Vähän myöhemmin (18/7) Sala kuvaa Emilie Bergbomille, kuinka idyllimäisesti he kahden elivät:
— "Olemme jo täydellisesti kotiutuneet uusiin oloihimme. Tohtori kylpee säännöllisesti joka päivä, on terve ja alati hyvällä tuulella, soittelee ja juttelee, jotta nää yhtämittaiset sadepäivätkin — hiljattain niitä oli kolme peräksyttäin — kuluvat kutakuinkin hupaisesti. Ja sitte meillä on hyvä joukko kirjallisuutta ja erittäin hauska palvelustyttö."
"Sadepäiväin huviksi panimme hiljattain toimeen konsertin. Kaksi sitraniekkaa soitteli kokonaisen iltakauden salongissamme täkäläisiä kansanlauluja. Ne ovatkin harvinaisen kauniita ja sävelrikkaita."
"Asuntonamme on kaksi ullakkokamaria neljännessä kerroksessa. Balkonkimme alla kohisee ryöppyisä Achen. Vastakkaisella rannalla kohoaa terassimainen Berchtesgaden puutarhojensa siimeksessä ja sen takana taas taruistaan kuulu Untersberg 'wunderschön und romantisch sogar!' — se on nyt tavallinen ihastelulauseemme."
"Ette ensinkään tarvitse peljätä, etten kestäisi Tohtorille vuorikiipeilyssä. Olen nyt jo tanakampi kuin hän. Mitäs kun hän on niin lihava. Hengästyy pienimmässäkin nyppylässä. Olut onkin julistettu pannaan pöydästämme. Viinistä ei sentään ole vielä hennottu luopua, vaikka sekin on supistettu puoleen pulloon päivässä. Muuten syömme kotona — klo 9 ja klo 1. Ja sitten vielä voileivän illalliseksi ja raikasta vettä päälle. Kaikin puolin tyytyväisiä huusholliin!" —
Samana päivänä kun Kaarlo kirjoitti ensimäisen kirjeensä Berchtesgadenista, luettiin Päivälehdessä (seuraavana päivänä U. Suomettareenkin painettu) haastattelu rva Canthin luona, joka sisälsi sen hämmästyttävän uutisen, että hän paraikaa kirjoitti uutta draamaa — ruotsinkielellä, Ruotsalaista teatteria varten! Kun häneltä tiedusteltiin syytä kielen vaihtamiseen, hän oli ensin arvellut sen olevan kylläksi, että häntä "huvittaa" kirjoittaa ruotsiksi, mutta sittemmin hän oli kumminkin ilmituonut erinäisiä seikkoja, jotka olivat tehneet Suomalaisen teatterin hänelle vastenmieliseksi. Siten hän paheksui sitä tapaa, jolla Numersia oli kohdeltu, edelleen että Kovan onnen lasten näytteleminen oli lakkautettu yhden illan jälkeen "ilman selityksiä syistä" (vaikka yhtä karkeakuorinen kappale, Thérèse Raquin, oli myöhemmin näytelty ja Kovan onnen lapsia oli voitu esittää Uudenmaan pataljoonan julkisissa seuranäytännöissä) sekä vihdoin, että teatterin "näkyi täytyvän ottaa huomioon U. S:nlaisen lehden arvostelijoita, joista muun muassa eräs oli julistanut Papin perheen esittämisen kansannäytäntönä sopimattomaksi — ja näkyy teatteri kieltoa totelleen". Tämän vuoksi rva Canthia halutti "kääntyä yleisön puoleen, joka oli osottanut häntä paremmin ymmärtävänsä ja voivansa kirjailijaa hellemmin ja hienommin kohdella". Lopuksi hän oli sanonut "vähän välittävänsä siitä mitä ihmiset sanovat", vaikka "tietysti tullaan huutamaan, että hän on puolueensa pettänyt, että on liitossa viikinkien kanssa y.m." Syy lisäksi miksi hän kirjoitti ruotsiksi oli sekin, että, "kun fennomaniaa aina on käytetty usutusvälikappaleena, agitatsionikeinona kaikkia niitä vastaan, jotka eivät sovi kuin valetut sen kannen alle, hän tahtoi näyttää ettei siitä vähääkään välittänyt". Bergbomin nimeä ei mainita kertaakaan koko kirjoituksessa, mutta kuitenkin syytökset olivat suorastaan kohdistetut häneen, sillä teatterinjohtajahan se on, joka määrää ohjelmiston, joka kohtelee hyvin tai pahoin kirjailijoita. Ja tämmöinen isku miehelle, jonka uhrautuvaa harrastusta Suomalaisen teatterin hyväksi Minna Canth ennen oli rajattomasti ihaillut, opettajalle, jota hänen oli "kiittäminen henkisestä herätyksestään", jonka ohjaus hänelle ennen oli ollut kallista kalliimpi, ystävälle, jonka seurassa hän oman tunnustuksensa mukaan oli "elänyt elämänsä rikkaimpia hetkiä!" On sanottu, että naiset ja lapset ovat julmia. Eiköhän Minna Canth iskiessään nauttinut siitä että tiesi iskun sattuvan hellään sydämeen? Semmoiseen tunneihmiseen kuin Bergbom oli, täytyi iskun tunkea sydämen sisimpään. Että niin kävikin, sen seuraavat kirjeet todistavat. Mutta ne näyttävät myöskin, kuinka hän seisoi jokapäiväisiä vihan ja koston tunteita ylempänä, jotka useimmille olisivat olleet lähimpänä.
"Sunnuntaiaamuna [24/7]. Rakas sisar! Kaksi sanomattoman tuskallista päivää. Kaksi unetonta yötä. Pullo sampanjaa, jonka tyhjensin yhdellä siemauksella, saadakseni lepoa. Sitte suuri käännekohta, jolloin makasin ja itkin pari tuntia. Sen jälkeen aloin tutkia itseäni. Nyt olen levollinen."
"En tahdo puhua Minnan menettelystä. En tahdo syyttää häntä, sillä silloin täytyisi minun myöskin puolustaa häntä ja sitä en voi syyttämättä toisia ja minulla on niin kylläkseni meillä vallitsevasta eripuraisuudesta. Tässä yleisessä hajaannuksessa on mieletöntä etsiä yksityisen syytä. Epäsopu Suomettaren ja Päivälehden välillä, Minnan luopuminen — isku iskun perästä. Ja kenties on vielä jotain tulossa. On vain varottava, ettei rohkeus mene. Tämä syksy, tämä syksy! Kuinka kestämmekään sen? Vähitellen on kai aika uudestaan rakentava sen, mikä nyt näyttää mahdottomalta — mutta ensi aikana. Niin, tarvitaan mielenmalttia."
"Aion kirjoittaa Minnalle. Pitkän kirjeen. Seurauksia en siitä odota. Mutta omatuntoni käskee minun olla vetäytymättä pois lausumatta sanaani. Ei mitään yrityksiä saada häntä taipumaan. Ei myöskään nuhteita. Mutta — mahdollisuuden mukaan — tasapuolinen esitys asiasta. Kuinpa vain voisin olla tyyni. Tyyni ilman velttoa myöntyväisyyttä."
"Minulla ei ole mitään iloa tästä kesästä. Ensin erimielisyys Numersin kanssa ja nyt tämä isku ovat heittäneet semmoisia varjoja kaiken yli, että minulla ei ole hetkenkään lepoa. Se sielunrauha, joka on minulle niin välttämätön, on tällä kertaa hukattu."