Tämä puhe, joka Morgonbladetin kautta tuli ruotsalaisenkin yleisön tietoon, herätti melkoista huomiota. "Finsk Tidskriftissä" luettiin sen johdosta katkeran ivallinen jutelma ja muutkin ruotsalaiset lehdet koskettelivat sitä pahaa sisua ilmaisevalla tavalla; mutta tositeossa on kieltämätöntä että 1870-luvun kansalliset harrastukset koulun, kirjallisuuden ja taiteenkin alalla olisivat olleet turhat, jollei yhteinen kansa olisi suonut sille apua, josta puhuja sitä kiitti. — Juhlassa vallitsi lämmin, luottavainen henki ja se päättyi vasta aamun koittaessa ollen laatuaan semmoinen, että "sen vertaista meidän maassamme ei ennen ole vietetty" (U. S.).

Ida Basilierin toinen vierailurooli oli Rosina Sevillan Parranajajassa, joka myöskin annettiin kolme kertaa peräkkäin (20/3-25/3). Kiljander oli Figaro, Navrátil Almaviva, Bergholm Bartholo, Hannes Hahl Basilio ja nti Wikström Marcellina. Ihastuttavasta Rosinasta ei ole mitään lisättävää entiseen, ja Navrátil suoriutui musikaalisen taitavasti osasta, joka ei kuitenkaan ollut hänelle sopivimpia. Kiljander näytti kuinka kauniita tuloksia huolelliset opinnot voivat tuottaa, vaikkei hänen äänensä luonnostaan ollut rikkaimpia. Hänen lausuntansa oli taitava ja laulunsa kiitettävä aistin ja draamallisen ilmeen puolesta. Kumminkin olisi voimakkaampi ääni ollut tarpeen. Bergholmille annettiin tunnustus sekä laulusta että humoristisesta näyttelemisestä; ja tyydyttävä oli nti Wikströmkin, ja Hahlin mahtava bassoääni vaikutukseltaan oivallinen. —

Kolmannen näytännön edelläkäyvänä iltana lauluosaston taiteilijat antoivat "erinomaisen onnistuneen" konsertin yliopiston juhlasalissa, joka ahdinkoon asti oli täynnä väkeä. Tietysti Ida Basilier loisti toisia kirkkaammin, mutta mainittava on, että Lydia Lagus silloin ensi kerran lauloi konserttisalissa ja "ihastutti yleisöä erittäinkin romansilla 'Robert Paholaisesta'; äänensä soi raittiin heleänä ja vaikeammatkin kohdat hän esitti sulavalla ja kelpo koulua osottavalla tavalla". Konsertti oli huokeuden puolesta (piletti maksoi 1:50) n.s. kansantajuinen; menestys herätti ajatuksen vastedeskin toimeenpanna samanlaisia ja niitä annettiinkin sitte 2/4 ja 10/5.[96] — Toinen konsertti, joka myöskin sai alkunsa Suomalaisen oopperan piiristä, oli Bruno Holmin antama, 27/3. Tämä laulaja, joka jo lähes vuosi sitten oli lupautunut oopperan palvelukseen, oli samoin kuin nti Lagus sairauden tähden ollut estettynä esiintymästä; nyt hän ensi kerran astui yleisön eteen ja saavutti täyden menestyksen.

"Hra Holm osotti omistavansa pehmeän, täyteläisen, väriltään miellyttävän ja kehitykseltään etevän äänen. Esitys on huolellinen pienimpiin yksityiskohtiin saakka, melkein sanoisimme sitä siroksi. Teeskentelemätön yksinkertaisuus ja lämpö sekä varma, musikaalinen käsitys tekevät hra Holmin laulun suuressa määrässä sydämelle puhuvaksi. Varsinkin hänen pianonsa on mitä tasaisin ja luontevin, todella ihmeen kaunis. Illan esityksistä päättäen laulaja pitää enimmän romansintapaisista, tunteellisista sävellyksistä. Schubertin laulut ja romansi Tannhäuserista onnistuivat kenties parhaiten ja näyttivät myös enimmän miellyttävän yleisöä." — —

Tämän yhteydessä mainittakoon, että sanomat tähän aikaan tiesivät kertoa nti Alma Fohströmin päättäneen opintonsa Pietarissa. Hän oli jo siellä julkisesti esiintynyt laulajaisissa ja saavuttanut mitä ehdottomimman tunnustuksen laulunsa hurmaavaisuudesta. Hänessä yhtyi muka Pattin hieno koloratuuri ja Nilssonin sympaattinen vivahduttamiskyky, hän oli kirkas, säteilevä tähti, jolla vain oli valittavana taivas millä halusi loistaa. Uskollisena ennen antamaansa lupaukseen hän ilmoitti Emilie Bergbomille olevansa valmis syksyllä ensi kerran esiintymään näyttämöllä Suomalaisessa oopperassa.

Kilpailu oopperan kanssa oli ymmärrettävästi epäedullinen puheosastolle, sillä korvia hivelevä laulu houkutteli aina useampia teatteriin kuin vakava puhedraama. Sentähden sen Helsingissä oloa ei ulotettukaan kauvemmas kuin 18 p:ään huhtik. Loppuajan ohjelmat olivat Narcisse Rameau, joka annettiin 23/3 sekä 4/4 ja 5/4. Marianne 2/4, Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa, Mustalainen ja Riita-asia 8/4, Pekka Patelin ja Jeannetten häät 114 — Ida Basilier Jeannettena — ja viimeksi Daniel Hjort 16/4 ja 18/4. Helsingistä seurue matkusti Pietariin.

Kirjeessä nti Elfvingille Emilie Bergbom lausuu: "Hupaista oli puheosaston täällä ollessa; se on edistynyt suuresti ja toisella kerralla Daniel Hjort meni oikein hyvin. Ensi kerralla oli yhteisnäyttö vähän niin ja näin ja henkilöt hieman kotiutumattomia, mutta toisena iltana oli aivan toisin. Voithan luulla arvosteluani puolueelliseksi, mutta näytelmän hyvää menestystä todistaa se, että Dagblad ei repinyt alas sitä, vaikka se kuuluu aikoneen niin tehdä." —

Pari viikkoa puheosaston lähdettyä Morgonbladet (n:ris 99 ja 107) julkaisi yleiskatsauksen sen esityksiin, josta saadaan tietää millä kannalla se nykyään oli:

Arvostelija tunnustaa edistyksen todistavan, kuinka ahkerasti oli tehty työtä; että silti puutteita huomattiin on ymmärrettävää — onhan näyttämötaide korkeimpia ja vaikeimpia. Ylipäätään oli ohjelmisto hyvä, ei mitään ala-arvoista. Schiller, Molière, Kivi, Wecksell edustivat parhainta, mutta Erckman-Chatrianinkin nerokas sielunkuvaus Puolan juutalainen oli luettava loistonumeroihin. Parhaiten onnistui seurue edelleenkin porvarillisissa ja kansankuvauksissa: semmoiset kappaleet kuin Nummisuutarit, Kihlaus, Puolan juutalainen ja Mariannekin tekivät ehyen, miellyttävän vaikutuksen. Näytelmiä valitessa olisi ehkä enemmän silmällä pidettävä hyvän yhteisnäyttelemisen mahdollisuutta kuin loistoroolin hankkimista jollekin seurueen paremmista kyvyistä — niinkuin nähtävästi joskus on tapahtunut. Pahinta oli että alkuperäisiä kappaleita ei ollut ilmaantunut. Mitä se merkitsee että esitettävänä oli kotimainen alkuteos, näki Nummisuutarien menestyksestä. Se voitiin antaa useimmin ja se herätti suurinta mielenkiintoa — todistus suomalaisen teatteriyleisön turmeltumattomasta aistista. — Että teatterikoulu olisi tarpeen, sen huomaa siitä että monen näyttelijän lausunta on epätyydyttävä ja että itse puhe-elimet usealla näyttävät kaipaavan harjottelua.

Tehtyään nämä yleiset muistutukset laitoksesta, joka oli kohonnut sille kannalle, että ankarampi kritiikki oli oikeutettu, arvostelija kääntyy yksityisiin näyttelijöihin. Naisista oli rva Aspegren yhä etevin. Hänellä oli soinnukas, sympaattinen ääni vallassaan, hän liikkui vapaasti ja näytteli miltei aina harkitusti ja huolellisesti. Ainoastaan kasvojeneleitä häiritsi tavasta omituinen tyytymätön piirre suun ympärillä. Mariannessa esitys oli voimakas ja tosielämän läpitunkema. Katrina hän tosin muistutti rva Raa-Winterhjelmiä, mutta kuitenkaan hän ei orjallisesti jäljitellyt esikuvaa, vaan loi Katrin joissakin määrin toisenlaiseksi kuin se ennen on nähty. Jos rva Aspegren jäikin esikuvan jälkeen hurjassa tarmokkaisuudessa, sai hän sitä vastoin tuon kovia kokeneen kansannaisen lempeämmän puolen selvemmäksi ja hänen esityksensä oli senvuoksi kenties enemmän omansa herättämään myötätuntoisuutta. Rva Aspegren oli vähemmän noita kuin nainen. —