Tämä kirje on nähtävästi kirjoitettu vähän sen jälkeen (20/4), kun Eneberg oli tullut perille. Hynénille hän kirjoitti 4/5 ja otan siitäkin pari kohtaa: "Matka oli kestänyt kokonaisen iäisyyden, yli kaksi kuukautta. Minulle oli välttämätöntä ottaa dragomani, sillä vaikka olen tutkinut arabiaa, on minun kuitenkin kauhean vaikea tulla toimeen käytännössä. Dragomani on myöskin kokkini. — Menot Lontoossa ennen lähtöäni ja itse matka Alexandrettaan saakka vähensi melkoisesti kassaani. Se on nyt sulanut niin, ettei minulla ole enemmän kuin 2000 markkaa. — Usein iskee minuun semmoinen koti-ikävä, että käyn aivan alakuloiseksi. — Mutta minä olen sitkeä." —
Kokonaisen kuukauden ja enemmänkin Eneberg turhaan odottaa Smithiä. Niinkuin näkyy päiväkirjan katkelmasta, jonka Holma on painattanut, hän sillä aikaa lueskelee Oppertin kertomusta tutkimusretkestään Mesopotamiaan, tutustuu Mosuliin ja sen elämään, harjottelee nykyaikaisen arabian puhumista, selvittelee kahta ostamaansa nuolenpäätaulua, tekee pari matkaa ympäristöön (Kujundjikiin ja Khorsabadiin); mutta kuumuus on rasittava ja järjestelmällisen työn puute painaa. — "Smith viipyy kauan." — Toukokuun 2 p. hän sanoo kärsivänsä päänkivistystä, mutta sen jälkeen hän on terve — ja 24 p:nä aamulla hänet tavataan kuolleena vuoteessaan!
* * * * *
Kun kuoleman sanoma oli tullut Suomeen, koettivat omaiset ja läheiset kirjoittamalla viranomaisille y.m. saada luotettavia tietoja vainajan viime ajoista ja odottamattoman kuolemantapauksen mahdollisista syistä. Seikkaperäisimmän kertomuksen on antanut eräs amerikkalainen lähetyssaarnaaja, A. N. Andrus, ja otan siitä seuraavat piirteet.
Enebergin dragomani, Marco, oli venezialainen juutalainen, joka oli mennyt naimisiin Aleppossa ja asettunut sinne asumaan. Mosulissa herra ja palvelija asuivat samassa huoneessa. Marco oli ollut hävytön isäntäänsä kohtaan, niin että hän (käyttäen kansanmurretta, jota tämä ei vielä ymmärtänyt) torilla, ihmisten kuullen, lausui häväiseviä lauseita hänestä. Toiseksi hän antamalla vääriä tietoja esti herraansa tapaamasta protestantteja ja käymästä protestanttisessa jumalanpalveluksessa. — Kohta sen jälkeen kun päivä oli valjennut toukokuun 24:ntenä, tuli eräs arabialaisvaimo tohtorin ovelle pyytämään jotakin apua. Marco nousi ja avattuaan oven hän kääntyi herraansa kohti, jonka kasvoja valaisi avatusta ovesta tuleva valo. Hän peljästyi kovasti nähdessään, että tohtorin kasvot olivat muuttuneet, mutta silmät olivat auki. Hän meni silloin erään aleppolaisen villaviitankutojan, Eliaksen, luokse ja herätti hänet. Elias ja muitakin, jotka olivat tuttuja khanissa, tulivat katsomaan tohtoria, ja he näkivät, että hän oli kuollut. Auringon noustua ilmotettiin asia protestanttisen seurakunnan siviilipäällikölle Khorvaja Naoomille, joka kohta ryhtyi niihin toimiin, jotka kuolemantapaus aiheutti, s.o. hän teki ilmotuksen viranomaisille ja eräälle sotilaslääkärille, toht. Seelakille, ja otti hoitoonsa vainajan omaisuuden. Tähän aikaan oli Mosulissa karanteenilääkärikin, eräs venezialainen tohtori, ja toht. Seelaki pyysi häntä olemaan läsnä ruumiin tarkastuksessa. Hän vaati, että ruumis pidettäisiin kolme päivää hautaamatta, mutta ei sallinut lähempää tutkimusta, eikä mitään leikkausta toimitettukaan. — Mosulissa luultiin yleisesti, jopa pidettiin melkein varmana, että kuolemansyy oli myrkytys. Kahtena päivänä ennen hautausta Marco itki suunnattomasti ja oli sairas. Oli kuin venezialainen lääkäri olisi toiminut hänen edukseen.
Pastorin poissa ollessa Khorvaja Naoom protestanttisten veljien kanssa toimeenpani hautauksen. Kun ruumis oli siististi puettu, kantoivat veljet sen lähetyssaarnaajien hautausmaalle, puoli tuntia etelään päin kaupungista, ja siellä he raamatusta lukien, laulaen ja rukoillen hellävaroin laskivat sen viimeiseen lepopaikkaansa. Haudoilla ei täällä ole muuta merkkiä kuin maakumpu, sillä ilkeämielinen viha on murtanut kivet, jotka on asetettu niiden päälle.
Sen jälkeen Khorvaja Naoom ja toht. Seelaki luettelivat vainajan omaisuuden, joka pakattiin laatikkoihin ja lähetettiin Bagdadiin kenraalikuvernöörille. Kun toht. Seelaki oli vainajan papereista saanut tietää hänen arvonsa ja asemansa, oli hän itkenyt ja surrut sitä, että hän oli kuollut niin yksin, äkkiä ja salaperäisellä, ettei sanottaisi epäilyttävällä tavalla, sillä kuolemaansa saakka hän oli näyttänyt olevan aivan terve.
Tullus Eneberg ei saanutkaan, niinkuin oli toivonut, levätä "uskollisen äitinsä povella"; mutta vaikka hänen hautansa avattiin kaukana ja jätettiin ilman mitään näkyvää muistomerkkiä, säilyy hänen kaunis, kehottava muistonsa täällä kotimaassa. Yhä elävänä on se innostava jalohenkisiä nuorukaisia uhrautumaan suurille tehtäville.
Viiteselitykset:
[1] Porthaninjuhlassa 9 p. marrask. 1898; runoilija oli kuollut 12 p. maalisk. s.v.