Toinen kotimainen uutuus oli G. von Numersin Elinan surma, joka vaatii laajanlaista käsittelyä.
Olemme jo ennen osottaneet, kuinka tuntuvasti Bergbom on vaikuttanut Numersin näytelmien lopulliseen muotoon, mutta tällä kertaa on erikoisen tärkeää kääntää huomio heidän yhteistyöhönsä, jonka tulos Elinan surmakin on. Niin ei ainoastaan sentähden että tämä draama aineen ja taiteellisen suorituksen puolesta on muita arvokkaampi, vaan senkin vuoksi että heidän osallisuudestaan tähän teokseen on julkisuudessakin ollut puhetta ilman että kysymystä sentään olisi lopullisesti selvitetty. Onneksi on todistuskappaleita olemassa, jotka luovat tyydyttävää valoa näytelmän syntyhistoriaan, ne kun näyttävät missä kohden Numers kaipasi apua ja missä määrin sitä annettiin. Tarpeetonta lienee sanoa, ettemme tässä kuitenkaan voi syventyä yksityisseikkoihin, vaan rajotumme tärkeimpään.
Ensi kerran mainitaan kappale taikka oikeastaan sen perusaihe Numersin kirjeessä 21/2 1888. "Elinan surma on vaikea", sanotaan siinä, "etenkin syystä että silmäni vähitellen aukenevat näkemään mitä nykyajan dramatiikka on". Samalla kirjoittaja pyytää Bergbomin kautta saada [R. Tengström] "Finsk Anthologi'n", jossa Elinan surma-runo on ruotsinnettuna, taikka [K. A.] Bomanssonin tutkimuksen "surullisesta tapauksesta". Tästä päättäen he jo olivat keskustelleet aiheesta, eikä liene rohkeata olettaa, että Bergbom, jolle se oli vanhastaan tuttu (kts. I, siv. 155), oli suositellut sitä Numersille, joka tietenkin on aivan pintapuolisesti, jos ollenkaan, perehtynyt suomalaiseen kansanrunouteen. Kumminkin tulivat Tuukkalan tappelu ja Kuopion takana väliin, eikä Elinan surmasta puhuta — kirjeissä näet — ennen kun 1890. Sen vuoden alusta on epäilemättä eräs päiväämätön kirjoitus, jonka Numers on laatinut palattuaan Helsingistä (hän kävi siellä muun muassa silloin kun Kuopion takana näyteltiin) ja jossa hän esittää miten hän oli ajatellut näytelmän perusteltavaksi.[126] Siitä mainitsemme pääpiirteet:
Klaus Kurjella on ensimäisen vaimonsa Sigrid [draamassa: Kaarina] Flemingin kanssa poika, Arvid nimeltä, nuori pappi [sitten piispa] Turussa. Laukossa emännöitsee Sigridin kaunis sisar, 30-vuotias Kirsti Fleming. Klaus ja Kirsti palavat intohimoisesta rakkaudesta toisiinsa, mutta kirkko ei salli aviota langon ja kälyn välillä, jota paitse heitä erottaa salainen rikos — ehkä on kansa oikeassa syyttäessään ylpeää, vihattua Kirstiä enkelimäisen Sigridin kuolemasta. Parannuksen ja sielunrauhan toivossa Klaus nai viattoman Elina neitsyen, mutta kun Kirsti yhä jää taloon, kehittyy näiden kolmen taikka neljänkin elämä — neljäs onneton on Klaun palveluksessa oleva nuori ritari, Uolevi Fincke [sitte Frille], joka lempii Elinaa — sietämättömän tuskalliseksi. Silloin käy Arvid pappi kotona, huomaa isän ja tädin keskinäiset tunteet, miten he koettavat salata niitä toisiltaan ja muilta, ja nuhtelee heitä yhdessä. Tämä kiihottaa Kirstin katkeruutta ja hän menee kihloihin Uolevin kanssa, sittenkään matkustamatta pois. "Pirullisen" kaksinpuhelun jälkeen Klaus lähtee matkalle. Kirsti neuvoo Elinaa menemään pikku rakennukseen, missä saisi nukkua rauhassa. On jo pimeä kun huudetaan, että pikku rakennus palaa. Liian myöhään Kirsti ilmottaa Elinan makaavan siellä. Kansa syyttää Kirstiä murhapoltosta, ja kun tämä etsii suojaa Klaun luona, jonka tulipalon hohde on palauttanut, hän työntää Kirstin kansajoukkoon, joka surmaamalla hänet kostaa Elinan kuoleman. Klaus itse karkaa metsään ja hukkuu yrittäessään järven yli. "Rikos on erottanut Klaun ja Kirstin toisistaan, heikkoudesta he pysyvät lähellä toisiaan, ja se heikkous tuottaa heille julman koston."
Kuinka paljo tässä aineen vanhimmassa muodostuksessa jo on Bergbomin omaa, on mahdoton tarkoin sanoa. Kuitenkin eräs Bergbomia lähellä seisonut henkilö muistaa hänen ehdottaneen, että Kirsti oli tehtävä Klaun vaimon sisareksi ja aatelisnaiseksi. "Muuten siitä ei tule tragediaa", hän oli sanonut. "Jos Kirsti on 'piika', niinkuin runossa, ei voi ymmärtää, että Klaus hänen tähtensä surmaa Elinan." Tämä muutos onkin tärkein kohta, missä alkusuunnitelma eroaa kansanrunosta.
Syksyllä s.v. Numers kirjoittaa valmistuvasta draamasta:
(24/9). — "Elina alkaa jo tulla liian vanhaksi talossa — — muuten kummallinen kappale siinä, että Klaus ja Kirsti pakinoivat läpi viiden näytöksen ja muut vain ovat läsnä ollen milloin mielissään milloin pahoillaan — — ei mitään monoloogeja!!! ja laitokset hyvin helppoja, enimmäkseen vain suuri sali — mutta vaikea se on kirjoittaa kaiken psykologian tähden. Se tulee lyhyenlaiseksi, ehkä 90 sivua — tavallinen 5-näytöksinen näytelmä tekee yli 100 tai 110." —
(28/9). "Vai niin! Sinulla on jo Elinan kulkusuunnitelma valmiina — lokakuu — tammikuu — hyvä! Kesällä olin pari päivää Laukossa. Elinan surma on ensimäinen kappale, joka minua pelottaa ja jonka ensi-illaksi en uskalla tulla. Liikun tässä vaarallisemmalla alalla kuin ennen. En ole, suoraan sanoen, koskaan ennen ollut huolestunut. No, saammehan nähdä mitä sinä aluksi sanot. — — Kaksi ja puoli tuntia luulen Elinan kestävän, sillä näyttämömuutokset ovat helppoja — kun vain loppu onnistuisi. Koetan puhua suoraa kieltä, mutta kun ei saa käyttää monoloogia, niin täytyy herrojen arvostelijain arvata ajatuskulku liikunnoista. Mitä siihen mahtaa. — Ehkä nyt istutaan jatkamaan neljättä näytöstä ja piinataan hetken Kirstiä. — Kuinka olisi kuvitella Kirstiä vaaleakiharaiseksi, pohjoismaiseksi 30- tai 25-vuotiaaksi neitoseksi. Mustat pirut ovat niin vanhanaikuisia. Ei silti että Kirsti on laisinkaan mikään piru." —
Tämän nojassa päätämme aikaisimman laitoksen valmistuneen lokakuulla 1890. Tästä laitoksesta on Bergbomin jälkeenjääneiden paperien joukossa jäljennös,[127] joka pääasiassa pitää yhtä ylempänä selostellun suunnitelman kanssa, paitse että Arvid on kokonaan jätetty pois. Toiminnan kulku on yleispiirteiltään seuraava:
Ensimäisessä kuvaelmassa (tapahtuu Birgitanpäivän aattona, Laukon metsäisellä järvenrannalla) saadaan kuulla kaikki pahat huhut Kirstin ja Klaun suhteesta, Sigrid-vainajan kummittelemisesta y.m. Niitä juttelevat Elina ja Uolevi kravustaessaan ja sitten (kun nämä ovat rovastin kanssa soutaneet Suomelaan) kartanon alustalaiset. Tavatessaan Elinan rannassa Klaus lupaa pian käydä Suomelassa. Kerjäläismunkki esiintyy, mutta mitään puhumatta. — Toisessa (tapahtuu samoin kuin seuraavat kuvaelmat, paitse viimeistä, Laukon salissa) Klaus ilmottaa Kirstille, joka haaveilee yhteistä onnea kaukomailla, että heidän täytyy erota, sillä hän aikoo naida Elinan, ja huolimatta Kirstin raivosta ja rukouksista hän jättää hänet epätoivoon kamarinsa oven taakse.[128] — Kolmannessa vietetään Elinan ja Klaun tulijaispidot komeine menoineen ja tansseineen. Kirsti kehottaa onnetonta Uolevia tulemaan palvelukseensa, hoitamaan Vääksyä. Mutta lähdöstä ei tule mitään, niinkuin näkyy neljännestä näytöksestä (tammikuulla). Silloin on kirkossakäynti ja juhla Laukossa sen johdosta, että Elina-rouva on antava Klaulle perillisen. Turhaan vaativat Uolevi ja rovasti Kirstiä lähtemään Laukosta, Kirsti vaan hurjistuu, uhkaa kamalasti Klauta ja sanoo lopuksi, että hän itse kantaa sydämensä alla Klaun lasta, mutta Elinan lapsi on Uolevin. — Loppu on runon mukainen. Kirsti on sulkenut Elinan ja Uolevin yhteen huoneeseen, jossa molemmat palavat rakennuksen mukana. Raivostunut kansa saa Kirstin käsiinsä ja sitoo hänet, samassa nähdään Klaun syöksyvän järveen. Kerjäläismunkki päästää Kirstin siteet ja vie hänet mukaansa — kansa sanoo pirun vieneen omansa.[129]