Tällä aikaa oli Trubaduria harjotettu. Kööreihin oli kerätty mitä saatavissa oli niistä laulajista ja laulajattarista, jotka olivat olleet mukana syksyllä 1870, sekä uusia voimia, ja Richard Faltin oli koonnut soittotaiteilijoita orkesteriksi niinkuin silloin. Ensimäinen näytäntö 12/3 onnistui loistavasti.
"Näytäntö teki mitä ilahduttavimman, jopa mahtavan vaikutuksen", sanotaan Morgonbladetissa, "ja tuotti kerrassaan tavattoman nautinnon. Emme epäile lausua, että se menestys, millä Trubaduri esitettiin, oli jokaiselle yllätys. Kuulumiset Turusta ja Viipurista olivat kyllä saaneet odottamaan paljo, mutta olemme sitä mieltä että useimpain odotukset voitettiin. Kaikki pääosat suoritettiin musikaalisuuteen nähden erittäin kiitettävästi ja ilmaisivat meidän oloissamme harvinaisia äänivaroja ja soitannollista kehitystä. Ensimäinen palkinto tulee tietysti nti Emmy Strömerille, jonka draamallinen laulu tunki sydämestä sydämeen. — Ihastuneen yleisön suosionosotukset olivat voimakkaita ja innostuneita. Ja jo ensi aariansa jälkeen huudettiin nti Strömer esiin ja sitten seurasi toinen esiinhuuto toisen perästä kohdistettuna milloin nti Strömeriin milloin toisiin taiteilijoihin. — Tarpeetonta on sanoa että teatteri oli täynnä. Jo eilen aamupäivällä olivat kaikki paremmat paikat myydyt ja ainoastaan muutamia harvoja korkeimmilla riveillä tarjona niille, jotka päivällisaikana kysyivät pilettejä."
Toisessa kohdassa samaa lehteä lausutaan vielä tästä ensi-illasta:
"Se oli kotimaisen taiteen juhla, eikä ole liiallista kiitosta sanoa, että Trubadurin esitys suomalaisella näyttämöllä on korkeinta mitä siihen suuntaan tähän saakka on omin voimin aikaansaatu Suomessa. Yleisön ihastus näytti täydellisesti, että pääkaupungin taiteenystävät ovat yhtyneet niihin innostuneihin ihailijoihin, jotka nti Emmy Strömer jo on saanut Viipurissa ja Turussa. Arvosteluissa nti Strömerin konserteista Helsingissä on jo useat kerrat julkilausuttu se ajatus, että hänen lahjansa vasta näyttämöllä olisivat oikealla paikallaan. Mutta tuskin on kukaan uskaltanut odottaa, mitä nti Strömer nyt näyttää kykenevänsä. Hänen laulunsa on sen puhtaan taiteellisuuden ja jalon ilmehienouden läpitunkema, jotka ovat oikean taiteilijattaren tunnusmerkkejä. Jätän arvostelemisen arvostelijoille. Eikä tarvitsekaan olla arvostelija onnitellakseen suomalaista oopperaa nti Strömerin laatuisesta uranaukaisijasta. Eikä hän ole ainoa suomalainen laulajatar, jonka säveleitä kuulemaan kannattaa kutsua vieraskin. Ennen pitkää on se hetki tullut, jolloin Suomi uudella perusteella on ylläpitävä vanhaa nimeänsä: Laulun maa."
Toiseen näytäntöön, sunnuntaina 15/3, myytiin piletit loppuun jo lauantaina aamupäivällä; kolmas 17/3 annettiin samoin täydelle huoneelle, ja Emmy Strömer sai laakeriseppeleen ja kukkia; neljäs 19/3 oli yhtä loistava — huone täysi, vaikka rouva Essipoff ja Raab samana iltana olivat houkutelleet yliopiston juhlasaliin niin paljo kuulijoita kuin sinne mahtui — ja sen jälkeen tapaamme Morgonbladetissa pitkän kirjoituksen oopperasta, jonka alla on nimimerkki Si.[33] Siitä tehtäköön muutamia otteita.
"Kansallinen suomalainen ooppera on nyt olemassa!" Siinä arvostelijan lähtökohta. Trubadurin esitys käy kaiken yli mitä on voitu odottaa. "Laulu on oivallista, näytteleminen osittain niinikään. Suuremmissakin oloissa kuin meidän on aivan tavallista, että oopperataiteilijat ovat hyvin heikkoja näyttelemisessä. Sentähden ei kannata puhuakaan siitä, että miespuoliset laulajat siinä kohden eivät tyydytä korkeampia vaatimuksia. Sitä vähemmän kuin he suorittivat tehtävänsä liiottelematta, yksinkertaisesti ja arvokkaasti, pyytämättä muuta kuin olla dramaattisia laulussaan. Pääansio on nti Emmy Strömerin, joka ei ainoastaan ole erinomainen laulajatar, vaan kenties yhtä suuri näyttelijätär. Draamallinen elämä hänen laulussaan on niin oleellinen, että on välttämätöntä kuulla hänen laulavan näyttämöltä, missä hänen luonteenlaatunsa pääsee vapaasti esiintymään, oikein nauttiakseen hänen laulustaan ja saadakseen siitä oikean käsityksen."
"Nti Strömer", jatketaan sitten, "osaa teknillisesti hyvin hallita rikkaita äänivarojaan, hänen äänensä on tasainen, korkeat äänet ovat merkillisen täyteläiset ja tulevat päivä päivältä pehmeämmiksi ja pyöreämmiksi; koloratuuri on sangen tyydyttävä. Mutta ken on ollut ihastumatta tuosta ylen sympaattisesta puolesta hänen sielukkaassa esityksessään? Niin sielukas — se on oikea sana. Yksityisissä huudahduksissa, joka sävelessä sielu välähtää esiin. Kuulkaa vain kuinka paljo hän voi sulkea esim. huudahtukseen: Manrico! ja mitä vaihtelevia tunteita hän ilmaisee yhä uudesti vivahduttaen tuota huudahdusta! Jos hän jo pelkällä laulullaan vetää kuulijan — jopa epämusikaalisenkin — mukaansa, miten onkaan hänen vaikutuksensa ehdoton, kun sitä tukee niin suuret dramaattiset ominaisuudet kuin esim. nti Strömerin kasvojeneleet, joiden vertaista hienoudessa ja kauneudessa harvoin näkee. — — Hyvällä aistilla nti Strömer ensi näytöksissä näyttelee hillitysti keskittääksensä voimansa draamallisesti tärkeään neljänteen näytökseen, loppukohtaukseen. Sillä hänen esityksensä kohoo kohoamistaan, kiinnittäen katsojan mieltä saa se hänet unohtamaan monet oopperan heikot kohdat, jotka meistä pohjoismaalaisista näyttävät melkein mielettömiltä. Onnistuneimpia kohtia taiteilijattaren esityksessä ovat mielestämme ensimäinen kohtaus Manricon ja Lunan kanssa, misererekohtaus, kreivin ja Leonoran kaksinlaulu tyrmän edustalla ja loppukohtaus vankilassa."
"Se, joka ennen on kuullut nti Sofie Strömerin laulavan, ei voi olla hämmästymättä kuullessaan hänet Trubadurissa — niin tavattomasti hän on edistynyt laulajattarena; mutta tuskin vähemmän hän hämmästyttää näyttelijättärenä. Azucenan osa vaatii sekä lauluun että näyttelemiseen nähden melkein yhtä paljo kuin Leonoran, mutta kumminkin hän voittaa kaikki toivomukset. Hänen menestyksensä on sitä merkillisempi kun hän ei ole tehnyt ulkomaille opintomatkaa. Hänellä on runsaita äänivaroja, joita hän joskus osaa käyttää erinomaisen hyvin. — Loistokohtia ovat erittäin toisen näytöksen alku (esim. vastaus köörin lauluun: 'Laulus on kamala!' — sitä vastoin sanat: 'sä kosta mua!' esiintyönnetään liian kiihkeästi), loppuduetti (n:o 17) ja lopputersetti (n:o 18)."
"Hra Achté on yhdistänyt kaksi tehtävää, laulajan ja johtajan, näytellyt Lunan roolia ja ohjannut musikaalista harjotusta. Kumpikin tehtävä on ollut vaikea, varsinkin kun hän on nuori näyttämöllä. Menestyminen edellyttää, eritotenkin olevissa oloissa, suurta rakkautta asiaan ja lannistumatonta uutteruutta. — Toden totta hra Achtén ansiot ovat suuret, joskin muutamia puutteellisuuksia olisi voitu tasottaa, jos olisi ollut kokemusta enemmän. — Yleiseen näkyy kumminkin että hänellä on sekä musikaalista aistia että oivallinen soitannollinen sivistys. Hra Achtélla on suuri, metallisointuinen ääni. Kuitenkin hän laulaa naturalistisesti, käyttää usein soinnultaan liian valoisia säveleitä, vokaalisoi hieman epäselvästi ja jouduttaa tempoa. — Hän laulaa ylipäätään hyvin voimakkaasti, hänen crescendonsa aina täyteläisimpään fortissimoon on kiitettävä ja leveä legatonsa sangen hyvä hitaassa säveljaksossa. Mainitsemme vain esim. sulavan aarian n:o 10, jossa hra Achtén laulu esittäytyy varsin edullisesti. Näytteleminenkin on paljo edistynyt syksystä 1870."
Mitä Ericssoniin ja Bergholmiin tulee arvostelu ei sisällä mitään uutta. Köörejä kiitetään, joskin mustalais- ja miserere-köörit olisivat voineet olla hienommin vivahdutetut. Erityinen kiitos annetaan Richard Faltinille siitä erinomaisesta tavasta millä hän oli suorittanut tehtävänsä. Hänen oli näet onnistunut lyhyessä ajassa kovin erilaatuisista aineksista kokoonpanna ja harjottaa orkesteri, niin että se täytti paikkansa. Totta on että hän jo syksyllä 1870 oli tehnyt saman asian, mutta tuskin se silti oli paljonkaan helpompi, semminkin kun vaatimukset olivat melkoisesti kohonneet. Ainoastaan puhdas innostus saa semmoista aikaan, ja sentähden tulee suuri osa ansiota kokonaisuuden menestyksestä Faltinille.