehensä ulkonäön ja olennon siihen aikaan. Hän oli ollut laiha ja kalpea. Kasvojen kalpeus oli jyrkästi eronnut mustasta tukasta, ja rokonarvet olivat olleet selvemmät kuin vanhemmalla iällä. Kovan lavantaudin jälkeen, jota hän oli sairastanut alkupuolella vuotta 1837, hän oli kauan heikko ja hermostunut, niin että hänen oli vaikea tauota, kun oli alkanut nauraa. Seurassa hän oli luonteenomaisen persoonallisuutensa vuoksi ja puheessaan ollut viehättävä ("intressant"); kristillisyydessään hän oli ollut iloinen. Yleensä hän oli ankarasti arvostellut toisia, ja harvat ne olivat, joita hän oli hyväksynyt; eikä ole luultavaa, että hän oli läheisessä suhteessa tovereihinsa (paitsi ani harvaan) — niiden täytyi aina olla varoillaan häntä kohtaan.

Se joka on lukenut kirjoittamani Stenbäckin elämäkerran ja muistaa mitä siinä on sanottu heränneitten avioliitoista, miten ne säännöllisesti solmittiin ystävien välityksestä ja miten yksimielisyyttä uskon asioissa pidettiin niiden rakentamisen ainoana välttämättömänä ehtona, se arvaa ja ymmärtää, että Lauri Stenbäckin ja Ebba Arppen keskinäisessä seurustelussa ei ilmaantunut hituistakaan "flirttiä", kuhertelua. Että niin oli laita, ei kuitenkaan johtunut yksistään heränneitten kesken vallitsevasta hengestä, vaan toisestakin syystä. Mikäli tiedetään, ajatteli Stenbäck heidän tuttavuutensa ensi vuosina kosia erästä toista neitiä, johon hänen sydämensä pitemmän aikaa oli ollut kiintynyt. Tämä toinen oli runoilijan lapsuudenystävien Kaarle ja Kustaa Adlercreutzin sisar, Amelie. Häntä oli Stenbäck päättänyt kosia, mutta — niin jutellaan — viime hetkessä, juuri kun hän oli menossa neidin kotiin, muuan tuttava kohtasi hänet ja kertoi nti Adlercreutzin olevan kihloissa ja pian viettävän häitään.[26] Että neitikin puolestaan oli ollut kiintynyt Stenbäckiin, on sangen luultavaa. Ainakin olen eräältä vanhalta rouvalta, joka oli sukua Adlercreutzin perheen kanssa, kuullut, että nti Amelie oli naimisiin mennessään tukehduttanut erään varhaisemman lemmen. Hän oli muka rakastanut perheessä ollutta "kotiopettajaa, josta oli paljon toivottu". Kertoja ei tiennyt mitään Stenbäckistä eikä myöskään että tämä oli pienenä poikana ollut Adlercreutzillä Pälkäneen Myttylässä lasten luku- ja leikkitoverina, jonka tähden ei mitenkään ole mahdotonta, että hän muistitiedossa oli muuttunut kotiopettajaksi. Miten lieneekään, ei tämä jutelma ole kokonaan perätön, sillä onnettomasti rauenneen kosintatuuman johdosta runoilija on sepittänyt runoelman "Hyvästi", jossa hän sanoo rakkauttaan "suloiseksi, syntiseksi unelmaksi" ja jonka hän lopettaa sanoilla, "Jumala on rakkaus, ainoastaan hänen sydämellään on rauhaa iäti! Onnellinen minä, jos vain saan siinä levätä iäti." — Mitä Ebbaan tulee, hän ei minulta salannut, että hän puolestaan kyllä oli sydämessään tuntenut mieltymystä Stenbäckiin, mutta oli voimiensa mukaan koettanut tukahduttaa tunteensa. Kun Stenbäck sitte häntä kosi, oli hän siitä suuresti hämmästynyt. Se oli hänelle aivan odottamatonta, sillä heidän välillään ei ollut mitään sattunut, joka olisi antanut hänelle aihetta aavistaa semmoista käännettä.

Kosinta tapahtui kesällä 1840 Pohjanmaalla. Rva Fabritius, joka silloin oli salakihloissa Essenin kanssa, oli jo ennen yliopiston riemujuhlaa (15-20 p. heinäk.) Ebba-sisarensa kanssa lähtenyt Pohjanmaalle tutustuakseen tuleviin sukulaisiinsa. Ensiksi pysähdyttiin kirkkoherran sijaisen J. F. Berghin luokse Nurmijärvelle, jonne Essen ja Stenbäck seurasivat sisaruksia, edellinen ajaen morsiamensa, jälkimäinen Ebban kanssa, ilman että siinä mitään erikoista tulevaisuuteen viittaavaa puheeksi tuli. Nurmijärven pappilassa oli ollut muitakin vieraita, ja siellä pidettiin tavanmukainen "seura". Sen jälkeen palasivat ystävykset Helsinkiin ollakseen saapuvilla riemujuhlassa ja maisterinvihkiäisissä, mutta sisarukset jatkoivat matkaansa pohjoiseen päin. Kun juhlat olivat ohi, matkusti Essen kotiinsa Oravaisiin, jossa tapasi morsiamensa ja Ebban; Stenbäck taasen teki matkan Pohjanmaalle yhdessä Paavo Ruotsalaisen kanssa, joka hänen kehotuksestaan oli riemujuhlan ajaksi tullut Helsinkiin. Edeltäkäsin oli sovittu, että kaikki yhtyisivät Ylivieskassa Jonas Laguksen luona, josta yhdessä seurassa matkustettaisiin Alavieskaan, kappalaisen Vilhelm Österbladhin virkaanasettajaisiin. Tätä sopimusta noudatettiinkin, ja Ylivieskassa Stenbäck ja Ebba Arppe menivät kihloihin.

Häät olivat 3 p. jouluk. Helsingissä rva Fabritiuksen luona. Oli kyllä tuumittu, että sisarukset vihittäisiin samana päivänä, mutta kun vanhempi leskirouvana tarvitsi enemmän aikaa kuin arvattu oli saadakseen asiakirjansa lailliseen järjestykseen ja kun sitäpaitsi Jonas Lagus ja Niilo Kustaa Malmberg sattuivat käymään Helsingissä, päätettiin asettaa Stenbäckin ja Ebban häät päivään, jolloin nämä ystävät saattoivat olla läsnä. Vieraitten joukossa nähtiin Arppen perheen sukulaisia (Nordenheimit y.m.) ja Stenbäckin yliopisto-tovereita ja ystäviä, kaikkiaan noin 40 henkeä. Morsian esiintyi valkoisiin puettuna. Mustaakin oli ajateltu, osaksi sentähden, että sulhasen äiti oli kuollut 17 p. marrask., osaksi senvuoksi, että se olisi ollut enemmän heränneitten mukaista; mutta Ebba oli valinnut valkean puvun, syystä että musta väri olisi muistuttanut hautajaisia, eikä Helsingissä oltu niin tarkkoja pukuun nähden kuin Pohjanmaalla. Vihkimisen toimitti Malmberg, joka myöhemmin myöskin luki ääneen saarnan Lutheruksen postillasta. Häät vietettiin näet heränneitten tapaan jonkinlaisena seurana, jossa virsiä veisattiin ja Jumalan sanaa julistettiin. —

Ohimennen huomautettakoon, että Ebba siis oli ensimäinen, joka rva Fabritiuksen luota meni naimisiin. Essenin ja rva Fabritiuksen häät olivat noin puolitoista kuukautta myöhemmin, 21/1 1841. Aleksandra Arppe, joka yhä oli asunut sisarensa luona, meni 3/7 1843 naimisiin Säämingin lukkarin Pietari Venellin kanssa, ja samana päivänä vihittiin vanhin nti Fabritius, Hilda Elisabet, Pihlajaveden kappalaisen, sittemmin Keuruun rovastin Frans Henrik Bergrothin kanssa. Toinen nti Fabritius, Lina Sofia Amalia, vietti 24/12 1844 häitä filos. maisteri, sittemmin professori A. W. Ingmanin ja kolmas, Angelika, 7/9 1846 Kruununkylän kirkkoherran apulaisen, myöhemmin normaalikoulun rehtorin Alfred Kihlmanin kanssa. Näin tapahtui, että Essenin kotiopettajana-olo Karjalassa johti kuuden avioliiton perustamiseen heränneitten kesken. Neidit Fabritius menivät kaikki noin 18-vuotiaina naimisiin.

II.

Ebba ja Lauri Stenbäckin avioliitto kesti miltei tasan 30 vuotta — ainoastaan 7 kuukautta puuttui täydestä luvusta. Sillä ajalla Ebballa ei ollut ulkonaista historiaa, joka olisi eronnut hänen miehensä elämästä; hänen sisällinen elämänsä taasen oli niin kauan kuin hän maan päällä liikkui pääasiassa suljettu kirja, jonka hän kuollessaan vei hautaan. Kun minä siitä huolimatta koetan läheisten henkilöitten antamien tietojen pohjalla luoda valoa aviopuolisojen yhteiselämään, johtaa minua vilpitön kunnioitus heidän muistoansa kohtaan ja vakaumus, että se kaikessa erikoisuudessaan kärsimyksineen ja iloineen on ollut laatuaan esikuvallista.

En tullut koskaan kysyneeksi niiltä, jotka olisivat voineet vastata, millainen Ebba Stenbäck oli ollut tyttönä. Päättäen hänen luonteenlaadustaan myöhempinä aikoina on luultavaa, ettei hän nuorenakaan ollut erittäin iloinen, saatikka vallaton. Umpimielisyys ja harvapuheisuus, jotka myöhemmin olivat hänelle niin ominaisia, lienevät varmaan jo tyttöiässä ainakin jossakin määrin olleet hänen luonteensa tunnusmerkkejä. Eikä hänellä myöskään ollut ulkonaista kauneutta, joka olisi herättänyt huomiota ja, niinkuin monesti tavallista on, enemmän tai vähemmän piristävästi vaikuttanut hänen esiintymistapaansa ja suhtautumiseensa ympäristöönsä. Oletan siis, että hän alkuaankin oli vakava, hiljainen ja vaatimaton. Kun hän sitten, vallan nuorena vielä, ehdottomalla antautumisella liittyi herännäisiin, niin mainitut ominaisuudet saivat ikäänkuin pysyvän vahvistuksen, etten sanoisi pyhityksen. Niin yleensä, mutta luultavaa on myöskin, että uusi uskonnollinen elämä sai hänet ajoittain puheliaammaksi asioissa, jotka sitä koskivat, ja silloin huomattiin, että hiljainen, vaatimaton tyttö ei suinkaan ollut yksinkertainen, vaan järkevä ja selvä ajatuksissaan ja puheissaan. Tällaisena Ebba Arppe kohtasi Lauri Stenbäckin, ja me ymmärrämme hänen lauseensa: "yhteinen asia vei meidät yhteen".