Niin kypsymätön kuin näytelmä onkin, on siinä ainakin yksi naivisen runollinen kohtaus. Kun Anni tiedustelee mistä nuori vieras oikeastaan oli kotoisin, lupaa toinen vastata suudelman hinnasta. Tyttö ei suostu kauppaan, mutta prinssin kysyttyä oliko Anni aina oleskellut näillä seuduilla, tämä sanoo olevansa kuninkaan entisen palvelijan tytär ja muinoin Auran rannoilla leikkineensä Sigrid prinsessan ja Kustaa prinssin kanssa.
Kustaa. Sanos, muistatko vielä Kustaa prinssiä?
Anni. Enkö muistaisi! Hän oli niin herttainen poika, keltatukka ja sinisilmä.
Kustaa. Ja häntä kai uskaltaisit suudella?
Anni. Uskaltaisin kyllä! Hän on vain pikku poikanen. Miksi en voisi häntä suudella.
Kustaa (suutelee häntä). Otan sinut kiinni sanoistas; minä se olen Kustaa!
Anni. Mitä! Sinäkö! Ei se ole mahdollista! Sinä lasket valheita, hän on aivan pieni poika.
Kustaa. Niin hän oli kun viimein näit hänet, mutta pieni tulee isoksi ja niin on minunkin käynyt.
Anni. Voi, sinä siis olisit! jaa, täytyy sen niin olla, ethän sinä voi valehdella.
Tämä kohta 17-vuotiaan runoilijanalun tekeleessä on suorasanainen muodoltaan, mutta enimmäkseen on näytelmä runomittainen, täynnä pitkiä lyyrillisiä tunteenpurkauksia.[33]