Edelliseen lisäämme seuraavat tiedot. Lydia Laguksesta, joka Wienissä harjotti opintoja rva Caroline Prucknerin johdolla, oli jo kevätpuolella tullut hyviä uutisia, hän oli menestyksellä laulanut eräässä kirkkojuhlassa ja opettajattaren toimeenpanemassa iltamassa.[41] Syksympänä mainitsivat sanomat kolme taiteilijanalkua lähteneen ulkomaille, jotka myöhemmin tulivat esiintymään suomalaisella laulunäyttämöllä. Ne olivat ylioppilas Bruno Holm, joka jo oli nauttinut erään italialaisen opettajan johtoa Pietarissa ja syyskuulla matkusti Italiaan, sekä ylioppilas N. Kiljander ja nti Mathilda Lagermarck, jotka molemmat opettelivat taidettaan Tukholmassa. — Vihdoin on tässä muistettava eräs teatteria lähellä oleva henkilö, nimittäin rva Raa, joka syyskuun 3 p. Kristianiassa vietti häitään norjalaisen kirjailijan Kristian Winterhjelmin kanssa. Suomalainen teatteriseurue lähetti silloin Kuopiosta seuraavan sähkösanoman morsiamelle: "Charlotte Raa, Suomalaisen teatterin jäsenet toivottavat Sinulle sydämellisesti onnea avioliittoosi. Kiitollisuudella muistelemme Sinua aina." —

Paitse Normaa — ja sitä ennenkin — oli Rossinin Parranajaja annettava ja oli sitä varten sopimus tehty Ida Basilierin ja Elis Dunckerin kanssa. — Ida Basilier, joka yhä oli oleskellut Tukholmassa koko viimeisenkin näytäntökauden esiintyen viidessä eri oopperassa (m.m. 16 kertaa Philinenä Mignonissa) ja loistavassa jäähyväiskonsertissa saaden vastaanottaa mitä lämpimimmät suosionosotukset yleisön puolelta, oli tällä aikaa vaihtanut kirjeitä Emilie Bergbomin kanssa ja usein julkilausunut halunsa palvella Suomalaista oopperaa. Toukokuulla hän oli lopullisesti sitoutunut vierailemaan Rosinana, lisäten siihen: "sydämestäni iloitsen saada laulaa ja puhua rakasta kieltämme näyttämöltä". Kesäkuun alkupuolella laulajatar matkusti Turun kautta Ouluun, syyspuoleen paluumatkallaan antaakseen konsertteja Vaasassa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Haminassa, Turussa ja vihdoin Helsingissä. — Elis Duncker jälleen oli jatkanut opintojaan Milanossa maestrojen Lampertin ja Vanuccin johdolla. Kirjeistä Bergbomille näkyy että tämä viime aikoina oli avustanut häntä rahalähetyksillä ja jo maaliskuulla Duncker oli luvannut esiintyä Figarona. Laulaja palasi kotimaahan heinäkuulla ja 17/9 hän ensi kerran (kahden vuoden päästä) antoi laulajaiset Helsingissä. Tästä konsertista, jossa avustajina esiintyivät Suomalaisen oopperan jäsenet, sanotaan Morgonbladetissa:

"Hra Elis Dunckerin laulajaiset eilen oli juhlahetki musiikinystäville. Kukkuroillaan täysi salonki tervehti hra Dunckeria sekä myötävaikuttavia taiteilijoita ensi hetkellä vilkkailla kättentaputuksilla, ja joka numeron jälkeen puhkesi yleisön ihastus ilmi uudistetuissa suosionosotuksissa. Ja hra Dunckerin yhtä teeskentelemätön kuin varma esitys kaikissa laulamissaan kappaleissa näytti todella kuinka etevässä koulussa hän oli kehittänyt kauniin ja sympaattisen äänensä. Enimmän viehättivät kenties Mattein romanssi ja ihmeen kaunis hengellinen sävelmä Gounodin Gresu Nazareno. Ne kaksi suomalaista kansanlaulua, jotka hra Duncker lauloi, olivat luullaksemme täällä uusia. — Että Lucian sekstetti, jonka neidit Strömer sekä hrat Ericsson, Achté ja Bergholm lauloivat, kuunneltiin suurimmalla ihastuksella, lienee tarpeetonta sanoa. Se synnytti mitä myrskyisimpiä kättentaputuksia ja bravohuutoja, jotka vaikenivat vasta kun ihana sävelteos toistettiin. — Konsertti jätti ylipäätään jälkeensä hienon ja aitomusikaalisen nautinnon vaikutelman."

Oopperanäytännöt alkoivat Ida Basilierin vierailulla — Arkadiassa, sillä kun Ruotsalaisen teatterin johtokunta, niinkuin ennen on mainittu, oli kieltänyt avata oviansa kansalliselle oopperalle, oli ollut pakko jälleen kääntyä myöntyväisempien venäläisten puoleen. Sevillan Parranajaja oli niin valmistettu, että laulajattaren ei tarvinnut odottaa, vaan annettiin ensimäinen näytäntö jo tiistaina 29/9 ja sitten vielä neljä peräkkäin (2, 3, 5 ja 6 p. lokak.) täpötäysille huoneille. Ensi iltaa sanotaan "uudeksi riemuhetkeksi kaikille, jotka nauttivat säveltaiteesta ja joille musiikin tulevaisuus maassamme on rakas". Ilolla tervehdittiin taiteilijatarta, jonka avulla ensi kerran [neljä vuotta varhemmin] oli voitu esittää ooppera suomenkielellä, ja kiitollisella ihastuksella tutustuttiin rakastettavaan Rosinaan, josta nähtiin kuinka erinomaisesti hän oli edistynyt sekä musikaalisessa että näyttämöllisessä suhteessa. Kättentaputukset ja kukat ja esiinhuudot ilmaisivat yleisön sydämelliset tunteet. Miespuoliset laulajat esiintyivät niinikään kaikella kunnialla ja varsinkin Elis Duncker — Figaro sai odottamattoman varmalla ja miellyttävällä laulullaan kuulijoitten suosion. — Morgonbladetin arvostelusta (nimimerkki **) otettakoon seuraava:

Ne vaikeudet, jotka semmoinen etelämaalainen sävelteos kuin Rossinin Sevillan Parranajaja luonnollisesti tarjoaa suomalaisille taiteilijoille, voitti ainakin yksi esiintyjä loistavalla tavalla. Nti Ida Basilierin Rosina on piirteiltään kenties enemmän ranskalainen kuin italialainen, mutta kaikissa tapauksissa erinomaisen kietova ilmiö. Hänen häikäisevä, loistava koloratuurinsa viehättää etupäässä suurta yleisöä; suurempiarvoisena pidämme kuitenkin säihkyvää suruttomuutta, jolla taiteilijatar täysin kourin sirottelee ympärilleen musikaalisia helmiään ja hohtokiviään. Laulukohtaukseen sovitettu ja lopussa uudistettu pintapuolinen, mutta siro Venzanovalssi herätti suosionmyrskyn. — Nti Basilierin jälkeen tuli suurin huomio hra Dunckerin osaksi. Tilapäinen pahoinvointi on estänyt hänen paksua, ytimekästä ääntänsä esiintymästä täydessä vapaudessaan, mutta hänen sympaattinen, yksityiskohdiltaan rikas esityksensä on hankkinut tälle Figarolle paljon ystäviä. Luullaksemme on hra Dunckerilla kuitenkin oleva kiitollisempi ura traagillisen oopperan kuin buffan alalla, sillä jälkimäinen vaatii sujuvampaa tekniikkaa kuin hänen omistamansa. — Hra Ericssonin kaunis ääni on ollut hyvin paikallaan niissä sulavissa sävelmissä, jotka kuuluvat Almavivan osaan. Joskus epätasaisella, mutta usein kevyellä koloratuurillaan laulaja tuotti yleisölle mieluisen yllätyksen. Näytteleminenkin oli entistä vapaampi. Sitä vastoin ei tempon jouduttaminen ole kadonnut. — Hra Bergholmin Bartholo näytti laulajan tavalliset ansiopuolet: yksityiskohtien huolellista suoritusta, äännännän varmuutta sekä myötätuntoa herättävää hyvänluontoisuutta esityksessä. Koomillisemmissa kohdissa oli väritys liian vaaleahko. — Hra Emil Genetzin[42] kaunis, täyteläinen ääni oli sangen vaikuttava yhteislauluissa. Basilion päänumero, suuri 'parjaus-aaria', oli kumminkin jätetty pois, joten rooli oli muuttunut vähäpätöiseksi. — Vihdoin on huomioon otettava, että Richard Faltin nyt niinkuin ennenkin oli kokonaisuuden johtajana. Orkesteriin oli hänen onnistunut hankkia uusia voimia, ja kiitos olkoon taitavan, varman johdon se suoritti tehtävänsä aika tyydyttävästi. Ida Basilierin oli 7 p. lokak. lähteminen. Sentähden pidettiin hänelle maanantaina 5 p., näytännön jälkeen, läksijäiset, jossa tilaisuudessa professori Z. J. Cleve julkilausui kansalaisten kunnioituksen ja kiitollisuuden etevälle taiteilijattarelle. Seuraavana iltana hän viimeisessä näytännössä sai täysin määrin vastaanottaa suuremman yleisön lämpimiä tunteenilmaisuja. —

Samana päivänä kun "diva" lähti, Emilie Bergbom kirjoitti sisarelleen rva Heurlinille kirjeen, josta emme voi olla ottamatta seuraavaa:

"— — Parranajaja on mennyt ja mennyt suurella loistolla, viisi kertaa yhdessä viikossa! Aina täysille huoneille ja ylen mieltyneelle yleisölle, vaikka Wahlström ei tahdo myöntää, että ihastus nyt olisi verrattava Trubaduri-ihastukseen. Ida on ollut aivan ihastuttava: iloinen, ystävällinen ja rakastettava, niin että hän on voittanut kaikkien sydämet. Sitä paitse hän lauloi oivallisesti ja näytteli sievästi ja vilkkaasti. Kaikki muutkin olivat sangen hyviä, varsinkin Duncker. Hän liikkuu luontevasti ja hyvin ja on ulkonäöltään soma näyttämöllä; ikävä kyllä on hänen äänensä ollut vähän käheä, niin ettei se muuta kuin yhden ainoan kerran esiintynyt koko täyteläisyydessään ja kauneudessaan. Julman rasittava on tämä aika ollut, mutta kyllä teatterin henkinen voittokin on erinomainen, etenkin kun Ida ääneen ja hiljaa on julkilausunut tyytyväisyytensä sekä lupauksensa palata, kenties jo ensi keväänä laulaakseen yön kuningattaren osaa Taikahuilussa. En voi kertoa suuren teatterin ponnistuksia saada hänet esiintymään, vaikka vain yhden ainoan kerran ja laulamaan näytösten välillä, mutta onneksi hän oli lujamielinen. Emanuel[43] piti hänelle komeat aamupäivä-kahvit ja samppanjapäivälliset ja niissä oli rva Bolin, Elin Trapp y.m. julmasti käyneet hänen kimppuunsa ja koettaneet saada hänet uskomaan, että Kaarlo ei hituistakaan välitä itse taiteesta, vaan tarkoittaa kaikki yksistään kielikysymystä, ja hän käyttää taiteilijoita ainoastaan kuin nukkeja sen edistämiseksi".[44] —

"Kaiken tämän äärettömän puuhan keskellä olen ollut kovin levoton Kaarlon terveyden tähden: hän on ollut liiaksi rasitettu ja hermostunut, että hän useimmiten ei ole nukkunut kahtakaan tuntia yössä, vaan noussut ja pukeutunut ja kävellyt edestakaisin salissa. Eräänä yönä kääntyi hänen hermostumisensa niin vaikeaksi, että hän sai jonkunlaisen pyörtymyskohtauksen, jota seurasi kauhea levottomuus ja tuskantunto, niin että meidän keskellä yötä täytyi lähettää noutamaan lääkäriä. Onneksi hän nyt taas on melkoisesti voimissaan ja on nukkunut jotenkin hyvin, mutta oikein terve hän ei suinkaan ole. Hän oli jo heikko ennen Rääveliin lähtöänsä ja sen jälkeen on hänellä ollut kuulumattoman paljo puuhaa ja vaivaa. Therese [Hahl] on totta kyllä ollut erinomainen ja auttanut kaikessa missä on kyennyt; palvellut säestäjänä y.m., mutta hän onkin ollut Kaarlon ainoa turva." —

Lauluosaston varsinainen toimi syyskaudella oli määrätty tapahtuvaksi Turussa; mutta ennen lähtöä sinne annettiin kumminkin kaksi Trubaduri-näytäntöä pääkaupungissa, 16/10 ja 19/10. Kumpanakin iltana oli huone kukkuroillaan ja yleisön innostus samoin. Varsinkin toisella kerralla ilmaistiin ihastuksen ja erohetken tunteet myrskyisesti, ja kaikki saivat osansa. Erittäin mainittakoon, että yhteen Emmy Strömerille ojennettuun kukkakimppuun oli kätketty tiedonanto, että joukko hänen ystäviään ja ihailijoitaan pyysi saada yhteisesti lahjoittaa hänelle pianon muistoksi hänen heille tuottamastaan taidenautinnosta. Lopuksi yleisö huusi esiin orkesterinjohtajan Richard Faltinin ja koko yrityksen päällikön Kaarlo Bergbomin, ilmaistakseen heillekin kiitollisuuttaan.

Kaksi päivää tämän jälkeen kerrottiin sanomissa, että nti Emmy Strömer ja hra Achté olivat kihloissa.