Paitse pienempiä näytelmiä esitettiin Jane Eyre, Noora, Mustalaiset ja Murtovarkaus. Suosiollisia arvosteluja oli m.m. St. Petersburger Heroldissa ja näkee niistä varsinkin Ida Aalbergin herättäneen huomiota. Seuraavissa otteissa lausuu saksalais-venäläinen arvostelija näyttelijättärestämme melkein yhtä ylistäviä sanoja kuin hänestä kirjoitettiin Unkarissa:

"Nti Aalberg", sanotaan lehdessä 17/12, "on traagillinen rakastajatar ensi arvoluokkaa. Hän voi viehättää sinua ja voi saada sinut kauhistumaan, niin, hän voi herättää meissä suurinta vastenmielisyyttä, mutta hän ei voi koskaan jättää sinua hetkeksikään ynseäksi." — Puhuttuansa neiti Aalbergin ulkomuodosta ja hänen virheistään, joihin näyttelijättären nuoruus on pääsyynä, arvostelija jatkaa: "Kun nti Aalberg astuu näyttämölle, on ikäänkuin äkkiä joutuisimme suitsuvan tulivuoren ääreen. Intohimo on se ilmakehä, joka häntä ympäröi, kalvava intohimo puhuu hänen silmistään. Kuulunee kummalliselta, mutta asia on kumminkin niin: nti Aalbergilla on sitä liian paljo, ja se on sangen vaarallista, jollei hän samalla osaa säästää voimiansa. Jo alusta alkain on joka jäntere, joka veren pisara kovimmassa pinnistyksessä, joka ei ainoastaan kiihdy näytöksestä näytökseen, kohtauksesta kohtaukseen, mutta sanasta sanaankin. — Mihinkä semmoinen kiihtyminen lopulta johtaa? — Vaan en tahdo olla paha enkä myöskään imarrella. Nämä puutteet on aika, opinto, koulu ja ennen kaikkea — kärsivällisyys tasottava ja poistava, puhdas kulta välkkyy kumminkin aina näkyviin. Hän voi myös olla leppeämpi, levollisempi, vieläpä ilkamoinenkin, niinkuin Wilbrandtin komediassa 'Ensi lempi', jossa hän näytteli mestarillisesti. Kaikissa tapauksissa on hyvin ilahduttavaa, että nti Aalbergissa olemme havainneet taiteilijan, jossa hienon hieno runollinen aisti ja vakaa taiteilijan pyrintö ovat yhdistyneet semmoiseen tahdon voimaan, jota harvoin tavataan, ja vielä harvemmin tavattavaan kykyyn. Ja kun nti Aalberg on oppinut täydellisesti hallitsemaan niitä eteviä lahjoja, joita hänellä on, ja sitä meidän ei tarvinne kauan odottaa, on Suomen runotar laskeva seppeleen hänen, Suomenmaan ensimäisen suuren näyttelijättären päähän."

Nähtyänsä Nooran kirjoittaa sama arvostelija 20/12: "Mitä tulee nti Ida Aalbergin käsitykseen Noorasta, niin täytyy meidän heti muuttaa ensimäinen Jane Eyren johdosta kirjoittamamme arvostelu; hänen Nooransa pakottaa meitä suoraan tunnustukseen ja teeskentelemättömään ihmettelemiseen. Niin johdonmukaista ja todella luonnollista luonnekuvausta, sellaista hienoutta erityiskohdissa voi ainoastaan taiteilija saada toimeen, jolla on hehkuva nero ja tarkan tarkka ymmärrys, ja meidän täytyy nyt peruuttaa se moite, jonka teimme hänen taiteellisesta maltinpuutteestaan; selvään näki, että hän ohjasi jokaista kohtaa, joka eri värettä Nooran luonteessa." — Arvostelija tarkastaa sen jälkeen nti Aalbergin näyttelemistä alusta loppuun ja sanoo, että sille, joka osaa niin näytellä, ei! ei näytellä, vaan elää näyttämöllä, sille voi näyttämötaide uskoa vaikeimmat tehtävät. Muutamien pienempien muistutuksien jälkeen hän lopuksi onnittelee tri Bergbomia, että hänellä on seurueessaan niin arvokas kyky, jota ei ainoastaan jokainen teatteri, vaan jokainen kansa kadehtii häneltä.

Bergbomilta ei ole kirjeitä, joissa puhutaan Pietarin matkasta, sillä Emilie oli alussa siellä mukana. Sitä vastoin jälkimäinen kirjoittaa siitä nti Elfvingille: — "Oletko nähnyt ja kuullut kuinka suuri menestys teatterilla oli Pietarissa? Taloudellisesti matka päättyi oivallisesti, ja tunnustus, jonka saimme, oli erinomainen. Eräs venäläinen lehti kehotti Pietarin kaikkia taiteilijoita tutkimaan suomalaista näyttämöä, eritoten naisia, ei ainoastaan heidän kykynsä tähden, vaan myöskin heidän erinomaisen sivistyneen esiintymistapansa tähden! Vaikeaa siellä kuitenkin oli kurjan näyttämön vuoksi. Sitäkin kurjemmat olivat pukuhuoneet y.m., mutta salonki oli kaunis ja suuri. Menot olivat kuulumattoman suuret, mutta kun tulot olivat hyvät, niin se ei haitannut." —

Onhan menestys aina ilahduttava, mutta nyt niinkuin ainakin se oli kalliisti maksettava suruilla ja huolilla. Sen näemme seuraavista otteista Emilien kirjeistä, jotka tavan mukaan käsittelevät teatteri-, yleisiä ja yksityisiä asioita sekaisin:

(22/11). "Viikingit ja svekomaanit yleensä tekevät kuulumattomia ponnistuksia, ja minun täytyy tunnustaa että olen hyvin levoton.[47] Onnistuvatko he nyt tuhota sen alun sivistykseen ja kulttuuriin, jonka me toiset sanomattomalla vaivalla ja uhrautuvalla, rakkauden innostamalla työllä olemme saaneet toimeen? Kasvu on vielä heikko ja on helposti tallattavissa: suojatkoon sitä Jumalan varjeleva käsi ja antakoon hän meille voimaa ja rohkeutta jatkaa vaikeaa taistelua. Tiedätkös tavasta valtaa minut oikea tuska ja epätoivo ajatellessa, että kaikki tämä työ kenties on ollut turha. — Ylistyslaulut Lagerborgin muistolle ovat suuresti huvittaneet minua. — Samat henkilöt, jotka ovat laulaneet hänen kunniaansa pilviin asti, puuhaavat samalla aikaa kaikin voimin tehdäkseen tyhjäksi hänen elämäntyönsä — Dagbladin! Muuta hän ei ole saanut aikaan ja kurjaa on, että sen oma ystäväpiiri katsoo tarpeelliseksi tehdä voitavansa saadakseen toisen lehden sijaan, missä siis on hänen suuruutensa?"

(Uudenvuodenaattona). "Rakas Betty! Kiitos, rakas uskollinen ystäväni, kaikesta ystävyydestä ja hellyydestä tänä vanhana vuotena. Muutamien tuntien päästä se iloineen ja suruineen kaatuu hautaansa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä lukuisampia tuntuvat jälkimäiset olevan, mutta se kai tulee siitä, että ne tulevat yhä raskaammiksi kantaa, sitte kun nuoruuden kevyt mieli ja valoisat toiveet ovat hävinneet." — —

"Vanha vuosi on meillä päättynyt hyvin huolestuttavasti! Kaarlo on koko syksyn ollut huononlainen ja Pietarista hän palasi lauantaina, ennen jouluaattoa, niin sairaana, että hän siitä asti on maannut. Omin voimin hän tosin tuli kotiin, mutta sen jälkeen hän ei ole voinut liikuttaa jalkojaan, ne ovat aivan hervottomat reumatismista. Eilen hän oli vähän parempi ja koetti liikuttaa niitä, mutta tänään hän on taas huonompi. Hän käyttää hieromista ja lämpimiä kylpyjä, mutta saadakseen hänet vuoteelta, täytyy meillä olla kolme miestä apuna. Hän on toki jotenkin hyvällä tuulella ja alistuvainen, mutta ymmärräthän kuinka epätoivoinen asema on. Viipurissa Böök alkoi sylkeä verta, mutta hän ei välittänyt siitä vaan oli liikkeellä, eikä lääkärikään siellä, paha kyllä, varottanut häntä. Verisuoni oli puhjennut, ja kun tulimme Pietariin kutsuimme tri Collanin, joka käski hänen olla mahdollisimman varovainen ja liikkumatta. Emme vielä tiedä, milloin hän voi esiintyä. Työ on seisahduksissa: Ahlbergin poissaolon tähden meni syksy niiden harjottamiseen, joiden täytyi ottaa hänen roolinsa. Nyt taas Böökin sairaus on estämässä työtä. Et voi ajatella kuinka pimeältä ja vaikealta kaikki näyttää. On kyllä väärin että näin vaikeroin suurista huolistamme, mutta olen niin kerrassaan alakuloinen, etten voi muuta. Vilho on yhä edelleen sairas eikä koskaan parane; hän on esiintynyt kolme kertaa tänä vuonna!" —

(5/1). "Bettyseni! Kaarlo on tänään vähän parempi. Sitte kun viimeksi kirjoitin, on reumatismi noussut korviin asti, niin että hän ei ole voinut kääntää taikka liikuttaa päätään; toinen käsivarsi ja käsi ovat myöskin olleet kokonaan taudin vallassa. Nyt on pakotus vähennyt, ja hän tuntee voivansa paremmin. Kiitos ystävällisyydestäsi ajatella arpajaisia, mutta älä ryhdy siihen tänä vuonna. Teatterilla on vielä noin 20.000 mk viimeksi kerättyjä rahoja, siis täytyy sen tulla toimeen tämä vuosi ja tulevakin. Kaarloa varten yksityisesti ei käy laatuun, hän ei tahdo eikä voi vastaanottaa mitään semmoista. Kiitos kuitenkin, oma ystäväni, että aina ajattelet meitä." —

Kuinka kauan Kaarlo makasi sairaana, sitä emme tarkoin tiedä. Vasta lähes kolme kuukautta myöhemmin (25/3) kirjoittaa Emilie: "Kaarlo on joka päivä liikkeellä ja johtaa työtä teatterissa. Tosin hän on vielä heikko, jalat ovat raskaat ja kädet kankeat ja taipumattomat, mutta tuskin voikaan toivoa, että hän tulee oikein terveeksi, ennen kun saamme kesälämpöä." Tästä päättäen oli tauti kestänyt kolmatta kuukautta. Siitä huolimatta olivat näytännöt seuranneet toinen toistaan tasaisessa jonossa, siitä saakka kun toisena joulupäivänä oli alotettu Sirkalla.