Ja s.v. (8/12) mainitsee Eneberg Leipzigistä Karin sisarelleen: "Ennen olin hyvin epätietoinen tulevaisuudestani. Sitten kun erosin sinusta, on Lagus osaksi suullisesti, osaksi kirjallisesti uskotellut minulle semmoisia näköaloja, että alan luottaa siihen, että ei anneta minun nähdä nälkää. Todennäköisesti olen saava semmoisen paikan Helsingin yliopistossa, että tulen toimeen, enkä silloin enempää pyydä." —
Ohimennen mainittakoon, että Laguksen kirjeet molemmilla Enebergin matkoilla yleensäkin vahvistavat sitä käsitystä heidän keskinäisestä suhteestaan, jonka otteet antavat. Lagus seurasi nuoremman "tutkijatoverinsa" harrastuksia mitä suurimmalla myötätunnolla, puhumatta siitä, että hän varusti hänet suosituskirjeillä ulkomaalaisille orientalisteille. Eneberg puolestaan oli kyllä kiitollinen siitä ja teki myöskin suosijalleen melkoisia vastapalveluksia. Niin hän esim. Pietarissa ja Leipzigissä vaivojaan säästämättä kirjastoista y.m. keräsi Lagukselle tietoja Erik Laxmanista, jonka elämäkertaa tämä valmisteli. Laxman oli hänestä "ihana rinnakkaishahmo Castrénille niinkuin Forskål Wallinille".
Saatuaan 2000 mk n.s. kanslerinvaroja ja vietettyään uudesta vuodesta kolme viikkoa Närpiössä ja toista viikkoa Helsingissä Eneberg helmikuun ensi päivinä 1870 lähti Pietariin. Siellä Aug. Hagman ja Johannes Gripenberg[69] ottivat hänet vastaan yhteiseen asuntoonsa ja opastivat hänen ensi askeleitaan suuressa kaupungissa. Sittemmin hän asui erillään, mutta maaliskuulla (s.o. jo ennen kuin Gripenberg huhtikuun alussa oli matkustanut pois) hän palasi heidän luokseen ja jäi sitte Hagmanin asuintoveriksi.[70] Esiteltyään itsensä Schiefnerille ja Chwolsonille, antaen edelliselle O. Donnerin ja jälkimäiselle Laguksen laatiman suosituskirjeen, hän sai tarpeellisia neuvoja töihinsä nähden ja alkoi sitte Chwolsonin johdolla lueskella syyriaa, arabiaa ja hepreaa.
Vieras ympäristö pakotti Enebergin myöskin opiskelemaan uudempia kieliä. Saksaa hän Chwolsonin arvostelun mukaan puhui paremmin kuin Strandman ja Tötterman, ranskaa hän olisi mielellään oppinut, mutta koska Kothen oli vaatinut, että hänen tuli oppia venäjää, ja hän piti sitä uuden matkarahan saamisen ehtona, koetti hän siihen perehtyä, joskin huonolla menestyksellä; muuten hän sanoo itse asiassa puhuneensa suomea enemmän kuin vieraita kieliä. — Ylipäätään Eneberg huonosti viihtyi Pietarissa. Ajatellen kesän viettoa siellä hän kirjoittaa: "Tosin tulee minulle ikävä, mutta mitä sille tekee? — Uskallan tuskin tunnustaa, kuinka ikävä minulla usein on. Luonteenlaatuni ei sovi Pietariin. Joskus koetan kyllä olla niinkuin toiset, mutta ei se aina auta. Vaikeaa on alussa oppia kantamaan kaikki huolensa sisässään."
Todellisuudessa Eneberg ei jäänytkään Pietariin kesäksi. Jo toukokuulla hän mietti Suomeen muuttamista — ehkä Riihimäelle, jota hän arveli sopivaksi paikaksi sentähden, että sieltäpäin olisi mukava käyttää Yliopiston kirjastoa. En kuitenkaan tiedä, oliko hän sinne muuttanut vai oliko hän Pietarissa, kun ilmaantui aivan erikoinen syy palata kotimaahan, jopa Närpiöön asti. Hän sai näet tiedon vanhan äidin sairastumisesta, ja sen johdosta hän riensi häntä tapaamaan ja olikin läsnä, kun äiti kuoli 4 p. heinäkuuta. Sen jälkeen hän Waldemarin y.m. sisarusten kanssa oleskeli muutamia viikkoja Trutörnilla, mutta elokuulla Tullus jälleen oli Helsingissä, mistä hän kirjoittaa veljelleen ja sanoo asuvansa samassa talossa kuin V. Löfgren, vaikkei yhdessä hänen kanssaan, vaan rouva Palmqvistin luona samannimisen talon ylimmässä kerroksessa. Pietariin hän palasi syyskuun alussa.
Tultuaan siihen käsitykseen, ettei Pietari tarjonnut hänelle erikoisia edistysmahdollisuuksia, Tullus oli päättänyt muuttaa Leipzigiin. Hän oli sitä varten saanut 3000 markan apurahan ja valmistautui nyt matkustamaan Saksaan. Siinä mielessä hän kirjoittaa sisarelleen (26/10): "Alkaa vähän tuntea olevansa kuin taivaan lintu ilman satamaa — mutta siihenkin voi tottua. Maailma näyttää kesästä laskien paljon muuttuneen — mutta jos me kukin teemme voitavamme, ei meidän kuitenkaan tarvitse tuntea katkeraa surua. — — Minun on nyttemmin vaikea sanoin antautua tunteiden alalle. Tulee parhaiten toimeen kaikkien ihmisten kanssa, jos on tunteellinen niin, ettei kukaan sitä näe. Ainakin sen on Pietari minulle opettanut. — — Älä sentään luule, etten minä pidä sinusta niinkuin aina." — —
Marraskuun alussa Tullus lähti Leipzigiin. Matkastaan sinne ja olostaan siellä hän on, niinkuin ennen Pietarista, kirjoittanut sekä Waldemarille että Karmille, ja otan tähän kummankin kirjeistä kohtia, jotka tuntuvat kuvaavilta ja mielenkiintoisilta:
Veljelle Tullus kirjoittaa Leipzigistä (8/11): — "Wilnaan saakka oli seurassani enimmäkseen juutalaisia, Preussin läpi sotamiehiä ja rekryyttejä, jotka matkustivat sotaan ja olivat sangen hupaisia. Pari täytti niin ahkerasti kenttäleiliänsä, että he eräällä asemalla jäivät junasta. Berlinissä viivyin päivän. Loistokkaisuudessa Berlin ei ole Pietarin veroinen, mutta miellyttävämpi se on. — Sunnuntaiaamuna tulin tänne. — Tänään olen kirjoitettu yliopistoon, olen saanut rehtorin kädenpuristuksen, yliopiston statuutit ja lipun, joka vapauttaa minut muista viranomaisista kuin yliopiston. — Tunnen olevani kovin yksin täällä. [Parooni von Rosen ainoa tuttava.] Jos mielentilani olisi entinen, tulisin varmaan sairaaksi sulasta ikävästä; mutta minä olen, Jumalan kiitos, voimistunut, niin että menestyn, kun vain saan ruokaa ja juomaa." —
Pian Tullus alkoikin hyvin viihtyä Leipzigissä. Hänen onnistui saada hyvä asunto vanhan, kiltin rouvan luona, joka elähtäneen tyttärensä kanssa hoiti häntä mitä ystävällisimmin, ja sitte hän pääsi työhön käsiksi ja teki tuttavuuksia. Sisarelleen hän kirjoittaa (15/11): "Kyllä minä paljon kaipaan äitiä, ja kaipaukseni on senlaatuinen, ettei se vähene; mutta elämällä on vaatimuksensa ja työtä on tehtävä — se on kumminkin pääasia." — Ja edelleen (8/12): "On jo myöhäinen ilta. Tulen juuri pelkkien orientalistien ja Fleischerin oppilaitten seurasta. Meillä on tapana joka torstai-iltana kokoontua erääseen n.s. Kneipeen ja yhdessä juoda pari lasia olutta ja samassa keskustella asioista, jotka enimmin kiinnittävät mieltämme. — Lähin tuttavani on parooni von Rosen. Hän on nuori ja tavattoman älykäs. Tietojen hankkiminen on hänelle leikkiä. Fakkitietoja hänellä onkin enemmän kuin minulla. Mutta luullakseni on minulla kuitenkin laajemmat yleistiedot. — Luonteeltaan hän on avonainen, kelpo mies. — Joka keskiviikkoiltana olen Rosenin ja erään unkarilaisen juutalaisen, todellisen neron, toht. Goldziherin kanssa dosentti, toht. Kautschin luona, jolloin valmistaudumme Fleischerin luennoille. Kautsch on nainut ja kunnon mies." —
Kuukauden lopulla (26/12) Tullus laajassa kirjeessä esittää veljelleen tulevaisuudensuunnitelmiaan. — "Eihän minulla oikeastaan ole niin suurta toivoa, mutta Lagus on kuitenkin osottanut minulle semmoisen uran, etten voi olla harrastamatta eteenpäin siihen suuntaan. Hän kiinnittää suureksi osaksi minuun toivonsa itämaisen professorinviran uudestaan-elpymisestä ja arvelee, että meillä pian on oleva kaksi orientaalista professuuria yhden sijasta" — s.o. vakinainen ja ylimääräinen, ja jommankumman ajattelee Eneberg voivansa saada. Mutta työtä vaaditaan paljon. — "Kelpo orientalistilla täytyy olla mahdoton lukeneisuus. Hänen täytyy oikeastaan tuntea kaikki itämaiset kielet, joskin hän valitsee yhden pääaineekseen. Niin kehotti minua Fleischer heti alussa lukemaan persiaa ja turkkia. Sitä olenkin tehnyt, ja varsinkin turkkia luen suurella mielenkiinnolla. Kuitenkin tulee arabia pääkielekseni ja seemiläinen filologia siksi aineeksi, johon tahdon suunnata kirjailijatoimeni, jos minulla on kykyä siihen. — Työ on tullut minulle rakkaaksi, ja sitä aion jatkaa, niin kauan kuin Jumala suo minulle voimia."