Teatterin olo Turussa — puheosastokin oli myöhemmin sinne tuleva — kehittyi tällä kertaa sekä taloudellisesti että muutenkin yhtä vastukselliseksi kuin edellinen oli ollut myötäinen. Tilattavaksi tarjottiin 26 näytäntöä, nimittäin 18 lauluosaston, 6 puheosaston ja 2 sekanäytäntöä; tilauksen ulkopuolella olivat muun muassa kaikki sunnuntainäytännöt. Tämä oli liiaksi, sillä se sai leväperäiset ajattelemaan että "ennättäähän siellä käydä" ja lykkäämään käyntinsä päivä päivältä, viikko viikolta. Tähän tuli kaikenlaista odotettua ja odottamatonta lisäksi, niinkuin tapa on vastatuulen puhaltaessa. "Suomalaisella teatterilla on ollut kestettävänä vaikeita aikoja, vihollisia ulkopuolella, sairautta ja muita vastoinkäymisiä omassa piirissään", saattoi sentähden eräs asioihin perehtynyt turkulainen nainen oikeudenmukaisesti kirjoittaa. Tämä lämminsydäminen nainen, kamreerin rouva Augusta Landell, kertoi näet parissa kirjeessä teatterista ystävättärelleen nti Betty Elfvingille, joka silloin oleskeli jossain maaseudulla, ja hänen kertomukseensa nojaamme seuraavassa kun ei muita lähteitä mainita.

Näytännöt alkoivat Trubadurin esittämisellä kolme kertaa peräkkäin (4, 6 ja 8 p. marrask.). Ensi illasta Å. P. sanoo, että huone oli täysi ja vastaanotto lämmin. Mutta vaikka niinkin, oli orkesteri soittanut huonosti ja Byström johtanut vielä huonommin, eivätkä esiintyjätkään näytä olleen voimissaan. Toisissa näytännöissä oli vähä väkeä ja sekin laimeaa, niin että Trubaduri jätettiin sikseen. — Sitte tuli Sevillan Parranajajan vuoro, jossa Emmy Strömer oli esiintyvä Rosinana. Ooppera harjotettiin huolellisesti, Achté orkesterin johtajana, ja ensi näytäntö oli 13/11. Siitä Nervander antaa seuraavat tiedot:

"Eilen ilo vallitsi näyttämöllä ja salongissa. Rossinin iäti nuori, riemusta säihkyvä nerontuote valloitti kerrassaan yleisön ja mitä vilkkaimmilla suosionosotuksilla seurattiin kaikkien taiteilijain onnistunutta esitystä. Oli juhlapäivä suomalaiselle näyttämölle ja sen lukuisille täkäläisille ystäville. Saatiin nähdä yleisön suosikin, nti Emmy Strömerin, samalla menestyksellä millä hän ennen oli tulkinut traagilliset roolinsa, nyt luovan viehättävän, verrattoman raittiin ja miellyttävän kuvan iloisesta, kujeellisesta Rosinasta, saatiin tehdä ensimäinen tuttavuus hra Elis Dunckerin kanssa, joka Figarona jo ensi esiintymisellään ja aariallaan vaikutti erittäin edullisesti yleisöön, ja vihdoin huomattiin ilolla, että hrat Bergholm, Ericsson ja Genetz esittivät muut pääosat draamallisestikin odottamattoman hyvin. Väärin olisi kieltää orkesteriltakaan suoraa tunnustusta, se kun hra Achtén johtamana täytti tehtävänsä tavalla, jota harvat olisivat voineet aavistaa. — — Kaikesta päättäen oli näytännöllä suuri ja, lisätkäämme, ansaittu menestys."

Valitettavasti menestys pitkiksi ajoiksi pysähtyi siihen. Kuulkaamme mitä rva Landell kertoo Parranajaja-näytännöistä:

Ensi iltana "oli huone täynnä ja yleisö innostunut. Dunckerin luonteva näytteleminen ja miellyttävä esiintymistapa viehätti suuresti, Emmy oli mitä rakastettavin Rosina, joskaan ei niin keimaileva ja vallaton kuin moni olisi toivonut, mutta kaikista paras oli Bergholm Bartholona, hän lauloi ja esiintyi niin täydellisesti kuin suinkin voitiin toivoa ja jokainen myönsi sen paitse Åbo Underrättelser, joka ei katsonut oopperan ansaitsevan mainitsemistakaan. Toisena iltana [15/11] oli huone vain puolillaan. Oli tietysti katsottu lehdestä mitä oli tarjona, ja kun ei siinä nähty sanaakaan, arveltiin ettei kannattanut vaivata itseänsä. Kolmantena iltana, kun huhu oli levinnyt että kuitenkin oli syytä käydä kuulemassa, olivat piletit melkein loppuun myydyt, mutta silloin Dunckerin ääni tuli käheäksi, ja kaksi näytäntöpäivää menetettiin hänen tähtensä. Sunnuntaina oli sitte näyteltävä, ja vielä ehtoolla myytiin pilettejä; silloin tulee sana, että Emmy on sairas eikä voi esiintyä. Poliiseja asetetaan sisäänkäytävän eteen ja torille ilmoittamaan tulijoille, että näytäntö oli lykätty maanantai-illaksi, ja maanantaina taasen saadaan kuulla että se on vasta tiistaina. Silloin [24/11] se olikin, mutta edestakaisin houkuteltu yleisö oli väsynyt, niin että kaksi seuraavaa kertaa [27/11 ja 29/11] laulettiin hyvin harvalle salongille. Kuudes näytäntö oli jälleen lykättävä Ericssonin äänen käheyden tähden, ja silloin oli Rönnbäckin mielestä sopiva hetki tullut kirjoittaa: 'Italialainen ooppera kärsii ilmanalastamme, hra Ericsson on vilustunut, syystä kun harvalukuinen yleisö ei ole voinut lämmittää teatteria'. Siihen ilkkuvaan tapaan hän kirjoitti, eikä hänellä ollut muuta sanottavaa Suomalaisesta teatterista. Kuinka olinkaan vihainen; jos minulla olisi ollut tuhat suuta, millä viheltää hänet ulos teatterista! Mutta onneksi hän ei tullut, kun Parranajaja annettiin viimeisen kerran [8/12], vaan Edelsköld istui hänen paikallaan, sen jälkeen istuakseen oikeutta kotimaisten taiteilijaparkojen yli. Ja kun Parranajajan näytteleminen oli lakkautettu, silloin tuli kritiikki Å. U:ssä palauttaakseen järkiinsä ne, joita liiallinen ihastus vaivasi, ja kiinnittääkseen huomion siihen, että Bartholo oli liian hoikka ja Figaro liian paksu, että Emmy esiintyi roolissa, joka ei ollut sopusoinnussa hänen luonnonlaatunsa kanssa j.n.e., j.n.e. oikeassa tuomiontapaisessa tyylissä. Se oli kumminkin nyt yhdentekevää, sillä oopperaa ei voitu enää näytellä, kun Genetz oli matkustanut pois." —

Todistukseksi että Turussa kuitenkin oli niitä, jotka osasivat antaa arvoa näille näytännöille, jotka toimeenpantiin niin tavattoman vastuksellisissa oloissa, otamme tähän Nervanderin lämpimästi ja kauniisti kirjoitetusta arvostelusta sattuvia huomautuksia ja kohtia.

Ylipäätään sanotaan esityksestä, että taiteilijat pyytämättä jäljitellä maailmankuuluja suuruuksia ovat yksistään luottaen innostukseensa teeskentelemättä antaneet mitä heidän vallassaan oli ja siten säilyttämällä eurooppalaisen perusvärin ja hetkeäkään luopumatta taiteellisuuden kannasta hyvässä merkityksessä kansallistuttaneet beaumarchaislaiset tyypit. Yritys on yksi niitä monia, rohkeita ja mieltäkiinnittäviä, joihin nuori Suomalainen teatteri on näyttänyt pystyvänsä. Duncker, ainoa esiintyjistä joka on tutkinut taidettaan laulun kotimaassa, osottaa italialaisilta oppineensa liikunnoilla säestämään esitystään, mutta hän tekee sen samalla kiitettävällä maltillisuudella, jolla hän yleensä näyttelee osaansa ja joka parhaiten todistaa hänellä olevan näyttämöllistä katsomusta. Jos hän esiintyisi etelämaisesti eloisammin, on tuskin epäiltävää että taiteellinen tasapaino häiriintyisi; Figaro on niitä osia, joissa taiteilija vain aikaa voittaen kypsyy. Hänen hieno, siro ja kuitenkin perin rehellinen esityksensä kirjekohtauksessa Rosinan kanssa toisessa sekä kenties etupäässä hänen oivallinen, lämmin käsityksensä viime näytöksen ryöstökohtauksessa tekisivät kaikkialla mitä parhaimman vaikutuksen. Siinä välkähtää Figaron päivänpaisteinen, iloinen sydän esiin loistolla, joka ennustaa tositaiteilijaa. Puhekohdissa hänen suomenkielensä soi niin somasti, että hänen huoliteltu ja miellyttävä puhetapansa kelpaisi malliksi näyttämöllemme. — Emmy Strömerin Rosinaa arvostelija sanoo onnistuneeksi harjotelmaksi hänen taiteelleen vieraalla alalla. Hänen Rosinansa on kerrassaan itsenäinen luoma: nuori tyttö, täynnä suloa, mutta "omapäinen", joka ei välitä espanjalaisesta manttiljastaan eikä etelämaisesta hehkustaan. Erinomaisen viehättävä on nti Strömer kirjekohtauksessa ja Bartholon laulaessa suurta aariaansa on hänen kasvojensa eleily hämmästyttävän onnistunut. Tarpeetonta on lisätä että taiteilijattaren ihana ääni nyt niinkuin aina on ihastuttanut yleisöä. Kauneimmin se esiintyy suurissa yhteislaulukohdissa, joissa hänen laulunsa ihmeen kirkkaana ja voimakkaana virtaa äänijoukkoon antaen sille loistoa ja väriä. — Vilpitön tunnustus annetaan Bergholmille ja Ericssonillekin. Edellinen on koomillinen, joskin suurempi määrä huumoria ja enempi lemmenintoa olisi paikallaan, ja laulaa vaikuttavasti; jälkimäinen taas on huomattavasti edistynyt. — Genetzillä vihdoin on hyvä ääni, musikaalinen esitys ja näyttämöllisiä lahjoja. Kolmannessa näytännössä laulaja yllätti yleisöä laulamalla siihen asti poisjätetyn parjausaarian ja esitti hän sen sangen draamallisesti. Parranajaja-näytäntöjen jälkeen hän lähtee ulkomaille harjottamaan lauluopintoja.

Vähä vaille neljä viikkoa oli Parranajajaa näytelty ja samalla aikaa ahkerasti harjotettu Bellinin Normaa, jonka ensi ilta oli 16/12 ja joka sen jälkeen vielä esitettiin kolme kertaa (18, 20 ja 22 p.) ennen joulua. Å. P:n mukaan tämä ooppera vastaanotettiin "kenties vilkkaammilla suosionosotuksilla" kuin yksikään edellisistä, ja erittäin mainitaan toista näytäntöä "nuoren näyttämömme kunniapäiväksi". Emmy Strömer, jolla Normana oli hänelle täysin sopiva tehtävä, oli mitä innostuneimpien kunnianosotusten esineenä ja huudettiin esiin seitsemän kertaa. Oopperan näyttämöllejärjestelyäkin kiitetään huolelliseksi ja oli dekoratsionimaalari K. K. Hellstén (silloin Turussa asuva, myöhemmin Helsinkiin muuttanut) sitä varten maalannut uusia koristuksia. — Rva Landell sanoo kumminkin näistä ensimäisistä Normanäytännöistä, "etteivät nekään voineet herättää samaa innostusta kuin Trubaduri mennä vuonna, ja kuitenkin on Emmy niin suloinen ja viehättävä, että häntä kannattaa sekä nähdä että kuulla. Mutta täälläkin on niitä, jotka eivät jalallaankaan astu Suomalaiseen teatteriin ja toisia, niiden joukossa [laulajatar, rva] Emma Engdahl, jotka muka eivät tahdo nähdä Normaa sentähden, että he ennen ovat nähneet sen annettuna niin paljo paremmin(!)"

Mainittujen näytäntöjen jälkeen lauluosasto vaikeni pariksi viikoksi ja sijaan astui puheosasto, joka jouluksi oli saapunut Turkuun. — Täydentääksemme kertomuksemme syyskauden teatteritoimesta katsokaamme nyt mitä jälkimäinen oli kokenut Kuopiossa olonsa jälkeen.

Kuopiosta oli seurue siirtynyt Savonlinnaan, johon tultiin 2/10 parhaaseen markkina-aikaan. "Ikävältä tuntuu", Vilho kirjoittaa, "alkaa näytellä täällä. Ei mitään ole järjestetty. Teatterissa ei ole muita koristuksia kuin huonosti maalattu metsä ja tavallisesta tapettipaperista tehty huone; teatterisalin permanto on vallan likainen; katsojille ei ole istuimia.[45] Ja kuitenkin kirjoitin noin neljä viikkoa sitten tulostamme, pyytäen niitä ja niitä dekoratsioneja. Mutta nyt ei muu auta kuin 'help your self!' Kaupungissa ei näy olevan yhteishenkeä. — Suomalaiset nukkuvat, ruotsinmieliset puuhaavat etenkin ravintoloissa." Käyttääkseen markkina-aikaa teatterin hyväksi Vilho tarmokkaasti määräsi näytäntöjä annettavaksi neljä iltaa peräkkäin (4-7 p. lokak.): kaksi pikkukappaleista kokoonpantua ohjelmaa ja kaksi kertaa Viuluniekka, joka näytelmä toisena iltana tuotti koko 434 mk. Kuvaavaa on, että tänä viimemainittuna iltana oli teatterin ravintolassa "muutamia ruotsalaista sivistystä harrastavia herroja" jotka lauloivat laulujaan, niin että joka kerta kun ovesta kuljettiin, kuului laulu saliin! Sitte seurasi kolmen päivän päästä Jeppe Niilonpoika, mutta komedia, jota Kuopiossa oli suuresti suosittu, ei kelvannut Savonlinnassa. "Niin sanottua fiinimpää väkeä ei ollut juuri ollenkaan; kappale oli muka 'raaka', oikein 'häpeä' suomalaiselle teatterille! Sen kuulin jo ennen näytäntöä. Sitä paitse oli näytelmä jo ennen esitetty täällä. Koska? Vuonna 1864 tai 1865!" — Samassa kirjeessä Vilho tekee huomautuksen, joka koskee kiertomatkoja yleensä: