(17/3) "Kaikki yhtä epätietoista tulevaksi vuodeksi; emme tiedä, tuleeko mitään paljo mainitusta fusioonista, emmekä myöskään, saammeko suurempaa raha-apua. Jos vain sanomme, että on mahdoton ylläpitää oopperaa tulevana vuonna, huudetaan että oopperan täytyy elää; mutta valitettavasti ei se elä pelkistä hyvistä toivomuksista. Meillä on nyt Ida Basilier täällä ja hänen kanssaan jälleen raitis tuulahdus." —

(1/4) "Tulevaisuutemme on edelleen hämärä. Että ruotsikot tekevät kaikkensa estääkseen fusioonia, olet jo nähnyt sanomista. Tehdäkseen kerrassaan lopun keskusteluista, he ovat päättäneet vuokrata teatterin kolmeksi vuodeksi eteenpäin 1 p:stä heinäk. 1878; nykyinen välikirja loppuu vasta silloin eikä sitä ennen siis fusioonia voitaisikaan toimeenpanna. Kumminkin teemme mekin vuokratarjouksen kolmeksi vuodeksi ja tarjoamme korkeamman vuokran, mutta tuntien johtokunnan mielipiteet katson aivan luultavaksi, että heidän omatuntonsa sallii heidän vuokrata huone ruotsalaisille huokeammasta vuokrasta; jos me tulisimme vuokralaisiksi, niin fusiooni luonnollisesti pantaisiin toimeen. Jos Turku nyt tahtoisi tulla kotimaisen näyttämön painopisteeksi, niin se voisi tapahtua. Kaarlo näet ei ollenkaan vastustaisi teatterin päätoimen asettamista Turkuun, mutta sitä varten tulisi teidän tehdä joitakuita uhrauksia — eikä useampi kuin yksi ainoa ole sitä tehnyt — nimittäin sinä! Jos Turussa olisi 5 tai 6 rikasta henkilöä, jotka eivät pelkäisi kukin osaltaan uhrata muutamia tuhansia markkoja, niin olisi asia helposti käsissänne. — Tulevaksi vuodeksi emme vielä voi mitään määrätä; jos ooppera elää, olemme kyllä ajatelleet olla muutamia kuukausia Turussa, mutta tietysti on jonkuntapainen piletintilaus tarpeen. Niin vaihtelevaa ohjelmaa kuin rva Elfforsin taikka Fichtelbergerin emme luonnollisesti voi ajatella; heillä on vanhoja perin tottuneita näyttelijöitä ja suuri repertoari — meikäläiset eivät osaa muuta kuin mitä ovat meillä oppineet." —

(23/4) "Yhä elämme vain samassa tietämättömyydessä. Hallitus on kyllä ehdottomasti fusioonin puolella, mutta toisella taholla ponnistetaan kaikki voimat sen kumoon saamiseksi. Minä harrastan sitä ainoastaan sen vuoksi, että me siten pääsisimme kaikesta oopperapuuhasta. Et usko kuinka olemme väsyneet oopperaan paljoine puuhineen, loistoineen, prameiluineen ja suurine vaatimuksineen ilman vastaavaa sisällistä pohjaa. [Joku päivä myöhemmin:] Et voi käsittää kuinka vaikea meidän on ja millä pelvolla ajattelemme oopperan jatkamista. En kumminkaan luule että se käy mahdolliseksi; puolue vaatii tosin, että ooppera on ylläpidettävä, mutta en luule että saamme kokoon niin paljo rahaa kuin tarvitaan. Tämä kotimaisen taidelaitoksen alku tulee siis hajoamaan, ja ne, jotka ovat vehkeilleet saadakseen sen tapetuksi, ja ne laimeat, jotka eivät ole mitään tehneet sen pelastamiseksi, kantakoot syyn — me puolestamme olemme taistelleet yli voimiemme emmekä enää jaksa. — Kuinka fusioonin käy, sitä ei kukaan tiedä. Pelkään että merkitseminen listoille tulee olemaan kovin mitätön; ei kumpikaan puolue ole niin varma asiasta ja niin innostunut siitä, että se uskaltaisi kiinnittää siihen suurempaa summaa; fennomaanit kirjoittavat listalle 'ruotsalainen puhenäyttämö ja suomalainen ooppera', svekomaanit tietysti päin vastoin. — — Sanomista olet nähnyt kuinka taistellaan; oi, kuinka inhimillinen itsekkäisyys on suuri! Kaikki itselle eikä mitään toisille! Sivistyksestä ja valosta pitäisi kuitenkin jo 19 vuosisadan lopulla jokaisen saada osaa." —

(11/5) "Fusioonituuma raukesi luonnollisesti tyhjiin! Kuinka asiat nyt järjestetään, sitä en tiedä. Vahinko että Turku ei ymmärrä, että sen kutsumus Suomen vanhana pääkaupunkina vaatii, että kansallisilla harrastuksilla pitäisi siellä olla ahjonsa! Kovin, kovin pimeältä tulevaisuus näyttää, enkä tiedä, mitä meidän on tekeminen. Puolue lausuu yksimielisesti ja ehdottomasti, että ooppera ei saa kuolla! Mutta kuinka se on elävä? Fusioonipuuhat ovat vaikuttaneet ylen vahingollisesti osakekirjoitukseen yksistään suomalaista näyttämöä varten; tämä osakekirjoitus keskeytettiin kun fusioonilistat pantiin esille, mutta nyt täytyy jälleen palata siihen. Ikävä oli että Turun lista lähetettiin takaisin aivan tyhjänä. — — Kiitos kaikesta mitä olet tehnyt meille. En tarvitse sanoa, että rahat ovat kovin tervetulleita — mitä pikemmin sitä parempi. Hahl lähtee syksyllä ulkomaille ja luultavasti hän saa ne matka-avuksi. Jos voisimme saada viipurilaisia (hän on näet sieltä kotoisin) huolehtimaan hänestä, niin joku toinen saisi teidän stipendinne. — — Ja nyt on Runeberg poissa: hänen ihana, rikas elämänsä on sammunut; rauha ja kiitos kaikesta, jonka hän on lahjoittanut meille. Luultavasti lähdemme huomenna maahanpanijaisiin."

(13/5) "Sydämelliset kiitokset rahoista; tuskin sanonkaan. kuinka äärettömän tervetulleet ne olivat. — Sain kirjeesi eilen aamulla juuri kun olin lähtemäisilläni rautatielle matkustaakseni Runebergin maahanpanijaisiin. Paljo, paljo väkeä siellä oli ja kaikki tunsivat syvällä kiitollisuudella mitä hän meille on ollut ja tehnyt. Luonnollisesti oli mahdoton nähdä taikka kuulla jotakin suuressa ihmisjoukossa, joka levottomasti tunkeili edestakaisin ja siinä niinkuin aina näytti, että 'jokainen on lähinnä itseänsä'. — — [Paitse Hahlia on toinenkin matkarahojen tarpeessa, nimittäin] Vuorio (Forsberg), ylioppilas, joka on hyvin lupaava ja luultavasti rupeaa taiteilijaksi. — Ah, jos meillä olisi 10 semmoista ystävää kuin sinä, silloin ei olisi vaikea tulla toimeen! Olet kai jo nähnyt sanomista, että aiomme vielä koettaa pysyä hengissä kolme vuotta. Saa nähdä kuinka käy. Kyllä on oleva vaikeaa ja monet huolen hetket meitä kohtaavat. Sitä paitse pelkään kovasti, että olemme tehneet vääriä laskelmia kannatukseen nähden ja arvanneet teatteriharrastuksen suuremmaksi kuin se todella on. Ystävämme ovat niin köyhiä ja sentähden luulen olevan vaikeaa saada kokoon 50,000 markkaa. Mitä voidaan odottaa pikkukaupungeista, kun rikas, suuri Turku ei katso voivansa antaa mitään! — Luultavasti tulemme kaikissa tapauksissa syksyllä Turkuun." —

Se, joka teki fusioonikysymyksen venymisen niin tuskalliseksi, oli ei ainoastaan oopperan vaan puheosastonkin tulevaisuuden epätietoisuus. Niinkuin ennen on huomautettu oli tänä keväänä uusi perustus laskettava koko teatteriyritykselle ja oli sen laatu luonnollisesti fusioonipuuhasta riippuvainen. Kun tämä kuitenkin venyi venymistään, ei voitu istua kädet ristissä, vaan pidettiin jo 21 p. maalisk. Arkadian lämpiössä kokous, jossa teatterin tulevaisuus otettiin keskusteltavaksi. Saapuville tulleet — noin satakunta kansallisen taidelaitoksen ystävää (niiden joukossa monta valtiopäivämiestäkin) — olivat yksimielisiä siitä, että puheosastoa oli ylläpidettävä, mutta oopperasta vaihdettiin mielipiteitä pari tuntia ennen kun tultiin samaan päätökseen. Asian taloudellisen puolen selvittämiseksi Bergbom esitti kaksi suunnitelmaa, joista toinen tarkoitti lauluosastoa laajemmassa toinen supistetummassa muodossa ja nousi edellisen menosumma 150,000, jälkimäisen 100,000 markkaan. Kannatusta laskettiin laajemman suunnitelman toimeenpanemiseen vaadittavan 50,000, supistuneemman 30,000 markkaa. Näistä vaihtopuolisista ehdotuksista kokous hyväksyi edellisen, jonka mukaan siis 50,000 markkaa oli koottava. Tämän nojalla päätettiin perustaa uusi kannatusyhdistys kolmeksi vuodeksi, luettuna kesäkuun 1 p:stä 1877 ja oli sitä varten merkittäväksi tarjottava 100 osaketta à 500 markkaa. Näitä osakkeita kirjoitettiin jo samana iltana 21. Kuinka rohkeita tässä kokouksessa oltiin, käy näkyviin, kun mainitsemme että paitse tuloja 100 näytännöstä (80,000) ja valtioapua (8,000) tulopuolelle oli erikseen merkitty myöskin entinen 1876 kolmeksi vuodeksi merkitty kannatus 12,000 (oikeastaan 14,600) markkaa, joten siis yleisön puolelta toivottiin avustusta yhteensä 62,000 markkaa vuodessa! Syy miksei päätöksen tekemistä voitu lykätä tuonnemmaksi oli se, että jo huhtikuun alussa sopimus oli tehtävä taiteilijain kanssa. Kokouksen päätöksen johdosta otettiinkin jo erinäisiä henkilöitä oopperan palvelukseen.

Emilie Bergbomin kirjeistä olemme nähneet, että fusioonikysymys tuntuvasti hidastutti maaliskuun kokouksen päätöksen toimeenpanoa. Kun se vihdoinkin oli tyhjiin rauennut, kokoontuivat Suomalaisen teatterin ystävät Kleinehn ravintolaan 11 p. toukok. Tällä kertaa oli vain 36 henkeä saapuvilla,[108] mutta kokous päätti kumminkin pääasiassa pysyä entisen kokouksen kannalla, jonka mukaan molemmat osastot olivat ylläpidettävät. Muutoin sovittiin, että "Suomalaisen teatterin osakeyhtiö" oli perustettava entisen kannatusyhdistyksen sijaan ja valittiin sitä varten väliaikainen johtokunta, jonka jäseniksi tulivat K. Bergbom, K. F. Ignatius, Jaakko Forsman, Yrjö Koskinen ja K. F. Wahlström. Tämä johtokunta, joka sai tehtäväkseen muun muassa hallitukselle vahvistettavaksi jätettävän yhtiösääntöehdotuksen sekä näyttelijäseurueen ja orkesterin ohjesäännön valmistamisen, oli toimessaan pysyvä lokakuulla pidettävään yhtiökokoukseen. Sen ohella asetettiin (johtokunnalle avuksi sen toimissa sekä myös varajäseniksi) toimikunta, johon valittiin Emilie Bergbom, B. F. Godenhjelm (kirjailijana), B. O. Schauman, V. Löfgren, A. Almberg ja Alex. Streng (rahastonhoitajana).

Kuinka asiat sitten järjestyivät, saamme nähdä seuraavassa luvussa. Että nämä päätökset semmoisenaan eivät merkinneet sitä, että asema oli muuttunut valoisammaksi, on itsestään ymmärrettävä. Tämä näytäntökausi oli näet sekin tuottanut tappiota, jopa entistä suuremman. Kuinka suuri se oikeastaan oli, emme tarkoin tiedä, mutta varmaa on että teatterin velat tilivuoden lopussa yhteensä tekivät toista sataa tuhatta markkaa!

Kun ajattelee tätä menneen ajan tuottamaa velkakuormaa ja tulevan ajan tarpeita, joiden tyydyttäminen edellytti alituisia ja yhä suurempia uhrauksia, sekä ottaa huomioon, kuinka kateellinen vihamielisyys oli yltynyt yritystä kohtaan, jolla muutoinkin oli epälukuisia vastuksia voitettavana, ei ole lainkaan ihmeellistä, että moni alkoi epäillä koko teatteripuuhan oikeutusta. Olihan kansallisen näyttämön sivistyksellinen merkitys suuri ja olihan se näinä vuosina ollut kaunis ja valoisa ilmiö omansa virkistämään mieliä, joita loppumattomat taistelut suomalaisen kansamme luonnollisimpien oikeuksien saavuttamiseksi painostivat ja katkeroittivat; mutta eikö sen ylläpitäminen kuitenkin vaatinut liiaksi varoja ja voimia, eikö yritys ollut liian varhain ja liian rohkeasti alkuun pantu ja eikö ehkä olisi oikeinta jättää se siksensä odottamaan parempia aikoja? Tänä keväänä, jolloin Suomalainen teatteri oli joutunut synkimmälle taipaleelleen, tiedämme monen läheisenkin väliin miettineen tähän epätoivoiseen tapaan. Todistukseksi lainaamme seuraavat rivit eräästä kirjeestä, joka on päivätty 17 p. toukok., siis viikko Kleinehn kokouksen jälkeen:[109]

— — "Surullisinta kaikesta ovat teatteriolot. Niin, juuri ne ovat ruumistunut paha. Ne ovat vieneet katkeruuden ja suvaitsemattomuuden huippuunsa. Pahimmin vaikuttavat ne kuitenkin sen kautta, että ne aivan kohtuuttomasti vetävät huomiota puoleensa tärkeämpien asioiden kustannuksella. Puhe ja toimi kohdistuu ainoastaan teatteriin, niinkuin ei mitään muuta olisi olemassakaan maailmassa. Mutta onhan niin, että ihmiset enimmän rakastavat huvituksiaan. Teatteri on sitä paitse semmoista, johon jokainen pystyy aivan niinkuin lihakulhoon. Onnettomana hetkenä syntyi Kumpulaisen teatterianomus; se antoi aatelille ja porvareille tilaisuutta laajoihin ja leveihin puheisiin, joista ruotsinmielinen hallitus ja ruotsinmielinen yleisö saivat mitä parhainta tukea. Mitä merkitsevät talonpojat ja papit heidän rinnallaan semmoisessa asiassa! Ja mitä on nyt tekeminen? Tuskin 20,000 on merkitty niistä 50,000, jotka tarvitaan, ja kerrassaan uskomatonta on että koskaan päästäisiin jälkimäiseen summaan. Ja jos päästäisiinkin, — mihin tullaan, kun kaikesta päättäen näytteleminen on tapahtuva tyhjille huoneille? Kaarlo on mitä synkimmällä mielellä. Me keskustelimme juuri tänään ja olimme molemmat sitä mieltä, että tulevaisuus ei koskaan ole ollut niin pimeä kuin nyt. Vanhemmat vetäytyvät nähtävästi syrjään (Koskinen tuli johtokuntaan minun hartaan vaatimukseni johdosta, mutta ei näytä tahtovan ryhtyä asioihin), ja nuoremmat edustavat enemmän chauvinismia kuin he kykenevät toimimaan. Onneton on tuo nuoremmassa fennomaanisessa polvessa huomattava taipumus liian suureksi arvaamaan ei ainoastaan voimiamme vaan myöskin mitä meillä on. — Sitoumuksia taiteilijain kanssa on tehtävä ja on osaksi tehtykin, mutta ei tiedetä, ollaanko hengissä ensi syksynä. Vastaiseksi on toki yksistään koristeja otettu. Navrátil ei ole antanut kiinnittää itseään, hän on ensiksi koetteeksi laulava Dresdenissä, josta on saanut tarjouksen. Holm ei myöskään varmasti lupaudu: jos hän tulee täysin terveeksi, hän menee ulkomaille. Rva Achté on Kiikkalassa eikä tiedetä mitä hän miettii. Ida Basilier tulee kenties helmikuulla joksikin kuukaudeksi. Nti Ingman matkustaa ulkomaille. — Kyllä koko suomalainen ooppera on fennomaaninen onnettomuus, siitä alkavat kaikki olla yksimielisiä. Jollei se olisi ollut, olisi paljo toisin. Mutta puoluekunnia taikka oikeammin puolue-kunniantunto!" —