"Vaikka Suomalaisen teatterin Johtokunta mielellään olisi suostunut Teidän pyyntöönne saada 'Elinan surma'-näytelmän käsikirjoitus käännettäväksi ja julkaistavaksi tanskankielellä, katsoo Johtokunta kuitenkin, velvollinen kun se on valvomaan Suomalaisen teatterin etua, ettei sen vielä [ännu icke] tule luopua siitä yksinomaisesta omistusoikeudesta kappaleeseen, jonka Te kirjelmällänne 20 p:ltä maaliskuuta olette tälle laitokselle myöntänyt. Niinkuin muistanette kuului tämä kirjelmä seuraavasti":
"'Herra Tri K. Bergbomilta olen tänään vastaanottanut kuusisataa (600) markkaa Suomalaisen teatterin puolesta palkkiona murhenäytelmästä 'Elinan surma', jonka tähden tämä kappale, niin näyttelemisoikeuteen kuin mihinkä muunlaiseen julkaisemiseen nähden tahansa, yksinomaisesti on tämän teatterin oma, siksi kun se siitä toisin päättää — tunnustetaan kiitollisuudella. Suinula, 20 p. maalisk. 1891. Gustaf v. Numers.'"
"Jotta kumminkin olisitte vakuutettu siitä että Johtokunnan tarkotus ei lainkaan ole pyytää kohtuutonta voittoa mainitusta omistusoikeudesta, tahtoo Johtokunta täten julkilausua, että Suomalainen teatteri — huolimatta siitä rajattomasta oikeudesta, jonka ylempänä otettu kirjelmä sille antaa — omasta puolestaan Teidän eduksenne luopuu niistä palkkioista, jotka mahdollisesti voidaan saada myymällä näyttelemisoikeus jollekin teatterille taikka kustannusoikeus jollekin kustantajalle. Lisätodistuksena Johtokunnan toivomukseen kykynsä mukaan pitää etuanne silmällä ottaa se muistuttaakseen, että se vapaaehtoisesti toimeenpani sen resettinäytännön, jonka kautta Teidän alkuperäinen palkkionne enennettiin 960 markalla. Helsingissä 11 p. toukok. 1892."
Numers oli tyytymätön tähän vastaukseen ja lähetti sen Nya Pressenille julkaistavaksi. Lehti painattikin asiakirjan ja liitti siihen omasta puolestaan (samoin kuin Päivälehti pari päivää myöhemmin) mietteitä, joiden pääsisällys oli se, että johtokunnalla epäilemättä oli ollut laillinen oikeus kieltää, mutta että sen siveellinen oikeus ehdottomasti oli suostua Numersin pyyntöön, sitä enemmän kun se muka jo oli kappaleella ansainnut kymmeniä tuhansia[139] eikä sen painattaminen vieraalla kielellä taikka näytteleminenkään ulkomaalla vahingoittaisi teatteria. Juuri tähän se on kuin U. S. viittaa, mutta asian julkinen käsittely ei rajottunut siihen. Asiaa kosketeltiin vielä Matinkin kirjeessä (29/5), jossa Nya Presseniä ja Päivälehteä vastaan huomautetaan, että Numers ei ollut Elinan surman "yksinomainen tekijä", vaan oli siis eräällä toisellakin miehellä jotakin "sanomista, kun on kysymys kappaleen julkaisemisesta ja kääntämisestä", että johtokunta ainoastaan vastaiseksi oli kieltänyt luopua käsikirjoituksesta sekä että tarkotus ei suinkaan ollut pitää sitä minään salattuna aarteena, vaan on jo keskusteltu kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa näytelmän julkaisemisesta suomenkielellä. Nämä huomautukset saivat Numersin itsensä esiintymään julkisuudessa. Jonkun päivän päästä luettiin Nya Pressenissä Numersin 30/5 laatima, Matille osotettu kirje, jonka pääkohdat olivat seuraavat:
"Asian aluksi en tunnusta niin mitään työnosallisuutta kenenkään puolelta 'Elinan surmaan' enkä mihinkään muuhunkaan draamalliseen teokseeni".[140] — — "Minun luovutukseni maalisk. 20 p:ltä 1891 koskee ruotsalaista käsikirjoitustani sanasta sanaan sellaisena kuin se silloin luovutettiin, ja kaikkein vähimmin suostun siihen, että se julaistaan painosta siinä kunnossa kuin olen nähnyt sitä näyteltävän Suomalaisessa teatterissa. Siinä oli muutoksia tekstissä, jotka leikkasivat niinkuin soraäänet koko olentoani ja saattoivat minut täyteen raivoon (!)" —
Kun tämä hämmästyttävä kirjoitus ilmestyi, oli Bergbom ulkomailla ja riidan jatko jäi välttämättömästi myöhemmäksi. Koska kumminkin lienee asianmukaisinta yhdellä rupeamalla suorittaa tämä ikävä juttu, jatkamme tässä selostusta, joskin se vie meidät kauas muitten tapahtumain edelle.
Semmoisena kuin asia oli ennen Numersin kirjoituksen julkaisemista, olisi se kaikesta päättäen ollut sovitettavissa. Johtokunnan "ei vielä" johtui siitä, ettei se voinut pitää näytelmää loppuunnäyteltynä, vaan katsoi luonnolliseksi velvollisuudekseen lykätä teatterin oikeuden luovuttamisen vastaiseksi, ja Bergbom puolestaan tahtoi, että draama ensiksi julkaistaisiin suomenkielellä semmoisena, joksi se yhteistyön kautta oli muodostunut. Numersin kirjoitus pilasi kokonaan aseman. Jos hän olisi kirjoittanut esim. siihen tapaan, että hän vaati yksinomaista määräämisoikeutta kappaleeseen sentähden että Bergbom ei ollut esiintynyt taikka tahtonut esiintyä tekijänä Numersin rinnalla, vaan jättänyt tälle totta kyllä kunnian, mutta myöskin edesvastuun ja häpeän mahdollisesta epäonnistumisesta, niin olisi ollut vaikea tehdä sitä vastaan mitään pätevää muistutusta. Toista oli kun Numers julkisesti kielsi Bergbomilta kaiken työnosallisuuden, jopa väitti hänen pahasti turmelleen näytelmän tekstiä. Se oli suora, jopa törkeä loukkaus entistä työtoveria ja ystävää kohtaan. — Ymmärtääksemme kuinka Numers saattoi näin kirjoittaa vastoin kaikkea sitä mitä hän ennen oli monta kertaa kirjeissään lausunut, tahdomme jo tähän panna otteen toista vuotta myöhemmästä kirjeestä (28/10 1893):
— "Sanot minun Nya Pressenissä lausuneen, ettei sinulla ole mitään osaa teoksissani. Sitä en ole koskaan tehnyt enkä olisi koskaan voinut sitä tehdä. Päin vastoin olen kaikissa tilaisuuksissa, sekä harvojen että useampien henkilöiden seurassa, jossa kysymys on tullut puheeksi, nimenomaan huomauttanut sinun suuresta osastasi teoksissani ja menestyksessäni. — Nya Pressenissä sanon minä: 'jag erkänner intet medarbetarskap af någon j.n.e.' [en tunnusta mitään työnosallisuutta kenenkään puolelta] ja muistan kauan miettineeni tavatakseni oikeaa sanaa. Minä ymmärrän sanan niin, että avustaja (medarbetare) on yhtiökumppani, jolla yhtä suuren panoksen takia on yhtä suuri oikeus [kuin toisella yhtiökumppanilla] määrätä teoksen hyvästä ja pahasta sekä silloin myöskin panna nimensä alle ja siten ensi hetkestä vastata siitä, jos se tekee fiaskon taikka ei. — Sitä minä en voi sinulle myöntää, sillä minun mielestäni on minulla suurempi osa." —
Jos nyt oletammekin, että Numers sepittäessään kirjoitustaan Mattia vastaan ajatteli niinkuin hän tässä sanoo, niin ymmärrämme toiselta puolen, ettei se mitään vaikuttanut asian menoon. Tavallinen lukija ei voinut käsittää hänen sanojaan muuten kuin ehdottomaksi väitteeksi, että Bergbom ei ollut häntä avustanut vaan päin vastoin pilannut hänen kappalettaan — selitys tuli 17 kuukautta aikansa jälkeen eikä silloinkaan julkisena! Seuraus olikin, että jutun jatko ei vienyt sovintoon.
Syyskuulla Numers kääntyi uudella kirjoituksella johtokunnan puoleen, jossa hän viitaten siihen mitä oli Nya Pressenissä lausunut ja sanoen, että hän oli (vaikkei sitä kirjelmässä sanotakaan) tarkottanut vain yhdeksi vuodeksi luovuttaa oikeutensa teatterille. Tällä kertaa johtokunta vastasi, että se lähettää Numersille hänen alkuperäisen käsikirjoituksensa, mutta ei niitä käsikirjoituksia, jotka olivat syntyneet yhteistyön kautta Bergbomin kanssa. Syynä näiden jälkimäisten pidättämiseen johtokunta (paitse sitä että se viittaa edelliseen kirjelmäänsä) "tahtoo myöskin huomauttaa, että kysymys menneestä keväästä on joutunut uudelle kannalle, joka antaa lisää syytä olla vastaiseksi luopumatta siitä oikeudesta kappaleeseen, joka Suomalaisella teatterilla on. Niinkuin hyvin tiedätte, Bergbom ei ennen ole julkisesti eikä yksityisesti esittänyt persoonallisia vaatimuksia puheenaolevaan näytelmään nähden, mutta sitten kun Te olette katsonut hyväksi loukkaavalla tavalla julkisesti kieltää sen osan, joka hänellä on ollut draaman valmistamisessa, on hän sitä mieltä, että hänen tulee vaatia oikeudelleen tunnustusta ja vastustaa sentähden kappaleen luovuttamista Teille, ennen kun Teidän välillänne syntynyt erimielisyys (kontrovers) on sovittu." Itse riitaan johtokunta ei voinut eikä tahtonut sekaantua, mutta oli päättänyt pitää kiinni teatterin oikeudesta, siksi kun se oli ratkaistu ja määräämisoikeus, mikäli se riippui tekijöistä (författarskapet), oli selvillä.