Minkälaiset olot muuten olivat maaliskuulla, näemme seuraavasta otteesta Emilien kirjeestä Betty Elfvingille 18/3: "Kiitos lähetyksistäsi eläkekassan arpajaisiin! Olet aina uskollinen ystävämme hädässä ja ilossa. — Muutamia päiviä ennen arpajaisia [5/3] sairastuin äkkiä kovaan kuumeeseen ja vieläkin olen sairas; kuitenkin liikun jo ylhäällä, mutta voimani ovat poissa. Kolme päivää peräkkäin olon koettanut kirjoittaa sinulle, jaksamatta kyhätä muutamia riviä. Kaarlokin on ollut sairas, häntä on ahdistanut kuume, vilutauti ja ääretön väsymys. Et voi uskoa kuinka ikävöimme tämän vaikean vuoden loppua ja kesälepoa; kaikki on niin ikävää ja pimeää, ettei tahdo jaksaa olla olemassa. Ehkä mieleni keventyisi, jos edes jaksaisin ulos raittiiseen ilmaan. Olemme epätietoisia minne lähteä keväällä; ensin ajattelimme Turkua, mutta nyt olemme alkaneet peljätä, että siellä kävisi kerrassaan huonosti ilman Ida Aalbergia. — Olemme varmat siitä että Ida ei tule Turkuun, eikä Lindforsin tauti näy hellittävän, hän on vuoteen omana loppiaisesta saakka." —
Luonnollisesti asiat eivät mainittavasti parantuneet huhtikuullakaan, eikä muuta voitu kuin vetää matka-arkut esiin ja lähteä maaseudulle. Muun muassa annettiin kolme kertaa Kuopion takana. Lattu esiintyi nyt Jussilaisena ja onnistui odottamattoman hyvin, osaksi kyllä noudattaen Salan esimerkkiä, mutta enemmän sentään itsenäisesti muodostaen kiitollista tehtävää. Viimeinen näytäntö Helsingissä oli 24/4 (Kansanvihaaja). Olihan se ikävä, että juuri tämän kevätkauden täytyi tulla niin köyhäksi uutuuksien puolesta, mutta ei Bergbom siihen mitään mahtanut. Ja kumminkin sattui juuri nyt, että eräs Ruotsalaisen teatterin ystävä (tri Ernst Lagus) maaliskuun alussa Nya Pressenissä vertaili toisiinsa ruotsalaisen ja suomalaisen näyttämön ohjelmistoa, tullakseen loppupäätelmään, joka oli sangen kunniakas jälkimäiselle:
Ruotsalaisessa teatterissa oli annettu 7 kotimaista kappaletta, jotka oli näytelty 29 kertaa, ja Suomalaisessa 13, jotka oli esitetty 51 kertaa. Kun ruotsalaisella näyttämöllä kaikkiaan oli annettu 31 näytelmää ja suomalaisella 27, tekivät kotimaiset edellisellä 25,6 pros. koko luvusta ja jälkimäisellä 48 pros. Operetteja oli ruotsalaisella näyttämöllä esitetty 7 [Sköna Helena, Niniche, Lilla hertigen y.m.] ja suomalaisella 0. Ruotsalaisessa teatterissa ei oltu näytelty ainoatakaan klassillista kappaletta; suomalaisessa ohjelmistossa tavattiin nimet: Calderon, Shakespeare, Schiller ja Molière, paitse Ibsen ja Björnson.
Muissakin suhteissa, tarkastaja lausuu edelleen, voitaisiin toisiinsa verrata teatterin ohjelmistoa, mutta miten katsookin on Ruotsalainen kaukana toisen perässä. Arvottomampaa ohjelmistoa kuin Ruotsalaisen teatterin tänä vuonna on vaikea ajatella pääkaupungin teatterissa, joka ei vapaaehtoisesti lue itseään toisen luokan teatteriksi. Edelleen myönnettänee, että moni ruotsalaisella näyttämöllä esitetty kappale on sitä laatua, että se ei ole voinut kohottaa siveellisyyttä enemmän kuin taideaistiakaan. — Loppupäätelmä on, että Ruotsalainen teatteri, jos se yhä on olemassa muuna kuin toisen luokan näyttämönä ilman kansallista merkitystä, on ohjelmistoon nähden kokonaan uudistettava.
Minkä tunnustuksen Bergbomille ja hänen työlleen tämä vertailu ja arvostelu sisältää, sen huomaa kun ajattelee mitä hän 1872 oli kirjoittanut Ruotsalaisesta teatterista (kts. I, s. 257). Kun Bergbom silloin ankarasti arvosteli ruotsalaista näyttämöä, oli hän muka haaveilija ja julkea parjaaja; nyt kun hän oli toteuttanut haaveensa ja luonut silloin olemattoman suomalaisen näyttämön, eräs ruotsalaisen puolueen mies itse arvostelee tuota teatteria samoin kuin hän!
Ensiksi Bergbom seurueineen matkusti Tampereelle, jossa 27/4-15/5 annettiin 10 näytäntöä. Ohjelmistosta mainitsemme vain Elinan surman, jossa Kirsti Flemingiä näytteli rva Saimi Järnefelt. Tehtävä oli vaikea nuorelle näyttelijättärelle, joka harvoin oli esiintynyt suuremmissa rooleissa, eikä kumma että hänen esityksensä oli kylmähkö verrattuna Ida Aalbergin tuliseen intohimoon; mutta sittenkin hän osasi vaikuttaa katsojiin ja tyydyttää niitä niin, että kappale (niinkuin ennen on mainittu) toukokuulla meni vielä kuusi kertaa. — Tampereelta teatteri muutti Hämeenlinnaan, ja siellä annettiin 12/5-22/5 kuusi näytäntöä. Täällä kävi Numerskin kerran katsomassa Elinan surmaa; Helsinkiin hän ei ollut tahtonut taikka niinkuin hän kirjeessään sanoo (kts. ylemp. s. 407) "uskaltanut tulla". Bergbom ei enään Hämeenlinnassa ollut koko aikaa mukana, vaan lähti hän 14/5, se on kohta kun näytännöt oli saatu hyvään alkuun, Turun kautta ulkomaanmatkalle, Parisi päämääränään. — Toukokuun viime päivinä palasi seurue vielä Helsinkiin, jossa 26/5-31/5 annettiin kevätkauden kolme viimeistä näytäntöä.
Emilie oli Helsingissä odottanut teatterin takaisin tuloa, mutta jo samana päivänä kun ensimäinen näytäntö annettiin, lähti hänkin Turun tietä ulkomaille. Hän oli iloinen että vapaa aika oli tullut ja toivoi matkasta, jolla tietenkin oli yhtyvä Kaarloon, sekä ruumiillista että henkistä virkistystä.
Tuskin tarvitsemme sanoa, että Suomalainen teatteri ja sen ystävät hyvin muistivat taidelaitoksen tänä vuonna täyttävän toisen vuosikymmenensä ja myöskin pitivät tapauksen viettämistä luonnollisena asiana. Että juhla oli toimeenpantava, olikin jo päätetty ennen kun teatteri lähti kiertomatkalleen, mutta juhlapäiväksi oli valittu 13/10, jolloin ensimäinen näytöntö oli annettu Porissa, eikä 22/5, jolloin teatterin kannatusyhdistys oli perustettu. Jälkimäisenä päivänä seurue oli Hämeenlinnassa ja esitti Elinan surman, ja Helsingissä muistutti sen merkitystä ainoastaan U. S:n pääkirjoitus, jossa luotiin katsaus teatterin vaiheisiin ja arvosteltiin sen vaikutusta kansalliseen sivistyselämään. Sille, joka on tämän kirjan lukenut, kirjoitus ei sisällä mainittavaa uutta, mutta kuitenkin yksi kohta on tähän otettava, syystä kun se koskettelee erästä seikkaa, joka vaatii lähempää selostusta. Suomalaisen teatterin vaikutuksesta lausutaan siinä näet muun muassa seuraavaa:
"Muistellessa miten heikolla kannalla draamallinen kirjallisuutemme oli kaksikymmentä vuotta sitten, täytyy tunnustaa, että Suomalainen teatteri on saanut suuria aikaan. Missä olisivatkaan Minna Canthin ja G. von Numersin tunnetut ja suositut teokset, jollei olisi ollut taidelaitosta, jossa niitä olisi otettu näyteltäväksi? Erittäinkin jälkimäiseen kirjailijaan nähden, jonka hyväksi nykyään kirjoitetaan Nya Pressenissä siitä tavasta, jolla häntä muka on Suomalaisessa teatterissa kohdeltu, voidaan varmuudella sanoa, että yksikään hänen teoksistaan ei olisi päässyt pöytälaatikkoa edemmäksi, eikä ainakaan yleisön suosioon, jollei Suomalaisen teatterin johtaja olisi ollut avullisena niitten tekemimisessä näyttämölle kelpaaviksi draamoiksi. Jo se kukoistus, jonka draamallinen kirjallisuutemme on saavuttanut, on mahtavasti vaikuttanut kaunokirjallisuuden muihinkin aloihin. Ei ole kiellettävissä, että yhdessä suhteessa karttunut tuotteliaisuus ja suuremmat vaatimukset ovat virvottavana sateena vaikuttaneet esim. novellikirjallisuutemme viime aikoina havaittavaan elpymiseen."
Otteen kolmas lause tarkottaa ikävää selkkausta, joka ei ainoastaan tehnyt loppua Numersin ja Bergbomin yhteistyöstä, vaan muutenkin oli häiritsevä ja kiusallinen. — Jo vuodenvaihteella oli työtoverien välillä syntynyt erimielisyyttä ja väärinkäsityksiä, joiden alkusyytä ei selvästi näe käsillä olevista kirjeistä. Se vain näkyy, että erimielisyys koski Bergbomin osallisuutta Numersin näytelmiin — jälkimäinen kun väittää sen olleen ainoastaan "kriitillistä" laatua — sekä siitä johtuvaa määräämisoikeutta Elinan surmaan. Mitä muutoin kinastuksen ensi jaksoon kuuluu, jätämme sen vähemmän tärkeänä sikseen, varsinkin kun meillä ei ole muita lähteitä kuin Numersin kirjeet. Ne ovat, niinkuin luonnollista on, yksipuolisia, eivätkä anna tietoa siitä mitä Bergbomin kirjeet hänelle sisälsivät.[138] Jutun toisen jakson luemme huhtikuulta, jolloin Numers pyysi saada Elinan surman käsikirjoituksen sentähden, että muuan tanskalainen (Åge Meier) tahtoi kääntää näytelmän tanskankielelle ja oli muka tarjonnut siitä runsaan palkkion — "hienointa [finast] olisi johtokunnalta ilman enempää polttaa koko kuitti [se on Numersin oikeudenluovutus!]". Koska pyyntö koski teatterin omistusoikeutta näytelmään, tuli kysymys nyt johtokunnan käsiteltäväksi, ja se ratkaistiin niinkuin nähdään seuraavasta vastauksesta: