Rva Achtén laulusta ei meidän tarvitse, hänen koulustaan emme voi mitään sanoa. Keskinkertaiselle koulu on kaikki. Nerollekin on puute siinä kohden pilkku — mutta pilkku auringossa. Kuinka voimakas hänen äänensä on, sitä hän ei vielä ole ollut tilaisuudessa koettamaan. Että se helposti hallitsee täkäläisen orkesterin ja köörit, ei vielä merkitse paljoa. Minkälaatuinen hänen laulunsa on ja kuinka ääni on ilmehikkään suloinen todistaa se innostus, jonka tämä laulu niin lakkaamatta on herättänyt. Mutta tässäkin kohden on korkein koe kestämättä yleisön edessä, joka on enemmän kuin helsinkiläinen pilattu suuren laulun kuulemisella. Yksi ominaisuus on tällä laululla kuitenkin, jonka kaikkialla pitäisi tuottaa sille menestystä, se harvinainen ominaisuus että se on tosidraamallinen, se on: että se voi sydäntäkouristavalla tavalla ilmaista sielun vaihtelevia tunnelmia. Onko tunnelma joka roolissa ja joka hetkessä oikea, siitä voidaan taasen kiistellä loppumattomiin. Mutta missä sen ilmaisu näyttelemisessä ja laulussa on niin vaikuttava, erehdys ei voi olla suuri; ja mestaroivalla kritiikillä tavallisesti ei ole parempaa perustusta kuin se, että toinen käsitystapa toisessa taiteilijassa on ennen viehättänyt arvostelijaa. Mutta semmoinen kritiikki merkitsee vähän, kun on kysymys draamallisesta kyvystä, joka itsenäisesti luo roolejaan. Uskallamme tässäkin kohden lausua ajatuksemme suoraan. Rva Achté kenties ei aina tarpeeksi säästä ilmaisun voimaa, josta seuraa, että vaikutus siinä paikassa, missä sen tulisi olla mahtavin, vähenee. Ja silloin näytteleminenkin käy rinnan tämän voiman tuhlaamisen kanssa laulussa. Rohkenemme esimerkkinä mainita suuren kaksinlaulun Hugenottien neljännessä näytöksessä, jossa lopulla Valentinen epätoivon ilmaisu ei enää jaksa kiihtyä. Meistä rva Achtén draamalliset lahjat ovat hänen suurin kunniansa, niin että miltei olisi halu valittaa, että suomalainen puhenäyttämö on menettänyt tämän harvinaisen suuren kyvyn — jollei sen ihanaa esiintymistä hänen laulussaan silloin olisi kadotettu.

Niitä seikkoja, jotka niinkuin ylempänä mainittiin vaikuttivat määräävästi rva Achtén uraan, oli suomalaisen oopperan synty. Lukija muistanee, että Viipurin kaupunki näki kummankin ensimäiset askeleet. Sieltä kuultiin ensin mainittavan Emmy Strömerin nimi. Molemmat ovat käsi kädessä kasvaneet siihen korkeuteen, jonka pääkaupunki nyt viime aikoina on saanut nähdä. Kumminkaan emme luule, että rva Achté Taikahuilussa ja Hugenoteissa on saanut unohtumaan nti Strömerin Trubadurissa ja ennen kaikkea Luciassa. Sillä neron tuli ei kasva; ja se se on joka sytyttää. Emme tarvitse tässä uudistaa mitä on sanottu siitä, kuinka tärkeää teatterille on omistaa primadonna ja varsinkin laulunäyttämölle omistaa soprano, joka kykenee innostuttamaan. Suomalainen ooppera katsokoon siis onnekseen, että sillä uransa alussa on ollut tämä etu. Mutta rva Achtétakin onniteltakoon, että oopperalla on ollut johtaja, joka ei ole säästänyt huolta enentääkseen ja kohottaakseen tämän näyttämön voimia. Sillä tämä yhä voimallisempi tuki on tehnyt hänelle mahdolliseksi rinnan sen kanssa kehittää suurta, ihanaa kykyään. Kenties hän olisi vieraalla näyttämöllä jo päässyt etemmäskin, joka tapauksessa voittanut suurempia ulkonaisia etuja. Että hän kumminkin niin uskollisesti on antanut halvan suomenkielen soida huuliltaan, saattaisi tuntua uhrilta. Mutta se on kuitenkin varma, että hän on tullut siksi mitä hän on suomalaisten vastarakkauden ympäröimänä, jopa voimme sanoa kasvattamana. Eikä tämä ole vähäarvoista. Vieraassa maassa hän olisi kenties loistanut enemmän, mutta, niinkuin niin moni muu, loistaakseen ja — unohtuakseen. Täällä hänen nimensä on elävä unohtumattomana suomalaisen taiteen historiassa. Täällä, ainoastaan täällä hänet jälleen otetaan vastaan avoimin sylin, lämpimällä innostuksella. Tätä jälleennäkemystäpä kohti katse käännettynä yleisö tungeskelee ollakseen läsnä hänen 'viimeisen edellistä' ja 'viimeistä kertaa' esiytyessään.[95]

Seuraavan kolmen viikon kuluessa taiteilijapari Achté antoi konsertteja Helsingissä, Hämeenlinnassa y.m. Ennen kun he pitemmäksi ajaksi lähtivät pääkaupungista, pidettiin heille 14/2 jäähyväispidot, joissa professori Rein taiteen ja soitannon ystävien puolesta lausui kiitokset heidän työstään kotimaisen taiteen hyväksi. Kun sitte matka oli alkava, oli asemalle kokoontunut paljo saattajia, jotka ilmaisivat tunteensa kukkalahjoilla ja eläköönhuudoilla.

* * * * *

Samaan aikaan kun Hugenotit esitettiin viimeisiä kertoja, oli puheosasto Tampereelta saapunut Helsinkiin, jossa sen nyt vaihdellen oopperan kanssa tuli näytellä pari kuukautta eteenpäin. Rva Achtén tyhjän paikan oli Ida Basilier täyttävä, mutta hän tuli vasta maaliskuun alkupuolella. Kun näet ei oltu tarkoin määrätty minä päivänä hänen piti alkaa vierailunsa Helsingissä, hän oli suostunut erinäisiin esiintymisiin Kööpenhaminassa y.m., jotka olivat suoritettavat ennen kun hän palasi Suomeen. Aluksi oli siis puheosasto yksin kilpatantereella ja alotti se toimensa 23/2 antamalla kappaleen Oma Toivoni. "Suomalaisen teatterin hartaimmat ystävät", lausuu U. S., "olivat kokoontuneet toivottamaan puheosastoa tervetulleeksi. Rakas on pääkaupungin suomalaisille oopperamme, joka meidän silmiemme edessä on kasvanut ja voittojuhliansa viettänyt, mutta vielä rakkaampi on sittenkin se Suomalaisen teatterin varsinainen ydin, jota puheosasto edustaa." Jälleen huomattiin edistystä ja erittäin, "että esitys kokonaisuudessaan sangen hyvin sointui yhteen". Muitten edellä kiitettiin Vilhoa suutari Tuiskuna. Kun sama näytäntö oli uudistettu, tuli 27/2 Kavaluus ja rakkaus. Siinä nti Avellan antoi oikean ja eheän kuvan lady Milfordista ja Vilho oli etevä Wurm; mutta rva Aspegrenin Lovisa ei ollut eheä eikä Böök Walterina, vaikka hän paikottain oli hyvä, osannut välttää liiallista tunteellisuutta j.n.e. Ylipäätään ei tällä kertaa oltu yhtä tyytyväisiä murhenäytelmän esitykseen kuin ensi kerralla. Luultavasti olivat vaatimukset kohonneet. — Kolmas ohjelma, Puolan juutalainen ja Laululintunen kokosi 2/3 ja 4/3 hyvät huoneet ja pidettiin Vilhoa yhtä oivallisena edellisessä kuin Lydia Lagusta jälkimäisessä kappaleessa. Vilho "suorastaan saattaa uskomaan että kaikki on täyttä totta; niin eläväksi hän kuvansa luo". — Neljännen ohjelman jälkeen 6/3, Lääkäri vastoin tahtoansa, Kihlaus ja Ei ollenkaan mustasukkainen, sanotaan: "Puheosaston näytännöissä lisääntyy yleisö lisääntymistään. Kumpiko voitti [Molière vai Kivi yleisön naurattamisessa] on vaikea sanoa. Kaikki kolme näytelmää toimitettiin hyvin; Vilhon jokainen jo tunnustaa oikeaksi taideniekaksi" (U. S.). —

Puheosastojen väliin pistettiin 7/3 Faust-näytäntö, jossa nähtiin uusia esittäjiä kolmessa eri roolissa. Nti Ingman oli Margareta. "Hänen käsityksensä oli yleensä todenperäinen ja esityksensä runollinen. Kolmannessa näytöksessä hän yllätti lämmöllä ja voimalla, jota hänen edellisistä esiintymisistään päättäen ei olisi voinut odottaa." Seuraavissa korkean traagillisissa kohtauksissa voimat kuitenkaan eivät riittäneet. Muuten ääni ei nytkään ollut täysin terve. Siebelinä astui esiin nuori vasta-alkaja, nti Conradi, varsin tyydyttävästi, ja Valentinina Kiljander, laulaen musikaalisesti ja tarkasti.

Viides puheosaston ohjelma, Pilven veikko, Lääkäri vastoin tahtoansa ja Toinen tai toinen naimaan, tuli 8/3 ja kuudes, Nummisuutarit, 11/3. Komedia, joka näyteltiin neljä kertaa, oli ensi illaksi houkutellut Arkadiaan niin paljo katsojia, että viimeksi tulleet saivat seisoa käytävällä. Leinon Eskoa kiitettiin oivalliseksi ja perin koomilliseksi. Erittäin onnistuneita olivat myöskin Vilhon Topias ja Kallion Sepeteus. Mainitut olivat parhaimmat, mutta muutkin hyviä.

Lauantaina 10/3 Ida Basilier saapui ja tervehdittiin häntä asemalla ylioppilaslaululla ja eläköönhuudoilla. Edellisenä syksynä laulajatar erottuansa oopperasta oli lähtenyt Ruotsiin ja Norjaan. Tukholmassa hän oli antanut kaksi konserttia, yhdet aamupäivälaulajaiset rva Trebellin ja Konrad Behrensin kanssa sekä kuninkaallisessa oopperassa laulanut kaksi kertaa Rosinana; Kristianiassa hän taasen antoi viisi konserttia ja esiintyi kahdeksan kertaa Rosinana. Jälkimäisessä kaupungissa piti hänen myös esiintyä Faustissa, ja ooppera oli jo ilmoitettu, kun teatteri paloi. Paitse muualla oli laulajatar kotimatkallaan Lyybekissä laulanut kaksi kertaa Rosinan ja yhden kerran Margaretan osan. Kaikkialla ihailtuna ja laakereita niitettyään nti Basilier jälleen tuli ihastuttamaan sitä yleisöä, jolle hän kumminkin oli rakkahin; mutta tällä kertaa tunnelma ei ollut suruton. Kristianiassa nti Basilier näet oli mennyt kihloihin Aftenpostenin toimittajan Johan Magelsenin kanssa, ja uutinen herätti kysymyksen, onko tämä käynti ehkä viimeinen?

Taiteilijatar alotti vierailunsa Margaretana Faustissa, joka meni kolme kertaa peräkkäin (13/3-18/3). Lämpimästi, kättentaputuksilla, kukilla ja esiinhuudoilla, yleisö toivotti suosikkinsa tervetulleeksi. Hänen äänensä soi heleästi ja raikkaasti kuin ennen ja samoin oli esityskin entisellään. Toisessa näytännössä Lydia Lagus ensi kerran lauloi Siebelin osan "raittiisti ja suloisesti". Erittäin hän "tositunteella ja hienolla, taiteellisella vivahduttamisella" esitti romansin neljännestä näytöksestä. Kolmannen näytännön jälkeen lisätään, että "nti Lagus luo runollisen, sulokkaan kuvan Siebelistä; tällä roolilla nuori laulajatar on astunut taiteilijain riviin. Hänen laulunsa, täynnä musikaalista innostusta, osottaa sen ohella hillitsemiskykyä ja yksityiskohtien vivahduttamista, joka hämmästyttää. Näytteleminen on vapaata ja aina harkittua. Hänen esitystään leimaa luonnonraittiin runouden tuoksu, kotiseutujen kanervakukkain lahjottama. Uskallamme toivoa paljon 'laululintuseltamme'."

Muistuttaaksemme että elettiin valtiopäivien aikaa, mainitsemme tässä näytäntöjen välissä eräät pidot, jotka muutamat talonpoikaissäädyn jäsenet toimeenpanivat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikokouksen jälkeen 16/3. Ylioppilastalolla vietettyjen pitojen tarkoitus oli ensikädessä kunnioittaa Seuran toimimiehiä, mutta samalla muitakin, jotka olivat työtä tehneet suomenkielen ja kirjallisuuden hyväksi. A. Meurman piti ensimäisen puheen Runebergin, Fredr. Cygnaeuksen, Lönnrotin ja Snellmanin kunniaksi. Edusmies Brusila puhui kamarineuvos Rabbelle, Heikkilä nuoremmille suomenkielisille kirjailijoille, Lukander tri Bergbomille ja Suomalaisen teatterin läsnäoleville jäsenille, Riihimäki isänmaalle ja H. Jaatinen naisille. Erittäin huomautetaan, että useimmat puhujat alkoivat joillakin Runebergin sanoilla — merkillinen kunnioitus runoilijaa kohtaan, jonka viimeinen kevät oli käsissä, vaikkei kukaan voinut tietää niin olevan laidan. Edelleen pidettiin puheita Yrjö Koskiselle, Uuden Suomettaren toimittajille y.m. Vastauspuheessaan Yrjö Koskinen huomautti siitä erikoisesta merkityksestä korkeamman henkisen viljelyksen edistämiseen nähden, joka talonpoikaissäädyllä maassamme oli, kun se näet oli ymmärtäväisesti ja auliisti ottanut kannattaakseen kansallista kirjallisuutta, kansallista taidetta ja kansallisia oppilaitoksia. Jotain siihen verrattavaa oli tuskin muissa maissa tavattavissa.