Ah, armas Suomi! kunnias jos vaan
Näin alkaneena saapi varttuella,
Ma kunniasi lasna kerran saan
Ilossasi sun vielä riemuitella. —
Kuink' käyneekin mun, toivon' ainiaan
On, että kunniasi, maa sa jalo,
Kirkkaammin loistaisi ja henkes valo.

Jollei nti Toikka lausumalla Näytelmättären lämpimiä säkeitä isänmaalle saanutkaan korkeampaa tunnelmaa viritetyksi (Björneborg lehden[7] hylkäävästä arvostelusta päättäen jambit kävivät yleisön "horisontin yli"), niin Pilven veikko ja sitä seuraavat näytelmät sytyttivät oikean, hetkelle soveltuvan innostuksen. Kun amiraali Ankarstorm Saaristossa esitti: "Etelän viinamarjasta pisara Pohjan ihanan luonnon kunniaksi, meidän armaan Suomemme, sen onnen ja tulevaisuuden malja, kaikkien isänmaatansa lempivien sydänten malja!" niin yleisö aivan haltioissaan tervehti uutta kansallista yritystä sen astuessa ensi askeltaan. "Maamme! maamme!" huudettiin, ja esiripun ylhäällä ollessa soittokunta noudatti vaatimusta ja laulu laulettiin hehkuvin sydämin. Kaarlo Bergbom, joka oli saapuvilla, saattoi olla mielissään, sillä joskin hän muita paremmin tiesi mikä ääretön työ oli edessä ennenkuin suomalainen näyttämö taidelaitoksena kykeni tyydyttämään suurempia vaatimuksia, oli se isänmaallinen innostus, jolla häntä ja hänen seuruettaan tänä iltana tervehdittiin, paras mahdollinen todistus että yrityksellä todella oli se kansallinen pohja, jolle hän tahtoi rakentaa ja jota sen kehitys ja varttuminen edellytti.

Näytännön jälkeen kaupunkilaiset kutsuivat Bergbomin ja seurueen jäsenet pitoihin, joissa illan merkitys ja tunnelma puettiin sanoihin. Puhujina esiintyivät filos. kand. Aksel Malmgren, joka oli teatterin hartain ystävä ja avustaja paikkakunnalla, suomalaisuuden uskollinen esitaistelija, tilanomistaja (myöhemmin kunnallisneuvos) Edvin Avellan, joka jo keväällä, "kihkamustuneena" Bergbomin teatterikirjotuksista, oli hänelle tarjonnut apuansa suomentajana, ruotsalaisena runoilijana tunnettu K. G. Rosendahl ja tehtaanisäntä A. Ahlström. Kaikki iloitsivat siitä että Suomalainen teatteri vihdoinkin oli olemassa, että nuori, innokas joukko oli muodostunut palvelemaan kansallista taidetta ja sivistystä ja että se oli alkanut toimensa. Viime mainittu kiitti erittäin juhlavieraita siitä että teatteri oli ensiksi julkisesti esiintynyt Porissa, ja samasta ajatuksesta lähti Ainamon runoilija Rosendahlkin ruotsinkielisessä tervehdysrunossaan, joka alkoi tähän tapaan:

"Ensimäisen askeleenne taiteen uralla olette astuneet Kokemäenjoen rannalla, mutta ken meistä voi sanoa taikka aavistaa mitä ihanaa ja suurta tulevaisuudessa on sukeutuva harrastuksestanne isänmaan hyväksi? — Pienestä siemenestä voi, kun kevätaurinko luo lämpöänsä, nousta taimi, joka kerran puhkeaa rikkaaseen kukoistukseen ja levittää iloa vielä silloinkin kun istuttaja ei enää ole sitä vaalimassa." — —

Seuraavana päivänä sähkötettiin Helsinkiin: "Eilen täysi huone. Monta kunnioituksen ja kiitollisuuden maljaa teatteriyhdistyksen johtokunnalle. Eläköön suomalainen teatteri!"

Bergbom oli ainoastaan viikon päiviksi lähtenyt Poriin. Kun kaikki oli saatu järjestykseen ja alkuun, hän uskoi johtajatoimen Vilholle ja palasi, "hyvin tyytyväisenä matkaansa", Helsinkiin.

Näytäntöjä annettiin kolme viikossa, nimittäin sunnuntaina, keskiviikkona ja lauantaina, ja oli kolmella ensimäisellä viikolla kunkin illan ohjelma (yhtä iltaa lukuunottamatta) kokoonpantu kolmesta kappaleesta. Siten näyteltiin 16/10 Kukka kultain kuusistossa, N. Hauvosen kääntämä Kotzebuen Suorin tie paras ja Hauptnerin laulunäytelmä Laululintunen; 18/10 Vilhon suomentama Holbergin Don Ranudo de Colibrados ja A. Säfströmin Marin rukkaset; 20/10 P. Hannikaisen suomentama Manuelin Työväen elämästä, laulunäytelmä Kalatyttö ja P. Hannikaisen Silmänkääntäjä; 23/10 A. Kiven Margareta, E. Jakobssonin laulunäytelmä Hääilta ja P. Cajanderin mukailema (H. C. Andersenin tanskalaisen toimitelman mukaan) Varin'in ja Lefèvren Yökausi Lahdella (Une chambre à deux lits); 25/10 J. A. Dianan Kuinka anopeista päästään, Laululintunen ja A. Kiven Kihlaus; 27/10 Työväen elämästä, Valtioviisas räätäli ja Hääilta; 30/10 A. Elzin Ei mustasukkainen, A. Säfströmin laulunäytelmä Paratiisi ullakossa ja K. G. Rosendahlin Lemun rannalla. — Kolmannella viikolla annettiin vain yksi arkinäytäntö, jotta saatiin aikaa Preciosan harjottamiseen. — Marrask. 3 p. näyteltiin ensimäinen 5-näytöksinen kappale, Holbergin Jeppe Niilonpoika, Marin rukkaset jälkinäytelmänä, sekä 6, 10 ja 12 p. toinen samanlainen, Weberin Preciosa. Sen jälkeen tuli jälleen peräkkäin kolme entisentapaista ohjelmaa: 13/11 Goethen Sisarukset, Kukka kultain kuusistossa ja Yökausi Lahdella; 17/11 Margareta, Ei mustasukkainen ja Suorin tie paras; sekä 20/11 Koira ja Kissa, Levoton yö, edellinen A. Malmgrenin, jälkimäinen A. Korhosen suomentama, ja Tyko Hagmanin Hölmölän maailmanparantajat. Viimeinen ohjelma Porissa, 29/11 ja 1/12 oli T. J. Dahlbergin suomentama R. Kneiselin 5-näytöksinen Viuluniekka.

Tämmöisellä voimien mukaan valitulla ohjelmistolla Suomalainen teatteri alotti toimensa, ja eräässä Tampereen Sanomiin lähetetyssä kirjeessä todistetaan, että "epäilevimmätkin Tuomaat ovat jotenkin hyvällä mielellä näytäntöiltaansa tyytyneet". Usein näyteltiin täpötäydelle huoneelle, miltei aina hyvälle. Paitse kaupunkilaisia — kauppiaita, käsityöläisiä ja kaikenlaista nuorisoa — nähtiin salissa monesti maalaisia ja varsinkin saapui niitä Preciosaa katsomaan ja kuulemaan. Yleisön mielenkiinto pysyi ylipäätään muuttumatta koko ajan eikä, sanoo paikkakunnan lehti, kieli estänyt niitäkään käymästä teatterissa, jotka muutoin olivat valittaneet huonosti osaavansa suomea. Vähimmin väkeä oli 13/11, jolloin tulot oli määrätty Helsingin suomalaiselle alkeiskoululle; kumminkin kertyi (muutamia rahalahjoja siihen luettuna) Smk. 397:60 tarkotusta varten.

Vilhon kirjeiden ja sanomien mukaan on joistakuista kappaleista erikseenkin sananen mainittava. Kiven Kihlaus — Vilho Aapelina, nti Toikka Eevana, Kallio Eenokkina ja Korhonen Jooseppina — näyteltiin "oikein con amore", ja "yleisö näytti käsittävän koomilliset käänteet". Työväen elämästä, kirjotettiin Tampereen Sanomille, "tunki sydämiin ja ytimiin; samaa kuin 'Turmiolan Tommin elämäkerta' katsojille tarjoo kuvapaperissa, sen tämä näytelmä kuvailee lihassa ja veressä". Samoin kuin kerrotaan Amerikan kaukaisen lännen teattereista, että katsojat siellä usein ääneen ilmaisevat tunteensa, niin tapahtui Porissakin tätä kappaletta esitettäessä. Liikuttavimmassa kohdassa (missä entinen juoppo, joka muinoin humalapäissään oli törkeästi loukannut vaimoansa, parantuneena palaa kotia ja rukoilee häneltä anteeksi) kuului, kun vaimo ei näyttänyt taipuvan, sydämen pohjasta tulevat sanat: "Saakelin ämmä, kun ei anna anteeksi!" — Lundahl, joka vasta myöhemmin oli tullut Poriin, esiintyi ensikerran 13 p. lokak. huvinäytelmässä Yökausi Lahdella. Lahjakas ja näyttämöön jotenkin perehtynyt näyttelijä herätti kohta mieltymystä yleisössä. Viuluniekassa hän sai suuren roolin, jossa hän aina niitti suosionosotuksia milloin vain näytelmä annettiin. — Kun Lemun rannalla oli esitetty, huudettiin tekijää, Rosendahlia, esiin — Vilho ei tiennyt, "oliko se pilalla vai todella" —; mutta runoilija pakeni ujosti, ja Vilho astui näyttämölle ilmottamaan, että tekijä oli mennyt. Kumminkaan yleisö ei ottanut tätä uskoakseen, vaan huusi: "Ei, kyllä hän on täällä!" siksi kunnes väsyi. — Preciosa, "etevin helmi seurueen ohjelmistossa", menestyi loistavasti, nti Toikka nimiroolissa ja Vilho mustalaisakkana, Viardana. Kööreissä oli parikymmentä avustajaa paikkakunnalta. "Laulut kävivät", Vilho kirjotti, "odottamattoman hyvin ja itse näytteleminen vielä paremmin. Ei yhdessäkään näytelmässä ole yhteisnäytteleminen ollut tasaisempi, liukkaampi ja sujuvampi. Sanonenko liikaa jos sanon: yleisö oli lumottu. Huone oli täpö täynnä, tulot vähä yli 500 markkaa. Talonpoikia oli tullut viiden peninkulman päästä." — Tänä ensi aikana esiintyi nti Toikka pikku laulunäytelmäin pääosissa. Hänellä oli kyllä heleä sopraaniääni, mutta kun se oli kouluttamaton ja hänen draamalliset lahjansa olivat suuremmat, jätti hän pian lauluosat nuoremmille kyvyille. Vastanäyttelijänä esiintyi Himberg, jolla oli kaunis ääni, mutta, niinkuin myöhemmin saatiin nähdä, vähä taipumusta ja vielä vähemmän intoa edistymään näyttelijänä. — "Maailmanparantajat teki furoren. Yleisö käsitti hyvin sukkeluudet ja taputti käsiään rajusti, kun Kaisar ehdotettiin kouluylihallituksen päälliköksi." Uutisena Vilho kertoo: "Aspegren ja Toikka näkyvät olevan kihloissa, he kävelevät käsikynkässä julkisesti."

Viimeisenä iltana "pakkotäysi" huone myrskyisesti huusi esiin kaikki ja yhteisesti laulettiin Maamme-laulu. Näytännön jälkeen ravintolan isäntä, hra Carl Stenqvist, kutsui näyttelijät, avustajat ja kaupungin pormestarin jäähyväiskemuihin. — Ensimäinen taival Suomalaisen teatterin vaelluskaudella oli siis onnellisesti suoritettu ja 3 p. jouluk. lähdettiin "kovalle lumettomalle maantielle", matkalle Tampereelle.