Långt fjerran, långt!
I ödsliga öknens rymd,
Der vandrar jag.
All grönska är
Kör spanande ögat skymd,
Och qvalmig dag
Mot kinderna trycker sin brännande hand
Och böjer mig ned i den glödande sand.
Hur ödsligt tomt!
Dock nej, o hvad sällsam syn:
En fogel far
Der långt, der långt
Vid ändlösa himlens bryn.
Ack ja, han far!
Der borta han finner sin älskade väl —
Farväl, o du lyckliga fogel, farväl!
Runoelmassa "Sorgens makt" runoilija taistelee mustaa haamua vastaan, joka yöllä on laskeutunut hänen päälleen, ahdistaakseen häntä, iskeäkseen hampaansa hänen sydämeensä ja pitääkseen häntä erillään elämän iloista ja rakkauden loistosta; miten turhalta taistelu näyttääkin, hän uhmaillen tahtoo sitä jatkaa vihdoin voittaakseen ikuisen ilon ja rauhan. Sen jälkeen tulee kolme Stenbäckin tapaan yksinkertaista, sydämen pohjasta lähtenyttä uskonnollista runoa, kokoelman viimeiset.
Ehdottomasti piilee runoelmien takana syvästi tunnetutta elämän kokemuksia, jopa aavistaa romaanin, jossa rakkauden onni on ollut yhteinen kahdelle nuorelle sydämelle, mutta jossa, niinkuin elämässä usein sattuu, samainen onni on kohdannut vastuksia — runoelmista päättäen — suuria ja epätoivoisia. Lähteeni eivät sisällä monta viittausta näihin seikkoihin. Kumminkin otan eräästä kirjeestä Karin sisarelle seuraavat rivit, jotka sisältävät veljen vastauksen sisaren tiedusteluihin: "Kihloissa en ole. Mutta jos kysyt, aionko minä mennä naimisiin erään tietyn henkilön kanssa, niin minä vastaan: aion! Jos kuitenkin lähes kymmenen vuotta vanha harrastukseni, joka jo on voittanut lukemattomia esteitä, ei menestyisi, niin on paras, että me [Karin ja Tullus] ajoissa koetamme asettua asumaan yhdessä, niin ettemme kuitenkaan eläisi aivan erakkoina vanhoilla päivillämme." — — Kirje on päivätty Helsingissä 12/4 1874 ja on siis siltä vuodelta, jolloin hän lähti viimeiselle matkalleen. — Eneberg ei olisi ollut se herkkä tunneihminen, joka hän oli, jollei suhde, joka tiesi että hänen maallisen elämänsä tärkein onnenkysymys yhä väikkyi kysymysmerkkinä hänen sisällisen katseensa edessä, olisi hänen mieltänsä painanut. Vaikka hän kirjeissään omaisilleenkaan tuskin muuta kuin viittauksin on puhunut asiasta, huomaa kuitenkin monesta sanasta, monesta käänteestä, miten se varsinkin ajoittain himmensi hänen elämäniloansa.
Siihen mitä tässä on mainittu päättyi Enebergin runoilu. Miksi niin kävi, sen näkee seuraavista sanoista, jotka hän 8/12 1870 kirjoitti Leipzigistä sisarelleen: "Runous ja tiede eivät viihdy oikein hyvin yhdessä. Nyt täytyy edellisen levätä. [Ystävä ja työtoveri, parooni Victor von] Rosen on tahtonut oppia ruotsia. Me olemme pari kertaa yrittäneet sitä. Muun kirjallisuuden puutteessa olemme lukeneet runojani. Merkillistä oli, että hän niin paljon piti niistä ja pyysi minua välttämättömästi jatkamaan. Luulen kuitenkin, että minä jätän jatkamisen sinulle. Varmaankaan en erehtyne siinä, että sinä vielä tulet kirjoittamaan jotakin maailmassa; sillä elämäsi ja luonteesi viittaavat sinnepäin. — Kumminkin, suoraan sanoen, työ on parempi kuin runous. Jos olet löytänyt tyydytystä työstä, niin älä koskaan sulje sitä lähdettä." —
III.
Ulkomaanmatkat 1870-71.
Enebergin tieteellisistä harrastuksista ja opintomatkoista, jotka muodostavat toht. Holman kirjoituksen pääaineksen, sisältävät käytettävinäni olevat kirjeet erinäisiä, osaksi sangen mieltäkiinnittäviä lisäpiirteitä.
Niinpä on varma asia, että Eneberg tultuansa filosofiankandidaatiksi oli päättänyt valmistautua jumaluustieteelliseen professorinvirkaan A. W. Ingmanin seuraajaksi. Näin sanoo V. Löfgren eräässä kirjeessä (24/5 1870), jossa hän kehottaa ystäväänsä luopumaan itämaalaisista tuumista (joista tämä Pietarista päin oli kirjoittanut) ja pysymään entisessä päätöksessään. Eneberg itse taasen kertoo Waldemar veljelleen 1/10 1869, siis vähän sen jälkeen kun oli Keuruulta palannut: "Opintoni ovat jotenkin edistyneet. Olen lukenut 4 Mooseksen kirjaa ja isomman osan Jesaiasta. Olen vähin miettinyt, eikö minulle olisi suureksi hyödyksi lukiessani kerätä aineksia ja sitte kirjoittaa väitöskirja, joka koskisi jotakin kieliopillista seikkaa seemiläisissä kielissä. Olen alkanut vähän ottaa selkoa Syyrian kielestä y.m. — Tötterman ja Johansson menevät molemmat samaan suuntaan." — Lähes pari kuukautta (25/11) myöhemmin hän kirjoittaa: "Lagus on tähän saakka menestyksellä puoltanut venäläisiä tuumiani [s.o. pyrintöä päästä harjottamaan opintoja Pietariin]. Näinä päivinä hän lähettää kirjeen Pietariin, varustettuna Kothenin suosituksella." — Näistä tiedoista päättäen Eneberg lähtiessään Pietariin tuskin oli ehdottomasti luopunut aikeistaan pyrkiä jumaluustieteelliseen tiedekuntaan (sillä kyllä kai hän olisi ilmottanut sen ystävälleen ja asuintoverilleen, Löfgrenille), mutta toiselta puolen on selvää, että Lagus tahtoi, että hän pysyisi orientalistina, ja siinä tarkotuksessa ajoi hänen asiaansa. Saattaa siis olettaa, että Enebergin lopullinen antautuminen "itämaisen kielentutkimuksen palvelukseen" johtui osaksi hänen varhaisesta syventymisestään arabian kieleen, osaksi ja kenties pääasiassa Laguksen kehotuksista ja lupaavista kuvitteluista. Että niin oli laita, todistavat muutamat muutkin kirjeissä tavattavat lauseet. Vähän sen jälkeen kun Eneberg oli asettunut Pietariin, Lagus (18/2 1870) kirjoittaa hänelle: "Sinun pitää Pietarissa ankarasti puolustaa orientaalisen professuurin välttämättömyyttä yliopistossamme siinä mielessä, jossa tiedät minun harrastavan sitä, sillä muista:
"Res tua tunc agitur etc." —[68]