Vielä luemme seuraavatkin tapahtumat Suomalaisen teatterin historiaan.
Se vuosi, jolloin kansallinen näyttämö perustettiin, oli nerokkaimman näytelmärunoilijamme viimeinen. Aleksis Kivi, Nummisuutarein ja Lean runoilija, kuoli näet aamulla 31 p. jouluk. 1872. Jos milloinkaan, tuli kuolema silloin lempeänä vapauttajana kärsivän luokse. Jo kevättalvella 1871 oli Kivi tuotu Helsinkiin hoidettavaksi. Ensiksi hän oli uudessa klinikassa ja kesäkuun alusta Lapvikin hulluinhuoneessa. Sieltä hän uuden vuoden alussa parantumattomana toimitettiin kotiseudulleen, missä hän eli viimeisen aikansa Albert veljensä mökissä Tuusulan järven rannalla. Kun veli vuoden viimeisenä päivänä toi kuolinsanoman Helsinkiin, herätti se syvää liikutusta runoilijan ystävissä ja ihailijoissa, joiden luku silloin ei kumminkaan ollut suuri.[10] Uuden vuoden yönä Fredr. Cygnaeus kirjotti Morgonbladetiin "hyvästijätön", joka alkoi seuraavin sanoin:
"Onnellisimpien suloisin toivo on saada kauvan elää maan päällä; onnettomimmat eivät aina edes itsekään muista, että heillä on jälellä se lohdutus että voivat kuolla. Mutta ne jotka toivovat onnettomille hyvää, pitävät kiinni siitä lohdutuksesta ja tervehtivät ystävän hivuttavan elonkipinän sammumista samoilla tunteilla kuin he katselevat kotiaan uhkaavan tulipalon sammuttamista."
"Semmoisella tunteella kuulin sanoman, että tämän myrskyisen vuoden viimeinen päivä oli myöskin erään kovin onnettoman miehen myrskyisen elämän viimeinen."
"Runoilija Aleksis Kivi on tänä aamuna vapautettu siitä elämän ja kuoleman välitilasta, jossa hän viimeisinä aikoina on oleillut: välitilasta, joka on kamala jokaiselle kuolevalle, mutta toki kamalin yhdelle rikaslahjaisimpia henkiä mitä koskaan on maassamme syntynyt." — —
Lauantaina 4 p. tammik. aamupäivällä tapahtui hautaus Tuusulan kirkkomaalla. Sitä ennen oli Helsingistä saapunut ystäväjoukko, parikymmentä herraa ja naista, vainajan viimeiselle asunnolle. Ennenkuin arkku suljettiin, eräs näitä ystäviä, E. A. Forssell, piirusti ainoan alkuperäisen muotokuvan, joka tiettävästi runoilijasta on säilynyt. Paitse kasvojen piirteitä hän kuvasi mahdollisen tarkasti koko pään muodon, joka sitä varten kohotettiin ylös arkusta. Sentähden tässä muotokuvassa tunnemmekin korkeakaarisen, jalon runoilijaotsan, mutta kasvojen alaosassa ja varsinkin suun ympärillä on taudin ja kuoleman kouran jälkiä. Neidit Emilie Bergbom ja Minette Munck olivat kumpikin lähettäneet laakeriseppeleen ja niistä pantiin toinen vainajan päähän arkun sisään, jota vastoin toinen kiinnitettiin kukkien keskelle arkun kanteen pään kohdalle. Kun virren värssy oli neliäänisesti laulettu (helsinkiläisten joukossa oli yksinkertainen ylioppilaskvartetti), surusaatto lähti liikkeelle, ja ystävät kantoivat vuorotellen ruumisarkkua kirkolle saakka. Siunauksen toimitti pitäjän iäkäs rovasti C. Aspegren, puheen vainajan muistoksi piti tri J. V. Calamnius, ja laulajat lauloivat Paavo Cajanderin tilaisuutta varten sepittämät säkeet, jotka alkavat: "Vaipuos, vaivu, Synnyinmaasi helmaan!"
Jotenkin samaan aikaan kun kuolema vapautti Kiven elämän tuskista, tuli hänen nimensä toisestakin syystä mieleen saatetuksi semmoisissa piireissä, joissa se oli ollut sangen vieras jollei kokonaan tuntematon. Fil. kand. Rafael Hertzberg oli näet ruotsalaista teatteria varten mukailemalla ruotsintanut Kiven draaman Karkurit ja sen ensi-ilta oli ilmotettu 13 p:ksi jouluk. Sitä ennen oli Bergbom, joka viimeisinä vuosina oli hoitanut runoilijan kirjallisia asioita, Kiven ja hänen omaistensa puolesta vaatinut teatterilta kohtuullista tekijäpalkkiota draaman näyttelemisestä. Teatterin toimitusjohtaja oli kuitenkin antanut kieltävän vastauksen, koska muka johtokunta hyväksyessään kappaleen esitettäväksi oli sopinut Hertzbergin kanssa, että tämä suorittaisi välin tekijän tai hänen edusmiehensä kanssa. Tositeossa Hertzberg ei kuitenkaan ollut asianomaisilta pyytänyt kääntämislupaa, vaan päin vastoin Bergbomille selittänyt, että hän ei ollut velvollinen mitään maksamaan. Näin ollen Bergbom mainittuna päivänä julkaisi sanomissa seuraavan "protestin" eli vastalauseen:
"Kaupungin sanomissa ilmotetaan, että Uudessa Teatterissa tänä iltana aiotaan näytellä Aleksis Kiven 'Karkurit' näyttämöä varten mukailtuna ja käännettynä."
"Min paljo kuin minua ilahuttaakin, että nerokkaan draamarunoilijamme teos on saava oikeutetun sijan teatterin ohjelmistossa, en voi olla julkilausumatta syvää hämmästystäni siitä täydellisestä hienotunteisuuden ja oikeuden vaatimusten laiminlyömisestä, jota teatterin johtokunta tässä asiassa on osottanut."
"Teatterin johtokunta ja ruotsalainen mukailija ovat omavaltaisesti, pyytämättä tekijän taikka hänen edusmiehensä lupaa, anastaneet Kiven teoksen näyttämöä varten. Sen lisäksi ovat he täydellisesti ylenkatsoen kaikkialla muualla lain ja meilläkin tavan tunnustaman säännön, että kirjallinen omaisuus on omaisuutena pidettävä ja sen omaksi ottaminen siis korvattava, kieltäytyneet suorittamasta penniäkään siitä tulosta, joka heillä on oleva Kiven teoksesta. Tämä vastakohtaisuus teatterin johtokunnan rahallisen neuvokkuuden ('finansiell förslagenhet') ja runoilijan voimattomuuden välillä on sitä räikeämpi kuin Aleksis Kivi elää surkeimmassa kurjuudessa. Eivätkä teatterin johtokunta ja näyttämöllinen mukailija voi puolustella itseään tietämättömyydellä taikka unohduksella, sillä yksityisesti on heitä muistutettu kaikista näistä seikoista."