Linda di Chamounix 4, Faust 2 (2), Don Juan 4 (2), Romeo ja Julia 10 (1), Dinorah (2), Trubaduri (1), Lucia (l).

Eri oopperat esitettiin siis:

kertaa kertaa

1. Faust 55. 15. Romeo ja Julia 11.
2. Lucia 46. 16. Fidelio 10.
3. Trubaduri 44. 17. Musta Domino 10.
4. Sevillan Parranajaja 33. 18. Rykmentin tytär 9.
5. Taikahuilu 25. 19. Violetta (Traviata) 9.
6. Norma 24. 20. Juutalaistyttö 9.
7. Hugenotit 19. 21. Tsaari työmiehenä 8.
8. Lucrezia Borgia 18. 22. Robert Paholainen 7.
9. Don Juan 18. 23. Unissakävijä 6.
10. Alessandro Stradella 17. 24. Don Pasquale 5.
11. Ernani 17. 25. Jeannetten häät 7.
12. Fra Diavolo 15. 26. Noita-ampuja (6).
13. Martha 14. 27. Dinorah (5).
14. Linda di Chamounix 12.

Toiseksi annamme luettelon niistä taiteen- ja laulunharrastajista, jotka etupäässä köörilaulajina tekivät oopperain esittämisen mahdolliseksi. Valitettavasti ei meillä kuitenkaan ole ollut alkuperäisiä luetteloita käytettävänämme, vaan nojaavat tietomme mukana olleitten muistoon. Virheetön luettelo siis tuskin on, mutta pääasiassa se kuitenkin pitänee paikkansa.

Ensin mainittakoon harjottajina ja säestäjinä innokasta ja väsymätöntä apuansa suoneet rva Therese Hahl ja Taavi Hahl, joka jälkimäinen kuitenkaan ei muitten töitten tähden voinut asialle uhrata niin paljo aikaa kuin edellinen. Jos rva Hahl aina oli valmis tekemään mitä hän suinkin voi Bergbom-sisarusten harrastusten hyväksi, niin on tietty että nämä puolestaan asettivat hänet ensi sijaan luotettavien liittolaistensa joukossa.

Itse köörilaulajista muodostivat tavallaan pääryhmän semmoiset, jotka
välittömästi olivat sitoutuneet oopperan palvelukseen, ja joista useat
jo ennen ovat mainitut esiintyjinä pienemmissä sivurooleissa. Semmoisia
olivat: neidit Mathilda Bonsdorff, Hilda Braxén, Amanda Carlsson,
Helene Conradi, Anni Hacklin, Augustina Hyvärinen, Euphrosyne Kaarlonen
(Silén), Bertha Lesche, Anna Liljeroos, Constance Malmström, Fanny
Tallgren, Katri Telkiä, C. Wickman, Bertha Zinck sekä herrat Auk.
Aspegren, Edv. Himberg, Elias Kahra, R. Kauhanen, K. O. Lindström,
Taavi Pesonen, J. Snellman ja J. Ritari. Toinen, lukuisampi ryhmä oli
vapaaehtoisia, joiden innostus ei lainkaan ollut vähempi sentähden että
uhrasivat aikaansa ja vaivaansa saamatta palkkaa. Näitä olivat
seuraavat: neidit Greta Albrecht, Elina Aspelin (Hellsberg), Titti
Avellan (Löfgren), Alma Bonsdorff (Suppanen), Olga Bonsdorff, Edith
Böök (Wahlström), Augusta Cadenius (Östling), Mimmi Cadenius, Augusta
Fohström, Hanna Hahl (Granfelt), Hanna Hemberg, Paula Hjelt, Aline
Häggström, Sanny Lagus, Hilma Lindfors (Gripenberg), Nanny Lindgren,
Mary Nielsen, Clara Nohrström (Hynén), Hulda Savenius, Amelie
Stråhlman, Betty Stråhlman, Wendla Wadman ja Anna Wärnhjelm sekä herrat
Ivar Alopaeus, Alfons Boxström, Ivar Böök, V. O. Gottlund, Seb.
Gripenberg, Pekka Hannikainen, Gustaf Herz, Caesar Holmström, H. B.
Krook, Johannes B. Lagus, L. Reinhold Lagus, T. H. B. Lagus, Wilhelm
Lagus, Arndt Nohrström, Bertel Nohrström, Alcides Olsoni, L. Mathias
Ottelin, O. Hj. Pesonius, Arvid Savander, Ad. Fredr. Silén, Henr.
Ståhlberg, Otto Ticcander, Werner Ungern, G. A. Wallenius, Otto
Wallenius, Virkkula, Rainer Vuorio ja John Zidbäck.

Edellisen mukaan tietää "Suomalainen ooppera" numeroissa, että seitsemänä vuotena (kuutena näytäntökautena) toimeenpantiin noin 450 näytäntöä, joissa esitettiin yhteensä 24 kokonaista oopperaa, kohtauksia 2:sta ja 1 operetti. Näytäntöjen ja taiteellisen työn laadusta taasen on kertomuksessamme osotettu, että kehitys alkoi helpommin suoritettavista italialaisista oopperoista ja edistyi vaikeampiin ranskalaisiin, vihdoin kohotakseen klassilliseen saksalaiseen ohjelmistoon, Beethovenin ja Mozartin oopperoihin, että esittäjät ollen pari poikkeusta lukuunottamatta kotimaisia laulukykyjä taiteeltaan ja luvultaan näyttivät yhtämittaista nousua ja että esityksen taiteellisuus, oltuaan alusta alkaen odottamattoman etevä, samalla tuli yhä täydellisemmäksi. Ehdottomasti astuu tässä eteemme kysymys, mikä oli tämän loistavan ja kehityskelpoisen, mutta kumminkin pian sammuneen yrityksen merkitys? Oliko se vain kimmeltävä "saippuakupla", joksi Emilie Bergbom sitä kerran sanoi, ja oliko siihen uhrattu vaiva ja raha kokonaan hukkaan mennyttä, vai vaikuttiko se hedelmöittävästi sivistyselämäämme?

Jos ylipäätään myönnetään että soitannollinen ja näyttämöllinen taide, se on taide, jonka luomat esittämishetken jälkeen elävät ainoastaan kuulijain ja katsojain enemmän tai vähemmän vastaanottavaisessa mielessä ja muistossa, kykenee aikaansaamaan muuta kuin ohimeneviä vaikutelmia, niin on selvää että Suomalaisen oopperan merkitys on melkoiseksi arvattava. Se oli näet liian outo ja uusi laatuaan jäädäkseen huomaamatta. Ainoa siihen verrattava varhaisempi kotimainen yritys oli Kaarle kuninkaan metsästyksen esitys 1852, josta tiedämme että se herätti tavattoman innostuksen ja johti uuden teatterin rakentamiseen "kotimaiselle" taiteelle. Se oli kumminkin vain yksinäinen puuha ja yksityisten musiikin harrastajain toimeenpanema, joskin siinä kohden erikoisen merkillinen että esitettyä oopperaa voitiin pitää kotimaisena, vaikka säveltäjä ei ollut synnyltään suomalainen. Soitannolliselta kannalta katsoen Suomalainen ooppera siis oli jotakin kuulumatonta, ja säännöllisesti arvostelijat sanoivatkin, että sen esitykset voittivat odotukset. Voimme sentähden ensiksi erehtymättä päättää, että yritys samalla kun se levitti musiikin tuntemusta suuressa määrässä laajensi käsitystä siitä, mihin meillä kyetään soitannollisella alalla, ja itsestään on ymmärrettävää että tämä on vaikuttanut myöhempään soitannolliseen elämäämme, vaikka kyllä ei vieläkään pysyvää laulunäyttämöä ole saatu aikaan.

Sanottu koskee sävelteosten suoritusta, jota varten ilmaantui) toinen toisensa perästä nais- ja mieskykyjä, puhumatta innostuneista köörilaulajista. Ensi sijassa ajateltakoon Emmy Strömer-Achtéta, Ida Basilieria ja Alma Fohströmiä, jotka kukin alallaan antoivat kokonaiselle polvikunnalle kuulijoita mielikuvan korkeimmasta laulutaidosta, ja toisessa sijassa kykyjä semmoisia kuin Elis Duncker, Bruno Holm, Lydia Lagus, Naëmi Ingman, Niilo Kiljander, Johannes Hahl y.m., joiden kehitys jäi epätäydelliseksi, mutta jotka kuitenkin näyttivät miten laulu- ja taidelahjat ovat meillä kotoisia. Sitä vastoin ooppera ei ennättänyt synnyttää uusia kansallisia sävelteoksia, se sai ainoastaan toivomaan ja aavistamaan niitä. Martin Wegeliuksen mielikuvitelmat jäivät toteutumatta samoin kuin Ernst Fabritiuksen varhemmin. Näin ollen näyttää ehkä liialliselta lukea Suomalaisen oopperan ansioksi, että suomalainen säveltaide toista kymmentä vuotta myöhemmin puhkesi siihen kukoistukseen, josta me nykyään iloitsemme, mutta kun ajattelemme kuinka oopperan ensimäisten laulajattarien esimerkki sai uusia kykyjä esiintymään ja kuinka oopperataiteilijat antamalla konsertteja ympäri maata tekivät taiteellisen laulun kaikkialla tunnetuksi ja rakastetuksi, niin olisihan ihme jollei tämä henkisen maaperän muokkaaminen ja siementen sirottelu olisi lukuunotettava yhtenä mainitun kukoistuksen edellytyksenä! Eikä puutu yhteyttä osottavia tosiasioitakaan. Valtiopäivillä 1877 B. O. Schauman esitti anomuksen korkeamman taidekoulun perustamisesta Suomeen, jossa olisi eri osastot kuvaamataiteita ja soitantoa varten. Jälkimäistä puoltaessaan hän ensikädessä huomautti viime vuosina esiintyneistä laulajattarista ja Suomalaisen oopperan "nopeasta kehityksestä". Anomus sai kolmen ylemmän säädyn kannatuksen, ja keväällä 1879 senaatin asettama toimikunta laati seikkaperäisen suunnitelman sentapaista, kaksijakoista oppilaitosta varten. Tässä muodossa tuuma kuitenkin raukesi; mutta 1882 perustettiin yksityisten alotteesta Helsingin musiikkiopisto.