Syyskuun ensi päivinä Ida Basilier oli vielä mukana viidessä näytännössä, nimittäin kahdessa 1/9 ja 3/9, jonka ohjelma käsitti Norman (1:sen ja 5:nnen kuvaelman) sekä Jeannetten häät, kerran Trubadurissa (2/9) ja kaksi kertaa (5/9 ja 7/9) Sevillan Parranajajassa. Illalla ennen viimeistä näytäntöä kävivät oopperaköörin varsinaiset ja vapaaehtoiset laulajat kunniatervehdyksellä taiteilijattaren luona ja lauloivat hänen asuntonsa edustalla. Jäähyväisnäytännössä oli huone ahdinkoon asti täynnä ystäviä ja ihailijoita. "Koko illan kuluessa sai laulajatar yleisön puolelta vastaanottaa innokkaita ja hartaita suosionosotuksia. Lukuisia kukkavihkoja annettiin ja heitettiin hänelle ja niiden oli tarkoitus sanoa: tervetullut pian takaisin!"

Seuraavana päivänä — syyskuun 8 — tapahtui vielä haikeampi hyvästijättö. Silloin näet Elis Duncker, sairastettuaan lavantautia noin kolme viikkoa, vaipui kuoleman uneen. Morgonbladetin muistosanoista lainaamme seuraavat rivit:

— "Todellinen kutsumus ja jalo henki veivät Dunckerin taiteen alalle, kun hän jo oli suorittanut lakitieteellisen tutkinnon yliopistossa. — — Dunckerilla oli korkea käsitys taiteesta, jolle oli antautunut; hän piti sitä kunniassa, oivalsi sen laadun ja päämäärän ja sivistyneenä miehenä hän ymmärsi että ollakseen sen arvokas tulkitsija täytyi hänen työllä ja opinnoilla valloittaa sen ulkonaiset keinot ja tunkeutua sen olentoon; vasta sen jälkeen hän kykenisi tositaiteellista tuottamaan. Näin hienotunteisena hän ei tahtonut esiintyä ennen kun tiesi kykenevänsä suorittamaan tehtävänsä loukkaamatta taidetta. Hän ei ollut niitä, jotka milloin tahansa ovat valmiit ottamaan minkä roolin tahansa ja väkisin pyrkivät tehtäviin käsiksi, ymmärtämättä mitä ne vaativat ja tuntematta voimiaan — mikä aina osottaa dilettanttimaisuutta ja enimmäkseen todistaa taiteellisen tulevaisuuden mahdottomuuttakin; hän päinvastoin pelkäsi tulla pakotetuksi esiintymään liiaksi ja liian varhain. Sentähden hänen esityksensä ei ollutkaan hätätyötä, vaan harmooninen taiteentuote, joka vaikutti miellyttävästi, kauniisti ja ylentävästi kuulijaan. Näin pitäen taidettaan korkealla ja vaatien paljo itseltään, Duncker, jolla oli pehmeä ja suloinen baritoniääni, ihan varmaan olisi tullut eteväksi laulajaksi ja tuottanut kunniaa maallemme. Hänen liian varhainen poismenonsa on suuri tappio erittäinkin Suomalaiselle oopperalle, joka oli häneen kohdistanut suuria toiveita, ja herättää vilpitöntä surua kaikissa taiteenystävissä."

Dunckerin hautajaiset tapahtuivat Helsingin hautausmaalla sunnuntaina 10/9 taajan ystäväjoukon ja Suomalaisen oopperan jäsenten läsnä ollessa. Sinä päivänä ei ollut näytäntöä.[86]

* * * * *

Nyt on siirryttävä puheosastoon, joka kesäkuun ensi päivinä oli saapunut Mikkeliin ja 5/6 oli alkanut näytellä siellä. Tällä ennen käymättömällä paikkakunnalla annettiin 10 näytäntöä, viimeinen 25/6. Ohjelmisto käsitti enimmäkseen suuria näytelmiä, nimittäin Jeppe Niilonpojan, Viuluniekan, Sirkan, Narcisse Rameaun, Mariannen ja Roistoväen. Viimemainittu Karin (Christersonin) tekemä suomennos Overskoun 5-näytöksisestä huvinäytelmästä Pak, oli uusi ja esitettiin 24/6. Keskimäärin tuotti ilta noin 250 mk.[87] — Mikkelin ajan historiaan kuuluu kaksi kihlausta. Benjamin Leino ja Mimmy Hellstén tekivät näet siellä ikiliiton ja nti Tötterman otti vastaan kihlat kauppias Lindströmiltä Mikkelistä. Edellinen pari jäi yhä edelleen teatteriin, mutta jälkimäisen liiton kautta seurue menetti yhden jäsenen, joka oltuaan mukana alusta alkaen viime aikoina oli menestyksellä esiintynyt huomattavammissakin rooleissa. — Näytäntöjen päätyttyä enin osa seuruetta palasi Lappeenrantaan, siellä hajaantuakseen yhden kuukauden lomalle.

Heinäkuun lopulla kokoonnuttiin jälleen Savonlinnaan, jossa annettiin 5 näytäntöä, 27/7-6/8. Muun muassa näyteltiin Roistoväki, "jota nimeä fiinimpi yleisö näkyy pelkäävän". — Vilhon kirjeet tänä kesänä eivät olleet iloisia. Tulot Savonlinnassa olivat kyllä keskimäärin 268 mk illalta, mutta mihin se riitti, kun Pietarista saakka oli vaillinki kassassa ja kuukausi oli pidetty lomaa. Täytyi siis yhä pyytää rahoja Helsingistä. Ja sitten muut vastukset. Oli luvattu että Savonlinnassa saataisiin sali ilman vuokraa, mutta siitä huolimatta oli Vilho pakotettu rakennuttamaan näyttämön, joka maksoi noin 200 mk. Ei siis kumma, että hän huokailee: "Ette voi uskoa kuinka kurjamaiselta tuntuu muutella teatterista teatteriin, joissa ei ole kaikkein välttämättömimpiäkään koristuksia eikä edes ainoata huonetta, ainoata metsää!" Edelleen vaivasivat häntä yksityisten seurueenjäsenten juonittelut ja oikut, joista Vilhon täytyi kertoa pahimmat jo itsensäkin tähden, sillä asianomaiset eivät säästäneet "tohtoria" kuulemasta heidän mielipiteitään niin toisesta kuin toisesta. Kumminkin näkyy kaikesta, että uskollisempaa Suomalaisen teatterin palvelijaa ei ollut kuin Vilho. Paha vaan että hänen terveytensä yhä oli heikonlainen. Savonlinnassakin hän jälleen oli muutamia päiviä vuoteenomana.

Savonlinnasta mentiin Kuopioon, jossa ensi näytäntö oli 9/8. Täällä olo venyi pitkäksi, aina syyskuun loppuun, jolloin viimeinen näytäntö oli 27/9. Alkuaika olikin sangen edullinen: kuusi ensimäistä iltaa antoi keskimäärin 415 mk; mutta sitten tulot alentuivat ja olivat viimeisellä kahdella viikolla niin huonot, että keskimäärin saatiin vain 260 mk. Tähän tuli lisäksi että teatterista vaadittiin entistä korkeampi vuokra, 60 mk illalta. Seuraus oli että Vilhon, ennen kun seurue pääsi lähtemään, täytyi pyytää noin 1,000 mk apua. — Ohjelmistoon ilmaantui huomattava uutuus, kun J. Enlundin suomentama Oehlenschlägerin Aksel ja Walborg näyteltiin ensi kerran 1/9.

Kuopiossa melkein kaikki teatterin jäsenet kävivät tanssikoulua, "eräs ruotsalainen tohtorinna Lindh opettajattarena". Tästä Vilho ei pitänyt, syystä kun "tohtorinna" ei pystynyt opettamaan muuta kuin tavallisia seuratansseja; mutta toiset väittivät Bergbomin antaneen suostumuksensa. — Muutoin Vilho tapansa mukaan kertoo pikku piirteitä teatterin elämästä. Nummisuutareita katsomaan (8/9) hän oli toivonut täyttä huonetta, mutta todellisuudessa tuli ylen huono (282 mk). Suurin syy oli se, että samana päivänä oli syksyn ensimäinen tanssi-iltama, johon vietiin klanetinpuhaltajakin, niin että "kraatari Antreksen" täytyi puhaltaa huilua klanetin asemasta(!) Sitä paitse Vilho sanoo olevan "mahdotonta arvata vahinkoa, jonka Ahlqvistin ja hänen heimolaistensa parjauskritiikki[88] on meille sekä täällä että muuallakin tehnyt". — Markkinain aikana (14/9) oli yksi erittäin hyvä huone: 575 mk. Kaikki huokeammat paikat oli myyty, mutta useita kalliimpia nähtiin tyhjinä. "Kaupunkilaiset olivat poissa, ja syystä, sillä kovin tukalaa on näytellä niin tottumattomalle yleisölle kuin markkinaväki. Mitään oikeata rauhaa ei hartainkaan kuulija semmoisena iltana voi saada." — Teatterin jäsenistä pääsi Lundahl syyskuun 1 p:stä vapaaksi lähteäkseen Kööpenhaminaan opintomatkalle. Se tuotti paljo vaikeuksia ohjelmistoon nähden, kun hän oli ollut mukana niin monessa kappaleessa ja aina jossakin pääroolissa. — Toiselta puolen Kuopion aikana liittyi seurueeseen nti Kaarola Avellan ja on se luettava merkkitapauksiin näyttämömme historiassa. Jos luetaan pois hänen sisarensa nti Aura Avellan, joka lyhyen ajan toimi teatterissa (kts. siv. 93), ja nti Emilie Stenberg, jonka ala saavuttamansa iän tähden oli rajoitettu, oli nti Kaarola Avellan ensimäinen yläluokka-perheestä lähtenyt nuori nainen, joka antautui näyttelijättäreksi. Sitä paitse oli hän hartaalla työllä valmistautunut tätä uraa varten. Talvella 1874-75 hän ensin Tukholmassa oli harjotellut kaunolukua rva Betty Almlöfin johdolla, kesällä sen jälkeen Kangasalla koettanut täydellisentää suomenkielen taitoansa ja jälleen seuraavana talvena nauttinut mainitun etevän opettajattaren ohjausta näyttämötaiteessa. Tieto nti Avellanin tulosta Suomalaiseen teatteriin oli ilosanoma sen ystäville, sillä sanomattakin ymmärtää että ainoastaan vanha perinnäinen ennakkoluulo oli estänyt korkeamman sivistyksen omistaneita liittymästä siihen, ja tämän ennakkoluulon oli nti Avellan rohkeasti voittanut. — Toinenkin uusi jäsen tuli täällä seurueeseen, nimittäin Rietrikki Kauhanen, Kuopion lyseon oppilas. Hän oli muonakauppiaan poika ja 24-vuotias. Pieniä sivurooleja ylemmäs hän ei päässyt, mutta käytännöllisenä miehenä hän eri tavoin osottautui hyödylliseksi teatterille.

Sanoma Dunckerin kuolemasta saavutti seurueen Kuopiossa ja Vilho kirjoitti sen johdosta: