Tuli sitte teatterin _20-vuotisjuhla _13/10, joka keräsi täyden huoneen juhlapukuista yleisöä. Juhlatunnelman sytytti ohjelman suoritus, se kun oli niin kokoonpantu kotimaisista aineksista, että siinä kuvastui menneiden vuosikymmenien tulos. Esitettiin näet: Tietäjä (II), Murtovarkaus (III), Vieraita odottaessa, Kuopion takana (II) ja Nummisuutarit (II) — yksi näytös kultakin etevimmältä suomenkieliseltä draamakirjailijaltamme. Näytännön loputtua yleisö mitä innostuneimmin osotti kiitollisuuttaan Kaarlo Bergbomille, jolle eläköönhuutojen kaikuessa näyttämölle ojennettiin kolme laakeriseppelettä. Yhdessä, teatterin ystävien antamassa, luettiin seuraava nauhoihin painettu kirjoitus:
Kaarlo Bergbomille 1872-1892.
Sulle, joka taiteen uuden, ennen tuntemattoman,
Suomenmaahan istutit ja kukkivaksi loit,
Laakerseppeleen me tarjoamme tämän vihannan
Palkkioksi kaunihista minkä meille soit.
Halpan' ällös pidä meidän lahjaa, vaikka välehen
Lehti sen on kuivunut ja maahan varissut —
Kuva vaan se seppeleen on paremman ja ikuisen,
Jonka kansan rakkaus on päähäs kietonut.
Toisessa oli kirjoitus:
Kaarlo Bergbomille, Uuden työalan raivaajalle suomalaisille naisille.
Suomen Naisyhdistyksen jäseniä.
Vielä antoi Bergbomille seurueen jäsenten puolesta kukkasvihon nti Emilie Stenberg. Myöskin Emilie Bergbomille osotettiin lämmintä kiitollisuutta ja ojennettiin hänellekin komea kukkasvihko. — Näytännön jälkeen yhtyivät teatterin johtokunta ja jäsenet yhteiseen illanviettoon arkadian lämpiöön. Siinä tilaisuudessa Bergbom puhui lämpimiä muistosanoja manalaan muuttaneiden muistoksi, joita jo oli monta, nimittäin Vilho, Lundahl, Korhonen, Törmänen, Duncker, Holm, Böok, Hahl, Tervo, Kallio, Hilda Asp ja Sala; A. Almberg puhui Kaarlo ja Emilie Bergbomin sekä samalla myöskin Hedvig Raa-Winterhjelmin kunniaksi ja professori Tudeer esitti teatterin nykyisten jäsenten ja tulevaisuuden maljan.
Huolimatta yleisön kylmäkiskoisuudesta teatteria kohtaan — tänä syksynä se sentään oli hyvin ymmärrettävä, sillä katovuoden tähden oli taloudellinen ahdinko maassa tavattoman suuri — jatkettiin työtä väsymättömällä innolla. Siten voitiin 19/10 ensi kerran esittää merkillinen uutuus, E. Tammisen suomentama Schillerin Wilhelm Tell. Nytkin johtaja oli oikein arvostellut joukkonsa voimat. Niinkuin tietty on, ei tämä mainio näytelmä niinkään vaadi yksityisiä suuria kykyjä kuin sitä että lukuisat esiintyjät ovat harjotetut hyvään yhteisnäyttelemiseen, ja siihen Bergbom olikin pannut pääpainon. Suurin, innostava vaikutus lähti kansankohtauksista. Yksityisistä mainittakoon: Leino, joka Wilhelm Tellinä oli voimakas ja reipas; Falck, arvokas ja vaikuttava vanhana Attinghausenina; Halme, sangen onnistunut Stauffacherina, rva Järnefelt, joka oli etevimpiä vanhana onnettomana naisena. Näytelmä meni yhtä mittaa kuusi kertaa ja seitsemännen toisena joulupäivänä. —
Vielä suurempaa huomiota herätti lähinnä seuraava uusi kappale, sillä se oli kotimainen alkuteos, ruotsalaisena runoilijana mainehikkaan Karl A. Tavaststjernan sepittämä, Juhani Ahon suomentama 4-näytöksinen näytelmä Uramon torppa.[156] Tämä kansanelämän kuvaus ansaitsikin mielenkiintoa ei ainoastaan tekijän tähden eikä aiheenkaan tähden, joka oli otettu paljon lukijoita saaneesta ja väittelyä synnyttäneestä romaanista "Kovina aikoina", vaan sen vuoksi että näytelmä oli varsinkin toiseen ja kolmanteen näytökseen nähden etevästi sommiteltu. Ensi-iltana 9/11 ahdinkoon täysi huone seurasikin jännityksellä toiminnan dramaattista, tärisyttävää kulkua, ja vaikka neljäs näytös oli vähemmän tyydyttävä, oli yleisvaikutus tavallista repäsevämpi ja puhkesi esiin voimakkaissa suosionosotuksissa näyttelijöitä ja tekijää kohtaan. Näytelmä, jossa ehdottomalla realismilla kuvataan tosielämästä otettuja luonteita, nälkäajan kärsimyksiä ja rikoksia, oli jos mikään omansa Suomalaisen teatterin esitettäväksi, ja näytteleminen tyydyttikin korkeita vaatimuksia. Että Leino oli hyvä Kalle Pihlinä saattoi edeltäkäsin arvata, mutta erityistä huomiota ja iloa herätti Hemmo Kallio toisena pohjalaisena, Lehtimaana. Hän loi tästä petetystä, nälän näännyttämästä ja uskonnollisessa heikkopäisyydessä kauheaan murhatekoon juohtuvasta miehestä elävän yksilöllisen, myötätuntoa herättävän kuvan. Etevä oli niinikään nti Sainio Anna Mellilänä ja rva Järnefelt Johannana (joksi tekijä turhaan oli toivonut Ida Aalbergin rupeavan). Vähemmän onnistuneita olivat Ahlberg kapteeni Thoreldina ja rva Rautio hänen vaimonaan, mutta molemmat ovat näytelmässäkin epäselvästi kuvattuja. — Uramon torppa, joka veti teatteriin paljon ruotsalaistakin yleisöä, meni syksyllä Helsingissä 9 ja kaikkiaan näytäntökautena 21 kertaa. Tehtiin näet pari pientä vierailuretkeä, joilla se esitettiin ensin kaksi kertaa 12/11-13/11 Tampereella ja sitten yhden kerran Hämeenlinnassa 23/11 ja kaksi kertaa Viipurissa 26/11-27/11. Sen ohella annettiin kummassakin viimemainitussa kaupungissa yhden kerran Liittolaiset.
Joulukuun ohjelmistosta on paitse Venetian kauppiaan uusintoa (5 kertaa) mainittava kaksi uutta kappaletta. Toinen oli Hanna Aspin suomentama Ibsenin Villisorsa (9/12), joka meni vain kaksi kertaa. Nimiroolia, Hedvigiä, näytteli somasti Olga Poppius; muuten esitti Ahlberg Hjalmar Ekdalia, Leino tukkukauppias Werleä ja Rautio vanhaa Ekdalia kokeneesti. Nuoremmista esiintyi Närhi Gregers Werlenä, Halme Rellinginä ja nti Lähteenoja varsin todellisena Gina Ekdalina.[157] — Toinen uutuus oli Z. Topeliuksen satunäytelmä Prinsessa Ruusunen (30/12), jota varten E. Melartin oli säveltänyt musiikin. Tämä kappale herätti tietenkin suurta ihastusta lapsimaailmassa ja meni kaikkiaan näytäntökautena 13 kertaa. Esiintyjistä huomaamme vain syksyllä tulleen nti Helga Coranderin, joka oli suloinen prinsessa, kokkipojan Olga Poppiuksen ja valon haltiattaren rva Raution. Esikappaleena annettiin Laululintunen, rva Anni Kaslin vieraana.