Seuraavat Trubaduri-näytännöt olivat alati yhtä menestyksellisiä. Viides oli 22/3, kuudes oli ilmoitettu 25 p:ksi mutta lykättiin Ericssonin sairauden tähden ja annettiin 29/3 — viimeisenä näytäntönä ennen pääsiäisjuhlaa. Väliin pistettiin herrasväki Lundahlin hyväksi annettu näytäntö 26/3, jossa esitettiin: Gringoire (ensi kerran); Noita-ampuja (II. 1); aaria Ernanista ja suomalainen kansanlaulu Bergholmin laulamina; sekä Kihlaus. Toisena pääsiäispäivänä 6/4 oli myös puhenäytäntö, Kavaluus ja rakkaus; mutta 7/4 annettiin Trubaduri seitsemännen kerran — ja sinäkin iltana olivat piletit loppuun myydyt. Vasta kahdeksantena kertana 9/4 oli huone "sangen hyvä" — siis ei täysi — ja määrättiin kai sentähden yhdeksäs näytäntö 12/4 viimeiseksi. Olihan jo aika ajatella Lucian vuoroa.

Pääsiäisviikolla kävi Otto Florell Helsingissä ja kuuli Trubadurin. Palattuaan hiljaiseen Haminaan hän kirjoitti kälylleen, Ida Basilierille, Tukholmaan kirjeen, joka kenties paremmin kuin mitkään sanomalehtien arvostelut ilmituo näytäntöjen laadun ja tunnelman. Siitä otamme seuraavat rivit:

— — "Trubaduri — mitä sanonkaan siitä? Kun esirippu oli laskenut ensimäisen näytöksen jälkeen, istuin hetken aivan hämmästyksen valtaamana, semmoista en todellakaan ollut odottanut. Sanomalehdet ja sen lisäksi suulliset ja kirjalliset tiedonannot olivat puhuneet Strömerin oivallisuudesta Leonorana. Se on totta, hän on lämmin, sielukas ja draamallinen ja viehättää kohta. Se mikä kumminkin enemmän hämmästytti minua oli yhteisesitys. Kohta ensi näytöksestä käytiin asiaan käsiksi riemulla ja eloisuudella, joka sai minut pelkäämään että nousu olisi vaikea jollei mahdoton. Pelkoni oli turha. Tämä esitys olisi kelvannut missä tahansa. Ja kuulla suomalaisten taiteilijain laulavan tätä sävelmikästä mutta hurjaa Verdi-musiikkia hehkulla, niin, suoraan sanoen, italialaisella vimmalla, jota se vaatii, — non, je ne reviens pas de mon étonnement.[34] Siitä dilettanttimaisesta, jota vähän olin peljännyt, ei näkynyt jälkeäkään. Sanalla sanoen: suomalainen ooppera on olemassa ja hyvä. Luulen vain, päättäen siitä mitä olen nähnyt, että vakava ooppera on sopivampi suomalaiselle taiteilijaluonteelle kuin koomillinen ja buffa. Sinä olet vastaiseksi poikkeus. Tule ja luo henkeä koomilliseen oopperaan, suurin tehtäväsi taiteilijattarena on tehdä se mahdolliseksi, luoda se, mutta jos sinusta niinkuin von Konowista 'halpaa se kunnia ois', niin on se sinun asiasi. Jos tahdot ihastuttaa veltostunutta, kosmopoliittista pääkaupunki-yleisöämme, joka maksaa kolmemarkkasensa, saa saatavansa ja syö illallista sen jälkeen ennen kuin panee maata, niin laula Uudessa teatterissa. Näen hengessäni ukko Trappin loikahtelevan nojatuolissaan ja hänen vanhan armonsa Mellinin esiinpuhaltavan äänekkään charmant! Rouva X. ei ole jättävä hiuskarvaakaan tukkalaitteestasi ihailematta ja neiti Z. on joutuva tyydytyksen huumaukseen nähdessään sinulla dentelles et chaussure de Paris.[35] On kai siellä niitäkin, jotka sydämellisesti sanovat sinut tervetulleeksi, mutta minä kiitän tätä yleisöä Arkadiassa, joka liikuttavalla uskollisuudella rientää Truhaduria kuulemaan ja joka lapsen uteliaisuudella odottaa Luciaa hajottaakseen koko teatterihökkelin. Siellä osataan kaikki ulkoa, alkaen sanoista 'Herätkää! herätkää! jo salot koittaen herättää kirkas valo' Azucenan viimeiseen huutoon asti: 'Nyt koston saat sä äiti'; siellä säteillään ilosta, vaikkei liverrys olisikaan niin loistava taikka säveljuoksut niin tasaisia ja siellä ollaan niin naivisia että sinä hetkenä iloitaan sen ajan tulosta, joka vihdoin on koittanut. Riemuitaan nykyisyydestä sentähden että uskotaan tulevaisuuteen. Taikka mistä johtuu tämä tulviva eloisuus, tämä virkeys ja lämpö, joka on vallalla suomalaisella näyttämöllä. Semmoista vuorovaikutusta näyttämön ja salongin välillä kuin täällä en ole koskaan nähnyt, enkä saa koskaan nähdä. Tämän kaiken tiedät toki paremmin kuin minä, mutta kenties et ole käsittänyt että yhteisesitys nyt on pääasia; 1870 se oli Leonora, — kumminkin tunnustan, ettei se nytkään ilman Strömeriä olisi mitä se on. Mutta minä huomaan olleeni lämpenemäisilläni, jota kunnioitettavan perheenisän mieluummin tulee karttaa." — —

Tämä paikottain humoristinen kuvaus on siksi oikea, siksi sattuva, että siihen on tuskin mitään lisättävää. Jos voidaankin hymyillä semmoisille musiikki-intoilijoille, jotka eivät laiminlyöneet ainoatakaan Trubaduri-näytäntöä, jotka ihailuksensa huumauksessa vain puhuivat "meidän Emmystä" ja "meidän Idasta" tarkoittaen oopperan primadonnia, ylioppilaille, jotka yhtäkkiä muuttuivat italialaisen musiikin yltiöpäisiksi harrastajiksi, niin että heidän seurapiireissään Bellmanin y.m. perinnäisten laulujen oli väistyminen mustalaisköörin y.m. Trubaduri-sävelmäin tieltä ja että he lemmen liikuttamina eivät enää purkaneet tunteitaan kansanlaulujen avulla vaan turvausivat aariaan: "Katkera nyt on kuolemain" j.n.e. — jos voidaankin kaikelle tälle hymyillä, niin oli kaiken tämän pohjana kuitenkin puhdas ilo siitä, että uusi kauneusmaailma oli auennut suomalaisille, ja tunto siitä, mitä ymmärtävät arvostelijat todistivat, että se mitä näyttämöltä tarjottiin, huolimatta yksityiskohtaisista puutteista, oli tositaidetta. Vuorovaikutus näyttämön ja salongin välillä, josta Florell puhuu, oli todella yksinäinen laatuaan. Sen myöntänee epäilemättä jokainen mukana ollut, ja se joka ennen tai myöhemmin on ulkomailla kuullut maailman mainioimpia oopperataiteilijoita, tietää että siellä suurimmaltakin taiteelliselta nautinnolta on puuttunut jotakin erikoista, jotakin sanomattoman lämmittävää, jota hän ainoastaan täällä kotona on kokenut.

Sillä aikaa kun oopperaa viimeisteltiin, annettiin puhe- taikka oikeammin sekanäytäntöjä. Siten esitettiin 15/4 K. S. Suomalaisen kääntämä A. Wilbrandtin 1-näytöksinen huvinäytelmä Ensi lempi (nti Aura Avellan pääroolissa) sekä Remusen kotiripitykset ja niiden välillä Noita-ampuja (II. 1), jossa Strömer-sisarukset lauloivat erittäin kauniisti; 16/4 Lapsuuden ystävät, joka oli uusi Helsingissä ja joka hyvin näyteltynä, huolimatta tarkoitusperäisyydestään, koomillisten piirteittensä ja onnistuneen juonen tähden vastaanotettiin suosiollisesti, Lemmenjuoma, jossa nti Avellan menestyi oivallisesti, ja Suuria vieraita, josta taas Vilho, Aspegren ja Kallio saivat kiitoksia; sekä 19/4 Viuluniekka.

Lucia ilmoitettiin annettavaksi 21/4, mutta sairaussattuman tähden oli ensi näytäntö vasta 24/4 ja se muodostui "uudeksi riemuhetkeksi Suomalaiselle teatterille". Ooppera onnistui, pikku epätasaisuuksia lukuunottamatta, erinomaisesti, kiitos olkoon Emmy Strömerin, joka nerokkaasti tulkitsi pääroolin. Sydäntä kouristava, ylevä sekstetti ja mielipuolisuuskohtaus vastaanotettiin myrskyisellä suosiolla. Ericsson (Edgardo) lauloi lämpimästi ja eloisasti. Achté (Ashton) oli voimallinen laulussaan ja näyttelemisessään ja Bergholmilla (Raimond) oli hyvä tilaisuus näyttää kauniita äänivarojaan. Köörit olivat ylipäätään nuhteettomat. Näyttämölle-järjestely niinikään kaikin puolin hyvä. — Toinen näytäntö 26/4 oli vielä loistavampi. Salonki niinkuin ihastuskin kukkuroillaan. Sekstetti pyydettiin ja laulettiin da capo. Emmy Strömer huudettiin kaksi kertaa riemuisesti esiin, ja Ericsson kohosi kirouskohtauksessa draamalliseen voimaan nähden korkeammalle kuin koskaan ennen. — Kolmannella kerralla 28/4 oli "hyvä huone", mutta menestys entisellään. Edelleen annettiin ooppera vielä 1, 3, 7 ja 10 p. toukok., siis kaikkiaan seitsemän kertaa, ilman että yleisön suosio olisi tuntuvasti laimentunut. Kuudentena iltana lauloi Lundahl Raimondin osan, syystä kun Bergholm oli sairas, ja teki sen sangen tyydyttävästi.

Nimimerkki Si:n pitkästä arvostelusta teemme seuraavan supistelman:

Lucian esitys osotti ilmeisesti yleistä edistystä esiintyjissä. Eri iltoina saattoivat eri kohdat onnistua erilaisesti, mutta kokonaisuuden kanta oli kohonnut, ja niin oli yleisön mielenkiinnonkin laita, päättäen miltei täysistä huoneista näytäntökauden lopulla. Varsinaisten loistokohtien — sekstetin, mielipuolisuuskohtauksen sekä Lucian aarian ensi näytöksessä — jälkeen olivat kiitoksella mainittavat Lucian ja Edgardon duetti ensi näytöksessä, Lucian ja Ashtonin toisessa, Raimondin aaria n:o 7 ynnä osittain Edgardon tehtävä viime kuvaelmassa. Suuremmoiseen sekstettiin keskittyi niin runsas määrä sulosointua, sulavat sävelmät, jotka kukin puolestaan ilmaisevat osallisten erilaisia tunteita, olivat niin sydäntä kouristavia vaikutukseltaan, että yksistään sentähden ooppera ansaitsi yhä uudistettua kuulemista.

Emmy Strömerin Lucia oli häikäisevä todistus hänen ylevästä taiteellisuudestaan. Tämän tehtävän, joka oli täydessä sopusoinnussa hänen voimainsa kanssa, hän näet suoritti tositaiteilijan itsenäisyydellä ja selvyydellä. — Mitä enemmän tutustui yksityiskohtiin, sitä enemmän täytyi ihailla hänen lahjojaan. Hänen resitatiivinsa esim. olivat erinomaisesti lausuttuja ja korostettuja; oivallinen korostaminen tuotti lausunnalle laulussa mitä hienoimpia vivahduksia ja teki sen harvinaisessa määrässä dramaattisesti ilmehikkääksi. Varmasti vivahdutetut huudahdukset eivät tässä kohden olleet vähimmin vaikuttavat. Ihastuttava pianissimo korkeilla sävelillä ansaitsisi vain tulla useammin käytetyksi. Erinomaisen vaikuttavia olivat myös supistetut, korkeat sävelet sekstetissä. — Laulajattaren draamallinen esitys oli kohoamassa yhä enemmän musikaalisen kannalle. Luciana hänen näyttelemisensä oli mitä parhaimmin harkittua. Liikunnot olivat yleensä pehmoisia ja plastillisia, ja todellisella tyydytyksellä oli huomattu kuinka joskus vielä näyttäytyvät särmikkäisyydet käsivarsien liikunnoissa ilta illalta tasaantuivat ja pyörentyivät. — Ei voi sanoa, että kasvojen eleissä totuus ja kauneus aina (esim. kertoessa näöstä lähteellä) olivat mahdollisen täydellisiä, mutta niissä esiintyi niin runsaasti erinomaisen onnistuneita kohtia (esim. mielipuolisuuskohtauksessa), että lupaukset olivat mitä parhaimmat. — Onnistuneimpia ansiopuolia viime mainitussa kohtauksessa oli paitse laulua silmien ilme, josta yksistään näki että nti Strömer esitti mielipuolisuutta.

Ericsson onnistui paremmin Edgardona kuin Manricona. Luciassa hän todella näyttäytyi oopperan toiseksi päähenkilöksi, jota vastoin hän Trubadurissa luovutti tämän kunniasijan Lunalle. Kauniilla äänellään hän oikein loisti kaksinlaulussa Lucian kanssa, sekstetissä ja viime kuvaelmassa. Näyttelemisessäkin huomattiin edistystä. — Achtékin lauloi paljo etevämmin Luciassa. Kumminkin tulisi hänen, niinkuin on näyttänyt osaavansakin, kiihkeissäkin kohtauksissa laulaa enemmän legato, sitomalla sävelet toisiinsa eikä työntämällä ne esiin, niinkuin usein tapahtuu. Parhaiten hän lauloi sekstetissä ja erittäin onnistuneita kohtia oli hänellä duetissa Lucian kanssa. — Bergholmin ansiokkaimmat kohdat olivat paitse hänen osaansa sekstetissä, kaunis cantabile: 'Ah salli äänen soida sydämeesi' ja tuo vähän jokapäiväinen: 'Uhriksi olet pannut'. — Himberg suoritti kaksi pientä roolia: Normanin ja Arthurin. Hänellä on heleä, miellyttävä ääni, joka ansaitsisi kehittämistä. — Köörit menivät, pari pientä poikkeusta lukuunottamatta, tarkasti ja reippaasti, vaikka ne salongin tähden eivät tuntuneet erittäin voimakkailta. Orkesteri oli Faltinin johdolla yhä edistynyt varmuudessa ja vivahduttamiskyvyssä.