Painamattomia lähteitä: Z. Topeliuksen Päiväkirja ja autobiografiset muistiinpanot, S. G. Elmgrenin Päiväkirja sekä Pohjalaisen osakunnan pöytäkirjat.
[2] Kokouksen jälkeen osakunta lähti Seurapuistoon sille paikalle, johon Kaisaniemi rakennettiin kuusi vuotta myöhemmin. Seura, jolla oli punssia ja piippuja muassaan, huvitteli Homeroksen sankarien tapaan heittämällä keihäitä viattomia puita vastaan.
[3] Ikuinen valo, toivomme, päämäärämme, johtaos meitä aina öisien usvien kautta tuonne kauas, jossa elämän aallot murtuvat äärettömyyden rantaan! Siellä saapuu kaihomme satamaansa, siellä saapi henkemme, irtautuneena ja vapaana, virvoituksensa ja puhdistuneena tiedon jano, ääretön itse, saavuttaa äärettömyyden.
[4] Kuitenkaan älköön itseni hyväksi — halpa raiska kun olen — jalo henkeni palako; vaan tuhansille valoa luoden se sammukoon yöhön ja hautaan!
[5] Tää maamme, jonka valon valtojen omaksi olemme vihkineet, on tuleva suureksi ja mainehikkaaksi: sen järven laineen lailla me itse kuolkaamme unhotuksiin.
[6] Ja sinä, rakastettu suomalainen synnyinmaamme, joka jättiläisen syleilyssä uinailet tuntematonta tulevaisuutta kohti! mikä on sinun kohtalosi oleva näinä tulevaisuuden sumuisina päivinä? — — — Ei ole vielä herännyt sinun henkinen elämäsi. Vain siellä-täällä kohottaa vieras kukkanen yksinäisen kupunsa aution kanervikon ylitse. Mutta sinun aikasi on ehkä myöskin kerran tuleva! Herra korottaa halvan ja nöyryyttää väkevän ylpeyden.
[7] Hirveän kiero ja yksipuolinen mielipide.
[8] Oi Jumala, hyvä Jumala, armahda minua yössä! Minun sielussani on yö, vaikka elämän huomen on käsissä, henkeni janoo, ojenna minulle elämän vesi, sillä maan juoma sekaantuu kuoleman virtoihin! Vaikka elämä hymyilee ja nuoruuden aarre on ihana, painaa minut maahan se ilma, jota hengitän, ja taivaan tähdet sammuvat yöhön.
Minä kuljen sumussa enkä löydä tietä, joka maailman kautta johtaa rakkautesi luokse; minut eksyttää maan loisto, joka pian katoaa, minä en saata tallata ruusuja tielläni ja sentähden en koskaan saavuta sinua. Niinkuin tähden ulapan syvyydessä näen minä sinun ihanuutesi, enkä koskaan löydä sitä.
Sylissäsi, Jumala! sylissäsi tahdon minä levätä. Sieluni on väsynyt kuolemaan asti, ja elämän halut tuskastuttavat minua sanomattomasti; hurja nuoruuden tuli on palanut loppuun, ja minä tahdon kuolla, jollet sinä armahda minua. Jos sinä pakenet minua, häviän minä hädässäni; oi Jumala, hyvä Jumala, minä heittäyn syliisi.